ENKELIEN AJATUKSIA

Otteita Irene Johansonin kirjasta, "Enkelien ajatuksia ihmiskunnan nykyongelmiin; heidän viestiensä arvioimisen kyvyn kehittäminen." Suomen antroposofinen liitto 2011. Täydelliset selostukset kustakin asiasta voit lukea itse kirjasta - tässä vain makupaloja.

Elinluovutus

Periaatteessa elinten luovuttajalle ei ole kuolemanjälkeisessä elämässä mitään seurauksia, sillä eiväthän fyysistä kehoa kohdanneet toimenpiteet kosketa sielua ja ihmisen yksilöllisyyttä. Maailmassa on paljon ihmisiä, joilta sota tai vakava onnettomuus on vienyt tai tuhonnut jonkun kehon osan. Siitä huolimatta he voivat kulkea "säännönmukaisen" kuolemanjälkeisen tiensä. Ihmisen kuoltua sielu irtoaa täydellisesti ruumiista, myös silloin, kun kuolleen sydän on siirretty johonkin toiseen ihmiseen. Hänen sielunvoimansa kulkevat normaalin tien. Elimeen itseensä liittyy kuitenkin niiden omistajan yksilöllisyyden voimakkaasti leimaamia ominaisuuksia. Voitaisiin sanoa: Jokainen elin on tietyn henkilökohtaisen tähden vaikutuksen alainen, sillä on tietty leima, sillä on ikään kuin yksilöllisyyden värähtelyt. Nämä värähtelyt vaikuttavat elimen vastaanottajaan aivan tietyllä tasolla. On lähdettävä siitä, että tämä vaikutus ja se, että hän saa tietyn elimen, tapahtuu karmallisen tahdon mukaisesti. Lahjoitetun elimen ja vastaanottajan elimistön värähtelyjen välillä saattaa syntyä kitkaa niin ruumiin kuin sielunkin alueella. Se voidaan kuitenkin selvittää "karmallisella tasoitustyöllä". 

Abortti

Osa sieluista tietää jo edeltäkäsin, että niille tehdään abortti. Karmansa mukaisesti ne valitsevat vanhempansa jo kauan ennen hedelmöitymistä, kuten kaikkien muidenkin lasten kohdalla tapahtuu. Nämä sielut tietävät kuitenkin, että heillä ei ole mitään tai vain vähäisiä mahdollisuuksia nähdä päivänvalo ja syntyä ihmiseksi. Näiden sielujen inkarnoitumisaika äidin ruumiissa rajoittuu muutamaan viikkoon. Ne ovat toteuttaneet oman karmansa ja vanhempien karman. Niiden täytyy piirtää vain hyvin pieni piiri maan päälle ja ne ovat tehneet sen. Usein kyseessä ovat sielut, joita sitoo äitiin tai molempiin vanhempiin suuri rakkaus ja sen tähden ne ottavat kantaakseen tämän tien. Ne ovat jo edeltäkäsin tietoisia pian koittavasta lähdöstään. Ne näkevät vanhempia ympäröivistä värähtelyistä, henkisistä väreistä, että vanhemmat eivät halua ottaa niitä vastaan. Syntymättä laisinkaan maailmaan vaikuttavat ne usein vanhempien elämään hyvin voimakkaasti. Vaikutus vanhempien kohtaloon on pysyvä. Nämä sielut kulkevat hyvin lyhyen kuoleman jälkeisen tien. Ne itse ja kaikki tähän kohtaloon liittyvät henkiset olennot etsivät vanhempia, jotka ovat valmiita ottamaan ne vastaan.

Niille sieluille, joiden kohdalla abortti on etukäteen epävarma, on tilanne vaikeampi. Syntymättömän ihmisen tuska on sellaisissa aborteissa paljon suurempi, sillä hän on yhdessä enkelinsä kanssa valmistanut inkarnaatiotaan pitkän aikaa. He ovat sopineet elämänsuunnitelmastaan yhdessä heihin kohtalonomaisesti liittyneiden ihmisten enkelien kanssa. Näiden ihmisten kanssa heidän täytyy sovittaa tai kehittää eteenpäin jotain aikaisempiin elämänyhteyksiin liittyvää, tai etsiä uutta alkua. Abortti estää näitä ihmisiä toteuttamasta elämänsuunnitelmansa maan päällä. Lapsen karmaan hyökyy valtava pettymyksen ja surun aalto. Sellainen sielu tarvitsee paljon pidemmän ajan päästäkseen yli "äidin kohdussa vietetyn lyhyen elämän" aiheuttamasta pettymyksestä, sillä se ei ollut valmistetun elämänkulun mukainen. Myös tämä sielu löytää varavanhemmat, mutta vasta paljon pidemmän ajan kuluttua.

