Thich Nhat Hanhin opetuksia elämästä ja kuolemasta

 Otteita Thich Nhat Hanhin kirjasta Ei kuolemaa, ei pelkoa; lohduttavaa elämänviisautta. Basam Books 2003. 

Suurin pelkomme on, että kuollessamme katoamme kokonaan. Monet meistä uskovat, että koko olemassaolomme kestää hetkestä, jolloin synnymme tai saamme alkumme hetkeen, jolloin kuolemme. Uskomme tulevamme tyhjästä ja katoavamme tyhjyyteen. Niinpä meitä pelottaa ajatus tuhoutumisesta. Buddhalla oli täysin toisenlainen ymmärrys olemassaolostamme. Buddhan mukaan syntymä ja kuolema ovat käsitteitä. Ne eivät ole todellisia. Se, että pidämme niitä todellisina, synnyttää voimakkaan harhakuvan, jonka vuoksi kärsimme. Buddha opetti, ettei ole olemassa syntymää eikä kuolemaa; ei tulemista eikä menemistä; ei samaa eikä erilaista; ei pysyvää minuutta eikä tuhoutumista. Me vain kuvittelemme näin. Kun ymmärrämme, että olemme tuhoutumattomia, vapaudumme pelosta. Se on suuri helpotus. Voimme nauttia elämästä ja arvostaa sitä uudella tavalla. 

Buddha sanoi, että kun olosuhteet ovat riittävät, jotain ilmentyy. Sanomme, että se on olemassa. Kun yksi tai kaksi edellytystä puuttuu ja jokin lakkaa ilmentymästä samalla tavalla kuin aiemmin, sanomme, ettei se ole olemassa. Buddhan mukaan asioiden luokittelu olemassa oleviin ja olemattomiin on väärin. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään täysin olemassa olevaa tai täysin olematonta. Tämä on helppo ymmärtää television ja radion avulla. Saatamme olla huoneessa, jossa ei ole televisiota eikä radiota. Luulemme, että televisio- ja radio-ohjelmat eivät ole olemassa siinä huoneessa. Mutta me kaikki tiedämme, että huone on täynnä signaaleja. Ohjelmien signaalit täyttävät ilman kaikkialla. Tarvitaan vain yksi edellytys, radio tai televisio, ja muodot, värit ja äänet ilmestyvät. Olisi ollut virheellistä sanoa, etteivät signaalit ole olemassa vain siksi, ettei meillä ole radiota tai televisiota, joilla ottaa ne vastaan ja päästää ne ilmentymään. Ne vain vaikuttivat olemassa olemattomilta, koska olosuhteet eivät olleet riittävät niiden ilmentymiselle. Tuona hetkenä tuossa huoneessa emme uskoneet niiden olemassaoloon. On virheellistä todeta, ettei jotain ole olemassa vain siksi, ettemme havaitse sitä. Meitä hämmentävät ainoastaan käsityksemme olemisesta ja olemassa olemattomuudesta. Ne saavat meidät luulemaan, että jotain on tai ei ole olemassa. Näitä käsityksiä ei voi soveltaa todellisuuteen. 

Prajnaparamitassa sanotaan: "Kuuntele, Shariputra, kaikki dharmat (ilmiöt) ovat tyhjiä, niitä ei ole luotu eikä tuhottu, ne eivät lisäänny eivätkä vähene."

Tässä on tärkeää huomata, mitä tyhjyydellä tarkoitetaan: se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, ettei meillä ole erillistä minuutta. Millään ei ole erillistä minuutta, eikä mikään ole olemassa itsestään. Jos tutkimme asioita tarkasti, huomaamme, että kaikki ilmiöt, me mukaan lukien, koostumme erilaisista tekijöistä. Me koostumme isästämme ja äidistämme, isoisistämme ja isoäideistämme, ruumiistamme, tunteistamme, havainnoistamme, mielemme muodostelmista, maasta, auringosta ja loputtomasta määrästä tekijöitä, jotka eivät liity minuuteemme. Kaikki nämä osatekijät ovat riippuvaisia syistä ja olosuhteista. Näemme, miten kaikki olemassa ollut, olemassa oleva ja olevaksi tuleva on yhteydessä kaikkeen muuhun ja riippuvaista kaikesta muusta. Kaikki, mitä näemme, on ilmentynyt vain siksi, että se on osa jotain muuta, muita olosuhteita, jotka ovat mahdollistaneet sen ilmentymisen. Ilmiöitä ei luoda eikä tuhota, koska ne ovat jatkuvassa ilmentymisprosessissa. Saatamme olla tarpeeksi älykkäitä ymmärtääksemme tämän, mutta älyllinen ymmärrys ei riitä. Tämän todellinen ymmärtäminen tarkoittaa vapautumista pelosta. Se tarkoittaa valaistumista. Se tarkoittaa olemista yhteenkuuluvuudessa kaiken muun kanssa.

Kun Shakespeare sanoo: "Ollako vai eikö olla - siinäpä kysymys", Buddha vastaa: "Ollako vai eikö olla - siitä ei ole kysymys." Olla ja ei olla ovat ainoastaan kaksi vastakkaista ajatusta. Mutta ne eivät ole todellisia, eivätkä ne kuvaa todellisuutta.

Minulla on valokuva itsestäni kuusitoistavuotiaana poikana. Onko se minun valokuvani? En ole aivan varma. Kuka on kuvan poika? Onko se sama henkilö kuin minä vai joku muu? Mieti tarkkaan, ennen kuin vastaat. Monet ihmiset sanovat, että kuvan poika ja minä olemme sama henkilö. Jos poika on sama henkilö kuin minä, miksi hän näyttää niin erilaiselta? Onko tuo poika vielä elossa vai onko hän kuollut? Hän ei ole sama henkilö kuin minä, muttei myöskään eri henkilö. Jotkut katsovat valokuvaa ja sanovat, ettei kuvan nuorta poikaa enää ole olemassa. Ihminen koostuu ruumiista, tunteista, mielteistä, mielen muodostelmista ja tajunnasta, jotka kaikki ovat minussa muuttuneet tuon valokuvan ottamisen jälkeen. Kuvassa olevan pojan ruumis ei ole sama kuin minun ruumiini nyt yli seitsemänkymmentävuotiaana. Tunteet ovat erilaiset ja havainnot hyvin erilaisia. Tuntuu kuin olisin aivan eri henkilö kuin tuo poika, mutta ilman tuon pojan olemassaoloa minuakaan ei olisi olemassa. Olen jatkumo samalla tavoin kuin sade on pilven jatkumo. Jos katsot valokuvaa tarkemmin, näet minut siinä jo vanhana miehenä. Sinun ei tarvitse odottaa viittäkymmentäviittä vuotta. Kun sitruunapuu kukkii, et ehkä näe vielä hedelmiä, mutta tarkemmin katsoen ymmärrät, että hedelmät ovat jo puussa. Tarvitaan enää yksi tekijä, jotta ne tulevat näkyviin: aikaa. Sitruunat ovat jo sitruunapuussa. Nyt näet vain oksat, lehdet ja kukat. Mutta ajan myötä sitruunapuu kantaa hedelmää.

Sytytämme kaksi kynttilää, ja puhallamme tulitikun sammuksiin. Luuletko, että tulitikun liekki on kuollut? Liekki ei synny eikä kuole. Kysymys kuuluukin, ovatko kahden kynttilän liekit yksi ja sama liekki vai kaksi eri liekkiä? Ne eivät ole samat, mutteivät myöskään eri liekit. Nyt toinen kysymys: onko tulitikun liekki kuollut? Se on sekä kuollut että elossa. Sen luonto ei ole kuolla eikä syntyä. Jos jätämme kynttilän palamaan tunnin ajaksi, pysyykö sen liekki samana vai tuleeko siitä toinen liekki? Kynttilän sydän, tali ja happi muuttuvat koko ajan. Jos ne kerran muuttuvat, liekinkin täytyy muuttua. Niinpä liekki ei ole se sama, muttei myöskään eri liekki. 

Olen saapunut, olen kotona

Tässä ja nyt

Olen vahva, olen vapaa

Asun äärettömyydessä

Voit lausua tätä gathaa, runoa, kävely- tai istumameditaation aikana. Voit harjoitella tätä runoa, kun ajat töihin. Et ole ehkä vielä saapunut työpaikallesi, mutta ajaessasi olet jo saapunut todelliseen kotiisi, nykyhetkeen. Ja kun saavut työpaikallesi, sekin on todellinen kotisi. Olet myös työpaikallasi läsnä nykyhetkessä. 

Jos pystyt hengittämään sisään ja ulos ja kävelemään tässä hengessä: "Olen saapunut, olen kotona, tässä ja nyt", tulet huomaamaan, että sinusta on heti tulossa paljon vahvempi ja vapaampi. Olet läsnä nykyhetkessä, todellisessa osoitteessasi. Mikään ei enää saa sinua juoksemaan tai pelkäämään. Olet vapaa menneisyyden murehtimisesta. Et ole juuttunut ajattelemaan sitä, mitä ei vielä ole tapahtunut ja mitä et pysty hallitsemaan. Olet vapaa syyllisyydestä, joka koskee menneisyyttäsi ja vapaa tulevaisuutta koskevista huolista. Ainoastaan vapaa ihminen voi olla onnellinen. 

