Arkkimandriitta Cleopa Ilie

Ortodoksisesta uskosta: ohjaajavanhuksen vastauksia kirkon perinnettä koskeviin kysymyksiin. Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestö 2005.

TUOMIO

Ensimmäinen ihmiselle heti kuoleman jälkeen tapahtuva asia on tosiaan tuomio. Tämä tuomio, joka tapahtuu jokaiselle sielulle erikseen, on nimeltään yksityinen tuomio, ja se on eri asia kuin yleinen, universaalinen tuomio, joka toteutuu maailman lopussa ruumiiden ylösnousemisen yhteydessä.

Autuutta, jonne arvollisiksi katsotut henget tuodaan, kutsutaan "Abrahamin syliksi" (Luuk.16:22) ja "paratiisiksi" (Luuk.23:43), kun taas niitä vaivoja, joihin syntiset joutuvat, kutsutaan tuonelaksi (Luuk.16:23) ja helvetiksi (Matt.23:15). Sen, että tämä tuomio ja sielujen lähettäminen paratiisiin tai tuonelaan tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen, tiedämme Vapahtajan sanoista, jotka hän lausui ryövärille ristillä: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk.23:43), mutta myös apostoli Paavalin sanoista: "Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle" (Hepr.9:27). Saman asian suuri Paavali osoittaa todeksi sanoessaan: "Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta" (Fil.1:23) ja todetessaan: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto" (Fil.1:21).

RUKOUS KUOLLEIDEN PUOLESTA

Mutta jos meidän rukouksistamme on hyötyä eläville, miksi niistä ei olisi hyötyä myös kuolleille, kun he kerran sielujensa välityksellä elävät ja kun lisäksi Jumala kuulee niin eläviä kuin kuolleita? Esittämiini todistuksiin voi lisätä myös suoria todistuksia Vanhasta testamentista. Niinpä 2. Makkabealaiskirjasta (12:38-45) näemme, että Juudas Makkabealainen kantoi uhrin kaatuneiden sotilaidensa puolesta, minkä päätteeksi vielä todetaan: "Myöskin hän otti huomioon, että hurskaasti kuolleita odottaa mitä ihanin armopalkka - mikä pyhä ja hurskas ajatus! Siitä syystä hän toimitti sovitusuhrin kuolleitten puolesta, että he vapautuisivat synnistänsä" (12:45). Pyhä profeetta Baaruk taas lausuu: "Herra Kaikkivaltias, sinä Israelin Jumala, kuule Israelin rukous, niiden, jotka ovat kuolleet, ja heidän lapsiensa, jotka ovat syntiä tehneet sinua vastaan, eivätkä ole kuulleet sinun, heidän Jumalansa, ääntä jonka tähden myös onnettomuus nyt on meidän päällämme. Älä muista isiemme pahoja tekoja, vaan muista nyt tähän aikaan käsivarttasi ja nimeäsi" (Baar.3:4-5).
Jumalalla on valta vapauttaa sielut tuonelasta ja helvetistä, kuten on kirjoitettu: "Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä" (1 Sam.2:6). Vain hän voi päästää sielut sieltä pois (Ps.49:14-16; Matt.12:32; Room.14:9; 1 Tim.2:5-6; Hepr.9:11-12; 1 Joh.2:1-2; Ilm.1:17-18).
Jumalan voima ja anteeksiantamus ovat rajattomat ja hän täyttää mitä ikinä rukouksessa pyydämme (Mark.11:24). Myös hänen hyvyytensä on niin suuri, että hän voi muuttaa jonkun ikuisen kadotustuomion. Jos siis Kristus on Jumala, hänellä on voima vetää tuomitut pois tuonelasta. Me tiedämme, että Jumala odottaa meidän rakastavan jälkeläisiämme ja iloitsee tästä. Rakkautta suurempaa hyvettä ei ole olemassa. Juuri rakkaudesta me rukoilemme toisten puolesta.
Me olemme taivasten valtakunnan kansalaisia yhdessä pyhien kanssa, Jumalan huoneen asukkaita, kuten apostoli kirjoittaa: "Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat, ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus" (Ef.2:19-20). Tämän kansalaisuuden perusteella me rukoilemme Jumalaa antamaan anteeksi niiden veljiemme ja sisartemme synnit, jotka ovat siirtyneet tuonpuoleiseen maailmaan.