Äkillinen kuolema

Menettäessämme jonkun läheisen tasapainomme järkkyy äkillisesti. Selviämme ympäristössämme vain rajoitetusti. Meidän on löydettävä uudestaan suunta elämällemme. Meille tarjoutuu myös mahdollisuus aloittaa täysin uusi elämä. Kyseessä ei ole ainoastaan syntynyt aukko, sillä huomaamme ehkä miten voimakkaasti luotamme lähtenyt on muovannut meitä. Voimme kysyä: olenko todella sellainen, vai olenko ainoastaan sopeutunut? Saamme tilaisuuden muuttaa elämämme täysin. Tärkeä, vierellemme asetettu osa elämäämme on otettu pois. Nyt voimme luoda loimen uudestaan ja päättää itse, korvataanko tämä osa jollain toisella, vai minkälaiseksi uusi loimi muodostuu. 

Äkillisen kuoleman seurauksena ihmisen hengellä ei ole enää ruumista. Maan päälle jäänyt ihminen voi tehdä paljon poismenneen hyväksi, hänen pitäisi etsiä henkisesti tämän sielua, koska se harhailee kuolemaa seuraavien ensimmäisten päivien aikana vielä ympäriinsä. Hänen pitäisi kääntyä kuolleen puoleen ja selittää tälle, että sielun täytyy irrottautua Maasta. Tästä syystä myös perheenjäsenten täytyy päästää sielu irti. Rukousten avulla voidaan myös pyytää apua korkeammilta maailmoilta.

Joukkomurhat

Tämä ihmisten mielivallan aiheuttama kuolema ei ole kovinkaan mielivaltaista. Murhaaja ei yleensä ole enää itsensä herra. Hänet on riivattu ja häntä käytetään hyväksi. Uhrit järjestettiin jo aikaisemmin hänen ympärilleen niin kuin hämähäkin seitissä. Kuka järjestää uhrit? Kyseessä on karmallinen järjestely, mutta siitä huolimatta syntyy suuri epätasapaino, jonka tasoittaminen vaatii paljon voimia.

Nälkään kuolevat lapset

Näistä sieluista, joilta otetaan pois hengissä säilymisen ruumiillinen perusta, tulee "henkistyneitä". Ensin ruumiillinen ravinnon tarve kasvaa tavattoman suureksi, mutta sitten, tietystä vaiheesta lähtien, se muutuu hyvin pieneksi ja henkinen, inhimillisen hengen ylittävä, kasvaa. Nämä sielut uhrautuivat ihmiskunnan hyväksi.

AIDS

Aids on ristin varjossa. Siihen sairastuneet kulkevat kärsimystien, ristintien kuten Jeesus. He eivät kuitenkaan ota ristiä itselleen, he eivät kanna sitä, he kulkevat ristin päällä, risti on heidän tiensä. Kyseiset ihmiset erottuvat muista. He kuolevat muiden puolesta. He ottavat toisten syyllisyyden kannettavakseen. He kuolevat ihmiskunnan puolesta. He eivät ole syyllistyneet mihinkään. Heitä ei saa tuomita. He kantavat ihmiskunnan syyllisyyttä. 

Syyskuun 11. 2001

Hyökkäys kohdistui kapitalismin tunnukseen. Maailma on kuohuksissa. Oli kuitenkin todella tarpeen, että materialismin perustoja järkytettiin. Rudolf Steiner sanoi ihmisille, että materialismi on sairaus. Tämän terroriteon olisi pitänyt saada ihmiset miettimään asioita uudelta kannalta. Se kuuluu sairauden terapiaan. [...] Tämän tapahtuman jälkeen voisi tapahtua edistystä. Tapahtuma ei ollut korkeampien valtojen aiheuttama, mutta aika oli kypsä jonkin tapahtumiselle, jotain täytyi tapahtua.

Irene Johanson: Läheisen ihmisen varhaisen kuoleman vaikutus nuoriin

Ote kirjasta Mitä enkelit tahtovat kertoa meille tänä päivänä; Heidän viestiensä havaitseminen, työstäminen ja sisäistäminen. Suomen antroposofinen liitto 2008.

