HENKISTÄ NÄKÖKULMAA PANDEMIAN AIKAAN

Elämme tätä kirjoittaessa hyvin poikkeuksellista aikaa; Suomen hallitus otti käyttöön valmiuslain koronavirus-pandemian vuoksi, mm. koulut on suljettu ja Suomen rajat suljetaan. Kaikki tuntuu tällä hetkellä hyvin epävarmalta, on suorastaan "lopun ajan tunnelma". Mm. käyttämäni taloyhtiön kuntosali on suljettu, saunat peruttu, seurakuntani toiminta toistaiseksi jäissä. Päivän uutinen kertoo että Euroviisut on tältä vuodelta peruttu. Minulla on liput Provinssiin kesäkuun lopussa, mutta nähtäväksi jää, toteutuuko festivaali.

Siivoojana olen tärkeässä roolissa - noudatamme TTL:n ohjeita - mutta myös minun työnantajani on aloittanut YT-neuvottelut koronaviruksen liiketoimintaan aiheuttamien haittojen vuoksi, ja lomautuksia on tulossa. Kuulunen kuitenkin "yhteiskunnallisesti kriittiseen" ammattiryhmään minäkin. 
Oma mielialani vaihtelee järkevästä asennoitumisesta lievään hysteriaan - se on vain inhimillistä, mutta joillakin se menee yli: Suomessa on tapahtunut sama ilmiö kuin Yhdysvalloissa, ruokaa ja jostain kumman syystä WC-paperia hamstrataan. Itse käyttäisin tarvittaessa nettikauppaa ja kotiinkuljetusta, jos pitäisi jäädä kotiin. Käsidesiä ei saa mistään, myös desinfioivat puhdistusaineet on kaupoista ostettu. 
Ei ole vaikeaa noudattaa hygieniaohjeita arkielämässään - siitä tulee nopeasti itsestään selvä tapa. 

Vähättelijät sanovat että "se on vain flunssa", mutta myös minä kuulun sydänpotilaana riskiryhmään. Esim. Italiassa tilanne kuuluu olevan todella paha, meillä ei vielä - Suomessa kukaan ei ole kuollut tähän mennessä, mutta se lienee vain ajan kysymys... Sitä paitsi tavallinen influenssakin olisi minulle riski, ja silti en tyhmänrohkeasti ole ottanut rokotetta, "koska en ole ennenkään sitä sairastanut". Luotan siihen että vastustuskykyni on hyvä; harvoin saan edes flunssaa, ja se menee yleensä nopeasti ohi, lievänä. Olen alkanut ennaltaehkäisevästi käyttää auringonhattu-uutetta, mikä saattaa olla enempi  psykologinen apu.
Hyvää tarkoittava kaverini tekstasi minulle että minun pitäisi riskiryhmään kuuluvana jäädä kotiin karanteeniin. Voi pyhä yksinkertaisuus! Ei sellaista ole kukaan määrännyt, en ole sairas enkä altistunut, joten kuka siitä ajasta maksaisi ja mitä tapahtuisi työpaikalleni jos niin päättäisin omin päin??? Sitä paitsi töissä en joudu olemaan kovin paljoa läheisesti tekemisissä ihmisten kanssa. Kaupassakäynti voi olla riskialttiimpaa. 

Vältin pitkään Facebookissa julkaisemasta mitään korona-aiheista, koska sitä on niin paljon liikkeellä. On hyvä olla hyvin informoitu, mutta tietoakin on monenlaista, ja toisaalta jatkuva korona-uutisten virta joka tuutista myös lietsoo pelkoa ja ahdistusta.  
Esimerkkejä väärästä tiedosta:

Näistä merkeistä tunnistat koronaviruksesta levitettävän väärän tiedon

"Wuhanin lääkäreiden" koronaneuvot leviävät somessa

Somessa leviävä "THL ja koronavirus uutisissa"-kooste on harhaanjohtava ja vahingoittavaa tietoa

11 väitettä koronaviruksesta

Hädin tuskin muistan lintuinfluenssan ja Sarsin tai sikainfluenssan, ja nyt meillä on jälleen uusi eläinkunnasta ihmiseen siirtynyt virus, mutta aivan eri mittaluokan tilanne! Eiköhän tästäkin selvitä, joskaan ei ilman menetyksiä - sekä taloudellisia että ihmishenkiä. Tämä kirjoitus jää muistuttamaan tästä myös sen jälkeen kun pahin vaihe on ohi. 

Olen kääntänyt pari Facebookissa vastaan tullutta antroposofista tekstiä, koska halusin henkistä näkökulmaa asiaan, mutta minä nojaan mieluummin tieteellisiin faktoihin, ja antroposofia on välillä hiukan korkealentoista. Silti näkökulma siitä miksi eläinperäiset virukset ovat alkaneet uhata ihmiskuntaa on vähintäänkin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä...

Etsin jatkoksi pari buddhalaista näkökulmaa - koska olen itse buddhalainen - ja ne taas ovat hyvin maanläheisiä ja käytännöllisiä, kuten buddhalaisuus yleensäkin, ja antavat yleispäteviä psykologisia neuvoja ilman buddhalaista kontekstiakin. Tosin kaikkia ei ehkä lohduta buddhalaisuuden väistämättöyyden hyväksyntä - he haluavat kuulla mieluummin jotain tosiasioiden kiertelyä ja kaartelua. 

Antroposofinen näkökulma:

Pohjois-Amerikan Kristiyhteisö julkaisi Facebookissa seuraavan lainauksen 15.-16.3.2020:

1914 Rudolf Steiner sanoi: "Kuten tiedämme, Ihmisiä tänä päivänä ahdistaa pelko jota voimme verrata keskiaikaiseen aaveiden pelkoon. Se on basillien pelko. Objektiivisesti molemmat pelkotilat  ovat samaa. Kumpikin sopii sille kuuluvaan aikaan: keskiajan ihmiset pitivät kiinni tietystä uskosta henkiseen maailmaan; sen tähden aivan luonnollisesti heillä oli henkisten olentojen pelko. Nykyaika on kadottanut tämän uskon henkiseen maailmaan; se uskoo aineellisiin asioihin. Sen tähden sillä on aineellisten olioiden pelko, olkoot ne vaikka kuinka pieniä. Objektiivisesti puhuen suurin ero jonka saatamme löytää kahden aikakauden välillä on se, että aaveet ovat millä tahansa mitalla isonpuoleisia ja kunnioitettavia. Pienissä basilleissa ei toisaalta ole paljon mitään kirjoitettavaa kotiin niin pitkälle kuin ihmisten pelottelu on kyseessä. Nyt en tietenkään tarkoita antaa ymmärtää tällä että meidän pitäisi edistää basilleja, ja että on hyvä että niitä on niin monia kuin mahdollista. Se ei todellakaan ole päätelmä. Kuitenkin basillit varmasti ovat olemassa, ja aaveet niin ikään olivat olemassa, etenkin sikäli kuin on kysymys niistä ihmisistä jotka pitivät kiinni todellisesta uskosta henkiseen maailmaan. Siten ne eivät eroa todellisuuden suhteen.
Kuitenkin tärkeä näkökohta jonka haluamme esittää tänään, on että basilleista voi tulla vaarallisia ainoastaan jos niiden annetaan kukoistaa. Basillien ei pitäisi antaa kukoistaa. Jopa materialistit ovat samaa mieltä tämän lausunnon kanssa, mutta he eivät ole enää samaa mieltä kanssamme jos jatkamme pidemmälle ja - oikean hengentieteen näkökulmasta - puhumme basilleille suosiollisimmista olosuhteista. Basillit kukoistavat intensiivisimmin kun emme vie mitään muuta kun materialistisia ajatuksia mukanamme uneen. Ei ole parempaa tapaa edistää niiden kukoistamista kuin astua uneen ainoastaan materialistisin ajatuksin, ja sitten työskennellä henkisestä maailmasta minän ja astraaliruumiin kanssa niiden elinten parissa, jotka eivät ole osa veri- ja hermojärjestelmää. Ainoa toinen metodi joka on aivan yhtä hyvä, on elää epideemisen tai endeemisen sairauden keskuksessa, ja olla ajattelematta mitään muuta kuin sairautta ympärillä, täynnä ainoastaan sairastumisen pelkoa. Se olisi yhtälailla tehokasta. Jos sairauden pelko olisi ainoa sellaisessa paikassa luotu asia, ja yöllä mennään nukkumaan sillä ajatuksella, se tuottaa jälkikuvia, pelon hedelmöittämiä imaginaatioita. Se on hyvä metodi kehittää ja kasvattaa basilleja. Jos tätä pelkoa voidaan lieventää edes vähän, esimerkiksi aktiivisella rakkaudella, ja huolehtiessamme sairaista unohtaen joksikin aikaa että myös me saattaisimme saada tartunnan, olosuhteet ovat vähemmän suosiolliset basilleille... Jos ihmisille annettaisiin ajatuksia jotka johtavat heidät pois materialismista ja kannustavat heitä eteenpäin aktiiviseen rakkauteen hengestä käsin, se palvelisi ihmiskunnan tulevaisuutta paremmin." 

Goetheanum (antroposofisen liikkeen keskuspaikka Sveitsissä) julkaisi seuraavan Georg Soldnerin kirjoituksen 12.3.2020:

Eläinlääkäreille koronavirukset ovat osa päivittäistä elämää, mutta nyt koronavirus SARS-CoV 2 on ylittänyt rajan ihmisiin. Mikä on virus, kuinka se hyökkää ihmisorganismia vastaan, ja kuinka voimme vastata?

