LITURGIA LEMMIKIN SIUNAUKSEEN

[Tämä kaava on yhdistelmä kahdesta englanninkielisestä kaavasta, jotka olen netistä löytänyt tätä tarkoitusta varten: vaihtoehto 1; vaihtoehto 2. Olen itse käyttänyt tätä kahdesti.]

Liturgi: Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. (2 Kor.1:3-4)

Kaikki: Jumala on kanssamme; Jumalan rakkaus yhdistää meidät, Jumalan tarkoitus vakaannuttaa meidät, Jumalan Henki lohduttaa meitä.

Liturgi: Siunattu olkoon yksi, pyhä ja elävä Jumala.

Vastaus: Kunnia Jumalalle aina ja iankaikkisesti.

Liturgi: Rukoilkaamme.

(Hiljaisuus.)

Kollehta: Oi armollinen ja myötätuntoinen Jumala, Sinä loit kaiken joka on, ja Sinä rakastat kaikkea jonka olet tehnyt. Me tulemme luoksesi tänä päivänä surun ja kiitoksen kera.
Me suremme rakastetun __:mme kuolemaa, joka on ollut seuralaisemme matkalla, pyytäen voimaa kantaa tämä menetys; ja me kiitämme Sinua hänen läsnäolonsa lahjasta joukossamme, vaikuttavana merkkinä luomakuntasi rikkaudesta ja rakkautesi anteliaisuudesta.
Tuomme Sinulle kiitoksemme kaikesta mitä annat meille lemmikkiemme kautta; ja me tuomme Sinulle rukouksemme sydämen rauhan puolesta, Sinun armosi ja rakkautesi tunnossa, Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.

Kaikkein armollisin Jumala, lohduta meitä surussamme. Ympäröi meidät rakkaudellasi niin, ettei menetyksemme valtaisi meitä, vaan meillä olisi luottamus Sinun hyvyyteesi; Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.

Lukukappaleet: 1 Moos.1:19-25; 1 Moos.9:8-17; Psalmi 104.

Lukemista muista lähteistä ja/tai vapaamuotoisia muistopuheita.

Liturgi: Rauhassa rukoilkaamme Jumalaa.

Oi Jumala, Tekijämme, alusta olet sallinut meidän, Aadamin ja Eevan poikien ja tyttärien, nimetä maan, meren ja taivaan veli- ja sisarluotumme. Me jätämme __:n ikuisen rakkautesi käsivarsille. Aamen.

Oi Kristus, Vapahtajamme, rakkaudessasi annoit itsesi kuolemaan, että koko maailmalla olisi elämä: lohduta meitä jotka suremme, ja sateenkaaren merkin avulla auta meitä luottamaan ikuiseen rakkauteesi. Aamen.

Oi Henki ja Elämän Antaja, Sinä et hylkää yhtään olentoa, jota läsnäolosi liekki on elävöittänyt: pysy kanssamme tässä maailmassa, ja pidä meissä yllä toivo, että me voimme jälleen iloita __:n seurasta tulevassa maailmassa. Aamen.

(Kuten Vapahtajamme Kristus on opettanut meitä, me rukoilemme nyt: Isä meidän...) - JA/TAI Brian Narallen versio:

Meidän Herramme, joka olet kaikissa luoduissasi,
Pyhitetty olkoon Sinun nimesi.
Kukoistakoon Sinun valtakuntasi sulan, evän ja kavion kautta.
Ympäröi meitä joka päivä linnun laululla ja suden ulvonnalla.
Ja anna meille anteeksi syntimme kaikkia sukulaisiamme vastaan,
niin kuin me suomme heille paikkansa keskuudessamme.
Äläkä saata meitä eroon
vaan päästä meidät ylimielisyydestä.
Sillä heidän on kauneus, voima ja viisaus
joka nousee maasta kohtaamaan meidät.
Aamen.

Tunnustakaamme syntimme Jumalaa, kanssaluotujamme ja toisiamme kohtaan.

(Hiljaisuus.)

Kaikki: Oi myötätunnon Jumala, armahda meitä; anna meille anteeksi väärinkäytöksemme ja laiminlyöntimme luotuja kohtaan, joiden kanssa jaamme tämän maan puutarhan, sen, mitä olemme tehneet vahingoittaaksemme heitä, ja mitä olemme jättäneet tekemättä auttaaksemme heitä; me olemme todella pahoillamme ja todella kadumme, ja pyydämme Sinua täyttämään meidät Hengelläsi, että välittäisimme toisistamme ja kaikista luoduistasi, Sinun tahtosi mukaan ja rakkautesi täyteydellä; Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.

Liturgi: Kaikkivaltias Jumala armahtakoon meitä, antakoon meille anteeksi kaikki syntimme Jeesuksen Kristuksen armon kautta, vahvistakoon meitä kaikessa hyvyydessä, ja Pyhän Hengen voimalla säilyttäköön meidät ikuiseen elämään. Aamen.