Kuoleman korjatessa jonkun ihmisen varhaisina vuosina pois maan päältä tämä saattaa ottaa enkelille kuuluvan tehtävän suorittaakseen. Maan päällä tällainen kuolema järkyttää ihmisiä syvästi. Kuitenkin juuri tämä mielenliikutus repii sielut auki kuin aura pellon niin, että ne ovat valmiit ottamaan vastaan kylvön, jonka he kokevat saavansa tämän kuolleen sielun taholta - kuten muutoin enkeleiltä - selvinä kohtalonviittauksina ja johdatuksena. 

Eräs seitsemäntoistavuotias tyttö kuoli lyhyen ajan kuluessa ja täysin yllättäen hänen munuaistensa kieltäytyessä yhtäkkiä toimimasta. Tytön ystävillä, luokkatovereilla ja muilla hänelle läheisillä henkilöillä oli tarve kokoontua yhteen näinä kolmena, kuoleman ja hautajaisten väliin jäävänä päivänä muistelemaan kuollutta ja muuntamaan tämän yhteisen surutyön päätteeksi yksilöllisen tuskansa henkilökohtaisen rajat ylittäväksi teoksi. He sytyttivät kynttilöitä ja rukoilivat sen puolesta, ettei tämän ihmisen varhainen kuolema olisi tapahtunut turhan tähden. Näiden kolmen päivän kuluttua he yhä kaipasivat yhteyttä kuolleeseen ja tämän muistamista maanpäällisessä elämässä. He järjestivät ennen jokaista juhlaa jumalanpalveluksen, jossa koetettiin miettiä kristillisten juhlien olemusta ja niiden elvyttämistä nykyaikana. Sellaisia ajatuksia ja impulsseja nuoret ihmiset etsivät säännöllisesti vuoden ajan. Sen jälkeen jotkut heistä tapasivat toisensa pienemmässä piirissä ja kertoivat, minkälaisissa tilanteissa he olivat tunteneet kuolleen ystävänsä läheisyyden. Useimmiten he olivat saaneet tältä apua ratkaisujen teossa. Kaikkein tärkeimpänä he pitivät varmuuden saamista siitä, että varhain kuolleet pysyvät yhteydessä ihmisten elämään maan päällä, että heidät voidaan ottaa siinä tietoisesti huomioon ja että heidän välityksellään voidaan myös toisaalta kokea enkelien olemassaolo. 

Muuan tyttö kertoi olleensa päätöksen edessä, alkaako elää avoliitossa erään miehen kanssa. Illalla ennen nukahtamista hän oli sisäisesti kuullut kuolleen ystävättärensä äänellä aivan selvästi lausutut sanat: Älä tee sitä! Samalla hetkellä hän oli tiennyt enkelinsä puhuneen itselleen kuolleen välityksellä. Hän kertoi miettineensä asiaa vielä kerran ja huomanneensa yhtäkkiä jo tienneensä sisimmässään itse sen, mikä hänelle tällä tavalla vahvistettiin. Näin tämä maanpäällinen kuolema pani tässä nuoressa ihmisessä alulle kehityksen henkiseen avoimuuteen, joka ei enää koskaan täysin jättänyt häntä elämän kohokohdissa eikä vaikeuksissakaan. Sellaisia esimerkkejä löytyy runsaasti. Ne auttavat ihmisiä avautumaan uudelleen enkelien maailmalle ja muuttamaan valoisiksi ja läpikuultaviksi pimeitä ja jähmettyneitä sielunkerroksia, jotka ovat yhä enemmän erottaneet ihmisiä henkisten olentojen maailmasta vuosisatojen ajan.

Voitto Viro: Lapselle joka kuolee

Kirjeitä niille jotka ehkä elävät, WSOY 1955.