Virukset liittyvät läheisesti organismin fyysiseen ruumiiseen. Ne saavat alkunsa geenistön substanssista, ja geenistön lailla voivat vaikuttaa solujen aineenvaihduntaan, tehden ne siten vieraiksi organismille. Jos infektio alkaa, virukset tunkeutuvat organismiin. Organismi tunnistaa että virukset ovat tehneet tietyt solut vieraiksi, ja ne alkavat tehdä jotain muuta kuin mikä on parasta kokonaisuudelle. Se alkaa kääntyä näitä soluja vastaan eliminoidakseen ne. Tämä luo sairauden oireet jotka nyt puhkeavat esiin: organismi yrittää päästä eroon infektoituneista soluista, päästäkseen eroon hyökkäävistä viruksista, käyttäen esimerkiksi yskää, kuumetta ja limaa. Kuka tahansa joka kuolee virusperäiseen infektioon, voidaan sen tähden nähdä myös oman immuunipuolustuksensa uhrina, jonka sääntely on ilmaus yksilöllisestä "minä-organisaatiosta", minuuden läsnäolosta ruumiissa. 

Mitä enemmän henkilö on jo tilanteessa missä fyysisestä ruumiista on tulossa vieras hänelle, sitä alttiimpi hän on tälle virusperäiselle sairaudelle, jota nyt kutsutaan nimellä COVID-19. Tietenkin tämä on erityisen totta korkeammalla iällä, kun luut kutistuvat ja lihasmassa vähenee, tai kroonisten sairauksien tapauksessa. 

Koronavirus-infektiot ovat erityisen vaikeita hoitaa yli 80-vuotiailla ihmisillä, ja ihmisillä joilla on 2-tyypin diabetes tai sydän- ja verisuonitauteja. Mitä vähemmän olen läsnä ruumiissani - mitä vähemmän se on täysin minun täyttämäni tässä merkityksessä - sitä helpommin infektio voi levitä ruumiissa ja sitä vakavampia voivat olla seuraukset. Tietenkin se, kuinka positiiviseksi testattua henkilöä hoidetaan, on tärkeää. Sairaat ihmiset usein äkillisesti siirretään kotiympäristöstään ja alunperin heitä hoidettiin Kiinassa monien muiden sairaiden ihmisten kanssa improvisoiduissa majoitustiloissa. Valitettavasti konventionaalisella lääketieteellä ei ole auttavaa lääkettä eikä rokotetta tarjottavana tässä tapauksessa. Usein kuume vähenee lääkitystä käyttämällä. Kuitenkin vaikeissa tapauksissa lisähappi ja, jos tarpeen, väliaikainen mekaaninen ventilaatio voivat pelastaa elämiä, mistä syystä on tärkeää että kliininen hoito keskittyy vakavammin sairaisiin potilaisiin. 

Perustuen kaikkeen mitä tiedämme tässä, ahdistus ja antipyreettinen hoito tekevät potilaista sairaampia pikemmin kuin terveempiä. Mikä auttaa ihmisiä voittamaan sairauden, on kaikki joka auttaa heitä paremmin läpitunkemaan ja lämmittämään ruumiinsa, ja olemaan kykenevämpiä tuntemaan olonsa kotoisaksi siinä. Sen tähden ei ole yllättävää että sairaus on tuskin vaarallinen lapsille. Tämä on totta myös 50-vuoden ikään saakka, missä sairauden kulku yleensä vastaa normaalin flunssan kulkua. Yskä, nuha ja väsymys ovat tyypilliset varhaiset oireet. Lisäksi keuhkokuume voi olla vaarallinen sairauden aspekti, joka on aluksi tunnistettavissa pääasiassa korkeammasta hengitystiheydestä. 

Tällä viruksella on erityisen negatiivisia ominaisuuksia lääketieteellisestä näkökulmasta. Saattaa kestää hyvin pitkän aikaa organismin herätä ja huomata että kyydissä on tuntematon vieras, joka uhkaa aiheuttaa harmia. On olemassa tunnettu sairaustapaus, jossa sairaus puhkesi vasta 27 päivää tartunnan jälkeen. Keskimäärin kuitenkin tämä ajanjakso on 5 päivää, ja 95% kaikista tapauksista ilmenee 12,5 päivän jälkeen. Sen tähden affisioineet laitetaan karanteeniin kahden viikon pitkäksi jaksoksi. Tämä virus on myös tarttuvampi kuin normaali flunssavirus. Keskimäärin yksi henkilö jolla on normaali flunssavirus, tartuttaa 1,3 muuta ihmistä, kun taas joku jolla on koronavirus, todennäköisemmin tartuttaa kolme muuta ihmistä (erittäin tarttuvalle sairaudelle kuten tuhkarokko tai hinkuyskä, luku on 12-18). Tartuntamäärä on sen tähden korkeampi kuin influenssassa, ja se myös kestää pitempään ilmetä. Näiden ominaisuuksien yhdistelmä, joka suosii epidemistä leviämistä, saa lääkärit maailmanlaajuisesti hermostuneiksi. 

Kuitenkin yksi suuri arvoitus ilmenee: mistä nämä nähtävästi uudenlaiset virukset tulevat, ja miksi ne kehittyivät? Mielenkiintoista kyllä, monet virukset tulevat eläimiltä. Koronavirus luultavasti tulee jaavalaiselta lepakolta. Joten miksi virukset eläinkunnasta tulevat vaarallisiksi ihmisille? Me aiheutamme nykyään vaiettua kärsimystä eläimille: massateurastus ja kokeet laboratorioeläimille aiheuttavat tuskaa jota eläinkunta on avuton kantamaan. Voiko tämä kärsimys johtaa seurauksiin joka muuttaa viruksia jotka ovat synnynnäisiä eläinorganismille? Me olemme tottuneet ainoastaan tarkastelemaan fyysistä ja näkemään sen enimmäkseen erillisenä mielestä ja tunteista. Tutkimus suolistoflooralla, mikro-organismeilla jotka pitävät sisällään ei ainoastaan bakteereja, vaan myös viruksia, todistaa päinvastaista. Tämä nostaa esiin ei ainoastaan mikrobiologisen kysymyksen viruksen alkuperästä, vaan myös moraalisen kysymyksen siitä kuinka kohdella eläinmaailmaa. Rudolf Steiner huomautti näistä yhteyksistä yli 100 vuotta sitten. Tänä päivänä on kiinni meistä tutkia näitä suhteita ja kysyä syvempiä kysymyksiä tieteellisen analyysin lisänä. 

On monia toimenpiteitä joita voimme tehdä henkilökohtaisessa elämässämme auttamaan organismiamme voittamaan sairaus. Nämä pitävät sisällään alkoholista pidättäytymisen, sokerin kulutuksen hillitsemisen, ja elämän rytmin ylläpitämisen, jossa on riittävästi unta ja aktiivinen suhde aurinkoon. Mistä immuunijärjestelmämme usein kärsii, on auringonvalon puute, puute joka on vaikein maaliskuussa. Vuoden kuluessa nähtynä, suurin kuolleisuusluku meidän leveysasteellamme sen tähden lankeaa maaliskuun loppuun. Tämä liittyy auringonvalon puutteeseen talvikuukausien aikana, ja muistuttaa meitä että on äärimmäisen hyödyllistä mennä ulos joka päivä, ja  talvella, jos mahdollista, puoliltapäivin, yhdistyäksemme periferiaan, kosmoksen elementteihin. Perustaessaan antroposofista lääketiedettä, jopa ennen D-vitamiinin keksimistä, Rudolf Steiner käytti tuberkuloosia esimerkkinä selittääkseen tämän yksityiskohtaisesti. On totta että immuunijärjestelmälle D-vitamiini tabletit voivat korvata auringonvalon absorption vain rajatussa määrin. Potensoitu fosfori  ja vastaavasti potensoitu meteorinen rauta aamulla voivat niin ikään tukea immuunijärjestelmää valosubstansseina. Niille jotka ovat vanhempia ja saattavat joutua tulemaan toimeen sydän- ja verisuonisairauksien kanssa, suositellaan niin ikään antroposofisia peruslääkkeitä sydän- ja verenkiertojärjestelmälle, säännöllistä kävelyä ja riittävää unta. Ne jotka nukkuvat vähemmän kuin kuusi tuntia, ovat paljon alttiimpia sellaisille infektioille. 

Jos sairaus tulee, karanteenia tätä nykyä suositellaan, vaikka lievät tapaukset voidaan nyt hoitaa kotona. Minusta näyttää tärkeältä että antroposofisella lääketieteellä on vuosikymmenten kokemus virusperäisen ja bakteeriperäisen keuhkokuumeen hoidosta ilman antibiootteja, antroposofisilla lääkkeillä ja ulkoisilla menetelmillä, jotka voivat olla äärimmäisen tehokkaita. Lääketieteellisen Osaston lääkärit ovat kasanneet hoitosuunnitelman, ja laittaneet sen saataville kansainvälisille lääketieteen kollegoille. 

Mikä heikentää keuhkoja? Kaksi asiaa: puute suhteesta maahan ja aurinkoon, ja sosiaaliset jännitteet. Sen tähden on suositeltavaa suojella omia keuhkojasi, tätä hengityselintä, sisäpuolelta ja ulkopuolelta, yrittäen tasapainottaa sosiaaliset jännitteet. Minun mielestäni ne jotka ovat ratkaisemattomissa sosiaalisissa konflikteissa, ovat lisääntyvässä riskissä tässä. Lääketiede on edistänyt uskomusta että rokotukset voivat suojella kaikkia tartuntoja vastaan. Tämä on virhe. Jopa flunssarokote tarjoaa ainoastaan 10-30 % suojatason; huolellinen käsien pesu ja hygienia nenän niistämisessä ja yskimisessä ovat aivan yhtä tehokkaita - ilman mahdollisia rokotteen sivuvaikutuksia. Joten on tärkeä askel murtautua pois tästä pelokkaasta ja puolustavasta mielikuvasta ympäristöstä ja omasta ruumiistamme, ja kysyä mitä me itse voimme tehdä tukeaksemme niiden elinvoimaa ja kokonaisuutta.

Buddhalainen näkökulma:

Lion's Roar julkaisi tämän tri Christiane Wolfin kirjoituksen buddhalaisesta näkökulmasta 14.3.2020:

Mindfulness on harjoitus tietoisuuden tuomiseksi tarkoituksellisesti nykyiseen hetkeen, niin että voimme valita vastauksemme siihen mitä tapahtuu, sen sijaan että toimimme autopilotilla. Esimerkiksi meitä neuvotaan ettemme tavanomaisesti koskisi kasvojamme, jotta välttäisimme tartunnan. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, koska se on niin automaattinen tapa.