Kun aamulla syöt leipäsi tai voisarvesi, syö se siten, että leipä antaa elämän. Nauti ehtoollinen joka aamu, kun murrat leipäsi tai maistat voisarveasi. Tunne olevasi elossa; tunne olevasi yhteydessä koko maailmankaikkeuteen. Jos leipäpala on Jeesuksen ruumis, se on myös maailmankaikkeuden ruumis. Voimme sanoa: "Tämä leipäpala on maailmankaikkeuden ruumis." Tarkkaavainen syöminen sallii sinuin tunnistaa leipäpalan maailmankaikkeuden ruumiiksi. Kun syöt tällä tavoin, olet uusi ihminen. Anna uuden olemuksesi ilmentyä sinussa. Voit tehdä tätä harjoitusta yksin. Voit myös harjoittaa sitä muiden kanssa auttaaksesi veljiäsi ja sisariasi uudistamaan itseään päivittäisen harjoituksensa jokaisena hetkenä.

Buddha, bodhisattvat ja Buddhan oppilaat ovat henkisiä esivanhempiani. Heihin kuuluvat omat henkiset opettajani, joista osa on vielä elossa ja osa jo poistunut. He ovat läsnä minussa, koska he ovat siirtäneet minuun rauhan, viisauden, rakkauden ja onnellisuuden siemenet. He ovat herättäneet henkiin oman kykyni ymmärtää ja olla myötätuntoinen. 

Olivatpa juuresi missä tahansa henkisessä perinteessä, ota mukaan harjoitukseesi sen perinteen opettajat. Jos juuresi ovat kristinuskossa, henkisiin opettajiisi lukeutuvat Jeesus, hänen opetuslapsensa, pyhimykset ja kristilliset opettajat, jotka ovat koskettaneet elämääsi. Jos juuresi ovat juutalaisuudessa, saatat haluta sisällyttää harjoitukseesi patriarkat, matriarkat ja korkea-arvoiset rabbit. Henkiset esivanhempani, lihalliset esivanhempani, henkiset jälkeläiseni ja lihalliset jälkeläiseni ovat kaikki osa minua. Minä olen he, ja he ovat minä. Minulla ei ole erillistä minuutta. Me kaikki olemme olemassa osana elämän ihmeellistä virtaa.

Bodhisattva Manjushri

On myös olemassa bodhisattvoja, jotka eivät vaikuta kovin aktiivisilta, mutta he ovat hyvin tyyniä ja lempeitä, ja heidän läsnäolonsa innostaa meitä rakkauteen, ymmärrykseen ja suvaitsevaisuuteen. Maailmassa on lukemattomia tällaisia bodhisattvoja. Meidän tulisi elää niin, että meillä on aikaa tunnistaa heidän läsnäolonsa ja tutustua heihin. Bodhisattvat eivät ole jumalia tai menneisyyden hahmoja. Heitä elää ruumiillistuneina ympärilläsi. Heillä on paljon energiaa, ymmärrystä ja myötätuntoa, ja me voimme hyötyä heidän läheisyydestään. 

Kshitigarbha, joka menee synkimpiin paikkoihin auttaakseen kaikkia olentoja, ei ole vain yksi henkilö. Hänellä on monia ilmentymiä kaikissa erilaisissa helveteissä, joita löydämme maailmastamme. Sadaparibhuta, bodhisattva, joka sanoo: "En koskaan uskaltaisi halveksia ketään", on myös kaikkialla. Vaikka jollakulla ei näyttäisi olevan kykyä valaistua, hän tietää, että jokaisessa on tuo kyky. Sadaparibhuta auttaa jokaista saamaan itseluottamusta ja pääsemään eroon alemmuuden tunteista. Tällainen kompleksi halvaannuttaa ihmisen. Sadaparibhutan erikoislahjana on vaalia meissä olevaa valaistunutta rakkauden mieltä. Tämä bodhisattva ei ole vain henkilö Lootussutrasta, vaan hänet voi löytää keskuudestamme monissa eri valepuvuissa. Meidän tulee tunnistaa bodhisattva Sadaparibhuta, joka on ruumiillistuneena keskuudessamme. Manjushri on bodhisattva, jolla on ymmärrystä - henkilö, joka voi ymmärtää meitä ja tehdä meistä loputtoman onnellisia. Manjushri kykenee näkemään kärsimyksemme ja vaikeutemme, eikä hän koskaan syytä tai rankaise meitä. Hän on aina vierellämme rohkaisemassa ja valaisemassa meitä. Manjushri ei ole tarinan hahmo vaan läsnä keskuudessamme monissa valeasuissa, joskus pikkusiskona, veljenä, tai sisaren tai veljen lapsena.

Bodhisattva Avalokiteshvara

Me emme palvo kuvitteellisia tai myyttisiä henkilöhahmoja. Bodhisattvat eivät ole pilvissä eläviä menneisyyden hahmoja. Bodhisattvat ovat todellisia ihmisiä, jotka ovat täynnä rakkautta ja päättäväisyyttä. Kun voimme ymmärtää toisen ihmisen kärsimyksiä ja tuntea rakkautta häntä kohtaan, olemme yhteydessä suuren ymmärryksen bodhisattvaan. Syvällisen kuuntelemisen bodhisattva, Avalokiteshvara, on myös keskuudessamme. Psykoterapeuttien täytyy opetella kuuntelemaan yhtä syvällisesti kuin bodhisattva Avalokiteshvaran, joka katsoo syvälle korvillaan. Kun todella kuuntelemme lapsiamme tai vanhempiamme, Avalokiteshvara on jo sydämessämme. Kauniiden äänten bodhisattva, Gadgadashvara, käyttää musiikkia, kirjoituksia ja ääntä herättääkseen ihmiset. Jos olet runoilija, kirjailija tai säveltäjä, saatat olla tämä bodhisattva. Taiteelliset luomuksesi eivät pelkästään auta ihmisiä hetkellisesti unohtamaan tuskansa, vaan myös kastelevat heissä olevia valaistuneen ymmärryksen ja myötätunnon siemeniä. Joukossamme on monia kirjailijoita, runoilijoita ja säveltäjiä, jotka käyttävät äänten ihanaa valtamerta tehdäkseen ymmärryksen ja rakkauden helpommin lähestyttäviksi Buddhan opettamien dharman ovien kautta. Tätä tarkoittaa yksi Samantabhadran pyrkimyksistä:

Pyrin käyttämään äänten suurta valtamerta, Synnyttäen kauniisti vaikuttavia sanoja, Jotka ylistävät Buddhan valtavia hyveitä, Menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

- Kukkakoristesutran viimeinen kappale

Kuoleman lähestyessä saattaa olla, ettet ole kovin tietoinen ruumiistasi. Koet tunnottomuutta, mutta olet edelleen kiinni ajatuksessa, että ruumiisi on sinä. Luulet, että ruumiisi hajoaminen tarkoittaa sinunkin hajoamistasi. Sen vuoksi sinua pelottaa. Pelkäät katoavasi lopullisesti. Kuolevan henkilön ruumiin hajoaminen ei voi vaikuttaa henkilön todelliseen luontoon. Sinun kuuluu selittää hänelle, että hänen elämällään ei ole rajoja. Hänen ruumiinsa on vain ilmentymä, aivan kuin pilvikin. Kun pilvi ei enää ole pilvi, se ei ole kadonnut. Se ei ole kadonnut tyhjyyteen; se on muuttanut muotoaan; siitä on tullut sadetta. Tämän vuoksi meidän ei tulisi luulla, että oma minuutemme ja ruumiimme ovat yhtä. Tämä ruumis ei ole minä. Minä en ole kiinni tässä ruumiissa. Minun elämäni on rajaton. 

Olen käyttänyt Anguttara Nikayassa olevan, kuoleville annettavan sutraopetuksen sanoja, ja tehnyt niistä laulun. Se on kehtolaulu, joka voidaan laulaa henkilölle, jonka elämä on loppumaisillaan:

Tämä ruumis ei ole minä, minä en ole kiinni tässä ruumiissa, Elämäni on rajatonta, En ole koskaan syntynyt enkä kuollut. Suunnaton valtameri ja taivas eri aurinkokuntineen Kaikki ilmentyvät tietoisuudesta. Aikojen alusta lähtien olen ollut vapaa. Syntymä ja kuolema ovat vain ovia, joiden kautta astumme sisään ja ulos. Syntymä ja kuolema ovat piilosilla keskenään. Joten hymyile minulle, tartu käteeni ja vilkuta hyvästiksi. Tapaamme viimeistään huomenna. Tapaamme aina uudelleen todellisessa alkulähteessämme, Elämän monimuotoisilla poluilla.

Sen sijaan, että sanoisit Tämä ruumis ensimmäisellä rivillä, voit toistaa rivin sijoittaen siihen sanat Nämä silmät... Nämä korvat... Tämä nenä... Tämä kieli... Tämä mieli... Nämä muodot... Nämä äänet... jne. (Esim. Nämä silmät eivät ole minä; minä en ole kiinni näissä silmissä...)