Kaikkivaltias Jumala, Sinun Poikasi opetti meille, että vaikka viisi varpusta voitaisiin ostaa kahdella pennillä, ne eivät ole unohdettuja Sinun edessäsi. Kiitämme Sinua __:sta ja kumppanuunesta jota __ tarjosi meille.
Ja me kiitämme Sinua kaikista lemmikeistä, jotka jakavat kotimme ja elämämme. Pyydämme lohtua tälle perheelle menetyksessään, tietäen, että Sinä suret meidän kanssamme, sillä Sinä välität koko luomakunnastasi kuten välität meistä.
Kaikkein armollisin Jumala, me palautamme Sinulle __:n, Sinun luotusi ja Sinun lahjasi meidän elämässämme. Me ylistämme Sinua hänen uskollisesta seurastaan iloissamme ja suruissamme, ja me siunaamme Sinua ajasta, joksi Sinä uskoit hänet meidän hoivaamme.
Vastaanota nyt __ takaisin ikuisen rakkautesi käsivarsille, Oi Elämän Antaja, jonka Pojan, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta kaikki, joka on menetetty kuolemalle, palautetaan elämään, ja jonka nimessä me rukoilemme. Aamen.

Siunattu olkoon Jumala.

Vastaus: Kiitos Jumalalle.

Liturgi: Ympäröiköön Kristus, Hyvä Paimen, meidät rakkaudellaan, täyttäköön meidät rauhallaan, ja johdattakoot meitä toivossa, tänä päivänä ja kaikkina päivinämme.
Tulkoon meidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus, ja Pyhän Hengen yhteys!

Vastaus: Aamen.

Minä olen ylösnousemus ja elämä

Kuolemasta elämään: surusta iloon: itkun laaksosta armon paratiisiin.
Minä tiedän että Lunastajani elää ja että hän on herättävä minut viimeisenä päivänä.
Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa.
Sinuun, Herra, minä turvaan; älä anna minun milloinkaan joutua pimeyden valtaan.
Sinun käsiisi minä uskon henkeni: sinä olet lunastanut minut, sinä uskollinen Jumala.
Sinä olet minun auttajani ja Lunastajani: oi Jumala, älä viivy.
Tule, Herra Jeesus, tule pian.
Herra Jeesus, ota minun henkeni.

Meditations and Prayers, koonnut John Cosin. Kirjasta 2000 rukouksen vuotta, Kirjapaja Oy 1999.

Sadhu Sundar Singh Taivaasta...

Yksi luku kirjasta B.H.Streeter - J.A.Appasamy: Sadhu Sundar Singh. WSOY 1923.

On kolme taivasta - se ilmaistiin sadhulle kerran hurmostilassa. Ensimmäinen taivas on "mainen taivas" - tuo ihmeellinen sisäinen rauha ja Kristuksen läsnäolon tunto, jonka hän sai kääntymyksessään ja jota on kuvattu eräässä tämän kirjan aikaisemmista luvuista.
Toinen taivas on välitila, se paratiisi, josta Kristus puhui ristillä katuvalle rosvolle. Siellä asustavat jonkun aikaa sielut, joiden hengellinen elämä ei ole kyllin kehittynyttä, jotta voisivat kuollessaan siirtyä kolmanteen taivaaseen. He ovat siellä, niin kuin Jeesus sanoi rosvolle, Kristuksen kanssa, mutta he eivät silmillään näe Kristusta, vaikka tuntevatkin Hänen vaikutuksensa ikään kuin Hänestä lähtevinä valoaaltoina ja kuulevat ikään kuin taivaallista soitantoa.
Kolmatta taivasta voisi nimittää varsinaiseksi taivaaksi. Sinne saapuvat lopulta kaikki vanhurskaat; mutta muutamain harvojen valittujen, joihin sadhukin kuuluu, sallitaan käväistä siellä pikimmältä maisenkin elämänsä aikana. "Ymmärsin noiden Paavalin sanojen tarkoituksen: 'Oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä'", sanoi sadhu, "sillä kun olin siellä, niin minusta tuntui kuin ruumiillani olisi tosin ollut muotonsa ja hahmonsa, joskin se oli ikään kuin kokonaan valosta kudottu. Mutta kun kosketin sitä (sadhu tarttui kädellään vasempaan käsivarteensa), en tuntenut mitään. Se oli se "hengellinen ruumis", josta Paavali puhuu." "Taivaassa en näe ruumiillisin, vaan hengellisin silmin, ja minulle sanottiin, että noilla samoilla silmin kaikki ihmiset katselevat erottuaan pysyvästi ruumiistaan."
Kaikilla näyillä on sama pohja. Se kuvastaa sadhun mystiikan koko Kristus-keskeistä luonnetta ja on siitä vakuuttavana todisteena - mikäli sen enempiä todisteita kaivattanee.
"Valtaistuimella istuva Kristus on aina kaiken keskuksena, unohtumattomana, sanoin kuvaamattomana olentona. Kasvot, jotka näen hegen silmin hurmostilassani, ovat aivan samat, jotka näin kääntymyksessäni ruumiillisin silmin. Hänessä on arpia, joista vuotaa verta. Nuo arvet eivät ole rumia, vaan säteileviä ja kauniita. Hänellä on parta. Hänen päänsä hiukset ovat kuin kultaa, kuin hehkuvaa valoa. Hänen kasvonsa ovat kuin aurinko, mutta sen valo ei huikaise silmiäni. Kasvot ovat suloiset ja hymyilevät alati rakastavaa, kirkasta hymyä. Kristus ei ole ollenkaan peloittava."