Suuri uutinen on se että tämä on täsmälleen yksi niistä asioista joita mindfulness-harjoitus opettaa: tulemaan tietoiseksi automaattisista kaavoista, lopettamaan ne ja sen sijaan valitsemaan uusi reaktio. Mindfulness toimii tässä kuin taskulamppu; osoitamme sillä tavanomaista käyttäytymistämme niin että voimme harkita sitä uudelleen ja toimia eri tavalla. Ilman tietoisuutta emme voi muuttaa sitä mitä teemme. Tietoisuus on aina ensimmäinen askel. 

Esimerkiksi olemme kaikki oppineet olemaan kaivamatta nenäämme julkisesti. Sitä luultavasti tehdään yhä yksityisesti, mutta olemme aika lailla automatisoineet kuvion tulla tietoiseksi kun olemme aikeissa kaivaa sitä julkisesti ja sitten pysäyttää impulssin.

Tarkastellaan neljää päätapaa joilla mindfulness voi auttaa meitä estämään tartuntaa. Ne ovat:

1. Se auttaa meitä lakkaamaan ryhtymästä automaattiseen käyttäytymiseen
2. Se luo tietoisuuden että voimme aloittaa paremman käyttäytymisen
3. Säännöllinen mindfulness-meditaatio tehostaa immuunijärjestelmää
4. Tietoisen media-käytännön avulla voimme pysyä informoituina - mutta välttää paniikin

1. Automaattisen käyttäytymisen lopettaminen

Mitä käyttäytymistä meitä pyydetään lopettamaan välttääksemme tartunnan tai sen leviämisen? 

• Vältä koskettamasta kasvoja, erityisesti suuta, nenää ja silmiä
• Yski ja aivasta kyynärpäähän tai nenäliinaan, ei paljaaseen käteen
• Vältä kättelyä tai halaamista

Impulssi koskettaa kasvojaan tulee usein kutinasta sillä alueella. Ihmiset joille mindfulness-harjoitus on tuttua, tunnistavat harjoituksen "olla raapimatta kutinaa" meditaation aikana, joka harjoittaa täsmälleen siihen mitä tässä vaaditaan: tulla tietoiseksi impulssista ennen kuin kädet liikkuvat ja antaa kutina-impulssin olla eikä tehdä sille mitään. 

Tässä on harjoitus kuinka harjoittaa tätä esimerkillä olla koskettamatta kasvojasi:

1. Käytä minuutti tai pari huomataksesi jokainen impulssi koskettaa kasvojasi. Voitko vain tarkkailla impulsseja ja olla toimimatta? Mitä tapahtuu impulsseille kun et tee mitään? Jos on vaikeaa olla seuraamatta impulssia, kuvittele jättäväsi musta tussin jälki tai liimaa kasvoillesi siihen kohtaan mitä kosketat. Hengityksesi tunteminen kuin ankkurina voi auttaa pitämään huomio vakaana harjoituksen läpi.
2. Yritä muistaa harjoitus ja miltä tuntuu olla toimimatta impulssista läpi päivän.
3. Usein tulet tietoiseksi ainoastaan kun kosketat kasvojasi. Se on enemmän tietoisuutta kuin ettet edes ole tietoinen koskettaessasi kasvojasi ja edistyksen merkki! Jatka vain!
4. Toista askel 1 useita kertoja kunnes tulet enemmän tietoiseksi impulsseista päivän aikana ja siitä tulee luonnollisempaa.

2. Valitse parempi käyttäytyminen

Positiivisten käyttäytymismallien kuten käsien pesemisen usein ja pitempään (noin 20 sekuntia), sosiaalisen etäisyyden harjoittaminen (metri jos olet julkisella paikalla tai töissä!) jos mahdollista, tai ainakin kotiin jäämisen jos sinulla on flunssan oireita, on osoitettu vähentävän tartuntariskiä ja virusperäisten infektioiden leviämistä. 

Tietoinen käsien pesu

Tietoinen käsien pesu on harjoitus joka on otettu käyttöön sairaaloissa ja muissa lääketieteellisissä miljöissä monta vuotta sitten. Sitä käytetään eräänlaisena tietoisena taukona, hetkenä jolloin ollaan täysin läsnä kaikkine aisteineen jotka liittyvät käsien pesuun, kuten lämpimän veden ja saippuan liukkauden tunteminen, tai tuoksujen haistaminen. Tämä palvelee kaksinkertaista tarkoitusta A) saada tarvittava aika puhdistaa kädet ei ainoastaan liasta vaan myös bakteereista ja viruksista, ja B) se palvelee tietoisena mini-taukona hermojärjestelmän nollaamiseksi stressaavan päivän aikana. 

Sosiaalinen etäännyttäminen

Pois pysyminen ihmisjoukoista niin paljon kuin mahdollista näyttää olevan lupaavin käyttäytymistapa hidastaa pandemian leviämistä jotta emme ylikuormittaisi sairaanhoitojärjestelmää sitä tarvitsevien ihmisten tähden. Harjoita tätä niin paljon kuin mahdollista, mutta pysy yhteydessä ystäviin, perheeseen ja meditaatio-yhteisöösi online-tarjonnan ja Skypen ja Facetimen kaltaisten alustojen kautta. Tarvitsemme keskinäistä tukea nyt enemmän kuin koskaan. Älä eristäydy! Kurkota kanssa-meditoijan puoleen ja harjoittakaa yhdessä puhelimitse tai muulla tavoin. 

Kotona pysyminen flunssaoireiden kanssa

Olla menemättä töihin flunssan kaltaisten oireiden kanssa voi tuntua vaikealta valinnalta kun työpaikan vaatimukset ovat korkeat. COVID-19:sta hämmentäessä soppaa, siitä (toivottavasti) tulee helpompi valinta jäädä kotiin lepäämään ja toipumaan, joka on hyväksi sairaalle henkilölle kuten se on työtovereillekin, joilla on vähäisempi riski altistua tartunnalle. Mahdollisuuden antaminen jäädä kotiin ja antaa ruumiille mitä se tarvitsee - lepoa - niin ikään vahvistaa tärkeitä itsehoidon ja itseystävällisyyden periaatteita. 

3. Säännöllinen mindfulness-meditaatio tehostaa immuunijärjestelmää

Useat tutkimukset osoittavat että säännöllinen mindfulness-meditaation harjoitus alentaa kokonaisvaltaisia stressitasoja, parantaa elämän laatua, ja tehostaa immuunijärjestelmää. COVID-19:sta on korkeampi komplikaatioiden riski ihmisille joilla on vaarantunut immuunijärjestelmä. Joten vaikka saattaa olla liikaa väitetty sanoa että meditaatio pelastaa meidät saamasta tartuntaa, tai tartunnan saaneina alentaa komplikaatioiden riskiä, monet pitkäaikaiset meditoijat väittävät että he saavat vähemmän flunssatartuntoja, tai että he ovat alentaneet kroonisten vaivojen ja sairauksien kuohahdusten taajuutta ja intensiteettiä. 

4. Tietoinen media-harjoitus: pysy informoituna, mutta älä panikoi

Mindfulnessin harjoituksella on myös todistettu rataennätys ahdistuksen ja huolen alentamisessa. Koronaviruksen medianäkyvyydellä ympäri maailman on helppo langeta huoleen tai jopa paniikkiin. Mindfulness auttaa meitä olemaan tietoisia ahdistuksen tai huolen läsnäolosta ajatusten muodossa ja aistimuksina ruumiissa, ja tarkkailemaan niitä ystävällisyydellä sen sijaan että yritämme työntää ne pois. Toistuva paluu hengityksen aistimuksiin tai jalkojen maadoittavaan tunteeseen lattialla auttavat meitä orientoitumaan nykyiseen hetkeen, sen sijaan että syöksymme kohti jotain aavisteltua tulevaisuutta. Kuten iskulause sanoo: Pysy tyynenä ja jatka. (On huomionarvoista että tuo slogan suunniteltiin ja tehtiin tunnetuksi II maailmansodan aikana neuvomaan Britannian kansalaisille kuinka käyttäytyä uhkaavan massiivisen ilmahyökkäyksen kohdatessa.) 

Käyttäen mindfulnessin periaatteita, me voimme harjoittaa tätä ja auttaa meitä kaikkia kulkemaan läpi epidemian kaikessa sen ennalta-arvaamattomuudessa, tehden osamme alentaaksemme COVID-19:sta leviämistä ja vaikutusta, fyysisesti ja emotionaalisesti. Tärkeintä on että käytämme - ja syvennämme - harjoitustamme auttamaan itseämme ja maailmaa pysymään tyynenä ja selviytymään tästä yhdessä.

Ja Tricycle 13.3.2020:

Gesshin Claire Greenwood: Henkinen neuvo pandemian pelkoihin 

En tiedä ainuttakaan henkilöä juuri nyt johon ei jollain tavalla vaikuta COVID-19:sta puhkeaminen. Buddhalaisena pappina ja yhteisön mielenterveys-työntekijänä olen antanut neuvoja monille ihmisille viime viikolla, jotka ovat ahdistuneita perheen jäsenten saadessa viruksen. Tämä on täysin ymmärrettävää; minä olen myös tuntenut ahdistusta ja pelkoa. Pelko on luonnollinen reaktio eksistentiaaliseen (ja erittäin todelliseen) kuoleman uhkaan. Mutta ihmiset joille puhun, tuntevat itsensä myös voimattomiksi, hämmentyneiksi, ja etsivät epätoivoisesti toiminnan tunnetta potentiaalisesti ylivoimaisen tragedian edessä. Uskon että nämä toissijaiset tunteet voimattomuudesta ja hämmennyksestä ovat kenties tuskallisempia kuin yksinkertainen pelko. 