HYVÄT TEOT

Pyhässä Raamatussa on hyvin paljon tekstejä, jotka todistavat vakuuttavasti hyvien tekojen tarpeellisuudesta ihmisen pelastukseen (Matt.16:27, 25:31-36; Joh.5:28-29; Room.2:6-13; 2 Kor.5:10; 1 Tim.6:18-19; Jaak.2:14-26; Ilm.20:11-13). Raamattu sanoo myös: "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa" (Fil.2:13) ja "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, ettei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut" (Ef.2:8-10).
Ihmiseltä edellytetään pelastavaa ja toimivaa uskoa, siis "rakkautena vaikuttavaa uskoa" (Gal.5:6). Raamatun mukaan pahoilla hengilläkin on usko Jumalan olemassaoloon - "pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat" (Jaak.2:19) - mutta niiltä puuttuu hyvät teot.
Ihmisen tahdon vapaus - ja hänen pelastuksensa riippuvuus hänen vapaaehtoisesta, itse valitsemastaan toiminnasta - näkyy selvästi myös Vapahtajan sanoista: "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla" (Matt.23:37). Toisessa paikassa Vapahtaja lausuu: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" (Matt.16:24, Mark.8:34, Luuk.9:23). Rikkaalle nuorukaiselle Kristus puolestaan sanoi: "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä" (Matt.19:17) ja hetkeä myöhemmin: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua. Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta" (Matt.19:21-22). Kuten huomaat, nuorukainen oli vapaa hylkäämään taivaan aarteet. (Ks. myös Matt.11:20-23; Hepr.4:11; Room.2:4).
Jotkut tahtoisivat rikkoa Raamatun luut ymmärryksensä maitohampailla, mutta se ei ole mahdollista. Monet ovat hukkuneet kirjoitusten syvyyksiin, kun eivät ole osanneet uida Jumalan viisauden pohjattomassa valtameressä.

SPIRITISMI

Meillä ei ole tarvetta olla yhteydessä vainajiin, koska Jumala on ilmoittanut meille kaiken, mikä on meille hyväksi ja tarpeellista pelastuksemme kannalta. Keskustelu kuolleiden kanssa voi kyllä antaa meille todisteen siitä, että kuolleiden sielut elävät, muttei tämä ole meille mikään uusi tieto, sillä sen me olemme lukeneet Raamatun pyhistä kirjoituksista. Kyseessä on uskon asia, jota ei ole tarpeen todistaa näköhavainnoilla. Jumalan sana on meille takeena kaikkien uskonvaraisten asioiden totuudesta, kun taas kokemuksen kautta hankittavat todisteet merkitsisivät, että me asetamme Jumalan paljastamat totuudet epäilyksen alaisiksi. Kukaan ei voi koskaan olla täysin varma siitä, että spiritistisissä istunnoissa hän kohtaisi juuri sen hengen, jonka haluaa. Suuri apostoli Paavali muistuttaa meitä tästä sanoessaan, että "tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi" (2 Kor.11:14). Eikä ainoastaan pyhä Paavali varoita meitä uskomasta liian helposti mitä henkiä tahansa, vaan niin tekee myös pyhä evankelista Johannes, kun sanoo: "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta" (1 Joh.4:1).

KALLISTOS WARE: OTTEITA....

Kirjasta Sisäinen valtakunta (Valamon luostari 2006); Kallistos Ware on englantilaissyntyinen ortodoksipiispa.