Pikkuinen lapsukainen, älä yhtään pelkää, sinun Herrasi on sinua lähellä ja vie sinut turvallisesti kotiin. Pikkuinen lapsukainen, sinun kärsimyksesi on vanhemmallesi hänen elämänsä katkerin asia ja selittämättömin salaisuus. Sinun vuoteesi äärellä ratkaistaan, mikä on oleva hänen elämänkatsomuksensa ja uskonsa. Sinun pienen vuoteesi äärellä on iäisyys.
Pikkuinen lapsukainen, ei ole elämässä kautta luomakunnan suurempaa tuskaa kuin katsella sinun kärsimystäsi, avuttomana, voimattomana katsella.
Voi kuinka hartaasti sinun vanhempasi ovat rukoilleet puolestasi, että paranisit. Hehän saivat sinut lainaksi tänne, mutta ei sitä kukaan jaksa ajatella niin. Olet ollut kodillesi lahja, sen aurinko, onni ja siunaus. Eivät vanhempasi ole millään jaksaneet hyväksyä sitä, mikä kuitenkin on totuus: että ihmisen elämä on laina vain. Siksi heistä tänä hetkenä tuntuu selittämättömän katkeralta.
Pikkuinen lapsukainen, olen monesti katsonut silmiisi ja ajatellut näin:
Elämän kiehtovimpia salaisuuksia on kysymys: milloin sielu syntyy. Ja olen ajatellut, että vastaus kenties voisi kuulua näin: Jumala on luonut sielut, jotka ovat näkymättömässä maailmassa odottamassa hetkeä, jolloin heidät lähetetään aikaan suurta tehtävää varten. Kun lapsi syntyy, sielu syntyy ajattomuudesta aikaan ja löytää majansa pienen lapsen hahmossa. Oikeastaan sielu on aikuinen, mutta se voi ilmentää itseään vain sikäli kuin sen työase, sen kehittyvä ruumis, sallii. Ja siksi, katsellessani silmiisi, pieni lapsi, olen ajatellut näin:
Sinä kyllä ymmärrät, mistä on kysymys, vaikka et voi sitä vielä kertoa. Ruumis on vain kannel, jota sielu soittaa. Kestää vielä kauan, ennen kuin sielusi voi soittaa kanneltaan tahtonsa mukaan. Mutta sinä kyllä tiedät jo kaiken, ja silmissäsi on pilkahdus, joka sanoo sen minulle. Sinä tiedät, että Jumalan näkymätön maailma on lähellä.

Pikkuinen lapsukainen, tiedä se myös sinä hetkenä, jolloin sinä saat siirtyä takaisin sinne mistä saavuitkin. Vanhempasi ovat niin kaukana siitä maailmasta, he elävät niin läheisesti tässä, että heistä on sanomattoman tuskallista ajatella sinun siirtyvän pois. He ovat myös saaneet sinussa liian kalliin lahjan voidakseen luopua sinusta ilman suurta, suurta ikävää. Mutta sinä, pienokainen, tiedä, että olet oleva iäisesti tallella. Kuinka yksinkertaista olisi päätellä, että jos kerran on toinen elämä, silloin on laupeus saada siirtyä sinne. Mutta heidän sielunsa on niin kasvanut sinun pieneen elämääsi, että he eivät nyt jaksa niin ajatella. Kuitenkin kun sinä olet siirtynyt pois ja enkeli on taluttanut sinut kotiin, sinun kätesi, sinun äänesi, sinun koko olemuksesi on siitä hetkestä lähtien heille alinomaisena kutsuna: näe ajassa iäisyys, tähyä sen ohuen verhon läpi, jota väärin nimitetään kuolemaksi, näe ajan ja iäisyyden kirkkaus! Ei mikään perhe ole kokonainen, ennen kuin sillä on edustaja iäisyydessä.
Pikkuinen lapsukainen, usko turvallisesti suojelusenkeliisi. Jeesus on puhunut lapsen suojelusenkelistä. Älä milloinkaan ole niin paljon aikuinen, että lakkaisit uskomasta enkeliisi, sellainen aikuisuus merkitsee sydämen kivettymistä. Heilläkin, isoilla ihmisillä, on enkelinsä, mutta heidän enkelinsä on vaikea uskoa heihin, koska he eivät enää usko enkeleihinsä. Mutta minä uskon sen ajan olevan lähellä, jolloin he jälleen alkavat uskoa, koska tietävät.
Pikkuinen lapsukainen, sinun olemassaolosi on kautta aikojen auttanut aikuisia uskomaan Jumalaan ja hänen valtakuntaansa. Jumala olkoon kiitetty sinun elämästäsi, vaikka se saikin kestää vain hetkisen. Ehkä Jumala antoi sinulle sellaisen tehtävän, että saat olla vanhempiesi suojelusenkelinä, saat varjella heitä kuoltuasi niin kuin varjelit eläessäsikin. Ja kun on heidän vuoronsa siirtyä pois, sinä olet heitä vastassa, juokset heitä vastaan pitkin elämän polkua, kohtaatte toisenne elämän lähteen luona, syleilette toisianne, itkette viimeisen itkun, joka on jäljellä. Mutta se on ilon syvin nyyhkytys, ja siihen nyyhkytykseen unohdatte kaiken, mikä kerran oli vaikeaa, ja kiitätte Jumalaa.

Sadhu Sundar Singh Taivaasta...

Yksi luku kirjasta B.H.Streeter - J.A.Appasamy: Sadhu Sundar Singh. WSOY 1923.