Tällaisina aikoina olen kiitollinen monista buddhalaisen harjoituksen vuosistani. Sen jälkeen kun itse alunperin tunsin ahdistusta viruksesta (ja tein osani stressi-shoppailusta - kyllä, ostin kuivattuja linssejä ja tölkkiruokaa), olen alkanut tuntea oloni maadoitetummaksi ja toiveikkaammaksi - tai ainakin tyynemmäksi - maailman tilasta. Ja niin haluaisin jakaa kanssasi muutaman asian jotka ovat auttaneet minua saavuttamaan tyyneyden.

Vanhuus, sairaus ja kuolema ovat väistämättömiä

Buddhalainen viisaus osoittaa tosiasiaan että kärsimys on kestävä ja jatkuva osa elossa olemista. On olemassa yksi perustava buddhalainen vertaus joka selittää tämän kauniisti. Ennen kuin Buddha valaistui, hänen nimensä oli Siddhartha, ja hän eli prinssinä Intiassa. ("Buddha" merkitsee "sitä joka on hereillä".) Siddharthan isä oli saanut ennustuksen, että hänen pojastaan tulisi joko suuri hallitsija tai suuri pyhimys, ja niin hän piti poikansa suljettuna palatsiin, ainoastaan ihanien ihmisten ja kauniiden kokemusten ympäröimänä, estääkseen häntä kohtaamasta henkistä elämää. Kuitenkin varhaisella aikuisiällä Siddhartha kaipasi nähdä mitä oli palatsin ulkopuolella. Hän sai vartijansa Channan vakuutettua ajamaan hänet kaupungin läpi vaunuillaan.

Kun hän lopulta astui kaupunkiin, Siddhartha näki monia ihmeellisiä asioita, mutta hän näki myös miehen, joka oli kumarainen ja ryppyinen iän myötä. Hän kääntyi Channan puoleen ja kysyi, "Mitä tuo on? Miksi tuo mies on kumarainen ja ryppyinen?"

"Tuo on vanhus", Channa vastasi. 

Tietämättömänä maailman teistä, Siddhartha kysyi, "Kenestä tulee vanha?"

Hänen ystävänsä vastasi, "Jokainen maailmassa on nuori aluksi, mutta vanhenee ajan myötä. Kukaan meistä ei voi paeta vanhuutta."

Siddhartha jatkoi ajamista, ja lopulta näki kerjäläisen makaamassa tien vieressä, koristen ja yskien, kalpeat kasvot läpimärkinä hiestä. "Mikä tuota miestä vaivaa?" Siddhartha kysyi Channalta. 

"Hän on sairas", Channa vastasi.

"Kenestä tulee sairas?" Siddhartha kysyi. 

"Jokaisesta joka elää tarpeeksi kauan tulee sairas. Ei ole ainuttakaan joka voi paeta tuota kohtaloa", Channa vastasi.

Seuraavaksi Siddhartha kohtasi ruumiin jota kuljetettiin paareilla. Hän kysyi Channalta samat kysymykset, ja Channa selitti että jokainen joka on syntynyt, tulee vääjäämättömästi kuolemaan. Siddhartha oli järkyttynyt ja kauhuissaan.

Ennen kuin saavutti kodin, Siddhartha kohtasi pyhän miehen. Channa selitti että monet ihmiset, kohdatessaan kärsimyksen vääjäämättömyyden, valitsevat omistaa elämänsä henkiselle harjoitukselle. Tämä kokemus innoitti Siddharthaa jättämään palatsin, tulemaan askeetikoksi, ja lopulta saavuttamaan valaistuksen. 

Rakastan tätä kertomusta koska vaikka saattaa näyttää naurettavalta että joku voisi olla niin suojattu ettei ymmärrä vanhuutta, sairautta ja kuolemaa, totuus on että me olemme kaikki hyvin paljon Siddharthan kaltaisia naiiviudessamme ja välinpitämättömyydessämme. Olemme usein suojattuja omanlaisessamme psykologisessa palatsissa, missä meitä suojellaan asioilta kuten sairaus. Kuitenkaan tämän kaltaista kärsimystä ei voi lopulta välttää. Me kaikki tulemme, jokainen meistä, kohtaamaan vanhuuden, sairauden ja kuoleman. Neljäs näky - pyhä mies - muistuttaa meitä että voimme valita tavan jolla reagoimme tähän kärsimykseen.

Henkilökohtaisesti minusta yksi ahdistavimmista asioista COVID-19:sta puhkeamisessa on ollut tunne että "asioiden ei pitäisi olla tällä tavalla". Vaikka todellisuudessa asiat ovat ja ovat aina olleet tällä tavalla... sairauden ja kuoleman aiheuttama kärsimys ei ole mitään uutta.

On vielä yksi buddhalainen vertaus jonka haluan jakaa. Buddhalaisen legendan mukaan oli kerran nainen, joka etsi Buddhan käsiinsä menetettyään lapsensa sairaudelle. Hulluna surusta hän pyysi Buddhalta lääkettä tuomaan poikansa takaisin kuolleista. Buddha vastasi että hän antaisi naiselle lääkettä jos hän toisi hänelle valkoisen sinapin siemenen sellaisen perheen talosta, joka ei ole koskaan kokenut kuolemaa. Nainen meni ovelta ovelle, etsien perhettä jota rakkaan menetys ei ole koskettanut. Tietenkään hän ei löytänyt sellaista perhettä. Hän tajusi että kuolema koskettaa kaikkia. Ja tajutessaan surun ja kuoleman universaalisuuden, hänen kärsimyksensä väheni.

Tämä tarina osoittaa meille että tunne siitä että "asioiden ei pitäisi olla tällä tavalla" on ylimääräinen ja tarpeeton tuska vääjäämättömän kärsimyksemme päälle. Emme voi välttää vanhuutta, sairautta ja kuolemaa, mutta voimme poistaa tarpeettoman olettamuksen että asioiden pitäisi olla toisin, ja psyykkisen tuskan jota tämä olettamus aiheuttaa meille. 

Tunnista keskinäinen yhteys

Toinen tärkeä viisauden palanen, joskaan ei yksinomainen buddhalaisille traditioille, on keskinäisen yhteyden tunnistaminen. Mikään ei aseta niin paljaaksi keskinäistä yhteyttämme kuin kirjaimellinen globaali pandemia. Ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan selviytyäkseen, ja me niin ikään vaikutamme toisiimme suurin ja pienin tavoin. 

Ottakaamme esimerkiksi kaikkialla läsnä oleva neuvo pestä kätesi estääksesi COVID-19:sta leviämisen. Ensisilmäyksellä käsien pesu on itsehoidon teko. Tiheä käsien pesu suojelee meitä yksilöllisesti saamasta virusta. Mutta se on myös yhteisön hoidon teko; me autamme suojelemaan toisia kun autamme suojelemaan itseämme. Niin myös kehotuksen myötä jäädä kotiin sairaana. Vaikka on ehdottomasti etuoikeus kyetä ottamaan vapaata töistä, on selvästi tärkeää huolehtia yhteisöistämme estämällä sairauden leviäminen. Näillä yksinkertaisilla hygienian käytännöillä ymmärryksemme "itsestä" ja "toisesta" alkaa murtua. 

Missä minä lopun ja sinä alat? Me hengitämme samaa ilmaa. Minun selviytymiseni ja onneni riippuvat sinun selviytymisestäsi ja onnestasi. Kuten Dalai Lama huomauttaa, "Keskinäinen riippuvuus on perustava luonnon laki. Jopa pienet hyönteiset selviävät keskinäisellä yhteistyöllä perustuen niiden keskinäisen yhteyden myötäsyntyiseen tunnistamiseen. Siitä syystä että oma inhimillinen olemassaolomme on niin riippuvainen toisten avusta, rakkauden tarpeemme on olemassaolomme perustuksena. Sen tähden tarvitsemme aitoa vastuun tuntoa ja vilpitöntä huolta toisten hyvinvoinnista."

Käännä pelko toiminnaksi

Katastrofoimatta liikaa, luulen että on tärkeää harkita tulevaisuuden todellisuutta jossa hallituksen reaktio COVID-19:sta puhkeamiseen on riittämätön, ja sairaus ylikuormittaa terveydenhoito-järjestelmämme. Silloin yhteisön reaktiosta tulee elintärkeä... mutta en usko että meidän tarvitsee vaipua liiaksi epätoivoon. Ihmiset ovat aika hyviä huolehtimaan toisistaan, etenkin luonnon katastrofien edessä.

Kirjassaan Tribe: On Homecoming and Belonging, Sebastian Junger dokumentoi kuinka mielenterveys itse asiassa paranee sodan ja katastrofin aikoina. Tämä, hän teoretisoi, johtuu siitä että olemme kadottaneet kosketuksen luonnolliseen taipumukseemme muodostaa yhteisö (eli liittyä "heimoon") ja katastrofi vaatii yhteisön rakentamista. II maailmansodan aikana, hän kirjoittaa, psykiatriset osastot olivat "oudon tyhjiä" ja itsemurhat vähenivät. Huolimatta sodan kauhuista, sosiaalinen sietokyky itse asiassa lisääntyi, koska ihmiset olivat riippuvaisempia toisistaan.

Eräs Yhdysvaltojen strategisen pommitustutkimuksen jäsen, Charles Fritz, jota kiehtoi kansalaisten sietokyky hyökkäyksen aikana Lontoossa, johti pidemmälle menevän tutkimuksen yhteisön reaktioon katastrofiin. Jungerin mukaan Fritz oli "kykenemätön löytämään ainuttakaan esimerkkiä missä katastrofaalisten tapahtumien lyömät yhteisöt lankesivat ylläpidettyyn paniikkiin, vielä vähemmän mihinkään anarkiaa lähentelevään. Jos mitään, hän huomasi että sosiaaliset siteet vahvistuivat katastrofien aikana, ja että ihmiset ylivoimaisesti omistivat energiansa yhteisön hyvää kohtaan, pikemmin kuin vain itselleen... Katastrofit, hän ehdotti, luovat "kärsijöiden yhteisön", joka sallii yksilöiden kokea suunnattoman rohkaisevan yhteyden muihin."