"Kristuksen valtaistuinta ympäröivät ylt'yleensä aina äärettömiin etäisyyksiin saakka suuret säteileväin henkiolentojen parvet. Toiset niistä ovat pyhiä, toiset enkeleitä. Heitä ei voi erottaa toisistaan. "Ero", sanottiin minulle, "on vähäinen: me olemme täällä kaikki yhtä." He ovat kaikki ulkonäöltään kuin Kristuksen nuorempia veljiä. He ovat kaikki kirkastettuja, mutta Kristuksen kirkkaus on paljon säteilevämpää kuin heidän, ja he eroavat toisistaankin kirkkausmäärältään; se on kuin värieroa, vaikkei aivan sitäkään. Heidän pukunsa on kuin valosta kudottu, ei häikäisevä, mutta monikirjava. Siellä on värejä useampia kuin täällä. Ei mikään mainen ole niin kaunista, eivät edes timantit ja jalokivet. Heidän puhutellessaan minua siirtyvät heidän ajatuksensa silmänräpäyksessä sydämeeni; aivan niin kuin maan päällä joskus tiedämme, mitä joku aikoo sanoa, jo ennen kuin hän sen lausuukaan ilmi. Minun ei tarvinnut oppia henkimaailman kieltä. Erottuamme ruumiista ja tultuamme tähän uuteen maailmaan me puhumme sitä helposti ja luonnollisesti, niin kuin vastasyntynyt lapsi hengittää jo samana hetkenä, kun se joutuu tänne, vaikkei se olekaan sellaiseen tottunut ennestään."
"Näissä näyissä on meillä mitä ihmeellisimpiä keskusteluja. Tämä on sitä oikeata pyhien yhteyttä, josta apostolisessa uskontunnustuksessa puhutaan. Me puhumme hengellisistä asioista ja sellaisista probleemeista, joita kukaan täällä maan päällä ei pysty ratkaisemaan. Tässä hyvässä seudussa ne ratkaistaan helposti. Näen ja kuulen siellä paljon asioita, joista minulla on mielessäni selvä kuva, mutta joita en pysty kuvaamaan hindostanin- ja vielä vähemmän englanninkielellä, ja muutamia niistä ei hyödyttäisi yrittääkään kuvata, koska niiden kauneus katoaisi, jos ne siirrettäisiin noista maailmoista tänne maan päälle. Mutta niistäkin jää minulle tuore, elävä muisto. Toinen tälle maailmalle ominainen piirre on, että kukaan ei kyllästy siihen eikä ikävöi jotain muuta, erilaista. Eräässä kokouksessa, jossa olin läsnä, rukoili muuan yksinkertainen kyläkristitty. Hän oli Hengellä täytetty, tulvillaan rauhaa ja onnea ja ylenpalttisesta ilosta väristen hän rukoili: 'Herra, minä kiitän sinua, minä kiitän sinua, mutta älä anna enempää, muutoin kuolen. Jo riittää! Jo riittää!' Minua kovin hämmästytti, että hän halusi päästä tuosta tilasta. Sitten muistin kertomusta Mooseksesta, kuinka Jumala sanoi hänelle: 'Ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon', ja niin Mooses sai nähdä Herran vain selkäpuolelta. Henki voi kestää tällaisia ylenpalttisia kokemuksia, mutta ei tämä ruumiimme."

"Siellä on musiikkia, vaan ei soittokoneita. Katseeni etsi soittokonetta, mutta sellaista ei ollut näkyvissä. Mutta hämmästyttävintä näissä taivaallisissa maailmoissa on, että aina tunnen olevani siellä kuin kotonani. Minkään en soisi olevan toisin, mikään ei häiritse. Minulle sanottiin, että jos kaksi ihmistä, jotka ovat jos kuinka kaukana toisistaan, haluavat siellä tulla yhteen, niin se voi tapahtua ajatuksen nopeudella. Minä tunnen aina istuvani muitten parissa, aivan tuttavallisesti ja luonnollisesti."
"Ken on hetkisenkin ollut siellä, miettii mielessään: 'Tänne on sydämeni kiintynyt, täällä olen täysin tyydytetty. Ei ole surua, ei kipua, pelkkää rakkautta, rakkauden aaltoja, täydellistä onnea.' (Tätä näkyä muistellessaan sadhun kasvot säteilivät.) Ja sitä kestää iäti, ei vain jonkusen tuhat vuotta. Kukaan ei vaadi siellä mitään omalle osalleen. Kaikki sanovat 'meidän kotimme.' Sanat eivät pysty sitä kuvaamaan. Siksi ajattelen Paavalin sanoneen kuulleensa sanomattomia sanoja. Noissa maailmoissa on paljon tämän maailman kauneutta vastaavaa, vuoria, puita, kukkia, mutta kaikki puutteellisuudet ovat poissa. Maiset vuoret, puut ja kukat ovat pelkkää varjoa siellä näkemäini rinnalla. Kaikki, elottomatkin esineet, ovat niin luodut, että niistä soi lakkaamaton ylistys aivan itsestään. Minä näen miljoonain peninkulmain päähän, minä näen taloja ja aitoja, mutta ne eivät estä näköalaa, ja samoin on ihmisjoukon keskellä. Kaikki on jollain tavoin läpinäkyvää. Näkee suoraan ihmisten läpi; kukaan ei voi salata rakkauttaan tai muita sydämensä tunteita."