Tämän laulun esittäminen kuolevalle henkilölle vapauttaa hänet ajatuksesta, että hänellä olisi pysyvä identiteetti, joka on yhteydessä johonkin ruumiinosaan tai mieleen. Kaikki koostumukset hajoavat, mutta todellinen minuutemme ei katoa tyhjyyteen. Tällainen ohjattu meditaatio auttaa meitä vapautumaan luulosta, että olisimme yhtä ruumiimme, ajatustemme ja tunteidemme kanssa. Me emme todellisuudessa ole mitään näistä. Meidän elämämme on rajatonta. Syntymä, kuolema, oleminen ja olemassa olemattomuus eivät määrittele meitä. Tämä on totuus. 

Tajuttomana olevilla henkilöillä on kyky kuulla meitä, jos istumme heidän vierellään täysin läsnä ja rauhallisina. Kymmenen vuotta sitten Bordeaux'ssa asuvat yliopisto-opiskelija sai kuulla, että hänen äitinsä oli kuolemaisillaan Kaliforniassa. Opiskelija itki valtavasti. Hän ei tiennyt, olisiko hänen äitinsä enää elossa, kun hän saapuisi kotiin Kaliforniaan. Sisar Chan Khong pyysi häntä lentämään Kaliforniaan välittömästi ja neuvoi, että jos äiti olisi vielä elossa pojan saapuessa, hänen tulisi harjoittaa kuten Shariputra oli tehnyt Anathapindikan kanssa. Sisar kehotti häntä puhumaan niistä onnellisista kokemuksista, jotka äiti ja poika olivat jakaneet. Pojan tuli kertoa tarinoita äidin varhaisilta avioliittovuosilta ja tämän nuoruudesta. Hänen tuli kertoa näitä tarinoita, koska ne tuottaisivat äidille iloa, vaikkei tämä olisikaan tajuissaan.

Kun poika saapui sairaalaan, äiti oli jo tajuton. Vaikkei poika täysin uskonutkaan, että tajuttomana makaava ihminen voi kuulla, hän teki silti, mitä sisar Chan Khong oli neuvonut häntä tekemään. Lääkärit kertoivat hänelle, että hänen äitinsä oli ollut tajuttomana viikon ajan eivätkä he olleet toiveikkaita, että tämä enää tulisi tajuihinsa. Kun poika oli puhunut äidilleen puolentoista tunnin ajan, tämä tuli tajuihinsa.

Jos istut kuolevan ihmisen vierellä täysin tyynenä ja ruumiiltasi, mieleltäsi ja sielultasi läsnäolevana, onnistut auttamaan häntä kuolemaan vapaana. 

Muutama vuosi sitten sisar Chan Khong vieraili vanhemman siskonsa luona sairaalassa. Kaksi vuotta maksansiirron jälkeen sisaren ruumis hylki uutta elintä. Hänellä oli hirveät tuskat. Kun sisar Chan Khong saapui sairaalaan, hän huomasi, että jokainen perheenjäsen oli luopunut toivosta olla avuksi. Vaikka sisko oli tajuton, hän silti vääntelehti, valitti ja huusi tuskissaan. Kaikki hänen lapsensa, jopa lääkäritytär, tunsivat itsensä voimattomiksi. 

Sisar Chan Khong saapui sairaalaan mukanaan kasettinauha, jolla Luumukylän munkit ja nunnat laulavat bodhisattva Avalokiteshvaran, suuren myötätunnon bodhisattvan, nimeä. Vaikka hänen siskonsa oli tajuton, sisar Chan Khong soitti kasettia sängyn vieressä ja, asetettuaan korvakuulokkeet siskolleen käänsi äänen lähes täysille. Muutaman minuutin kuluttua tapahtui jotain ällistyttävää. Sisko makasi täysin rauhallisena, kunnes kuoli viisi päivää myöhemmin. Noiden viiden päivän ajan sisar Chan Khongin sisko kuunteli bodhisattvan nimen lausuntaa. Hän oli vieraillut useita kertoja buddhalaistemppeleissä ja kuullut usein myötätunnon bodhisattvan nimen lausuntaa. Sen kuuleminen uudestaan kuolinvuoteella kasteli hänen elämänsä arvokkaimpien ja iloisimpien asioiden siemeniä. Hänen elämällään oli henkinen ulottuvuus, ja hänellä oli usko. Hän oli kuullut sutralausuntaa ja dharmaopetuksia monta kertaa. Kasettinauha, jolla oli munkkien ja nunnien lausuntaa, oli yltänyt hänen onnellisuutensa siemeniin. Ne olivat siemeniä, joita lääkärit eivät osanneet koskettaa. Kuka tahansa olisi voinut tehdä, mitä sisar Chan Khong teki, mutta se ei tullut kenenkään mieleen. 

Tietoisuutemme on kuin televisio monine kanavineen. Kun painamme kauko-ohjaimen nappia, valitsemamme kanava ilmestyy näkyviin. Kun istumme kuolevan henkilön vierellä, meidän täytyy tietää, mikä kanava valita. Kuolevan henkilön läheiset ovat tällöin parhaassa asemassa valitsemaan. Jos olet kuolevan henkilön läheisyydessä, käytä sellaisia ääniä ja kuvia tuon henkilön elämästä, jotka kastelevat hänen suurimman onnensa siemeniä. Jokaisen tietoisuudessa ovat Puhtaan maan ja nirvanan, Jumalan valtakunnan ja paratiisin siemenet. 

Wikipedia: Thich Nhat Hanh

Plum Village (Luumukylä)

Valkoinen Lumme, Thich Nhat Hanhin suomalainen sangha

Thich Nhat Hanhin kuolemasta julkaisin lyhyen postauksen toisessa blogissani 2022. 

J. Krishnamurti kuolemasta...

J. Krishnamurti: Ajattelun tuolla puolen. Koonnut Mary Lutyens. WSOY 1973.

Jiddu Krishnamurti Wikipediassa. 

Olen ollut tietoinen Krishnamurtista teosofian kautta nuoruudestani asti, mutta hänen omista opetuksistaan olen kiinnostunut vasta myöhemmällä iällä ja minulla on ollut niistä vain jonkinlainen yleiskäsitys lähinnä muiden kirjoittajien viittausten kautta. Nyt kun ylipäänsä pitkästä aikaa tartuin kirjaan, valitsin omasta hyllystäni tämän joskus käsiini sattumoisin päätyneen pokkarin. Tämä on hyvin puhutteleva tekstinpätkä: parikymmentä vuotta "tein kuolemaa" enemmän kuin elin, kuten kerron blogin esipuheessa yllä - en tosin myönnä pelänneeni sitä; minulla oli hyvin yksityiskohtaiset käsitykset kuolemanjälkeisestä elämästä ennen kaikkea Pekka Ervastin ja Rudolf Steinerin opetusten kautta. Tänä päivänä sillä ei ole mitään väliä: olen lakannut kuolemasta. 😁 - Marko

Tarkastelkaamme esimerkiksi kuolemakysymystä. Useimmille ihmisille se on valtava ongelma. Tunnethan kuoleman; joka päivä se vaeltaa vierelläsi. Onko mahdollista kohdata se niin täydesti, ettei siitä tule minkäänlaista ongelmaa? Voidaksesi kohdata sen tuolla tavoin on kaikkien kuolemaa koskevien uskomustesi, toivosi ja pelkosi päätyttävä. Muutoin lähestyt tätä ihmeellistä ilmiötä päätelmin, kuvitelmin, olet ennakolta huolissasi ja siksi lähestymisesi on aikaan sidottua. 

Aika on tarkkailijan ja tarkkailtavan välinen etäisyys. Siis sinä, tarkkailija, pelkäät tuota kuolemaksi sanotun tuntemattoman kohtaamista. Et tiedä mitä kuoleminen on. Sinulla on kaikenlaisia kuolemaan liittyviä toivoja ja teorioita; uskot jälleensyntymiseen tai ylösnousemukseen tai johonkin ajattomaan henkiseen olentoon, jota sanotaan sieluksi, atmaniksi tai joksikin muuksi. Mutta oletko itse saanut selville sielun olemassaolon vai onko kysymys omaksumastasi perimätiedosta? Onko olemassa jotakin ikuisesti pysyvää, jatkuvaa, ajatuksen tuolla puolen olevaa? Jos sitä voidaan ajatella, se kuuluu ajatuksen alueelle eikä siis voi olla pysyvää. Ajatuksen alueella ei ole mitään ikuisesti pysyvää. On äärettömän tärkeätä oivaltaa, ettei mikään ole pysyvää, koska vain silloin vapaudut, vain silloin kykenet katsomaan, ja juuri siihen sisältyy suurta iloa.

Et voi pelätä tuntematonta, koska et tiedä mitä tuo tuntematon on, eikä sinulla siis ole mitään pelättävää. Kuolema on sana, ja juuri tuo sana, mielikuva, luo pelon. Voitko siis luopua mielikuvastasi ja katsoa kuolemaa? Niin kauan kuin sinulla on tuo mielikuva josta ajatus kumpuaa, ajatus luo aina väistämättömästi pelkoa. Sitten joko selität järkiperäisesti kuolemanpelkosi ja asennoidut vastustamaan tuota väistämätöntä tai keksit lukemattomia uskomuksia suojellaksesi itseäsi kuolemanpelolta. Niinpä itsesi ja pelonkohteesi välillä on kuilu. Tuossa ajallisessa ja paikallisessa välimatkassa on väistämättömästi ristiriitaa, joka ilmenee pelkona, huolena ja itsesäälinä. Kuolemanpelon synnyttänyt ajatus sanoo: "Lykätkäämme asia tuonnemmaksi, välttäkäämme sitä, pitäkäämme se mahdollisimman etäällä, älkäämme ajatelko kuolemaa" - mutta sinä ajattelet sitä. Kun sanot, ettet halua ajatella sitä, olet jo miettinyt, millä tavoin voisit sitä välttää. Pelkäät kuolemaa, koska olet lykännyt sen tuonnemmaksi.