Tulevat kuukaudet tulevat epäilemättä tuomaan tuskaa, kärsimystä ja pelkoa. Toiveeni teille, hyvät lukijat, on sen tunnistaminen että "asioiden ei pitäisi olla toisella tavalla". Tämä on kaikki inhimillisen olemassaolon ainesta. Se on kaunista ja traumatisoivaa ja se on elämää. Lisäksi, kutsun sinut avautumaan ympäristöllesi ja yhteisöllesi. Tämä voi olla aika oppia tuntemaan naapurit, huolehtia kaikkein haavoittuvimmista, jakaa resursseja ja rakentaa yhteyksiä.

Jos voimme kääntää yksilöllisen kärsimyksemme ja pelkomme myötätunnoksi toisia kohtaan, me kärsimme vähemmän. Tämä johtuu siitä että sinä ja minä emme ole erillämme. Me hengitämme samaa ilmaa ja kosketamme samoja metrotolppia. COVID-19 levitessä pelko ja suru ovat kenties väistämättömiä, mutta niin on myös yhteys ja huolenpito. Me olemme kaikkia näitä asioita.


Omaolo: Epäiletkö koronavirusta? Tee kysely.

SYDÄNLEIKKAUS

Tämä maalaus syntyi kolmen vuoden kypsyttelyn jälkeen. Kahden yrityksen ja erehdyksen
jälkeen päädyin sekatekniikkaan - akvarelli ja akryyli - joka parhaiten toi esiin haluamani
kontrastin. Halusin aina maalata kokemukseni edellisen puolisoni kuolemasta -
kuinka minusta tuntui "kuin kuoreni olisi murtunut" ja "minua vedettiin Valoon";
 sattumoisin maalasin sen pääsiäisenä 2019, ja siinä voi toki nähdä myös pääsiäisen sanoman,
kuolema ja ylösnousemus, laajemmin ymmärrettynä. Jälkeenpäin oivalsin
että se kuvastaa myös sydänleikkaustani, joka oli vain pari päivää maalauksen valmistumisen
jälkeen. Siten se on erinomainen symboli koko nykyiselle elämänvaiheelleni.

Nyt on aika käsitellä sydänleikkaustani, johon olen viitannut aiemmassa julkaisussani. On aika, koska vihdoin viimein olen palaamassa työelämään. Kirjoitan aiheesta sillä tavalla, että joku joka itse on menossa leikkaukseen, voi saada tästä jotain. Kerron sekä ihan konkreettisista asioista, joita kohtasin, että vähän henkisestä puolesta, joka on toki yksilöllistä ja voi olla hepreaa asioihin perehtymättömille. 

Alunperin leikkaukseni piti olla maaliskuussa 2019, mutta sitä ennen minun piti hoidattaa hampaani kuntoon - suun terveys on ensiarvoisen tärkeää - ja kävin hammaslääkärissä muutamankin kerran, ja yllättäen juuri edellisellä viikolla löydettiin hammas, joka piti juurihoitaa, ja se on muutaman viikon pituinen prosessi. Soitin Sydänsairaalaan, ja leikkaus piti sen takia toistaiseksi perua. Niin ikään minulla oli ollut kahden kuukauden sisällä ennen leikkausta kaksi erillistä tulehdusta, joihin sain antibioottikuurin, ja sekin olisi ollut este leikkaukselle, mutta ne kyllä paranivat ajallaan. Kun hampaani oli hoidettu, soitin taas Sydänsairaalaan, ja jonkin ajan kuluttua sain uuden leikkauspäivän: 30.4.2019.

Minulla oli lista asioista, jotka halusin hoitaa ennen leikkausta. En tiedä oliko siinä mitään järkeä, ehkä se oli vain jotain psykologista, elämän hallintaa... esim. uunin ja hellan taustan puhdistus eivät liity yhtään mihinkään. 

Parin kuukauden ajan päivittäin suorittaessani Gongyon ("ahkera harjoitus", Nichiren buddhalaisuudessa Lootus-sutran resitointi sekä mantran lausuminen), omistin toisen päivittäisen harjoitukseni sille että leikkaus onnistuisi erinomaisesti, toipuisin täyteen työkuntoon, ja myös tulisin taloudellisesti toimeen sairausloman aikana (päivän toisen harjoituksen omistan läheisteni hyvinvoinnille, jottei menisi liian itsekeskeiseksi). Lopuksi vielä lähetin kaukoreikiä itselleni leikkaukseen ja toipilasajalle. Myös toipilasaikana olen hoitanut itseäni Reikillä. Kristitty luonnollisesti rukoilisi vastaavasti. Onko sillä todellista vaikutusta, siihen en osaa ottaa kantaa, mutta aivan varmasti sillä on psykologinen vaikutus, jota ei voi väheksyä!

Kahden viikon ajan ennen leikkausta iltaharjoituksen aikana poltin tuoksulyhdyssä Nardus-öljyä, joka on tunnettu siitä, että Jeesus voideltiin sillä kuolemaan, ja sen sanotaankin auttavan kuolemaan valmistautumisessa. En tietenkään aikonut kuolla, mutta enhän voinut tietää, joten minusta sekin mahdollisuus piti ottaa huomioon, ja kyllähän se myös rauhoittaa ihan muuten vain.
Kirjoitin puolisolleni ohjeet miten toimia jos kuolisin, kirjeen lähetettäväksi hyvälle ystävälleni, ja vielä julkaisin tässä blogissa omana sivunaan katsauksen elämäni ulkopiirteisiin (jonka julkaisin ennen leikkausta, ja kätkin taas päästyäni sairaalasta; jossain vaiheessa saatan tehdä sen taas julkiseksi). 

Tietoisessa mielessäni en etukäteen pelännyt ja jännittänyt mitään, mutta kehoni kyllä reagoi, varsinkin vatsan seudun lihaksilla. 

Olin jo aiemmin käynyt tilaisuudessa, jossa ammattilaiset esitelmöivät leikkauksesta ja siitä toipumisesta. Erikseen kävin tapaamassa fysioterapeuttia, ja lisäksi minulle oli tehty sydänultra ruokatorven kautta, ja sepelvaltimoiden varjoainekuvaus. Kumpikin toimenpide saattaa olla hiukan epämiellyttävä, mutta itse olin koko ajan tyynen rauhallinen, ja se varmasti auttoi asiaa. Rauhallista sykettäni aivan ihmeteltiin niin silloin kuin myöhemminkin, mutta mitä hermoileminen auttaisi. Leikkausta edeltävä päivä oli nk. esikäynti, jossa meni aikaa 4-5 tuntia. Siihen sisältyi paljon odottelua, ja sain myös syödä lounaan. Tapasin mm. anestesialääkärin ja kirurgin. Kotiin sain mukaani antiseptista pesuainetta, jolla minun piti pestä itseni illalla. 

Illalla niin ikään otin autoni väliaikaisesti pois liikenteestä Traficomin nettisivulla; en saisi ajaa kuukauteen, ja senkin jälkeen sairauslomalla ajamiseni olisi niin vähäistä ja lyhyitä matkoja, ettei se kannattaisi. Onnekseni olin lukenut aiheesta lehtijutun, muuten en olisi edes tiennyt tästä mahdollisuudesta. Säästän huomattavasti paitsi bensassa, myös vakuutusmaksuissa: osa vakuutuksesta pitää maksaa joka tapauksessa, mutta se on murto-osa. Totta kai tiedän, että akun varaus todennäköisesti menee, mutta sitä varten maksan kohtuullista vuosimaksua Falckin tiepalvelusta (ja sitä loppujen lopuksi myös tarvittiin, mutta osasin ennakoida sen). Kaiken varalta sain myös korotettua luottorajaani (kannattaa puhua aina elävän ihmisen kanssa, eikä yrittää käyttää nettipankin automaattisia toimintoja, se on minun kokemukseni! En edes olisi saanut alunperin luottokorttia nettipankin kautta, vaan vasta kun minulle soitettiin ja tarjottiin sitä).

Leikkauksen jälkeen sairaalan sosiaalityöntekijä kävi pyynnöstäni katsomassa minua, koska olin huolissani sairaalalaskusta; hän kehotti soittamaan potilaslaskutukseen heti kun se tulee, ja sopimaan maksueristä, minkä sitten myöhemmin teinkin ja asia järjestyi oikein hyvin. Kymmenen päivän lasku (arvioitu sairaalassaoloaika, jos kaikki menee hyvin, oli 10-14 päivää) oli vajaa 500 euroa, mikä voisi olla paljon pahemminkin: olen onnellinen, että elän Suomessa, suomalaisen terveydenhuollon ja sosiaaliturvan piirissä! Samoin olen kiitollinen ammattiyhdistysliikkeelle, ja kuulun liittoon mielihyvin, vaikka joskus sitäkin kyseenalaistin: sen ansiosta saan 28 kalenteripäivältä sairausajan palkkaa, joka määrällisesti tuntui ihan normipalkalta. Aika riippuu työsuhteesi kestosta, ja tieto löytyy työehtosopimuksesta (joka löytyy alasi liiton nettisivulta). 

Ensimmäisen kuukauden jälkeen hain Kelan sairauspäivärahaa; päätös ja ensimmäinen erä (1/3) tulivat noin viikossa, mitä en osannut odottaa - nettisivulla kerrotaan, että käsittelyaika on kolme viikkoa. Positiivinen yllätys oli myös määrä, jolla hyvinkin tulisin toimeen niin kauan kuin tarvitsi. Tuen suuruushan lasketaan tulojen perusteella - joko toissavuoden verotuksen mukaan, tai sairausaikaa edeltäneiden kuuden kuukauden, jos niin itse valitset. Veroprosentti on vähintään 25% (eli jos palkastasi menee normaalisti enemmän, se on sen mukainen), mutta verottajalta voi hakea pienempää prosenttia etuutta varten. Täytyy myös muistaa ilmoittaa liittoon, että et maksa jäsenmaksua tältä ajalta.
Pitää silti lisätä, että kolme kuukautta juuri ja juuri pystyi selviytymään, mutta sairausloman sittemmin pitkittyessä - mistä kerron tuonnempana - se alkoi jo olla liikaa, enkä nähnyt muuta vaihtoehtoa selviytyä sekä laskuista että muista elämisen kuluista kuin ottaa lisää velkaa.