On kolme taivasta - se ilmaistiin sadhulle kerran hurmostilassa. Ensimmäinen taivas on "mainen taivas" - tuo ihmeellinen sisäinen rauha ja Kristuksen läsnäolon tunto, jonka hän sai kääntymyksessään ja jota on kuvattu eräässä tämän kirjan aikaisemmista luvuista.
Toinen taivas on välitila, se paratiisi, josta Kristus puhui ristillä katuvalle rosvolle. Siellä asustavat jonkun aikaa sielut, joiden hengellinen elämä ei ole kyllin kehittynyttä, jotta voisivat kuollessaan siirtyä kolmanteen taivaaseen. He ovat siellä, niin kuin Jeesus sanoi rosvolle, Kristuksen kanssa, mutta he eivät silmillään näe Kristusta, vaikka tuntevatkin Hänen vaikutuksensa ikään kuin Hänestä lähtevinä valoaaltoina ja kuulevat ikään kuin taivaallista soitantoa.
Kolmatta taivasta voisi nimittää varsinaiseksi taivaaksi. Sinne saapuvat lopulta kaikki vanhurskaat; mutta muutamain harvojen valittujen, joihin sadhukin kuuluu, sallitaan käväistä siellä pikimmältä maisenkin elämänsä aikana. "Ymmärsin noiden Paavalin sanojen tarkoituksen: 'Oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä'", sanoi sadhu, "sillä kun olin siellä, niin minusta tuntui kuin ruumiillani olisi tosin ollut muotonsa ja hahmonsa, joskin se oli ikään kuin kokonaan valosta kudottu. Mutta kun kosketin sitä (sadhu tarttui kädellään vasempaan käsivarteensa), en tuntenut mitään. Se oli se "hengellinen ruumis", josta Paavali puhuu." "Taivaassa en näe ruumiillisin, vaan hengellisin silmin, ja minulle sanottiin, että noilla samoilla silmin kaikki ihmiset katselevat erottuaan pysyvästi ruumiistaan."
Kaikilla näyillä on sama pohja. Se kuvastaa sadhun mystiikan koko Kristus-keskeistä luonnetta ja on siitä vakuuttavana todisteena - mikäli sen enempiä todisteita kaivattanee.
"Valtaistuimella istuva Kristus on aina kaiken keskuksena, unohtumattomana, sanoin kuvaamattomana olentona. Kasvot, jotka näen hegen silmin hurmostilassani, ovat aivan samat, jotka näin kääntymyksessäni ruumiillisin silmin. Hänessä on arpia, joista vuotaa verta. Nuo arvet eivät ole rumia, vaan säteileviä ja kauniita. Hänellä on parta. Hänen päänsä hiukset ovat kuin kultaa, kuin hehkuvaa valoa. Hänen kasvonsa ovat kuin aurinko, mutta sen valo ei huikaise silmiäni. Kasvot ovat suloiset ja hymyilevät alati rakastavaa, kirkasta hymyä. Kristus ei ole ollenkaan peloittava."

"Kristuksen valtaistuinta ympäröivät ylt'yleensä aina äärettömiin etäisyyksiin saakka suuret säteileväin henkiolentojen parvet. Toiset niistä ovat pyhiä, toiset enkeleitä. Heitä ei voi erottaa toisistaan. "Ero", sanottiin minulle, "on vähäinen: me olemme täällä kaikki yhtä." He ovat kaikki ulkonäöltään kuin Kristuksen nuorempia veljiä. He ovat kaikki kirkastettuja, mutta Kristuksen kirkkaus on paljon säteilevämpää kuin heidän, ja he eroavat toisistaankin kirkkausmäärältään; se on kuin värieroa, vaikkei aivan sitäkään. Heidän pukunsa on kuin valosta kudottu, ei häikäisevä, mutta monikirjava. Siellä on värejä useampia kuin täällä. Ei mikään mainen ole niin kaunista, eivät edes timantit ja jalokivet. Heidän puhutellessaan minua siirtyvät heidän ajatuksensa silmänräpäyksessä sydämeeni; aivan niin kuin maan päällä joskus tiedämme, mitä joku aikoo sanoa, jo ennen kuin hän sen lausuukaan ilmi. Minun ei tarvinnut oppia henkimaailman kieltä. Erottuamme ruumiista ja tultuamme tähän uuteen maailmaan me puhumme sitä helposti ja luonnollisesti, niin kuin vastasyntynyt lapsi hengittää jo samana hetkenä, kun se joutuu tänne, vaikkei se olekaan sellaiseen tottunut ennestään."
"Näissä näyissä on meillä mitä ihmeellisimpiä keskusteluja. Tämä on sitä oikeata pyhien yhteyttä, josta apostolisessa uskontunnustuksessa puhutaan. Me puhumme hengellisistä asioista ja sellaisista probleemeista, joita kukaan täällä maan päällä ei pysty ratkaisemaan. Tässä hyvässä seudussa ne ratkaistaan helposti. Näen ja kuulen siellä paljon asioita, joista minulla on mielessäni selvä kuva, mutta joita en pysty kuvaamaan hindostanin- ja vielä vähemmän englanninkielellä, ja muutamia niistä ei hyödyttäisi yrittääkään kuvata, koska niiden kauneus katoaisi, jos ne siirrettäisiin noista maailmoista tänne maan päälle. Mutta niistäkin jää minulle tuore, elävä muisto. Toinen tälle maailmalle ominainen piirre on, että kukaan ei kyllästy siihen eikä ikävöi jotain muuta, erilaista. Eräässä kokouksessa, jossa olin läsnä, rukoili muuan yksinkertainen kyläkristitty. Hän oli Hengellä täytetty, tulvillaan rauhaa ja onnea ja ylenpalttisesta ilosta väristen hän rukoili: 'Herra, minä kiitän sinua, minä kiitän sinua, mutta älä anna enempää, muutoin kuolen. Jo riittää! Jo riittää!' Minua kovin hämmästytti, että hän halusi päästä tuosta tilasta. Sitten muistin kertomusta Mooseksesta, kuinka Jumala sanoi hänelle: 'Ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon', ja niin Mooses sai nähdä Herran vain selkäpuolelta. Henki voi kestää tällaisia ylenpalttisia kokemuksia, mutta ei tämä ruumiimme."