Olemme erottaneet elämisen kuolemisesta, ja välimatka elämisestä kuolemiseen on pelkoa. Tuo välimatka, tuo aika, on pelon luoma. Eläminen on jokapäiväistä piinaa, päivittäistä loukkaantumista, surua ja hämmennystä; joskus sattumalta ikkuna avautuu lumotulle merelle. Tällaista sanomme elämiseksi ja pelkäämme kuolemista, joka on tämän kurjuuden päättymistä. Mieluummin takerrumme tunnettuun kuin kohtaamme avoimesti tuntemattoman. Tuota tunnettua ovat asuntomme, huonekalumme, perheemme, luonteemme, työmme, tietomme, maineemme, kaikki jumalamme, yksinäisyytemme - tuo vähäpätöisyys, joka lakkaamatta kiertää omissa ympyröissään, katkeroituneen olemassaolonsa kuvioissa.

Ajattelemme että eläminen on aina nykyisyyttä ja kuoleminen jotakin sellaista mikä odottaa meitä kaukana tulevaisuudessa. Mutta emme ole milloinkaan kysyneet, onko tämä jokapäiväinen kamppailu ylimalkaan lainkaan elämistä. Haluamme tietää totuuden jälleensyntymisestä, haluamme todisteen sielun kuolemattomuudesta, kuuntelemme selvänäkijöiden vakuutuksia ja psykologien selityksiä, mutta emme koskaan - milloinkaan - kysy miten voisimme elää, elää joka päivä riemumielin, haltioituneina, täynnä kauneutta. Olemme hyväksyneet elämän sellaisena kuin se on, täynnä tuskaa ja epätoivoa, ja tottuneet siihen, ja kuolemaa pidämme jonakin sellaisena mitä on huolellisesti kartettava. Mutta kuolema on hämmästyttävän samanlaista kuin elämä, jos vain osaamme elää. Ilman kuolemaa ei ole elämää. Emme voi elää, ellemme kuole joka hetki - psykologisesti. Tämä ei ole mikään älyllinen paradoksi. Voidaksemme elää joka päivä täysipainoisesti, kokonaisesti, ikään kuin edessämme olisi uusi ihanuus, meidän on kuoltava kaikelle eiliselle. Muutoin elämme konemaisesti, ja konemaisina meidän on mahdotonta tuntea mitä rakkaus on tai mitä vapaus on.

Useimmat ihmiset pelkäävät kuolemista, koska eivät tiedä mitä eläminen merkitsee. Emme osaa elää, ja niinpä emme osaa myöskään kuolla. Niin kauan kuin pelkäämme elämää, pelkäämme kuolemaa. Sellainen ihminen, joka ei pelkää elämää, ei pelkää täydellistä epävarmuudentilaa, sillä hän ymmärtää, ettei ole mitään sisäistä, psykologista varmuutta. Kun ei ole varmuutta, on vain loputonta liikettä, ja silloin elämä ja kuolema ovat samaa. Sellainen ihminen, joka elää vailla ristiriitoja, kauneuden ja rakkauden parissa, ei pelkää kuolemaa, koska rakastaminen on kuolemista. 

Jos kuolet kaikelle tuntemallesi, perheellesi, muistoillesi, kaikille tunne-elämyksillesi, silloin kuolema on puhdistava, elvyttävä prosessi. Silloin kuolema tuo mukanaan viattomuuden, ja vain viattomat ovat dynaamisia, tunnevoimaisia, eivät ne jotka uskovat tai haluavat saada selville mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.

Voidaksesi oivaltaa tosiasiallisesti mitä tapahtuu kun kuolet sinun on kuoltava. Tämä ei ole pilaa. Sinun on kuoltava - ei fyysisesti vaan psykologisesti, sisäisesti. Sinun on kuoltava kaikelle sille mitä olet vaalinut ja sille mikä on katkeroittanut mielesi. Jos olet joskus kuollut jollekin pienelle tai suurelle mielihyvälle, kuollut aivan luonnollisesti, pakottamatta ja perustelematta, silloin tiedät mitä kuoleminen merkitsee. Kuolemassa mieli on täysin vapautunut omasta itsestään, päivittäisestä kaipuustaan, mielihyväntunteistaan ja tuskistaan. Kuolema on uudistumista, muuttumista, johon ei sisälly lainkaan ajatustoimintaa, sillä ajatus on entistä. Kuolemisessa on jotakin aivan uutta. Vapautuminen tunnetusta on kuolemaa, ja silloin elät.

Anthony de Mello: Kasvokkain elämän ja kuoleman kanssa

Kirjasta Rakkauden tiellä, Kirjapaja Oy 2007.

Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Matt. 10:39

Onko mieleesi koskaan tullut, että ne, jotka pelkäävät eniten kuolemaa, ovat niitä, jotka pelkäävät eniten elämää? Että paetessamme kuolemaa pakenemme myös elämää?

Ajattele ihmistä, joka elää ullakkohuoneen ahtaudessa vailla valoa ja tuuletusta. Hän pelkää laskeutua portaita, koska hänelle on kerrottu ihmisten pudonneen alas ja murtaneen niskansa. Hän ei koskaan ylitä katua, sillä hän on kuullut tuhansien joutuneen autojen yliajamaksi. Kun hän ei voi edes ylittää katua, miten hän menisi meren, maanosan tai ideoiden maailman toiselle puolen? Tämä ihminen käpertyy ullakkoluolaansa pitääkseen kuoleman loitolla, ja tehdessään niin hän pitää samaan aikaan loitolla myös elämän.

Mitä on kuolema? Menetys, häviäminen, irti päästäminen ja hyvästely. Kun ripustaudut, kieltäydyt päästämästä irti, kieltäydyt hyvästelemästä, sinä vastustat kuolemaa. Ja vaikka et huomaisikaan, niin silloin vastustat myös elämää.

Elämä on nimittäin liikkeessä ja sinä pulassa, elämä virtaa ja sinä poljet paikallasi. Elämä on joustavaa ja vapaata, sinä olet jäykkä ja jäässä. Elämä vie kaiken pois, sinä kaipaat jatkuvuutta ja pysyvyyttä.

Pelkäät siis elämää - ja pelkäät kuolemaa, koska takerrut.

Kun et takerru mihinkään, kun et pelkää minkään menettämistä, olet vapaa virtaamaan niin kuin vuoripuro, joka on aina raikas, poreileva ja elossa.

On ihmisiä, jotka eivät voi kestää ajatusta sukulaisen tai ystävän menettämisestä. He ovat mieluummin ajattelematta sitä. Tai sitten he eivät uskalla kyseenalaistaa ja menettää lempiteorioitaan, -ideologioitaan tai -uskomuksiaan. Tai he ovat varmoja siitä, etteivät voi koskaan elää ilman sitä tai tätä kallisarvoista ihmistä, paikkaa tai asiaa.

Haluatko keinon mitata jäykkyyttäsi ja kuolleisuuttasi? Tarkkaile kokemasi kivun määrää, kun menetät vaalimasi ajatuksen, ihmisen tai asian. Tuska ja suru kavaltavat takertumisesi, eikö niin? Miksi siis suret niin paljon rakkaasi kuolemaa tai ystäväsi menetystä? Et ole varannut koskaan aikaa pohtiaksesi vakavasti sitä, että kaikki muuttuu, katoaa ja kuolee.

Niinpä kohtaat kuoleman, menetyksen ja eroon joutumisen yllätyksenä. Olet päättänyt elää pienessä ullakkokomerossa kuvitellen, etteivät asiat muutu ikinä, että ne pysyvät aina samoina. Siitä syystä elämä murtautuu sisään murskatakseen harhasi, joiden takia tunnet paljon tuskaa.

Jotta eläisit, sinun on katsottava todellisuutta silmästä silmään. Sitten varistat pelkosi ihmisten menettämisestä sekä kehität makuasi uutuutta, muutosta ja epävarmuutta silmällä pitäen. Karistat yltäsi tietämisen halusta luopumisen pelkosi ja olet odottavalla kannalla toivottaen tervetulleeksi tuntemattoman ja oudon.

Jos etsit elämää, tässä on harjoitus, joka saattaa tuntua tuskalliselta, mutta tuottaa riemullisen vapauden, jos pystyt tekemään sen.

I KYSY ITSELTÄSI, ONKO mitään tai ketään, jonka menetystä suret. Saatat olla joku niistä, jotka eivät kestä edes ajatella vanhemman, ystävän tai rakastetun kuolemaa. Jos niin on, ja siinä määrin kuin niin on, olet kuollut. Nyt on katsottava silmästä silmään kuolemaa, menetystä, eroa rakkaista asioista ja ihmisistä.

II VALITSE KUKIN IHMINEN ja asia kerrallaan ja kuvittele, että he ovat kuolleet, kadonneet tai eronneet sinusta ikuisesti, ja hyvästele heidät sisimmässäsi. Sano jokaiselle: "Kiitos ja hyvästi."