Viimeinen asia minkä muistan ennen leikkausta on se, kun anestesialääkäri antoi minun hengitellä jotain kaasua ja sanoi, että "nyt sä Marko nukahdat", ja pimeys nielaisi minut. Teholta en muista paljon muuta kuin ainaisen janon ja suun kuivuuden; vettä annettiin vain vähän pahoinvointiriskin takia. Ensimmäisenä vuorokautena leikkauksesta herättyäni näin aina silmät sulkiessani hyvin värikkäitä mielikuvia, kuin animaatioita, jollaisia en ole koskaan ennen nähnyt, ja joita en kyennyt hallitsemaan.

Pian leikkauksen jälkeen

Leikkaus onnistui erinomaisesti, mutta oli kuulemma ollut haastava. Sydämeni oli pysäytettynä 2,5 tuntia. Rintalastani oli halkaistu ja kiinnitetty teräslangalla; se luutuu parissa kuukaudessa. Ihmiskeholla on vallan ihmeellinen kyky toipua ja uusiutua! Kirurgi otti hyvin tosissaan kun lähinnä pohdin ääneen kuinka äänekäs keinoläppä on, ja millaista on kun se on omassa rinnassa eikä sitä pääse pakoon hetkeksikään. Kävi ilmi, että hän onnistui korjaamaan oman läppäni - en saanut keinoläppää! "Se on lottovoitto, että se onnistui niin hyvin" sanoi joku jälkeenpäin. Kuulemma ilman leikkausta olisin elänyt vielä viitisen vuotta - helppo uskoa, kun ajattelee miten nopeasti vika eteni: 2013 se todettiin lievänä, 2016 se oli keskivaikea, ja joulukuussa 2018 jo vaikea-asteinen.

Ääneni oli ensimmäisinä päivinä todella heikko, hädin tuskin sain sen kuuluville. Sairaalassa minulla oli tilaisuus vain kaksi kertaa edellisen huonetoverin lähdettyä lausua mantraa muutaman kerran.  Eräs toipumisen merkki kotona olikin sittemmin se, että ääneni sai entisen voimansa ja hengitykseni syventyi normaaliksi lausuessani mantraa.

Seuraavana päivänä leikkauksen jälkeen minut jo nostettiin pystyyn. Kävely sujui aluksi rollaattorin avulla, ja kävelin muutaman kerran päivässä käytävällä. 

Sydänsairaalassa sai juoda Vichyä mielin määrin (tai vaihtoehtoisesti Jaffaa). Joka päivä alussa minusta poistettiin joitain letkuja ja johtoja (kuten väliaikainen tahdistin, joka oli vain kaiken varalta eikä sitä tarvittu). Etukäteen minua peloteltiin että katetrin poistaminen tuntuu ilkeältä, joten yllätyin vain että "joko se lähti". Se ei tuntunut miltään. Painoni nousi alussa, koska nestettä kertyy, ja sain nesteenpoistolääkettä; sairaalasta päästessäni painoin jo vähemmän kuin sinne mennessäni.

Öisin minun piti toisinaan pyytää kipulääkettä, ja minua myös käännettiin sängyssä ja tuettiin tyynyillä. Nukkuma-asento on rajoitettu, joten tietenkin lihaksetkin kipeytyvät - kylmägeelikin teki hyvää. Alussa tietenkin sain opiaatteja, mutta mielenkiintoista kyllä, kipulääkitykseni onnistuttiin purkamaan 10 päivän sairaalassa oloaikana; sen jälkeen minulla ei enää ollut isompia kipuja, mitä nyt vähän lihasjännitystä hartioissa ja selässä.

Minut siirrettiin ambulanssilla (kyyti on tässä tapauksessa maksuton) jatkohoitoon Tays Sydänsairaalasta Tays Hatanpäälle; kuin olisi tullut maalaissairaalaan uuden ja hienon Sydänsairaalan jälkeen. Mutta se täytyy sanoa, että Hatanpäällä oli paljon maistuvampi ruoka! Silti minusta oli todella tökeröä kun huonetoverini Sydänsairaalassa valitti ettei voi syödä ruokaansa, koska siinä ei ole suolaa. 

Fysioterapeutin kanssa harjoiteltiin kävelyä käytävällä, portaissa, ja katsottiin jumppaohjeita, joita noudatan muutaman kerran päivässä toipilasaikana. Lisäksi teen pulloon puhalluksia. 

Suoleni alkoi toimia vasta viimeisinä päivinä sairaalassa normaalisti. Minulla on suolistosairaus, Colitis ulcerosa, ja käyttämäni Azamun-lääke oli tauolla sairaalassa tulehdusriskin takia, mikä oli hyvä asia jo oman mielenrauhan vuoksi.
Jatkohoidossa ei yleensä käytetä enää telemetrialaitetta, mutta minulle se pistettiin kun valitin rytmihäiriötuntemusta: se osoittautui eteisvärinäksi, joka on vaaratonta ja sitä on kaikilla joskus, eikä sille löytynyt selitystä. Tunsin sitä vielä kotiuduttuanikin etenkin levossa.

Sain lääkärintodistuksen työnantajalle, sekä B-lausunnon Kelalle sairauspäivärahaa varten, joka toimitettiin sinne suoraan. Kotiuduin taksilla (omavastuu on 25 €).
Tuo pari viikkoa sairaalassa oli kuin vähän rankempi retriitti; en katsonut juurikaan televisiota, eikä vanha puhelimeni päästä minua sosiaaliseen mediaan. Otin päivän kerrallaan, mitä muutakaan voisit. 

Sairauslomaa määrättiin alkuun kolme kuukautta, fyysisestä työstä johtuen. 

Minulla on Marevan-lääkitys - puhe oli alussa että vain tuo kolme kuukautta (jos olisin saanut keinoläpän, lääkitys olisi elinikäinen) - jota varten joudun käymään verikokeissa, aluksi viikottain , sitten harvemmin.
Kuukausi leikkauksen jälkeen oli kontrollikäynti lääkärillä, joka piti itse varata terveysasemalta, ja sitä ennen verikokeita ja EKG, joihin piti pyytää lähete. EKG:tä mittaava hoitaja ei uskaltanut päästää minua lähtemään, vaan kutsui paikalle toisenkin hoitajan katsomaan tuloksia, ja yhdessä he kutsuivat vielä kolmannen henkilön; sitten minut lähetettiin välittömästi päivystävälle lääkärille mittaustulosten kanssa; eteisvärinä tai - lepatus (kumpaakin nimitystä käytettiin), taas: sykkeeni oli kuin olisin jatkuvalla juoksulenkillä (124), eikä kukaan kestä sellaista loputtomasti, se voi johtaa sydämen vajaatoimintaan. Lääkäri määräsi minulle heti annettavaksi beetasalpaajaa, ja sain siitä myös reseptin. Olin kyllä huomannut, että sydämeni lyö voimakkaammin kuin ennen, mutta en osannut huolestua siitä kun ei minulla mitään oireita ollut. Hyvä muistutus, että ei tämä vielä ohi ole.
Myöhemmin sain kaipaamiani vastauksia: 40%:lle tulee leikkauksen jälkeen eteisvärinä, johon määrätään yleensä beetasalpaajaa; yli 90%:lla rytmi normalisoituu kahden kuukauden kuluttua. Lopuille se jää. Googlasin, että ilman Marevania se olisi aivoinfarktiriski; siihen nähden käytän Marevania mielelläni niin pitkään kuin tarvitsee, ei se ole vaiva eikä mikään (kun hoitotaso oli saavutettu ja pysyi hyvin, verikokeet (INR) otettiin neljän viikon välein).
Alussa Marevan sai hiukan verta tihkumaan ulostaessa, mistä minua etukäteen varoitettiinkin, ja soitin kaiken varalta IBD-hoitajalle; sovittiin että tarkkailen tilannetta, mutta muuten suolen toiminta on ollut aivan normaalia ja verentulo lakkasi pian.

Beetasalpaaja saattaa aiheuttaa hiukan "utua päähän" eli et ole aivan terävimmilläsi - toisin sanoen, ei ihan huimaa, mutta tuntuu että huimaus vaanii ihan nurkan takana jatkuvasti, joka päivä, ja voi iskeä koska tahansa. Kun et vielä ole ihan kunnossa, kiinnität ylenmääräisesti huomiota itseesi ja uppoudut ruumiillisuuteesi, tietoisuutesi ei pääse vapaasti lentämään.
Lääkärin ohje oli lisäksi hiukan liian tulkinnanvarainen: 1 tabletti (5 mg) 1-2 kertaa päivässä. Yritän aina tulla toimeen vähemmällä, vaikka joskus saattaisi enemmän olla tarpeen. Jossain vaiheessa oli pakko alkaa ottaa kaksi pilleriä päivässä, kun syke tuntui nousevan levossa. Vähensin takaisin yhteen, kun kolmannen kuukauden alussa minulla oli ensimmäinen ja ainoa todella paha pahoinvointikohtaus: aamulla vuoteessa huone alkoi pyöriä silmissä, sitä kesti hetken ja seuraavaksi tuli kylmä hiki; sen jälkeen piti kahdesti käydä oksentamassa, vaikka vatsa oli tyhjä. Huono oloni loppui lääkkeen vähentämisen jälkeen viikossa, ja voin yhtä-äkkiä paremmin kuin pitkään aikaan!
Vielä noin viikko tuon kohtauksen jälkeen sattui seuraavaa: kävin ostoksilla kolmessa eri kaupassa ja raahasin kilojen painoista reppua lähimmälle bussipysäkille, kun sydämeni alkoi hakata ja silmissä sumeta. Oli pakko pysähtyä. Sama toistui kun jäin bussista: pysäkiltä on hyvin lyhyt matka kotipihaan, mutta oli pakko istua vähän aikaa mattotelineellä, ja sisälle päästyäni rojahdin sängylle. Noin parin viikon kuluttua tuo tunne uusiutui, kun kävelin mäkeä ylös. Pelottava tunne, kun et voi luottaa omaan kehoosi! Ymmärrän nyt paremmin vanhaa äitiäni, jonka jalat eivät aina kanna.