"Siellä eivät toteudu vain ne toiveet, joita meillä oli tässä elämässä, vaan sellaisetkin, joita emme tietäneet itsellämme olleen, tulevat ilmi ja toteutuvat, koska siellä on kaikki, mikä ne tyydyttää. Siellä olen tyydytetty, siellä en kaipaa sen enempää. Se on ihmeellistä! Siellä on kotimme."
"Kysyin eräältä hengeltä, mitä tarkoittaa tuo Johanneksen evankeliumin kohta: 'Minä sanoin: te olette jumalia.' Minulle vastattiin, että ihmisellä on lukemattomia toiveita, ja että nämä osoittavat, että hänessä on taivaaseen tultuaan tapahtuva loppumaton kehitys. Siellä on meillä enemmän kykyjä kuin täällä päässämme hiuksia."
"Toisen kerran kysyin, mitä Kristus tarkoitti sanoessaan: 'Olkaa siis te täydelliset, niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen.' Hän ei sanonut: 'Olkaa täydelliset niin kuin enkelit tai profeetat.' Se oli saattanut minut ymmälle. Merkitseekö se, että meistä tulee Jumala, ja jos niin on, kapinoimmeko me Jumalaa vastaan? Minulle sanottiin, että Jumala tahtoo meidät vertaisikseen, koska rakkaus aina tahtoo tehdä rakkautensa esineen vertaisekseen. Niin kuin ihminen ei tyydy vain rakastaviin eläimiin, niin tahtoo Jumalakin meidät vertaisikseen. Mutta jos niin käy, emme me voisi kapinoida, sillä silloin olisi tietomme Jumalan rakkaudesta ääretön ja siitä johtuisi myös ääretön kiitollisuus. Taivaassa ei kadehdita. Taivaallinen Isämme tahtoo meidät vertaisikseen. Taivaassa ei kadehdita. Siellä on aste-eroja, mutta ei epäsopua. Jokainen pitää aina toisen puolta, ja alempiarvoiset ylpeilevät vanhempain veljiensä suuruudesta."
"Oletteko koskaan nähnyt hurmostilassa Johanneksen Ilmestyksen kaltaisia näkyjä?" kysyimme. "Olen kyllä, olen nähnyt useita Ilmestyskirjan loppuosaa muistuttavia; ja minä ajattelin niitä nähdessäni: 'Vanhempi veljemme on kaksituhatta vuotta sitten käynyt näissä samoissa paikoissa'"

"Ettekö ole koskaan nähnyt Ilmestyksen keskiosan kaltaisia näkyjä?"
"En, en koskaan. Vain loppuosan, varsinkin tuon kohdan kaltaisia, missä kuvataan elämänveden kristallinkirkasta virtaa, joka juokseen Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Näitä nähdessäni tunsin halua langeta polvilleni palvomaan niitä, jotka minulle tätä kaikkea näyttivät, mutta he sanoivat osoittaen Kristukseen: 'Älä meitä, palvo Häntä.'
"Minä sanoin: 'Missä on taivaan pyhistä pyhin? Missä on Hänen valtaistuimensa?' Minulle sanottiin: 'Jokaisessa sydämessä vain, joka rakastaa Häntä, sillä siellä Hän hallitsee, ei miekalla eikä väkivallalla, vaan sydämessä asustavan rakkauden kautta. Jollei olisi eläviä ihmissieluja, ei Hänellä olisi hallintavaltaa missään. Kuninkaallisena sinettinä on sydämeen painettu Kristuksen kuva, ja kun se on sydämessä, leviää se samalla koko ruumiiseen. Johannes sanoo, että Karitsan nimi on kirjoitettu pyhien otsiin. Tarkastaessani en nähnyt niissä minkäänlaista kirjoitusta, mutta näin heidän olevan kokonaan Kristuksen kaltaisia, ja niin ymmärsin Johanneksen tarkoittaneen sitä."
"Näittekö koskaan kerubeja tai muita siivillä varustettuja olentoja, joita on kuvattu Hesekielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa?"
"En. Ajattelen, että heidän puheensa siivillä varustetuista olennoista johtuvat siitä, että heidän oli vaikeata ihmiskielin selittää mitä olivat nähneet. Minä näin valoaaltojen loistavan taivaan henkiolennoista ja ensin ne näyttivät melkein kuin siiviltä, vaikkeivät olleet oikeita siipiä."

"Taivaassa näkemieni henkien kasvot muistuttavat kaikki Kristuksen kasvoja, vaikkeivät olekaan täysin niiden tasalla, aivan niin kuin auringon kuva heijastuu monissa eri vesilammikoissa. Kristus on Jumalan kuva - se kuva, jonka kaltaisuuteen Jumala loi ihmisen - Hän on tosi kuva, muihin se on painettu vain epätäydellisenä. Siitä selviää, kuinka kaikista taivaallisiin paikkoihin joutuessaan heti tuntuu, ikään kuin olisivat tunteneet Kristuksen jo kauan sitten. Se osoittaa Kristuksen ja ihmisen välillä olleen alkujaan yhdyssiteen, vaikkemme ennen tietäneet siitä. Kaikissa syntisissä asustaa heidän jumalallisen Luojansa himmennyt kuva, jonka he tuntevat käännyttyään ja lankeavat maahan Häntä palvomaan. Minun ei ole onnistunut tavata ketään, jolla olisi ollut samanlaisia hurmostiloja kuin minulla, muutoin olisin mielelläni kysellyt heiltä tästä jälleentuntemisen kokemuksesta."
"Kysyin kerran, kuinka kaukana tämä taivainen maailma on maasta. He sanoivat, etteivät tiedä, mutta että sinne pääsee silmänräpäyksessä. Minua kummastutti, etteivät he tietäneet sitä."
"Ennen kuin tulin kristityksi, oli minulla tapana, milloin tahansa näin jonkun kuolevan, ikävöidä paikkaa, missä ei olisi enää kuolemaa. Hindujen sielunvaellusopin kuoleman ja jälleensyntymisen lakkaamaton kiertokulku oli minulle vastenmielinen. Kun ensi kerran jouduin hurmostilassa taivaaseen, olin aivan varma, että olin tullut paikkaan, missä ei ollut enää kuolemaa."