III TUNNET TUSKAA JA koet, että takertuminen häviää. Sen jälkeen jotakin muuta nousee tietoisuuteesi: yksinäisyys, yksin oleminen, joka kasvaa kasvamistaan äärettömän taivaan kaltaiseksi. Siinä yksinäisyydessä on vapaus. Siinä yksin olemisessa on elämä.

Siinä takertumattomuudessa on alttius virrata ja nauttia ja maistaa ja nautiskella elämän jokaista uutta hetkeä. Jokainen uusi hetki on entistä makeampi, kun se on vapaa ahdistuksesta, kireydestä ja epävarmuudesta, vapaa menetyksen ja kuoleman pelosta, joka seuraa aina pyrkimystä pysyvyyteen ja ripustautumiseen.

KAUNIS KUOLEMA; John O'Donahuen kirjasta "Anam Cara, kelttiläistä viisautta" (Otava 1999)

Olin kerran erään ystäväni kuolinvuoteen äärellä. Hän oli ihastuttava nuori nainen ja kahden lapsen äiti. Hänen apunaan oli pappi, joka myös oli hänen ystävänsä. Pappi tunsi hänen sielunsa ja henkensä. Kun nainen eräänä iltana ymmärsi kuolevansa aivan pian, häntä alkoi pelottaa. Pappi tarttui häntä kädestä ja rukoili hartaasti, että saisi sydämeensä ne sanat, joilla voisi rakentaa pienen sillan hänen matkalleen. Pappi tunsi hänet vuosien takaa, joten hän alkoi kertailla erilaisia muistoja. Hän kertoi naisen hyvyydestä, kauneudesta ja ystävällisyydestä. Tämä nainen ei ollut koskaan tehnyt kenellekään pahaa. Hän oli aina auttanut kaikkia. Pappi muisteli hänen elämänsä aikana tapahtunutta sanoen, ettei pelkoon ollut mitään syytä. Hän oli matkalla kotiin, jossa hänet toivotettaisiin lämpimästi tervetulleeksi. Jumala, joka oli lähettänyt hänet maan päälle, ottaisi hänet avosylin vastaan ja veisi hänet rakastavasti kotiinsa. Tästä kuoleva voisi olla aivan varma.

Vähitellen naisen valtasi uskomaton mielenrauha ja tyyneys. Hänen kauhunsa muuntui rauhaksi, jonka veroista tuskin koskaan olen tässä maailmassa nähnyt. Hänen levottomuutensa, huolensa ja pelkonsa olivat kuin poispyyhityt. Hän oli täysin samassa rytmissä oman itsensä kanssa, tilanteeseen sopeutunut ja kuin rauhallisuuden perikuva. Pappi sanoi, että nyt hänen pitäisi tehdä elämänsä vaikein asia. Hänen olisi hyvästeltävä perheenjäsenensä. Tämä oli äärimmäisen yksinäinen ja vaikea tehtävä.

Pappi lähti huoneesta ja meni hakemaan perheen. Hän sanoi heille, että kukin voisi olla huoneessa viisi tai korkeintaan kymmenen minuuttia. Jokaisen oli määrä mennä puhumaan kuolevalle, kertoa hänelle rakkaudestaan ja siitä, kuinka paljon hän heille merkitsi. Itkeä ei saisi, eikä lähtevää saisi kuormittaa millään lailla. Itkun aika olisi myöhemmin, mutta nyt kaikkien pitäisi keskittyä helpottamaan kuolevan matkaa. Kukin meni vuorollaan huoneeseen puhumaan hänen kanssaan, lohduttamaan häntä ja antamaan hänelle siunauksensa. Jokainen tuli sieltä murtuneena, mutta he olivat antaneet hänelle voimaa, joka auttaisi häntä matkalla ikuisuuteen. Kuoleva itse suhtautui tilanteeseen ihailtavasti. Viimein pappi meni huoneeseen ja antoi hänelle viimeisen voitelun, ja sitten me kaikki rukoilimme yhdessä. Ystävämme lähti hymyillen ja rauhallisin mielin matkalle, joka hänen piti tehdä yksin.

Oli suuri etuoikeus saada olla läsnä. Ensimmäisen kerran minun oma kuolemanpelkoni muuntui toiseksi. Ymmärsin, että jos ihminen elää elämänsä oikein, kenenkään taakkaa lisäämättä, ja koettaa tehdä rakkauden töitä, hän saa matkalle lähtiessään kokea mielenrauhaa ja tyyneyttä, joiden turvin hän voi siirtyä toiseen maailmaan tyylikkäästi ja tilanteen hyväksyen.

On uskomaton etuoikeus saada olla läsnä, kun joku on siirtymässä ikuisuuteen. Kun on paikalla pyhällä kuoleman hetkellä, pitäisi olla hyvin tietoinen tilanteesta. Toisin sanoen ei saisi ajatella omaa suruaan. Olisi pyrittävä keskittymään täydelleen tuohon toiseen ihmiseen, joka matkalle on lähdössä. Olisi kaikin keinoin koetettava helpottaa kuolevan lähtöä, niin että siirtyminen tapahtuisi mahdollisimman kivuttomasti.

Irlantilainen ruumiinvalvojaisten perinne on mielestäni ihastuttava. Sen rituaalisuuden ansiosta sielulla on runsaasti aikaa lähteä. Sielu ei jätä ruumista yhtäkkiä, vaan lähtö tapahtuu hitaasti. Kuoleman ensi vaiheissa on helppo havaita, miten ruumis muuttuu. Henkilö ei jätä elämäänsä aivan heti. On tärkeää, ettei vainajaa jätetä yksin. Ruumishuoneet ovat kalseita, kliinisiä paikkoja. Kun hekilö kuolee, hänen pitäisi mahdollisuuksien mukaan antaa olla tutussa ympäristössä niin, että siirtymisvaihe toteutuisi mukavasti, mutkattomasti ja turvallisesti. Ensimmäisten viikkojen aikana henkilön kuoleman jälkeen hänen sieluaan ja muistoaan tulisi varjella. Vainajan puolesta tulisi lausua rukouksia, niin että hänen kotimatkansa helpottuisi. Kuolema on askel tuntemattomaan, ja jokainen tarvitsee mahdollisimman paljon turvaa sille matkalle lähtiessään.

Nykymaailmassa kuolemalle ei anneta sen ansaitsemaa arvostusta. Hautajaisiin liittyy kyllä dramatiikkaa, mutta tapahtuma jää usein tunnelmaltaan pinnalliseksi. Kulutuskeskeisestä yhteiskunnastamme on kadonnut rituaalien ja viisauden ymmärrys, jollaista tämä siirtymäriitti edellyttää. Kuoleman matkalle lähtenyt henkilö tarvitsee perusteellisempaa huolenpitoa kuin kuvitellaan.

(Suomentanut Anuirmeli Sallamo)

RON ROTH: PSALMI 23 NYKYAJAN ELÄMÄSSÄ

(Suomentajan huomautus: yhdistän alkuperäiseen artikkeliin pari aikaisempaa käännöstäni samasta aiheesta eri väreillä; vuoden 1992 Raamatun käännös vuoden 1933 käännöksen rinnalla, sikäli kuin se poikkeaa siitä.)

Päivitetty 6.6.2009

Psalmi 23 on yksi suosituimmista rukouksista läntisessä maailmassa. Se sattuu myös olemaan yksi voimakkaimmista rukouksista ikinä, Herran rukouksen jälkeen, joka osaksi perustuu tähän psalmiin. Tämä kaunis sanakokoelma voi olla avain henkisen voiman kutsumiseksi.

Useimmat meistä tunnistavat psalmin 23 tutut lauseet, mutta me emme usein arvosta psalmin sisältämien periaatteiden vaikutusta, luultavasti koska se ei sovi siihen malliin mitä meille on opetettu että rukouksen pitäisi olla.

Me uskomme, että rukoileminen merkitsee Jumalan pyytämistä tekemään jotain meidän tai jonkun muun puolesta. Psalmi 23 on tunnustus, että kaikki mitä tarvitsemme, on jo tehty: psalmin kirjoittaja pelkästään vahvistaa tuon tosiasian. Jeesus ei koskaan pyytänyt Jumalaa tekemään mitään parantaakseen ne, joiden päälle hän pani kätensä. Edes Getsemanen puutarhassa Jeesus ei pyytänyt mitään; hän sanoi, että tekisi mikä tahansa oli Jumalan tahto, vaikka se ei olisi Jeesuksen omalla etusijalla.

Katsominen syvemmälle psalmiin

Jos tutkimme psalmia lause kerrallaan, alamme nähdä ei ainoastaan sen yleisen merkityksen, vaan myös tavan jolla se toimii positiivisen uskon vahvistuksena. Tämä sisältyy kieleen, joka on kokonaan vahvistavassa muodossa. Katsotaan tarkemmin jokaista lausetta psalmissa 23.