Kävin tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa "toipuminen sydänleikkauksesta"; tullessani taas kuukauden tauon jälkeen Sydänsairaalan pihaan, voimakas puistatus kulki lävitseni ja olin vähällä purskahtaa itkuun. Tuntuu, että johonkin alitajunnan syövereihin kai ne negatiiviset tuntemukset täytyy työntää; minä inhoan kaikkea vähänkin itsesääliltä haiskahtavaa - seurasinhan vuosia sitten sivusta sydänleikkauksesta toipumista, joka meni päin helvettiä ensinnäkin psykologisesti, ja varmaan sen takia sitten myös fyysisesti. Huomasin osallistujista taas kerran, että minä olen NUORI sydänpotilas!
Erään osallistujan kysymykseen, toipuuko läppäleikkauksen jälkeen joskus täysin terveeksi, "entiselleen", vastasi kirurgi, että niin ei oikeastaan voi sanoa, koska sinussa on keinotekoisia osia pysyvästi.

 Kolmen kuukauden kontrolli sydänlääkärillä oli viimeisenä sairauslomapäivänäni. Mahdollista on myös hakea kuntoutukseen eri reittejä, kuten Kelan kautta. Kolmannen kuukauden alussa minulle myös soitettiin työterveydestä, ja haluttiin käymään sinnekin; samoin esimieheni soitti minulle ja kyseli kuulumisia, vielä myöhemminkin. 

Olen ulkoillut joka päivä, eli enemmän kuin ennen leikkausta, ja tunsinkin voivani paljon paremmin, jaksavani yhä enemmän jo ensimmäisen kuukauden lopussa leikkauksen jälkeen; enää ei tarvinnut  mennä lepäämään joka välissä. Sairausloma on itse asiassa aika tylsää ja pitkäveteistä. Osaanpa taas arvostaa sitä kuinka työ todella tuo sisältöä elämään!
Saunaan saa mennä ja olisi saanut jo aikaisemmin kuin aloin itse käydä, mutta halusin olla varma. Muutoin suihkuttelin iltaisin rintaani suihkussa käydessäni, ja koska halusin pelata varman päälle hygienian kanssa, minulla oli pitkään erillinen puhdas pikku pyyhe, jolla painelin rintani kuivaksi.
Kohtuullista alkoholinkäyttöä ei ole kielletty, mutta korostan sanaa kohtuullinen: se on aivan eri asia kuin juoda kännit kerran viikossa! Minulle kohtuullinen tätä nykyä tarkoitti korkeintaan puoli litraa punaviiniä kerran tai pari kuukaudessa. Jos totutat itsesi vähään, vähäkin vaikuttaa vahvemmin. Ja miksi pitäisi olla änkyräkännissä?

Koko kolmen kuukauden sairausloman aikana kotiuduttuani kävin ainoastaan kolmesti keskustassa. Se on hassua, koska asumme vain noin kuuden kilometrin päässä! Aivan kuin asuisimme maalaiskylässä.

Aikaisemmassa kirjoituksessa vertasin ensimmäisen puolisoni kuolemaa ja sydänleikkaustani, mutta nyt tuntuu että vertaus vähän ontuu, sillä leikkauksen jälkeen kaikki tuntui erittäin normaalilta. Läheisen kuolema voi kuitenkin olla paljon suurempi kriisi, joka horjuttaa siihen astisen elämäsi perustuksia. Ei niitä voi verrata. Ehkä on hyväkin huomata, että se mikä henkilökohtaisesti koskettaa omaa persoonaasi, ei olekaan niin iso juttu kuin se mitä tapahtuu läheiselle.
Mutta sen verran henkistä puolta voi analysoida, että ainakin olen pysynyt positiivisella mielellä. Sillä on suuri merkitys. Tavallaan on kuitenkin totta mitä etukäteen pohdin, että sydänleikkaus ruumiillistaa sen kokemuksen, mikä minulla oli henkisesti puolisoni kuolemasta - henkinen vain on suurempaa ja voimakkaampaa kuin ruumiillinen.

Toisinaan on tuntunut, kuin jokin hämärä aavistus olisi yrittänyt murtautua alitajunnan pimennosta tietoisuuteen. Olen joka kerta nopeasti torjunut ja tukahduttanut sen, koska pelkkä aavistus, pelkkä tunne, on niin ahdistava ja pelottava, etten halua tietää siitä mitään. Mutta se tuskin onkaan mitään rationaalista, vaan pikemminkin primitiivistä. Jos jotain olen oppinut tästä kokemuksesta, niin ainakin sen, että myös minä kuolen. Itsestäänselvä tosiasia, ja kuitenkin niin etäinen ja vieras useimmille ihmisille, myös niille meistä, jotka luulevat olevansa sinut asian kanssa teoreettisesti. Ainakin minä nyt tiedän, mikä todennäköisimmin tulee tappamaan minut jonain päivänä.

Kun kolmen kuukauden sairauslomani oli viimein päättymässä keskiviikkona, maanantaina otin auton takaisin liikenteeseen, ja olin menossa kokeilemaan vieläkö se käynnistyy. Kuljin portaat alas toisesta kerroksesta ja ovesta ulos, enkä ollut mitenkään rasittunut, kun yhtäkkiä sydämeni alkoi taas hakata. Minun oli pakko istua jonkin aikaa hiekoitus-hiekkalaatikon päällä, ennen kuin palasin sisälle, missä tuntemus vielä jatkui. Se pelotti minua niin, että soitin 112:een. Puolisoni oli tuolloin kaupungilla, joten olin yksin. Minut vietiin ambulanssilla ensiapuun, ja illalla tunteja myöhemmin minulle tehtiin sähköinen rytminsiirto kevyessä nukutuksessa. Ennen sitä piti olla syömättä 7 tuntia. Nukutus tapahtui kaasulla maskin kautta, ja kesti ehkä kymmenisen minuuttia. Minut herätettiin heti sen jälkeen. Rytminsiirto tapahtuu juuri sillä laitteella, minkä kaikki tuntevat tv-sarjoista ("Irti!"). Oloni oli sen jälkeen aivan ihana, kun sydän oli vihdoin viimein normaalissa sinus-rytmissä, mistä täytyi olla siinä vaiheessa jo pitkä aika. Kahden tunnin jälkeen sain lähteä kotiin.

Seuraavana aamuna minulle oli jo aikaa sitten varattu käynti kardiologille sydänpolille kolmen kuukauden kontrollia varten. Kardiologi totesi, että vaikka läppä näytti hyvältä, kohonnut syke oli väsyttänyt sydämeni ja se oli mennyt vajaatoimintaan. Myös hän sanoi, että eteisvärinän sijasta minulla olikin ilmeisesti eteislepatus. Luulin aiemmin, että se on vain eri nimi samalle asialle, mutta ei aivan täsmälleen, vaikka ne kai ovat sukua toisilleen. Kardiologi passitti minut välittömästi saman tien taksilla Sydänsairaalaan. Vuorokausi minua lääkittiin vajaatoiminnan vuoksi suonensisäisesti. Tablettiannostusta nostettiin valvotusti. Beetasalpaaja vähennettiin 2,5 mg:aan/pv. Lääkitys alkoi korjata sydämen toimintaa nopeasti, ja tultuani siis tiistaina sairaalaan, pääsin kotiin perjantaina. Olin puhelinyhteydessä sairaalan sosiaalityöntekijään, joka neuvoi miten menetellä kun vuoden maksukattoni (2019 se on 683€) onneksi alkoi olla täynnä, mikä merkitsi sitä että sairaalaskuni pieneni merkittävästi (ja poliklinikka- tai terveyskeskusmaksuja ei enää tänä vuonna tarvitse maksaa).  Tapasin myös fysioterapeuttia, joka varasi minulle ajan fysioterapian poliklinikalle, jolloin katsotaan mm. vielä vaivaavaa leikkauksen jälkeistä rinnan arkuutta; hermo voi olla puristuksissa, epäili lääkäri, tai arvessa on kiinnikkeitä. Luulen, että sairaalan kova sänky epämukavuudellaan provosoi sitä, koska se ei ole kotona ollut niin kipeä kuin nyt oli parina yönä: se tuntui aina nimenomaan kääntäessä kylkeä vuoteessa.