"Siellä on musiikkia, vaan ei soittokoneita. Katseeni etsi soittokonetta, mutta sellaista ei ollut näkyvissä. Mutta hämmästyttävintä näissä taivaallisissa maailmoissa on, että aina tunnen olevani siellä kuin kotonani. Minkään en soisi olevan toisin, mikään ei häiritse. Minulle sanottiin, että jos kaksi ihmistä, jotka ovat jos kuinka kaukana toisistaan, haluavat siellä tulla yhteen, niin se voi tapahtua ajatuksen nopeudella. Minä tunnen aina istuvani muitten parissa, aivan tuttavallisesti ja luonnollisesti."
"Ken on hetkisenkin ollut siellä, miettii mielessään: 'Tänne on sydämeni kiintynyt, täällä olen täysin tyydytetty. Ei ole surua, ei kipua, pelkkää rakkautta, rakkauden aaltoja, täydellistä onnea.' (Tätä näkyä muistellessaan sadhun kasvot säteilivät.) Ja sitä kestää iäti, ei vain jonkusen tuhat vuotta. Kukaan ei vaadi siellä mitään omalle osalleen. Kaikki sanovat 'meidän kotimme.' Sanat eivät pysty sitä kuvaamaan. Siksi ajattelen Paavalin sanoneen kuulleensa sanomattomia sanoja. Noissa maailmoissa on paljon tämän maailman kauneutta vastaavaa, vuoria, puita, kukkia, mutta kaikki puutteellisuudet ovat poissa. Maiset vuoret, puut ja kukat ovat pelkkää varjoa siellä näkemäini rinnalla. Kaikki, elottomatkin esineet, ovat niin luodut, että niistä soi lakkaamaton ylistys aivan itsestään. Minä näen miljoonain peninkulmain päähän, minä näen taloja ja aitoja, mutta ne eivät estä näköalaa, ja samoin on ihmisjoukon keskellä. Kaikki on jollain tavoin läpinäkyvää. Näkee suoraan ihmisten läpi; kukaan ei voi salata rakkauttaan tai muita sydämensä tunteita."