Sadhu Sundar Singh: Filosofin kuolema

Kirjasta "Näkyjä henkimaailmasta", WSOY 1927.

Saksalaisen filosofin sielu astui henkien maailmaan ja näki kaukana henkisen maailman verrattoman kunnian ja sen asukkaitten rajattoman onnellisuuden. Hän ihastui siitä mitä näki, mutta hänen itsepäinen intellektualisuutensa esti häntä liittymästä siihen ja nauttimasta sen onnesta. Tunnustamatta, että se oli todellinen hän järkeili näin: "Epäilemättä näen kaiken tämän, mutta mitä todisteita minulla on sen objektiivisesta olemassaolosta ja siitä, ettei se ole vain aivojeni synnyttämä harhakuva? Nämä näyt tahdon päästä päähän alistaa logiikan, filosofian ja tieteen koetuksen alaisiksi ja vasta sitten myöntävän vastauksen saatuani olen vakuutettu sen omasta todellisuudesta ja siitä, ettei se ole harhakuva."
Silloin enkelit vastasivat hänelle: "Sinun puheestasi päättäen on selvää, että sinun järkeisoppisi on kietonut koko luontosi, sillä niinkuin tarvitaan henkisiä eikä ruumiillisia silmiä henkimaailman näkemiseen, samoin on sen todellisuuden ymmärtämiseksi tarpeen henkinen ymmärtämys eikä filosofian ja logiikan alalla liikkuvat ajatus-harjoitukset. Sinun tieteesi, joka tutki aineellisia tosiasioita, on jäänyt fyysillisen pääkallosi ja aivojesi kanssa maailmaan. Täällä on ainoastaan se henkinen viisaus hyödyksi, joka saa alkunsa jumalanpelosta ja rakkaudesta Häneen." Sitten sanoi joku enkeleistä toiselle: "Mikä vahinko, että ihmiset unohtavat Jumalan kalliin sanan: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan" (Matt.18:3).
Kysyin eräältä enkeliltä, mikä tulisi olemaan tämän miehen lopullinen kohtalo, ja hän vastasi: "Jos tämän miehen elämä olisi ollut kokonaan paha, olisi hän heti liittynyt pimeyden henkiin, mutta hän ei ole kokonaan vailla siveellistä ryhtiä, niin että pitkän aikaa hän tulee sokeana kuljeksimaan väliasteen alempien kerroksien hämärässä kolhien filosofista päätään, kunnes hän vihdoin, väsyneenä hulluuteensa, katuu. Silloin hän on valmis vastaanottamaan sitä varten määrätyiltä enkeleiltä tarpeellista opetusta, ja niin neuvottuna 0n hän valmis pääsemään korkeamman asteen täydellisempään Jumalan kirkkauteen."
Eräässä mielessä koko äärettömyys on henkimaailma, koska se on täynnä Jumalan ylistystä, Jumalan, joka itse on henki. Toisessa mielessä maakin on henki-maailma, sillä sen asukkaat ovat ihmisruumiin verhoamia henkiä. Mutta on olemassa vielä eräs henkien maailma, joka on henkien väliaikainen oleskelupaikka senjälkeen, kun he ovat kuollessaan jättäneet ruumiinsa. Tämä on välitila - olotila, joka on korkeimman taivaan kunnian ja kirkkauden ja alimman helvetin hämärän ja pimeyden välillä. Siinä on lukemattomia olotila-tasoja ja sielu saatetaan sille tasolle, jota sen maallinen kehitys vastaa. Siellä erikoiset tähän työhön määrätyt enkelit opastavat sitä, joko lyhyemmän tai pitemmän ajan, ennen kuin se liittyy niihin henkiin, joko suuremman valon hyviin tai suuremman pimeyden pahoihin, jotka luonteeltaan ovat enimmin sen itsensä kaltaisia.

Arkkimandriitta Cleopa Ilie

Ortodoksisesta uskosta: ohjaajavanhuksen vastauksia kirkon perinnettä koskeviin kysymyksiin. Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestö 2005.

TUOMIO

Ensimmäinen ihmiselle heti kuoleman jälkeen tapahtuva asia on tosiaan tuomio. Tämä tuomio, joka tapahtuu jokaiselle sielulle erikseen, on nimeltään yksityinen tuomio, ja se on eri asia kuin yleinen, universaalinen tuomio, joka toteutuu maailman lopussa ruumiiden ylösnousemisen yhteydessä.

Autuutta, jonne arvollisiksi katsotut henget tuodaan, kutsutaan "Abrahamin syliksi" (Luuk.16:22) ja "paratiisiksi" (Luuk.23:43), kun taas niitä vaivoja, joihin syntiset joutuvat, kutsutaan tuonelaksi (Luuk.16:23) ja helvetiksi (Matt.23:15). Sen, että tämä tuomio ja sielujen lähettäminen paratiisiin tai tuonelaan tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen, tiedämme Vapahtajan sanoista, jotka hän lausui ryövärille ristillä: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk.23:43), mutta myös apostoli Paavalin sanoista: "Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle" (Hepr.9:27). Saman asian suuri Paavali osoittaa todeksi sanoessaan: "Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta" (Fil.1:23) ja todetessaan: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto" (Fil.1:21).