Herra on minun paimeneni - se on suhde

Sinua luultavasti opetettiin olemaan yhteydessä Jumalalliseen kerjäämällä ja vetoamalla epävarmuuden perustalta. Kuitenkaan tämä rukous ei ala, "Herra on minun paimeneni, luulen" tai "Herra on minun paimeneni, mutta vain joskus". Se alkaa ehdottomalla tiedolla kokemuksen kautta, että jumalallinen periaate aina johdattaa meitä kaikkien tilanteiden läpi pettämättä. Kirjoittipa kuningas Daavid tämän psalmin, kuten traditio esittää, tai ei, sen kirjoittajalla oli varmasti vakaumus, että Jumalallinen ohjaus on aina läsnä.

Kaikki valaistuneet olennot osoittavat saman käsitteen: on olemassa vain yksi Jumala ja Jumalallinen Olento, joka on meidän Luojamme.
Näe Hänen seisovan edessäsi. Aseta luottamuksesi Häneen. Tunne Hänen läsnäolonsa sisälläsi ja ympärilläsi. Tämä ensimmäinen rivi avaa meidät antaumuksen perustukselle tässä psalmissa. Operatiivinen sana tässä on "Herra". Tämä rivi tulee syvemmin selvennetyksi kun otamme huomioon, että on olemassa muita "paimenia" ja saattaisimme tuntea houkutusta harhailla eteenpäin hämmennyksen hetkinä. Tämä rivi on Jumalan valitsemisesta: seurata Häntä, ja yhdistyä Häneen sielussasi.

Ei minulta mitään puutu - se on tarpeiden tyydytys

Zen-mestari Rinzai, joka eli Kiinassa yhdeksännellä vuosisadalla, kohottaisi sormensa oppilailleen ja kysyisi, "mitä tällä hetkellä puuttuu?" Kenties hänen seuraajansa, 18. vuosisadan japanilainen zen-mestari Hakuin, kirjoitti "tällä hetkellä mitä meidän tarvitsee etsiä lisää?" Hän kirjoitti myös,

"Minä sanon teille, ei ole Buddhaa, ei Dharmaa, ei mitään harjoitettavaa, ei mitään todistettavaa. Mitä sitten etsitte teiltä ja toreilta? Sokeat ihmiset! Lisäätte pinon päälle, joka teillä jo on. Mitä teiltä itseltänne puuttuu?"

Kuten tämä tulinen zen-nero tarkoitti, olemme jatkuvasti syventyneet - jopa pakkomielteisesti - siihen mitä elämästämme puuttuu. Se voi olla rahaa, asuinpaikka, täydellinen kumppani, fantastinen fysiikka, tai varma tulevaisuus. Kysy itseltäsi mitä luulet sinulta puuttuvan juuri nyt: onko se terveys? Omaisuutta? Oikea ura? Jos rukoilet oikein ja elät hetkessä, sinulta ei puutu mitään. Mutta jos sinusta tuntuu, että puuttuu, elät luultavasti menneessä tai projisoiden tulevaisuuteen. Huolehtimalla siitä mikä ei tapahdu tässä hetkessä, julistat luottamuksen puutettasi, että Jumalallinen johtaa sinua täsmälleen sinne mihin sinun tarvitsee mennä. Pidätpä sellaista ohjausta kuuluvana Jumalalle, Atmanille, Buddhalle, Luonnolle, Universumille, sisäiselle Jumaluudelle, tai yksinkertaisesti olemiselle, kun kerran antaudut sen voimalle, tulet tuntemaan varmuudella, ettei sinulla ole mitään pelättävää nyt tai ikinä.

Tämä suurenmoinen Olento pitää huolta kaikista niiden sielujen tarpeista, jotka ovat matkalla takaisin Valoon. Kun nämä sielut kääntävät huomionsa Tähän Olentoon, he eivät halua mitään, sillä heidän tarpeisiinsa vastataan kaikilla tasoilla.

Jumalan ikuinen läsnäolo on minun huolenpitäjäni.
Tunne Hänet selkärangassasi. Ymmärrä, että et halua mitään joka on Hänen sinuun kohdistuvan tahtonsa ulkopuolella. Pyhyyteen pyrkivä heittää sivuun kaikki vähäisemmät halut keskittääkseen täyden huomion ja tahdon yksin Jumalan löytämiseen. Huomaamme tämän sitoutumisen tason ilmaistuna läpi tämän psalmin.

Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään - se on lepoa

Hän vie minut vihreille niityille

Meidän kulttuurissamme vihreä on rahan väri (dollarin; suom.huom.), mikä luultavasti ei ole vahinko, sillä tuo väri symboloi usein yltäkylläisyyttä ja terveyttä. Jumala ei pyydä minua ottamaan yltäkylläisyyttä; Hän vaatii sitä. Saatamme tehdä parhaamme upottaaksemme Hänen suunnitelmansa sabotoimalla parhaita etujamme; sitoutumalla tappiolliseen ajatteluun; syleilemällä alhaista itsetuntoamme; hämmentämällä itseämme huumeilla, alkoholilla, villillä elämällä, tai loputtomalla TV:llä; tai jättämällä huomiotta intuitiomme äänen, joka johtaisi meidät henkiseen ja aineelliseen hyvinvointiin, mutta se ei muuta tosiasiaa, että Jumalalla on positiivinen tarkoitus meitä varten.

Vihreä väri on varattu neljännelle chakralle ihmisen energiajärjestelmässä. Se edustaa sydänkeskusta. Ihmisissä tämä keskus on voimakkain. Se on myös monien useimmin laiminlyömä. Tämä keskus on se, joka monilla vahingoittuu helpoimmin ja sulkeutuu nopeimmin. Kun yhdistää tietoisuutensa Jumalan tietoisuuteen ja todella käyttäytyy korkeammalla tasolla, silloin sielu kokee toiminnan sydänkeskuksesta. Tässä tilassa niityistä tulee sitten hyvin hedelmällisiä ja vihreitä.
Tunne Hänen pitävän vahtia puolestasi levätessäsi vihreällä yltäkylläisellä maalla. Ime säteilevää elämänvoimaa. Tunne kiinteän maan kantavan. Kaikki on hyvin. Tämä kohta luo niin ihanan kuvan Herran huolenpidosta ja ylläpidosta. Lammas on turvassa kun paimen seuraa hänen tarpeitaan, pitäen hänet turvassa. "Ellette tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan".

Virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa - se on virkistys

Hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä

Vedellä on myös symbolinen historia useimmissa henkisissä traditioissa. Esimerkiksi vedenpaisumuksesta ja faaraon hukkumisesta Punaisessa meressä Jeesuksen kasteeseen Jordan virrassa, vesi on olennaisesti liittynyt juutalaiseen ja kristilliseen uskontoon. Paremmaksi vakuudeksi Koraani puhuu toistuvasti Paratiisista "virtaavan veden puutarhoina, missä [hyvät] asuvat ikuisesti" (3:136), ja Buddha viittasi valaistumisen saavuttamiseen joen ylittämisenä "kaukaiselle rannalle". Näiden voimakkaiden sanojen ei pitäisi yllättää, sillä useimmat näistä sivilisaatioista pitivät vettä ihmeellisenä lahjana Jumalalta, joka voi tehdä eron elämän ja kuoleman välillä.

"Virvoittavat vedet" erotetaan tuhoisista tulvavesistä, ja ne peilaavat sisäisen rauhan tilaa, jota oikea rukous vaatii niin että voit kuulla Jumalan äänen.

Sydänkeskuksen hyväksymisestä todellisen viisauden lähteenä ja korkeampiin tietoisuuden tasoihin liittyvässä käytöksessä saavuttaa tyyneyden, jota niin monet janoavat. Sillä mielen hiljeneminen on se mikä seuraa. Mieli saattaa sydämen ja sielun pulaan kun se ei ole levossa. Kun yksilö on rauhallisessa mielentilassa, joka on kuin virvoittavat vedet, silloin hän ei voi taistella. Juuri tällä hetkellä sielu saavuttaa oman herruutensa.

Minua johdetaan levon ja virkistyksen teillä.
Näen kauniin vuoristojärven. Kirkas vesi, heijastava, viileä ja tyyni. Lepää. Mietiskele. Tämä "tyyni vesi" on raikasta, kirkasta vettä - ei elotonta pysähtyneisyyttä. Tämä on kuva seksuaalienergian muuntamisesta joksikin yleväksi, harvinaiseksi ja kauniiksi. Kaikki on suhteellista. Tyyneyden vaihtelevia asteita voimme kokea siinä kuinka käsitellään sukupuolivoimaa. Kun yksilö fiksoitu aistilliseen haluun, sisään astuu suuri levottomuus ja sielun laadun menetys. Sillä henkilölle joka on taipuvainen onttoihin ja lyhytaikaisiin rakkaussuhteisiin, olisi suuri askel kohti sisäistä tyyneyttä yksinkertaisesti tehdä syvä sitoumus yhden rakastetun "rakastamiseen, kunnioittamiseen ja hellimiseen" Jumalan nimessä.

Hän virvoittaa minun sieluni - se on parantamista

Pysymällä avoimena Jumalan äänelle, joka voi tulla luoksesi aavistuksien, intuition, unien muodossa, tai satunnaisten kohtaamisten, elämäsi elähdytetään olemuksesi keskuksessa. Jumalallisen energia Chi'n muodossa (kiinan ja sanskriitin sanat "elämän energialle") virtaa jatkuvasti järjestelmäämme, jos olemme virittyneet ja teemme itsemme saatavilla oleviksi sille. Tämä energia elvyttää ruumiimme ja chakramme, jotka ovat psyykkisspirituaalisen energian keskuksia, jotka säätävät fyysisiä, mentaalisia ja emotionaalisia toimintojamme.