"Siellä eivät toteudu vain ne toiveet, joita meillä oli tässä elämässä, vaan sellaisetkin, joita emme tietäneet itsellämme olleen, tulevat ilmi ja toteutuvat, koska siellä on kaikki, mikä ne tyydyttää. Siellä olen tyydytetty, siellä en kaipaa sen enempää. Se on ihmeellistä! Siellä on kotimme."
"Kysyin eräältä hengeltä, mitä tarkoittaa tuo Johanneksen evankeliumin kohta: 'Minä sanoin: te olette jumalia.' Minulle vastattiin, että ihmisellä on lukemattomia toiveita, ja että nämä osoittavat, että hänessä on taivaaseen tultuaan tapahtuva loppumaton kehitys. Siellä on meillä enemmän kykyjä kuin täällä päässämme hiuksia."
"Toisen kerran kysyin, mitä Kristus tarkoitti sanoessaan: 'Olkaa siis te täydelliset, niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen.' Hän ei sanonut: 'Olkaa täydelliset niin kuin enkelit tai profeetat.' Se oli saattanut minut ymmälle. Merkitseekö se, että meistä tulee Jumala, ja jos niin on, kapinoimmeko me Jumalaa vastaan? Minulle sanottiin, että Jumala tahtoo meidät vertaisikseen, koska rakkaus aina tahtoo tehdä rakkautensa esineen vertaisekseen. Niin kuin ihminen ei tyydy vain rakastaviin eläimiin, niin tahtoo Jumalakin meidät vertaisikseen. Mutta jos niin käy, emme me voisi kapinoida, sillä silloin olisi tietomme Jumalan rakkaudesta ääretön ja siitä johtuisi myös ääretön kiitollisuus. Taivaassa ei kadehdita. Taivaallinen Isämme tahtoo meidät vertaisikseen. Taivaassa ei kadehdita. Siellä on aste-eroja, mutta ei epäsopua. Jokainen pitää aina toisen puolta, ja alempiarvoiset ylpeilevät vanhempain veljiensä suuruudesta."
"Oletteko koskaan nähnyt hurmostilassa Johanneksen Ilmestyksen kaltaisia näkyjä?" kysyimme. "Olen kyllä, olen nähnyt useita Ilmestyskirjan loppuosaa muistuttavia; ja minä ajattelin niitä nähdessäni: 'Vanhempi veljemme on kaksituhatta vuotta sitten käynyt näissä samoissa paikoissa'"

"Ettekö ole koskaan nähnyt Ilmestyksen keskiosan kaltaisia näkyjä?"
"En, en koskaan. Vain loppuosan, varsinkin tuon kohdan kaltaisia, missä kuvataan elämänveden kristallinkirkasta virtaa, joka juokseen Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Näitä nähdessäni tunsin halua langeta polvilleni palvomaan niitä, jotka minulle tätä kaikkea näyttivät, mutta he sanoivat osoittaen Kristukseen: 'Älä meitä, palvo Häntä.'
"Minä sanoin: 'Missä on taivaan pyhistä pyhin? Missä on Hänen valtaistuimensa?' Minulle sanottiin: 'Jokaisessa sydämessä vain, joka rakastaa Häntä, sillä siellä Hän hallitsee, ei miekalla eikä väkivallalla, vaan sydämessä asustavan rakkauden kautta. Jollei olisi eläviä ihmissieluja, ei Hänellä olisi hallintavaltaa missään. Kuninkaallisena sinettinä on sydämeen painettu Kristuksen kuva, ja kun se on sydämessä, leviää se samalla koko ruumiiseen. Johannes sanoo, että Karitsan nimi on kirjoitettu pyhien otsiin. Tarkastaessani en nähnyt niissä minkäänlaista kirjoitusta, mutta näin heidän olevan kokonaan Kristuksen kaltaisia, ja niin ymmärsin Johanneksen tarkoittaneen sitä."
"Näittekö koskaan kerubeja tai muita siivillä varustettuja olentoja, joita on kuvattu Hesekielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa?"
"En. Ajattelen, että heidän puheensa siivillä varustetuista olennoista johtuvat siitä, että heidän oli vaikeata ihmiskielin selittää mitä olivat nähneet. Minä näin valoaaltojen loistavan taivaan henkiolennoista ja ensin ne näyttivät melkein kuin siiviltä, vaikkeivät olleet oikeita siipiä."

"Taivaassa näkemieni henkien kasvot muistuttavat kaikki Kristuksen kasvoja, vaikkeivät olekaan täysin niiden tasalla, aivan niin kuin auringon kuva heijastuu monissa eri vesilammikoissa. Kristus on Jumalan kuva - se kuva, jonka kaltaisuuteen Jumala loi ihmisen - Hän on tosi kuva, muihin se on painettu vain epätäydellisenä. Siitä selviää, kuinka kaikista taivaallisiin paikkoihin joutuessaan heti tuntuu, ikään kuin olisivat tunteneet Kristuksen jo kauan sitten. Se osoittaa Kristuksen ja ihmisen välillä olleen alkujaan yhdyssiteen, vaikkemme ennen tietäneet siitä. Kaikissa syntisissä asustaa heidän jumalallisen Luojansa himmennyt kuva, jonka he tuntevat käännyttyään ja lankeavat maahan Häntä palvomaan. Minun ei ole onnistunut tavata ketään, jolla olisi ollut samanlaisia hurmostiloja kuin minulla, muutoin olisin mielelläni kysellyt heiltä tästä jälleentuntemisen kokemuksesta."
"Kysyin kerran, kuinka kaukana tämä taivainen maailma on maasta. He sanoivat, etteivät tiedä, mutta että sinne pääsee silmänräpäyksessä. Minua kummastutti, etteivät he tietäneet sitä."
"Ennen kuin tulin kristityksi, oli minulla tapana, milloin tahansa näin jonkun kuolevan, ikävöidä paikkaa, missä ei olisi enää kuolemaa. Hindujen sielunvaellusopin kuoleman ja jälleensyntymisen lakkaamaton kiertokulku oli minulle vastenmielinen. Kun ensi kerran jouduin hurmostilassa taivaaseen, olin aivan varma, että olin tullut paikkaan, missä ei ollut enää kuolemaa."