RUKOUS KUOLLEIDEN PUOLESTA

Mutta jos meidän rukouksistamme on hyötyä eläville, miksi niistä ei olisi hyötyä myös kuolleille, kun he kerran sielujensa välityksellä elävät ja kun lisäksi Jumala kuulee niin eläviä kuin kuolleita? Esittämiini todistuksiin voi lisätä myös suoria todistuksia Vanhasta testamentista. Niinpä 2. Makkabealaiskirjasta (12:38-45) näemme, että Juudas Makkabealainen kantoi uhrin kaatuneiden sotilaidensa puolesta, minkä päätteeksi vielä todetaan: "Myöskin hän otti huomioon, että hurskaasti kuolleita odottaa mitä ihanin armopalkka - mikä pyhä ja hurskas ajatus! Siitä syystä hän toimitti sovitusuhrin kuolleitten puolesta, että he vapautuisivat synnistänsä" (12:45). Pyhä profeetta Baaruk taas lausuu: "Herra Kaikkivaltias, sinä Israelin Jumala, kuule Israelin rukous, niiden, jotka ovat kuolleet, ja heidän lapsiensa, jotka ovat syntiä tehneet sinua vastaan, eivätkä ole kuulleet sinun, heidän Jumalansa, ääntä jonka tähden myös onnettomuus nyt on meidän päällämme. Älä muista isiemme pahoja tekoja, vaan muista nyt tähän aikaan käsivarttasi ja nimeäsi" (Baar.3:4-5).
Jumalalla on valta vapauttaa sielut tuonelasta ja helvetistä, kuten on kirjoitettu: "Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä" (1 Sam.2:6). Vain hän voi päästää sielut sieltä pois (Ps.49:14-16; Matt.12:32; Room.14:9; 1 Tim.2:5-6; Hepr.9:11-12; 1 Joh.2:1-2; Ilm.1:17-18).
Jumalan voima ja anteeksiantamus ovat rajattomat ja hän täyttää mitä ikinä rukouksessa pyydämme (Mark.11:24). Myös hänen hyvyytensä on niin suuri, että hän voi muuttaa jonkun ikuisen kadotustuomion. Jos siis Kristus on Jumala, hänellä on voima vetää tuomitut pois tuonelasta. Me tiedämme, että Jumala odottaa meidän rakastavan jälkeläisiämme ja iloitsee tästä. Rakkautta suurempaa hyvettä ei ole olemassa. Juuri rakkaudesta me rukoilemme toisten puolesta.
Me olemme taivasten valtakunnan kansalaisia yhdessä pyhien kanssa, Jumalan huoneen asukkaita, kuten apostoli kirjoittaa: "Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat, ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus" (Ef.2:19-20). Tämän kansalaisuuden perusteella me rukoilemme Jumalaa antamaan anteeksi niiden veljiemme ja sisartemme synnit, jotka ovat siirtyneet tuonpuoleiseen maailmaan.

HYVÄT TEOT

Pyhässä Raamatussa on hyvin paljon tekstejä, jotka todistavat vakuuttavasti hyvien tekojen tarpeellisuudesta ihmisen pelastukseen (Matt.16:27, 25:31-36; Joh.5:28-29; Room.2:6-13; 2 Kor.5:10; 1 Tim.6:18-19; Jaak.2:14-26; Ilm.20:11-13). Raamattu sanoo myös: "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa" (Fil.2:13) ja "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, ettei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut" (Ef.2:8-10).
Ihmiseltä edellytetään pelastavaa ja toimivaa uskoa, siis "rakkautena vaikuttavaa uskoa" (Gal.5:6). Raamatun mukaan pahoilla hengilläkin on usko Jumalan olemassaoloon - "pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat" (Jaak.2:19) - mutta niiltä puuttuu hyvät teot.
Ihmisen tahdon vapaus - ja hänen pelastuksensa riippuvuus hänen vapaaehtoisesta, itse valitsemastaan toiminnasta - näkyy selvästi myös Vapahtajan sanoista: "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla" (Matt.23:37). Toisessa paikassa Vapahtaja lausuu: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" (Matt.16:24, Mark.8:34, Luuk.9:23). Rikkaalle nuorukaiselle Kristus puolestaan sanoi: "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä" (Matt.19:17) ja hetkeä myöhemmin: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua. Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta" (Matt.19:21-22). Kuten huomaat, nuorukainen oli vapaa hylkäämään taivaan aarteet. (Ks. myös Matt.11:20-23; Hepr.4:11; Room.2:4).
Jotkut tahtoisivat rikkoa Raamatun luut ymmärryksensä maitohampailla, mutta se ei ole mahdollista. Monet ovat hukkuneet kirjoitusten syvyyksiin, kun eivät ole osanneet uida Jumalan viisauden pohjattomassa valtameressä.

SPIRITISMI

Meillä ei ole tarvetta olla yhteydessä vainajiin, koska Jumala on ilmoittanut meille kaiken, mikä on meille hyväksi ja tarpeellista pelastuksemme kannalta. Keskustelu kuolleiden kanssa voi kyllä antaa meille todisteen siitä, että kuolleiden sielut elävät, muttei tämä ole meille mikään uusi tieto, sillä sen me olemme lukeneet Raamatun pyhistä kirjoituksista. Kyseessä on uskon asia, jota ei ole tarpeen todistaa näköhavainnoilla. Jumalan sana on meille takeena kaikkien uskonvaraisten asioiden totuudesta, kun taas kokemuksen kautta hankittavat todisteet merkitsisivät, että me asetamme Jumalan paljastamat totuudet epäilyksen alaisiksi. Kukaan ei voi koskaan olla täysin varma siitä, että spiritistisissä istunnoissa hän kohtaisi juuri sen hengen, jonka haluaa. Suuri apostoli Paavali muistuttaa meitä tästä sanoessaan, että "tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi" (2 Kor.11:14). Eikä ainoastaan pyhä Paavali varoita meitä uskomasta liian helposti mitä henkiä tahansa, vaan niin tekee myös pyhä evankelista Johannes, kun sanoo: "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta" (1 Joh.4:1).