... Ortodoksinen perinne korostaa äärimmäisen tärkeää asiaa: kuolema erottaa erottamatta. Elävät ja poisnukkuneet ovat yhtä perhettä. Kuoleman kuilun ylitys on mahdollista, kun kohtaamme kaikki toisemme Jumalan alttarin äärellä. Venäläisen kirjailijan Iulia de Beausobren mukaan "Kirkko on kuolleiden, elävien ja vielä syntymättömien kohtaamispaikka, kaikkien niiden, jotka keskinäisessä rakkaudessa tulevat yhteen alttarin ääreen julistamaan rakkauttaan Jumalaan."

Ortodoksit eivät pidä esirukouksia vainajien puolesta vapaaehtoisina tai ylimääräisinä, vaan ne kuuluvat hyväksyttynä ja muuttumattomana osana kaikkiin päivittäisiin rukouksiimme.

Onko jatkuvalle esirukoukselle vainajien puolesta sitten opillisia perusteita, onko se teologisesti oikeutettavissa? Vastaus on aivan yksinkertainen. Solidaarisuutemme pohjana on keskinäinen rakkaus. Me rukoilemme, koska rakastamme heitä. Canterburyn anglikaaninen arkkipiispa William Temple kutsuu tätä rakkauden palvelukseksi ja kuvailee sitä sanoilla, jotka monet ortodoksikristityt varmasti tuntevat omikseen: "Me emme rukoile sen takia, että muuten Jumala hylkäisi heidät. Me rukoilemme heidän puolestaan sen vuoksi, että tiedämme Jumalan rakastavan heitä ja välittävän heistä, ja samalla liitämme oman rakkautemme Jumalan rakkauteen."
Tohtori E.B. Pusey, toinen anglikaani, kokee esirukouksesta kieltäytymisen "niin kylmänä ajatuksena... niin vastakkaisena rakkaudelle", että sen täytyy yksin tämän vuoksi olla väärin.
Enempää ei liene tarpeellista, saati mahdollista, sanoa esirukouksen puolesta. Tällainen rukous on vain spontaani ilmaus rakkaudesta toisiamme kohtaan. Jos rukoilemme maailmassa toistemme puolesta, eikö meidän tule jatkaa samoin kuoleman jälkeenkin? Ovatko he muka lakanneet olemasta, ja siksikö meidän pitäisi lopettaa rukoileminen? Niin elävinä kuin kuolleina kuulumme samaan perheeseen, ja niin elävinä kuin kuolleina rukoilemme toistemme puolesta. Ylösnoussessa Kristuksessa ei ole eroa elävän ja kuolleen välillä; kuten isä Makari totesi: "Me kaikki elämme Hänessä, sillä Hänessä ei ole kuolemaa." Fyysinen kuolema ei pysty romahduttamaan rakkauden ja rukouksen siltaa, joka yhdistää meidät yhdeksi ruumiiksi.
Emme tietenkään voi tarkalleen tietää, millä tavoin rukous auttaa vainajia. Mutta esirukouksemme avun laatua emme voi tietää myöskään elävien kohdalla. Tiedämme vain omasta kokemuksestamme, että esirukous vaikuttaa, ja siksi jatkamme sitä. Rukouksen toimintapa on kuitenkin mysteeri. On mahdotonta päästä perille rukouksen, toisten vapaan tahdon sekä Jumalan armon ja tiedon yhteisvaikutuksesta. Rukoillessamme kuolleiden puolesta meille riittää varmuus, että he edelleen kasvavat rakkaudessa Jumalaan ja tässä tarvitsevat apuamme. Loput jääkööt Jumalalle.

Simeon uusteologi rukoili kertomansa mukaan Jumalaa "polttavin kyynelin ja koko sielustaan", että hänen toverinsa voisivat tulla taivaaseen hänen kanssaan tai sitten hänet itsensä tuomittaisiin helvettiin heidän kanssaan: "Pyhän Hengen rakkauden hengellisin sitein heihin sidottuna hän ei tahtonut astua Jumalan valtakuntaan, jos se merkitsisi eroa heistä."