Sadhu Sundar Singh: Filosofin kuolema

Kirjasta "Näkyjä henkimaailmasta", WSOY 1927.

Saksalaisen filosofin sielu astui henkien maailmaan ja näki kaukana henkisen maailman verrattoman kunnian ja sen asukkaitten rajattoman onnellisuuden. Hän ihastui siitä mitä näki, mutta hänen itsepäinen intellektualisuutensa esti häntä liittymästä siihen ja nauttimasta sen onnesta. Tunnustamatta, että se oli todellinen hän järkeili näin: "Epäilemättä näen kaiken tämän, mutta mitä todisteita minulla on sen objektiivisesta olemassaolosta ja siitä, ettei se ole vain aivojeni synnyttämä harhakuva? Nämä näyt tahdon päästä päähän alistaa logiikan, filosofian ja tieteen koetuksen alaisiksi ja vasta sitten myöntävän vastauksen saatuani olen vakuutettu sen omasta todellisuudesta ja siitä, ettei se ole harhakuva."
Silloin enkelit vastasivat hänelle: "Sinun puheestasi päättäen on selvää, että sinun järkeisoppisi on kietonut koko luontosi, sillä niinkuin tarvitaan henkisiä eikä ruumiillisia silmiä henkimaailman näkemiseen, samoin on sen todellisuuden ymmärtämiseksi tarpeen henkinen ymmärtämys eikä filosofian ja logiikan alalla liikkuvat ajatus-harjoitukset. Sinun tieteesi, joka tutki aineellisia tosiasioita, on jäänyt fyysillisen pääkallosi ja aivojesi kanssa maailmaan. Täällä on ainoastaan se henkinen viisaus hyödyksi, joka saa alkunsa jumalanpelosta ja rakkaudesta Häneen." Sitten sanoi joku enkeleistä toiselle: "Mikä vahinko, että ihmiset unohtavat Jumalan kalliin sanan: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan" (Matt.18:3).
Kysyin eräältä enkeliltä, mikä tulisi olemaan tämän miehen lopullinen kohtalo, ja hän vastasi: "Jos tämän miehen elämä olisi ollut kokonaan paha, olisi hän heti liittynyt pimeyden henkiin, mutta hän ei ole kokonaan vailla siveellistä ryhtiä, niin että pitkän aikaa hän tulee sokeana kuljeksimaan väliasteen alempien kerroksien hämärässä kolhien filosofista päätään, kunnes hän vihdoin, väsyneenä hulluuteensa, katuu. Silloin hän on valmis vastaanottamaan sitä varten määrätyiltä enkeleiltä tarpeellista opetusta, ja niin neuvottuna 0n hän valmis pääsemään korkeamman asteen täydellisempään Jumalan kirkkauteen."
Eräässä mielessä koko äärettömyys on henkimaailma, koska se on täynnä Jumalan ylistystä, Jumalan, joka itse on henki. Toisessa mielessä maakin on henki-maailma, sillä sen asukkaat ovat ihmisruumiin verhoamia henkiä. Mutta on olemassa vielä eräs henkien maailma, joka on henkien väliaikainen oleskelupaikka senjälkeen, kun he ovat kuollessaan jättäneet ruumiinsa. Tämä on välitila - olotila, joka on korkeimman taivaan kunnian ja kirkkauden ja alimman helvetin hämärän ja pimeyden välillä. Siinä on lukemattomia olotila-tasoja ja sielu saatetaan sille tasolle, jota sen maallinen kehitys vastaa. Siellä erikoiset tähän työhön määrätyt enkelit opastavat sitä, joko lyhyemmän tai pitemmän ajan, ennen kuin se liittyy niihin henkiin, joko suuremman valon hyviin tai suuremman pimeyden pahoihin, jotka luonteeltaan ovat enimmin sen itsensä kaltaisia.