Kahteen viikkoon ei yli 4 km lenkkejä, eli taas pitää vähän varoa, ja vajaatoiminnassa on tiukat rajoitteet - mm. ei liikaa nesteitä (aina on sanottu että pitää juoda paljon vettä, mutta nyt täytyy oppia toisin), suolaa vähän jos lainkaan, ja alkoholia mieluiten ei ollenkaan, tai korkeintaan yksi annos (ei se minulle ole vaikeaa). Minun piti ostaa heti henkilövaaka, koska nesteen kertyminen voi aiheuttaa painon nousua, ja sitä varten on varalta nesteenpoistolääkkeitä. Myös oma verenpainemittari voi tulevaisuudessa olla hyvä sijoitus.
Jos tulee rytmihäiriö, minun pitää ottaa yhteyttä ja käydä EKG:ssä, tai jos se on paha, mennä päivystykseen. Minulle voitaisiin tarvittaessa tehdä eteislepatuksen katetriablaatio.
Sairauslomaa tuli lisää kuukausi. Totta kai mieleni oli aluksi maassa, kun tuli yllättäen takapakkia toipumisessa. On helppo olla positiivinen, jos kaikki menee hyvin. Mutta olen jälleen toiveikas; tämä voi vielä kuulemma parantua täysin. Ja jos viimeksi halusin kovasti uskoa, että pystyisin palaamaan töihin huolimatta joistain huolestuttavista merkeistä, joita mielessäni vähättelin (rytmihäiriöiden lisäksi hengenahdistus ulkona kävellessä), tällä kertaa todella voin hyvin! Kahden viikon kuluttua sairaalasta pääsystäni aloitin lihaskuntoharjoittelun 5 kg käsipainoilla, jota tein vuosia ennen leikkausta, 2-3 kertaa viikossa.
Sairausloman viimeisellä viikolla oli käynti sydänpolilla. Sydämeni ei vielä ole ihan priima, mutta paljon parempi kuin kuukausi takaperin; töihin paluulle ei ole estettä, se tekee vain hyvää sydämelle. Vajaatoiminta-lääkitykseni päivittäistä annostusta myös nostetaan hieman. Marevan-lääkitykseni jatkuu edelleen siltä varalta että eteislepatus palaisi. Samana päivänä kävin fysioterapeutilla, joka käsitteli kipukohtiani ja se helpotti välittömästi.
Päivää myöhemmin myös työterveyslääkäri, josta minulle soitettiin; tarvitsen työterveyden lausunnon myös Kelalle, koskien sitä voinko palata töihin: viimeinen sairauspäivärahan maksuerä riippuu siitä. Viimeisellä viikolla soitettiin myös töistä, ja olin jo aivan innoissani! Hullua kyllä, minun täytyy vielä pitää tämän vuoden puolella viiden viikon kesälomani; se ei enää ole niin houkutteleva neljän kuukauden poissaolon jälkeen, ja kesän jo mentyä, mutta ehkä on ihan hyvä, että saan vielä levätä kun jonkin aikaa aloittelen työn tekoa. Ensi kesäksi en sitten saakaan täyttä kesälomaa.

Harvey Kraft kirjoittaa kirjassaan Secrets of the Lotus Sutra: Legacy of Perfect Enlightenment:
"Vertauksessa lääkäri-isästä, joka paransi lapsensa mielenvikaisuudesta, Lootus-sutra oli paljastanut että sen Dharmalle oli uskottu parantava voima. Sen mukaisesti perustavanlaatuinen alttius sairaudelle aiheutui kohtalokkaasta pelosta - akuuteimmin kuoleman pelosta. Sellaisten pelkojen kasaantuminen elinaikojen aikajaksolla tuotti karmisen myrkyn, joka ilmeni fyysisinä ja mentaalisina kärsimyksinä. Seurausten kummutessa huonona terveytenä ilmenevästä kuoleman illuusiosta, ne jotka kääntyivät ikuisen elämän kulkuneuvon puoleen, löysivät vastalääkkeen. Sen tähden, Nichiren kirjoitti, kuin leijona joka hyökkää saaliinsa kimppuun, se joka rohkeasti lausui Nam-Myoho-Renge-Kyo, hyökkäsi vakavan sairauden juurisyyn kimppuun".

Nichiren niin ikään kirjoitti eräälle sairaalle seuraajalleen:

Jos olet haluton pyrkimään parantamaan itsesi, tulee olemaan hyvin vaikeaa parantaa sairautesi. Yksi päivä elämää on paljon arvokkaampi kuin kaikki suuren maailman järjestelmän aarteet, joten ensin sinun pitää kerätä vilpitöntä uskoa. Tätä tarkoittaa kohta Lootus-sutran seitsemännessä osassa, joka lausuu että sormen polttaminen uhrina Buddhalle ja Lootus-sutralle on parempi kuin kaikkien suuren maailman järjestyksen aarteiden lahjoittaminen. Sinulla on vielä monta vuotta edessäsi, ja lisäksi sinä olet kohdannut Lootus-sutran. Jos elät edes yhden päivän pidempään, voit koota niin paljon enemmän hyötyä. Kuinka todella kallisarvoinen elämäsi on!

Jos karma yhdisti minut ja entisen puolisoni, tässä kohtaa näkisin karman purkautumisen; luonnollisesti tämä on puhdasta spekulaatiota, mutta niin tai näin, kohtaloni kulkee eri suuntaan kuin hänen, huolimatta samasta sairaudesta ja leikkauksesta. Muokkaat itse oman kohtalosi, ja se riippuu omasta asennoitumisestasi.
On onnellista kun voi iloita siitä että sydän lyö normaalirytmissä! Vihdoinkin ylipäänsä tunnen taas oloni aivan normaaliksi. Terveiden ihmisten kannattaisi muistaa olla kiitollisia terveydestään. 

Voitto Viron ajatuksia

Kiinalaisella talonpojalla oli hevonen. Sattui että hänen ainoa hevosensa kerran karkasi kotoa vuorille. Naapurit ja ystävät saapuivat miehen luo valittamaan onnettomuutta. - "Kuinka te voitte tietää, että se oli onnettomuus?" sanoi mies.
Muutaman päivän kuluttua kadonnut hevonen palasi mukanaan monta villihevosta, jotka olivat liittyneet sen matkaan vuorilla. Kun naapurit ja ystävät kuulivat, mitä oli tapahtunut, he tulivat esittämään miehelle onnittelunsa. "Kuinka te voitte tietää, että se oli onni?" sanoi mies.
Talonpojan poika harjoitti villihevosia. Kerran hän sattui putoamaan erään selästä ja katkaisi jalkansa. Ystävät ja naapurit saapuivat esittämään valittelunsa onnettomuuden johdosta. "Kuinka te voitte tietää, että se oli onnettomuus?" sanoi mies.
Jonkin ajan kuluttua syttyi sota. Talonpojan poika ei joutunut sotaan, koska hänen jalkansa oli poikki. Mutta nyt eivät naapurit ja ystävät enää rohjenneet tulla miehen luo esittämään valitteluaan eivätkä onnentoivotustaan.

Rukoileminen vainajien puolesta
- Voiko vainajien puolesta rukoilla?
- Luonnollisesti. Hehän eivät ole vainajia vaan elävät. Kuolema ei katkaise yhteyttä ihmisten kesken. Emme tiedä, millaiset ovat rukouksen lait tämän maailman ja näkymättömän välillä. Esirukouksen vaikutuksesta "verhon tuolla puolen" meillä ei liene Raamatun sanaa. Se kuitenkin on varmaa, ettei rukous tee kenellekään pahaa, ei myöskään rukoilijalle itselleen. Rukoilijaa itseään se varmasti auttaa. Rakkaus lähimmäistä kohtaan ja vastuu hänestä johtaa meitä rukoilemaan hänen puolestaan.

Tuonela
Käsitän, että Raamattu sanoo kaikkien joutuvan kuoltuaan tuonelaan. Jos poissiirtyneiden tila olisi joko taivas tai kadotus, viimeisestä tuomiosta katoaisi kaikki mielekkyys. Tuonela merkitsee erilaista sisäistä tilaa. Toiselle se voi olla "paratiisi", kuten ryövärille, ja "Aabrahamin helma", kuten Lasarukselle, toisille taas "Tuonelan vaivat", kuten rikkaalle miehelle.

Ruumiin ylösnousemus
Lukekaa tarkkaan 1 Kor.15. luku, niin havaitsette, että tässä asiassa on ilmeinen ero kansanomaisen uskonnollisen käsityksen ja Paavalin kuvauksen välillä. Varsin yleisesti uskottaneen, että viimeisenä päivänä hautakivet sinkoilevat hajalle, kun hautaan ammoin lasketut ruumiit nousevat ylös. Tämä ei ole Raamatun kanta. Paavali sanoo kysyttävän: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?" (1 Kor.15:35) Sanonta osoittaa, että oli mahdollisuuksia nousta kuolleista muussakin kuin fyysisessä ruumiissa. Hän sanoo myös selvästi, että se ruumis, joka nousee, ei ole sama kuin se, joka pantiin hautaan; mutta kuitenkin näillä kahdella on yhteys keskenään, niin kuin siemenellä on yhteys siihen varteen, joka siitä nousee. "Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita." (15:40) "Kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis." (15:44) Tämän perusteella on selvää, että ylösnousemuksessa nousee hengellinen ruumis, joka lienee Jeesuksen kirkastetun ylösnousemusruumiin kaltainen. Mutta ylösnousemuksessakin nousseiden kirkkaus on erilainen. (15:41) Usko ruumiin ylösnousemukseen merkitsee uskoa siihen, että ihmisen sielu ei sulaudu Jumalaan, niin kuin gnostikot opettivat, vaan säilyttää edelleen persoonallisen olemassaolon.

Eläimet
- Miten on ymmärrettävä Saarnaajan kirjan 3:18-22 sana siitä, että ihmisellä ei ole mitään etua eläinten rinnalla?
- Paras on ymmärtää se eläinten eduksi ja nostaa heidät ihmisen rinnalle eikä laskea ihmistä eläimen tasolle - mikäli se merkitsisi laskua.

Sairaus
Vanhasta Testamentista luonnollisesti voi löytää sanoja, joiden mukaan Jumala lähettää ja tahtoo kaiken, mutta nämä sanonnat johtuvat tuon ajan käsityksistä. Jeesus ajattelee toisin. Hän ei milloinkaan kehottanut ketään sairasta tyytymään sairauteensa, koska se oli Jumalan tahto. Vaan hän auttoi jokaista, jolla oli niinkin vähäinen usko, että se ilmeni sanoina: "Minä uskon; auta minun epäuskoani." (Mark.9:24) Sairaus ei ole Jumalan tahto eikä hänen lähettämänsä. Liioin ei ole oikein sanoa, että se aina on henkilökohtaisen synnin seurausta. Elämässä on yhteinen kärsimyksen malja, josta jotkut joutuvat ammentamaan kohtuuttoman suuren osan, ja me olemme kaikki syyllisiä isiemme kanssa. Mutta sairaus voi silti olla paras Jumalan palvelija meidän hyväksemme, parempi kuin milloinkaan onni. Vaikka se ei olekaan Jumalan tahto, se on pyrittävä ottamaan Jumalan kädestä.

Kirjasta Totuuden Sanakirja. WSOY 1965.