Anthony de Mello: Kasvokkain elämän ja kuoleman kanssa

Kirjasta Rakkauden tiellä, Kirjapaja Oy 2007.

Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Matt. 10:39

Onko mieleesi koskaan tullut, että ne, jotka pelkäävät eniten kuolemaa, ovat niitä, jotka pelkäävät eniten elämää? Että paetessamme kuolemaa pakenemme myös elämää?

Ajattele ihmistä, joka elää ullakkohuoneen ahtaudessa vailla valoa ja tuuletusta. Hän pelkää laskeutua portaita, koska hänelle on kerrottu ihmisten pudonneen alas ja murtaneen niskansa. Hän ei koskaan ylitä katua, sillä hän on kuullut tuhansien joutuneen autojen yliajamaksi. Kun hän ei voi edes ylittää katua, miten hän menisi meren, maanosan tai ideoiden maailman toiselle puolen? Tämä ihminen käpertyy ullakkoluolaansa pitääkseen kuoleman loitolla, ja tehdessään niin hän pitää samaan aikaan loitolla myös elämän.

Mitä on kuolema? Menetys, häviäminen, irti päästäminen ja hyvästely. Kun ripustaudut, kieltäydyt päästämästä irti, kieltäydyt hyvästelemästä, sinä vastustat kuolemaa. Ja vaikka et huomaisikaan, niin silloin vastustat myös elämää.

Elämä on nimittäin liikkeessä ja sinä pulassa, elämä virtaa ja sinä poljet paikallasi. Elämä on joustavaa ja vapaata, sinä olet jäykkä ja jäässä. Elämä vie kaiken pois, sinä kaipaat jatkuvuutta ja pysyvyyttä.

Pelkäät siis elämää - ja pelkäät kuolemaa, koska takerrut.

Kun et takerru mihinkään, kun et pelkää minkään menettämistä, olet vapaa virtaamaan niin kuin vuoripuro, joka on aina raikas, poreileva ja elossa.

On ihmisiä, jotka eivät voi kestää ajatusta sukulaisen tai ystävän menettämisestä. He ovat mieluummin ajattelematta sitä. Tai sitten he eivät uskalla kyseenalaistaa ja menettää lempiteorioitaan, -ideologioitaan tai -uskomuksiaan. Tai he ovat varmoja siitä, etteivät voi koskaan elää ilman sitä tai tätä kallisarvoista ihmistä, paikkaa tai asiaa.

Haluatko keinon mitata jäykkyyttäsi ja kuolleisuuttasi? Tarkkaile kokemasi kivun määrää, kun menetät vaalimasi ajatuksen, ihmisen tai asian. Tuska ja suru kavaltavat takertumisesi, eikö niin? Miksi siis suret niin paljon rakkaasi kuolemaa tai ystäväsi menetystä? Et ole varannut koskaan aikaa pohtiaksesi vakavasti sitä, että kaikki muuttuu, katoaa ja kuolee.

Niinpä kohtaat kuoleman, menetyksen ja eroon joutumisen yllätyksenä. Olet päättänyt elää pienessä ullakkokomerossa kuvitellen, etteivät asiat muutu ikinä, että ne pysyvät aina samoina. Siitä syystä elämä murtautuu sisään murskatakseen harhasi, joiden takia tunnet paljon tuskaa.

Jotta eläisit, sinun on katsottava todellisuutta silmästä silmään. Sitten varistat pelkosi ihmisten menettämisestä sekä kehität makuasi uutuutta, muutosta ja epävarmuutta silmällä pitäen. Karistat yltäsi tietämisen halusta luopumisen pelkosi ja olet odottavalla kannalla toivottaen tervetulleeksi tuntemattoman ja oudon.

Jos etsit elämää, tässä on harjoitus, joka saattaa tuntua tuskalliselta, mutta tuottaa riemullisen vapauden, jos pystyt tekemään sen.

I KYSY ITSELTÄSI, ONKO mitään tai ketään, jonka menetystä suret. Saatat olla joku niistä, jotka eivät kestä edes ajatella vanhemman, ystävän tai rakastetun kuolemaa. Jos niin on, ja siinä määrin kuin niin on, olet kuollut. Nyt on katsottava silmästä silmään kuolemaa, menetystä, eroa rakkaista asioista ja ihmisistä.

II VALITSE KUKIN IHMINEN ja asia kerrallaan ja kuvittele, että he ovat kuolleet, kadonneet tai eronneet sinusta ikuisesti, ja hyvästele heidät sisimmässäsi. Sano jokaiselle: "Kiitos ja hyvästi."

III TUNNET TUSKAA JA koet, että takertuminen häviää. Sen jälkeen jotakin muuta nousee tietoisuuteesi: yksinäisyys, yksin oleminen, joka kasvaa kasvamistaan äärettömän taivaan kaltaiseksi. Siinä yksinäisyydessä on vapaus. Siinä yksin olemisessa on elämä.

Siinä takertumattomuudessa on alttius virrata ja nauttia ja maistaa ja nautiskella elämän jokaista uutta hetkeä. Jokainen uusi hetki on entistä makeampi, kun se on vapaa ahdistuksesta, kireydestä ja epävarmuudesta, vapaa menetyksen ja kuoleman pelosta, joka seuraa aina pyrkimystä pysyvyyteen ja ripustautumiseen.