Origeneen mukaan Jumala toimii aina lääkärinämme. Lääkärin täytyy joskus turvautua äärimmäisiin keinoihin, jotka aiheuttavat kipua potilaille (etenkin aikana ennen kipulääkkeitä). Hän voi polttaa haavan umpeen tai amputoida raajan. Potilaan kannalta päämäärä on aina kuitenkin myönteinen, ja se tähtää hänen lopulliseen toipumiseensa ja terveytensä palauttamiseen. Samoin toimii myös Jumala, sielujemme lääkäri. Hän voi antaa meille kärsimystä niin tässä elämässä kuin kuolemankin jälkeen, mutta vaivat johtuvat aina Jumalan hellästä rakkaudesta ja hyvästä tarkoituksesta. Hän tahtoo pestä meidät synneistämme, puhdistaa ja parantaa meidät. Origenes kirjoittaa: "Puhdistuessaan sielut hyötyvät Jumalan rankaisevasta vihasta."

Iisak Syyrialainen: Ja minä sanon, että helvetissä vaivattavia piinataan rakkauden ruoskin. Rakkauden piina on kovempi ja kitkerämpi kuin kidutus pelon tähden. Tämä tarkoittaa niitä, jotka tiedostavat tehneensä vääryyttä rakkaudelle. Sydämessä riipivä tuska, joka johtuu vääryydestä rakkautta kohtaan, on terävämpi kuin mikään muu kärsimys.
On järjenvastaista ajatella, että syntiset olisi helvetissä erotettu rakkaudesta Luojaan [...] Rakkauden voima toimii kaksisuuntaisesti. Niitä, jotka ovat tehneet vääryyttä, se kiduttaa; näinhän tapahtuu myös tässä maailmassa rakkaiden ystävien välillä. Niille, jotka ovat noudattaneet sen vaatimuksia, rakkaus antaa ilon. Näin on helvetissäkin. Rakkauden viilto on kovin kidutus...

Näin se, minkä pyhät kokevat loppumattomana ilona, tunnetaan helvetissä piinaavana kipuna. Jumala ei kiduta helvetissä olevia, vaan he itse kiduttavat itseään vapaaehtoisesti kieltäytymällä vastaamasta Jumalan rakkauteen. Georges Bernados toteaa helvetin olevan sitä, ettei rakasta enää. "Jumalan rakkaus", kirjoittaa Vladimir Lossky, "on sietämätön ahdistus niille, jotka eivät ole omaksuneet sitä itselleen." Helvetissä olo on itsemme orjina olemista, itseemme teljettyinä. C.S. Lewisin mukaan on olemassa lopultakin vain kahdenlaisia ihmisiä:
niitä, jotka viimeisenä päivänä sanovat Jumalalle: "Tapahtukoon sinun tahtosi", ja niitä, joille Jumala sanoo: "Tapahtukoon sinun tahtosi." Kaikki mikä helvetissä on, valitsee olemisen siellä. Ilman tätä omaa valintaa ei helvettiä olisi... Helvetin portit on lukittu sisäpuolelta.

"Jumala ei ole pahojen tekojen kostaja vaan korjaaja", vakuuttaa Iisak homilioidensa toisessa osassa. "Valtakunta ja helvetti ovat armon aikaansaannoksia." Gehenna tai helvetti on puhdistumisen paikka, jonka tarkoituksena on edistää Jumalan suuren suunnitelman toteutumista - "että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1 Tim. 2:4)

Helvetti on olemassa mahdollisuutena, koska vapaa tahto on olemassa. Mutta koska luotamme Jumalan ehtymättömän rakkauden vetovoimaan, uskallamme toivoa, ei sen enempää - että lopussa huomaamme, ettei helvetissä ole ketään. Viimeisen sanan saakoon Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen: "Rakkaus ei voi sietää sitä. Pitää rukoilla kaikkien puolesta."