Raphael Cushnir: Kuoleman kautta elämään

Kirjasta Sytytä sydämesi; seitsemän kutsua rakkauteen. Basam Books 2004.

Kun täysin tiedostamme kuoleman, elämä
täyttää meidät rajattomalla kiitollisuudella.

Tehdäksesi kuolemasta todentuntuisen kuvittele sen tapahtuvan pian. Kuvittele, että sinulla ei ole aikaa hyvästellä läheisiä tai järjestää asioitasi kuntoon. Voit ainoastaan tuntea olevasi elossa vielä hetken.
Ota harjoitus tosissasi, älä pelkästään lue sitä. Uskottele itsellesi, että sinulla ei enää koskaan ole mahdollisuutta syödä persikoita, uida valtameressä tai kuunnella lasten iloista leikkiä puistossa. Kuoleman lähestyessä arkipäiväiset tapahtumat nousevat suureen arvoon. Myös tavallisesti epämiellyttävät asiat kuten liikenneruuhkat, itikanpuremat ja sähkökatkokset tuntuvat yllättävän arvokkailta.
Kuvittele, että jäät kaipaamaan luonnonihmeitä - vesiputouksia, ukkosta, lumihuippuisia vuoria ja autioita hiekkadyynejä - ja myös aivan tavanomaisia maisemia ränsistyneine asumuksineen, saastuneine jokineen ja kauppakujineen.
Miten käy muistojesi? Kun ajattelet kaikkea kokemaasi, ajattelet arvostavasi niin hyviä kuin huonojakin kokemuksiasi. Entä muut ihmiset? On oleva vaikeaa jättää rakkaimmat. Miten luulet nyt suhtautuvasi niihin, jotka ovat loukanneet sinua tai joita kohtaan olet ollut välinpitämätön? Etkö olisikin iloinen nähdessäsi heidät jälleen, mikäli sinulla olisi jäljellä armonaikaa?
Tiedät harjoituksen tehneen tehtävänsä, kun huomaat olevasi kiitollinen elämäsi ikävimmistäkin asioista. Mikäli niin ei tapahdu, tiedät sinussa olevan vielä vastustusta.
Toinen tapa palauttaa mieleen kuoleman väistämättömyys on viettää aikaa kuolevien seurassa. Sinulla saattaa olla kuolemaisillaan oleva tuttava. Voit myös käydä tapaamassa saattokodin asukkaita. Ei ole tärkeää, tunnetko ihmiset ennestään - kuoleman läheisyys lähentää. Sinusta on iloa pian kuolevalle ihmiselle, ja sinulle tapaaminen antaa mahdollisuuden kokea suoraan kuoleman valtavan, pyhän voiman.
Tutumpi lähestymistapa on pitää kuolemaa loitolla niin pitkään kuin mahdollista. Meitä kehotetaan runoilija Dylan Thomasin sanoin "taistelemaan valon sammumista vastaan". Onki sillä merkitystä, kumman tavan valitsemme? Ainoa syy kamppailla kuolemaa vastaan katkeraan loppuun saakka on, että elämä on niin kallisarvoinen. Sillä ei ole merkitystä, torjummeko kuoleman vai toivotammeko sen tervetulleeksi. Tärkeintä on pysyä tietoisena kuolemasta, jotta voimme tuon tietoisuutemme avulla elää rikkaampaa elämää.
Neljäs kutsu ei kehota sinua luopumaan elämästäsi ennen aikojaan. Torjut ajatuksen kuolemasta ehkä vain siksi, että haluat ylläpitää rakkautta niin pitkään kuin mahdollista - tällöin ei ole kysymys kuoleman vastustamisesta. Se voi tosin muuttua torjunnaksi, kuoleman vastustamisen ihannoinniksi, ja tuolloinhan osa meistä on jo kuollut.

Anthony de Mello: Kasvokkain elämän ja kuoleman kanssa

Kirjasta Rakkauden tiellä, Kirjapaja Oy 2007.

Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Matt. 10:39

Onko mieleesi koskaan tullut, että ne, jotka pelkäävät eniten kuolemaa, ovat niitä, jotka pelkäävät eniten elämää? Että paetessamme kuolemaa pakenemme myös elämää?

Ajattele ihmistä, joka elää ullakkohuoneen ahtaudessa vailla valoa ja tuuletusta. Hän pelkää laskeutua portaita, koska hänelle on kerrottu ihmisten pudonneen alas ja murtaneen niskansa. Hän ei koskaan ylitä katua, sillä hän on kuullut tuhansien joutuneen autojen yliajamaksi. Kun hän ei voi edes ylittää katua, miten hän menisi meren, maanosan tai ideoiden maailman toiselle puolen? Tämä ihminen käpertyy ullakkoluolaansa pitääkseen kuoleman loitolla, ja tehdessään niin hän pitää samaan aikaan loitolla myös elämän.