Sielulla on tilaisuus tehdä kaikki karmalliset velat tekemättömiksi. Tässä tekemättömäksi tekemisessä se valmistautuu Isän valtakuntaan astumiseen.

Minut tehdään uudeksi tänä päivänä ja todellinen luontoni loistaa sisälläni.
Olkaa aina syvästi lempeitä toisianne kohtaan. Nähden Jumalallisen Rakastetun toinen toistenne muodon varjelemana, pari voi sekä antaa että vastaanottaa syvempää rakkautta. Tämän prosessin täytyy edetä rehellisyydellä itseä kohtaan ja myötätuntoisella rakastetun ja itsen tarpeiden huomioimisella. Missä tahansa pisteessä henkilö löytää itsensä tässä jatkumossa, hän voi siirtyä kohti tuota tyyneyden ja jumaluuden keskusta sisällään, siten sallien energian nousta korkeampiin keskuksiin ja palauttaa sielun luonnon.

Hän ohjaa minut oikealle tielle - se on opastusta - nimensä tähden - se on päämäärä

Hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden

Buddhan jalo kahdeksankertainen polku pitää sisällään: (1) oikeat näkemykset; (2) oikeat aikomukset; (3) oikean puheen; (4) oikean toiminnan; (5) oikean elannon; (6) oikean pyrkimyksen; (7) oikean muistamisen; (8) oikean keskittymisen. Idea on, että jos saat kaikki nuo alueet elämässäsi oikein, tulet olemaan yhdenmukainen ja harmoniassa. Sinun ei tarvitse olla buddhalainen ymmärtääksesi tuohon "oikeiden" sarjaan muistavasti keskittymisen arvon (vaikka buddhalaisilla on hyvin tarkka ymmärrys mitä kukin niistä tuo mukanaan). Elämän luonteen oikea ymmärrys johtaa sinut oikeaan aikomukseen, joka on kiihkotonta hyväntahtoisuutta, jolle on luonteenomaista vastenmielisyys toisten vahingoittamiseen. Jos aikomuksesi on olla aiheuttamatta vahinkoa, silloin käytät oikeaa puhetta - so. pidättäydyt valehtelemasta, panettelemasta, juoruamasta, ja muista verbaalisten kykyjesi väärinkäytöstä, joka on loukkaavaa toisia kohtaan. Niin muodoin vältät myös vääriä tekoja, sellaisia kuten murha, varastaminen, ja huono seksuaalinen käytös. Harjoitat myös elantoa, joka ei vahingoita ketään, samalla suorittaen tarvittavaa palvelua. Sellainen rehellinen elämä olisi vaikea pitää yllä ilman kunnollista pyrkimyksen harjoitusta, kurinalaisuutta murtaa tottumuksen luja ote. Muistaminen ja keskittyminen ovat kaksi meditaatioharjoituksen ilmentymää, jotka auttavat helpottamaan kaikkia oikean elämisen muotoja.

Kun kaikki karmalliset velat on vapautettu, sielu on vapaa ohjattavaksi polulla korkeampiin valtakuntiin.
Tunne jumalainen energia navan alueella, säteillen kautta vatsan. Tunne, että käyttäessäsi päättäväisyyttäsi seurata jumallista tahtoa, se luo polun sisälläsi korkeampien täydellisyyksien tavoittamiseksi. Sielu on "palautettu" ojennukseen hengellisen totuuden kanssa. Hengelliset suuntaviivat auttavat meitä välttämään suuria kareja, jotka saattaisivat viedä meidät pois sielumme luonnosta.

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa - se on koettelemista - en minä pelkäisi mitään pahaa - se on suojelua - sillä sinä olet minun kanssani - se on uskollisuutta

Vaikka minä kulkisin piemeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa...

Kuolema on harhaa, kuitenkin me kaikki pelkäämme sitä. Jeesus sanoi, "Älkää olko pahaa vastaan". Koska meillä on taipumus nähdä kuolema pahana, hän olisi voinut sanoa, "Älkää olko kuolemaa vastaan". Aina kun kohtaat tuskallisen tilanteen, sinulla on kolme vaihtoehtoa: (1) Voit vastustaa sitä, joka merkitsee että olet konfliktissa, ja sen tähden jatkat tuskassa; (2) voit yrittää muuttaa tilanteen, joka voi merkitä siinä toimimista suoraan tai vetäytymistä siitä - olipa tilanne työ jota inhoat tai suhde joka ei tyydytä sinua; tai (3) jos et voi muuttaa tai jättää tilannetta, voit hyväksyä sen sellaisena kuin se on. Hyväksyntä tai antautuminen ei merkitse sen tunnustamista, että tilanne on oikea tai hyvä; se yksinkertaisesti tarkoittaa, että se on mitä on tällä hetkellä. Tuosta perspektiivistä vaeltaminen pimeimmän rotkon läpi ei voi säikähdyttää sinua, koska se on yhtä saman Jumalallisen todellisuuden kanssa, joka on sisässäsi.

Maa on kuin laakso, sillä ihmisten tietoisuus on niin matala. Kuolema on illuusio. Kuolema on vain siirtymistä yhdestä tietoisuuden tilasta toiseen. Se on itseasiassa elämää. Maan päällä toinen illuusio on pahan olemassaolo. Negatiivisuutemme ja pelkomme ovat todellisuutta meille. Emme ymmärrä, että olemme luoneet nämä prosessit oman mielemme voimin. Kun vaeltaa korkeammilla tasoilla Jumalan, kaiken Luojan kanssa, pahaa ja kuolemaa ei enää pelätä. Kun tietoisuus ylittää nämä illuusiot, ei ole enää tarvetta pitää niitä. Koska jokainen luo oman todellisuutensa sisäisen maailman voimalla, kun negatiivisuus ja pelko kerran poistetaan, nuo ominaisuudet eivät enää ilmene Maan tasolla tai yksilön ympäristössä.

Vaikka kohtaan niukkoja ja alakuloisia aikoja, en anna periksi pelolle, sillä Jumalan läsnäolo ja voima lohduttavat minua.
Visualisoi hehkuva valopallo sydämessäsi; jokaisella henkäyksellä lisää sen säteilyä ja yritä tuntea siitä lähtevä lämpö. Kutsu jumalallinen läsnäolo asumaan sydämessäsi aina. Visualisoi Jumalallinen Äiti tai yksi Mestareista jotka elävät sydämessäsi, säteilemässä jumalallista rakkautta, opastusta ja suojelusta. Huomaa, että psalminlaulaja on siirtynyt Jumalan puhuttelusta kolmannessa persoonassa rakastettavampaan henkilökohtaiseen "Minun ja Sinun" suhteeseen. Henkisen kehityksen keskeinen osa on siirtyä pelkästään Jumalan lakien seuraamisen tuolle puolen, Hänen rakastamiseensa sydämessään ("Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi...") Kun tunnemme sisällä asuvan Herran sydämessämme, se antaa meille todellista rohkeutta ja me voimme kohdata suuret vaikeudet tyyneydellä. Todellakin, ei ole mitään pelättävää, sillä vaikka kuolema saapuu, palvoja tietää ettei mitään ole menetetty, sillä sielu yhdistyy Jumalaan sydämen rakkauden kautta. "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan." Yksi tärkeimmistä elementeistä henkisessä parantamisessa on sydämen avaaminen Jumalalle. Ensin henkilön tarvitsee tuntea olevansa Jumalan lapsi ja voivansa vastaanottaa Hänen rakkautensa, heittäen sivuun kaikki kysymykset arvottomuudesta tai pelosta ("Täydellinen rakkaus karkottaa pelon"). Siitä alkaen hän voi alkaa ilmaista kiitollisuutta Jumalalle elämän myriadeista siunauksista, ja mitä syvimmin, sydämessä tunnetusta Jumalan rakkaudesta.

Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat - se on kuria

Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi

Vitsa ja paimenen sauva ovat palvelleet vallan ja auktoriteetin symboleina ainakin niin kauan taaksepäin kuin Egyptin aikoihin. Tämä viittaus ei ole itsevaltaisen vallan auktoriteettiin, vaan pikemminkin herruuden merkitykseen. Me sanomme että urheilijat näyttävät miellyttäviltä tehdessään mahtavan ottelun, sillä heillä on auktoriteettia, joka tulee taidosta ja itsevarmuudesta. Toisin sanoen, he saavat sen näyttämään helpolta. Samalla tavalla kun Jeesus aloitti julistuksensa, Markuksen evankeliumi sanoo, "ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla valta on, eikä niin kuin kirjanoppineet." Tässä psalmin kirjoittaja vetää voimaa Jumalallisen auktoriteetista. Latinan verbi confortare tarkoittaa vahvistaa suuresti - juuri on fortis, voima - ja tuo voima on aidon lohdutuksen perustana.
Tunne hengityksen liikkuvan kurkussasi; ala tuntea että tämä hengityksen virta liittyy virtaukseen astraalisessa selkärangassa. Kaula on ruumiin kapein osa, muodostuen ainoastaan selkärangasta ja kurkusta, tehden helpommaksi virittäytyä selkärangan virtauksiin siinä. Hengitys ja selkäranka ovat polkuja Jumalan läsnäolon ja tyyneyden tuntemiseen. Kun elämme virittyneenä korkeamman totuuden kanssa, energian virtaus selkärangassa muistuttaa meitä jumalallisesta luonnostamme ja on lohtuna meille, vaikka ulkoinen draama olisi häiritsevä.

Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen - se on toivo

Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen

Vihollisesi ei tarvitse olla toinen henkilö - se voi olla sairaus, muutoksen pelko, tai puutteen asenne. Mutta jos keskellä pelkojasi aivan edessäsi on pöytä, joka on ylitsevuotava elämän iloista ja yltäkylläisyydestä. Kaikki mitä sinun tarvitsee tehdä, on siirtää viitekehyksesi ja polttopisteesi mahdollisuuden runsauteen, joka ympäröi sinut.

Kaiken Luoja ei erottele. Jumala rakastaa kaikkia sieluja isän ja äidin tasavertaisella vahvuudella. Sen tähden riippumatta siitä, mitä on tehnyt harhaanjohtavalla polulla, Jumala ei rankaise, vaan itseasiassa valmistaa juhlapöydän kaikille lapsille.

Minusta huolehditaan ja minut ravitaan, jopa levottomuuden ja tuskan aikoina.
Keskity syvästi kulmakarvojen väliseen pisteeseen (jopa yhdistä kulmakarvat yhteen jos se auttaa sinua). Tunne antaumuksesi nousevan tuohon pisteeseen. Kaikessa elämässä on olemassa antelias pöytä katettuna eteemme, henkinen silmä. Jos keskitymme siihen syvästi, meidät kutsutaan aterioimaan Herran kanssa, Hänen valossaan. "Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu." Tämä valo ruokkii koko ruumista, ja on olemassa meitä varten, olivatpa kohtaamamme "viholliset" omia alempia taipumuksiamme, tai ulkoisia vaikeuksia.

Sinä voitelet minun pääni öljyllä - se on pyhitys - minun maljani on ylitsevuotavainen - se on yltäkylläisyyttä

Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä ja...

Öljyä käytettiin muinaisina aikoina kuninkaiden voiteluun, ja monet hengelliset traditiot ovat ottaneet sen Jumalallisen Hengen symboliksi, joka asuu meissä, saaden elämämme ylitsevuotamaan ilosta.

Me olemme kaikki Jumalan valittuja lapsia. Meidät kaikki vapautetaan heikkouksistamme. Ainoastaan ego pitää sinut erillään Isästä. Jumala voitelee meidät kaikki Ylösnousseen Vapahtajan merkillä; on sinun valintasi, hyväksytkö vai torjutko nimityksen.

Vihkimyksessä Jumalalta kaikille lapsille tarjotaan yltäkylläisyyttä. Se on totisesti yksi kaikista karmallisista veloista vapautumisen palkinnoista. Maailmankaikkeus on itseasiassa yltäkylläinen, ei köyhä. Ainoastaan inhimillisen muodon tietoisuus on rajoittanut yltäkylläisyyden. Meidän mielemme ja tietomme pitävät meidät köyhyydessä.

Minua muistutetaan päämäärästäni ja tehtävästäni. Minut siunataan ylitsevuotavasti.
Visualisoi jumalallisen vuodattavan armoa päällesi, ja olemuksesi täyttyy valolla, virraten yli kruunuchakran. Herra koskettaa meitä armollaan ("sinä voitelet...") tuoden samadhin tilan ("maljani..."). Energian kulkiessa läpi henkisen silmän ja yhdistyessä kruunuchakraan, energia vuotaa yli pääsi ja olemuksesi. Se saattaa pysähtyä tällä hetkellä (ruumiin samadhi) tai se voi laajentua täydeksi kosmisen tietoisuuden samadhiksi.

Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani - se on siunausta - ja minä saan asua Herran huoneessa - se on turvaa - päivieni loppuun asti - se on IKUISUUS

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä...

Tämä rukous käsittelee Jumalallisen tietoisuudessa elämistä. Se koskee siunauksen ja määräyksen periaatteita, joka on tekninen termi jonkin aikaansaamiselle, Jumalallisen kanssa yhteydessä olemisen kautta, jota haluat ilmentää. Psalmi 23 ei koske uskoa, tai edes uskomista, koska usko ja uskominen voivat joskus olla epäilun kyllästämiä. Kun tiedät jotain sydämessäsi, et jätä sijaa epäilylle. Psalmi 23 sanoo kuinka tärkeää on tulla tietoiseksi Jumalallisesta luonnostamme. Kun kerran tulemme, voimme todistaa nämä totuudet todellisina, koska olemme kokeneet ne: ne ovat osa perintöämme, joka virtaa meille sen hyveen kautta, että olemme seuranneet liittoa, jonka Jumala antoi ihmiskunnalle mennen takaisin Nooaan, Aabrahamiin ja Moosekseen.

Kirjassaan The Jesus Code, John Randolph Price tulkitsee tuon koodin olevan, "Minä olen kuten Jeesus". Se on kaikki mitä meidän tarvitsee tietää. Henkinen polku ei koske mitään tekemistä - sen päätavoite on tulla tietoiseksi että me olemme Hengestä, joka merkitsee, että olemme Jumalallisia. "Jumalan olemus on minun olemukseni", mestari Eckhart sanoi. "Missä ikinä minä olen, siellä on Jumala". Tuo oivallus avaa sisäisen valtakunnan, josta Hengen lahjat ja hedelmät virtaavat.

Tässä tietoisuuden tilassa lempeät perivät maan. Lohdutus, onni ja rauha ovat palkinnot, jotka seuraavat kaikkia Valon lapsia, jotka valitsevat nostaa tietoisuuttaan.

Jumalan valtakunta on ikuinen. Ei epäilystäkään, matka on loppumaton. Isän kodissa on monta asuinsijaa.

Minä näen mikä olen - universaalin siunauksen keskus. Minä asun Jumalan loistossa ikuisesti. Amen.
Tunne jumalallisen suojelun ja hyvyyden armo, ja tahto tehdä yhteistyötä tuon armon kanssa. Syvimmällä tasolla tämä stanza kuvaa perimmäistä henkisen polun päämäärää. Jos tämä yhteys on pysyvä, olemme yhdistyneet Jumalaan eikä meidän tarvitse "mennä enää ulos". Me asumme Herran Huoneessa ikuisesti, jättämättä enää koskaan Hänen läsnäoloaan. (Tämä on Nirbikalpa-samadhi.) Auttaa kun vakuutamme ja pyrimme kohti korkeinta tilaa, joka muistuttaa meille jumalallisesta syntymäoikeudestamme; sillä mitä ajattelemme, siksi tulemme.

Psalmi 23, eräs Raamatun rakastetuimmista psalmeista, herää eloon tässä audiovisuaalisessa hartaudessa.

Chakrat ja niiden merkitykset.

KAKSI KUOLEMAA JA IANKAIKKINEN ELÄMÄ

Oi Herra, kullekin suo kuolemansa,

se joka kypsyy hänen ruumiistansa,

kaipuustaan, hellyydestään, hädästään.

Rainer Maria Rilke (suomennos Anna-Maija Raittila)

On elon aika lyhyt kullakin.

Siis palakaamme lieskoin leimuvin,

tulessa kohotkaamme korkealle!

Maa maahan jää, mut henki taivahalle.

Eino Leino

Ilmestyskirja osoittaa (2:11) ja Cayce toistaa, että on olemassa kaksi kuolemaa. Ensimmäinen kuolema on kuoleman pelko ja uskomus, että kuoleman hetkellä olemme kuolleita. Tämä kuolema on harhaa, ja pelko osoittaa juuri kuinka syvästi olemme hyväksyneet tämän harhan. Sielu ei kuitenkaan kuole. [...]

Tietoisuus selviää fyysisen ruumiin kuolemasta ja kun ihminen saa sisäisen tietoisuuden sielun kuolemattomuudesta, hän menettää kuoleman pelon ja uskon siihen että kuolemme täydellisesti. Tällä tavalla "ensimmäinen kuolema" on voitettu.

Toinen kuolema on fyysisen ruumiin varsinainen kuolema.

Edgar Cayce tiedotus, artikkelikirje toukokuussa 2005.

Kun ihminen kuolee eläessään itsekkyydestään ja tietämättömyydestään, hän kirkastuu henkiolemuksessaan kulkiessaan Mestarin jäljessä, ja tulee psyykkiseen tilaan - näkyvässä maailmassa - jota nimitetään ikuiseksi elämäksi: koko elämä elämän näyttämöllä [...] on hänelle jotakin ulkonaista; itsessään hän elää ikuista elämää. Silloin ihminen on alkanut voittaa kuoleman.

Iankaikkinen elämä on elämä Jumalassa ja alkaa sinä hetkenä, jolloin ihminen hengessään tulee tietoiseksi Isän läsnäolosta. Se on riippumatonta ajasta ja elää ajan sisällä ja samalla sen yläpuolella. Iankaikkinen elämä on eräs ihmisen sielun tila. Se ei ole sellaista, joka joskus tulee, vaan sellaista joka jo on. Ikävöimme sitä sen vuoksi, että se on meissä; olemme syntyneet se sisässämme. Se on kuin helmi pellossa.

Pekka Ervast