Mitä on kuolema? Menetys, häviäminen, irti päästäminen ja hyvästely. Kun ripustaudut, kieltäydyt päästämästä irti, kieltäydyt hyvästelemästä, sinä vastustat kuolemaa. Ja vaikka et huomaisikaan, niin silloin vastustat myös elämää.

Elämä on nimittäin liikkeessä ja sinä pulassa, elämä virtaa ja sinä poljet paikallasi. Elämä on joustavaa ja vapaata, sinä olet jäykkä ja jäässä. Elämä vie kaiken pois, sinä kaipaat jatkuvuutta ja pysyvyyttä.

Pelkäät siis elämää - ja pelkäät kuolemaa, koska takerrut.

Kun et takerru mihinkään, kun et pelkää minkään menettämistä, olet vapaa virtaamaan niin kuin vuoripuro, joka on aina raikas, poreileva ja elossa.

On ihmisiä, jotka eivät voi kestää ajatusta sukulaisen tai ystävän menettämisestä. He ovat mieluummin ajattelematta sitä. Tai sitten he eivät uskalla kyseenalaistaa ja menettää lempiteorioitaan, -ideologioitaan tai -uskomuksiaan. Tai he ovat varmoja siitä, etteivät voi koskaan elää ilman sitä tai tätä kallisarvoista ihmistä, paikkaa tai asiaa.

Haluatko keinon mitata jäykkyyttäsi ja kuolleisuuttasi? Tarkkaile kokemasi kivun määrää, kun menetät vaalimasi ajatuksen, ihmisen tai asian. Tuska ja suru kavaltavat takertumisesi, eikö niin? Miksi siis suret niin paljon rakkaasi kuolemaa tai ystäväsi menetystä? Et ole varannut koskaan aikaa pohtiaksesi vakavasti sitä, että kaikki muuttuu, katoaa ja kuolee.

Niinpä kohtaat kuoleman, menetyksen ja eroon joutumisen yllätyksenä. Olet päättänyt elää pienessä ullakkokomerossa kuvitellen, etteivät asiat muutu ikinä, että ne pysyvät aina samoina. Siitä syystä elämä murtautuu sisään murskatakseen harhasi, joiden takia tunnet paljon tuskaa.

Jotta eläisit, sinun on katsottava todellisuutta silmästä silmään. Sitten varistat pelkosi ihmisten menettämisestä sekä kehität makuasi uutuutta, muutosta ja epävarmuutta silmällä pitäen. Karistat yltäsi tietämisen halusta luopumisen pelkosi ja olet odottavalla kannalla toivottaen tervetulleeksi tuntemattoman ja oudon.

Jos etsit elämää, tässä on harjoitus, joka saattaa tuntua tuskalliselta, mutta tuottaa riemullisen vapauden, jos pystyt tekemään sen.

I KYSY ITSELTÄSI, ONKO mitään tai ketään, jonka menetystä suret. Saatat olla joku niistä, jotka eivät kestä edes ajatella vanhemman, ystävän tai rakastetun kuolemaa. Jos niin on, ja siinä määrin kuin niin on, olet kuollut. Nyt on katsottava silmästä silmään kuolemaa, menetystä, eroa rakkaista asioista ja ihmisistä.

II VALITSE KUKIN IHMINEN ja asia kerrallaan ja kuvittele, että he ovat kuolleet, kadonneet tai eronneet sinusta ikuisesti, ja hyvästele heidät sisimmässäsi. Sano jokaiselle: "Kiitos ja hyvästi."

III TUNNET TUSKAA JA koet, että takertuminen häviää. Sen jälkeen jotakin muuta nousee tietoisuuteesi: yksinäisyys, yksin oleminen, joka kasvaa kasvamistaan äärettömän taivaan kaltaiseksi. Siinä yksinäisyydessä on vapaus. Siinä yksin olemisessa on elämä.

Siinä takertumattomuudessa on alttius virrata ja nauttia ja maistaa ja nautiskella elämän jokaista uutta hetkeä. Jokainen uusi hetki on entistä makeampi, kun se on vapaa ahdistuksesta, kireydestä ja epävarmuudesta, vapaa menetyksen ja kuoleman pelosta, joka seuraa aina pyrkimystä pysyvyyteen ja ripustautumiseen.

Viktor Rydberg eläinten sielusta

Kun eräs nuorukainen kysyi kirjeessään Viktor Rydbergiltä, luuleeko hän eläimillä olevan kuolematon sielu, kirjoitti hän seuraavan lämminsydämisen vastauksen: "Siinä määrin kuin voimme ymmärtää, ei millään eläimellä ole ollut käsitystä ikuisuudesta, Jumalasta ja jumalallisista asioista. Tämä ei ole kuitenkaan ensinkään varmaa. Meille on aivan tuntematonta, mitä eläimen hämärä tunne-elämä käsittää tai ei käsitä näistä asioista. Eläimillä ei ilmeisesti ole toistenkin huomaamaa käsitystä ikuisuudesta samoin kuin sitä ei ole vastasyntyneellä lapsellakaan, mutta vaikka eläimellä ei olisikaan mitään sellaista käsitystä, mikä oikeuttaisi meidät otaksumaan sellaisen käsityksen puutteen osoittavan sielun katoavaisuutta? Minun täytyy tunnustaa, että jos muutamat koirat, joihin olen tutustunut, voisivat käsittää, että heidän sielujensa tulee hävitä, pelkäisin varmasti suuresti omankin sieluni puolesta."

Oscar Busch: Jälleensyntyminen, karma ja kuolemanjälkeinen elämä.