Kirjasta Sytytä sydämesi; seitsemän kutsua rakkauteen. Basam Books 2004.
Kun täysin tiedostamme kuoleman, elämä
täyttää meidät rajattomalla kiitollisuudella.
täyttää meidät rajattomalla kiitollisuudella.
Tehdäksesi kuolemasta todentuntuisen kuvittele sen tapahtuvan pian. Kuvittele, että sinulla ei ole aikaa hyvästellä läheisiä tai järjestää asioitasi kuntoon. Voit ainoastaan tuntea olevasi elossa vielä hetken.
Ota harjoitus tosissasi, älä pelkästään lue sitä. Uskottele itsellesi, että sinulla ei enää koskaan ole mahdollisuutta syödä persikoita, uida valtameressä tai kuunnella lasten iloista leikkiä puistossa. Kuoleman lähestyessä arkipäiväiset tapahtumat nousevat suureen arvoon. Myös tavallisesti epämiellyttävät asiat kuten liikenneruuhkat, itikanpuremat ja sähkökatkokset tuntuvat yllättävän arvokkailta.
Kuvittele, että jäät kaipaamaan luonnonihmeitä - vesiputouksia, ukkosta, lumihuippuisia vuoria ja autioita hiekkadyynejä - ja myös aivan tavanomaisia maisemia ränsistyneine asumuksineen, saastuneine jokineen ja kauppakujineen.
Miten käy muistojesi? Kun ajattelet kaikkea kokemaasi, ajattelet arvostavasi niin hyviä kuin huonojakin kokemuksiasi. Entä muut ihmiset? On oleva vaikeaa jättää rakkaimmat. Miten luulet nyt suhtautuvasi niihin, jotka ovat loukanneet sinua tai joita kohtaan olet ollut välinpitämätön? Etkö olisikin iloinen nähdessäsi heidät jälleen, mikäli sinulla olisi jäljellä armonaikaa?
Tiedät harjoituksen tehneen tehtävänsä, kun huomaat olevasi kiitollinen elämäsi ikävimmistäkin asioista. Mikäli niin ei tapahdu, tiedät sinussa olevan vielä vastustusta.
Toinen tapa palauttaa mieleen kuoleman väistämättömyys on viettää aikaa kuolevien seurassa. Sinulla saattaa olla kuolemaisillaan oleva tuttava. Voit myös käydä tapaamassa saattokodin asukkaita. Ei ole tärkeää, tunnetko ihmiset ennestään - kuoleman läheisyys lähentää. Sinusta on iloa pian kuolevalle ihmiselle, ja sinulle tapaaminen antaa mahdollisuuden kokea suoraan kuoleman valtavan, pyhän voiman.
Tutumpi lähestymistapa on pitää kuolemaa loitolla niin pitkään kuin mahdollista. Meitä kehotetaan runoilija Dylan Thomasin sanoin "taistelemaan valon sammumista vastaan". Onki sillä merkitystä, kumman tavan valitsemme? Ainoa syy kamppailla kuolemaa vastaan katkeraan loppuun saakka on, että elämä on niin kallisarvoinen. Sillä ei ole merkitystä, torjummeko kuoleman vai toivotammeko sen tervetulleeksi. Tärkeintä on pysyä tietoisena kuolemasta, jotta voimme tuon tietoisuutemme avulla elää rikkaampaa elämää.
Neljäs kutsu ei kehota sinua luopumaan elämästäsi ennen aikojaan. Torjut ajatuksen kuolemasta ehkä vain siksi, että haluat ylläpitää rakkautta niin pitkään kuin mahdollista - tällöin ei ole kysymys kuoleman vastustamisesta. Se voi tosin muuttua torjunnaksi, kuoleman vastustamisen ihannoinniksi, ja tuolloinhan osa meistä on jo kuollut.
Ota harjoitus tosissasi, älä pelkästään lue sitä. Uskottele itsellesi, että sinulla ei enää koskaan ole mahdollisuutta syödä persikoita, uida valtameressä tai kuunnella lasten iloista leikkiä puistossa. Kuoleman lähestyessä arkipäiväiset tapahtumat nousevat suureen arvoon. Myös tavallisesti epämiellyttävät asiat kuten liikenneruuhkat, itikanpuremat ja sähkökatkokset tuntuvat yllättävän arvokkailta.
Kuvittele, että jäät kaipaamaan luonnonihmeitä - vesiputouksia, ukkosta, lumihuippuisia vuoria ja autioita hiekkadyynejä - ja myös aivan tavanomaisia maisemia ränsistyneine asumuksineen, saastuneine jokineen ja kauppakujineen.
Miten käy muistojesi? Kun ajattelet kaikkea kokemaasi, ajattelet arvostavasi niin hyviä kuin huonojakin kokemuksiasi. Entä muut ihmiset? On oleva vaikeaa jättää rakkaimmat. Miten luulet nyt suhtautuvasi niihin, jotka ovat loukanneet sinua tai joita kohtaan olet ollut välinpitämätön? Etkö olisikin iloinen nähdessäsi heidät jälleen, mikäli sinulla olisi jäljellä armonaikaa?
Tiedät harjoituksen tehneen tehtävänsä, kun huomaat olevasi kiitollinen elämäsi ikävimmistäkin asioista. Mikäli niin ei tapahdu, tiedät sinussa olevan vielä vastustusta.
Toinen tapa palauttaa mieleen kuoleman väistämättömyys on viettää aikaa kuolevien seurassa. Sinulla saattaa olla kuolemaisillaan oleva tuttava. Voit myös käydä tapaamassa saattokodin asukkaita. Ei ole tärkeää, tunnetko ihmiset ennestään - kuoleman läheisyys lähentää. Sinusta on iloa pian kuolevalle ihmiselle, ja sinulle tapaaminen antaa mahdollisuuden kokea suoraan kuoleman valtavan, pyhän voiman.
Tutumpi lähestymistapa on pitää kuolemaa loitolla niin pitkään kuin mahdollista. Meitä kehotetaan runoilija Dylan Thomasin sanoin "taistelemaan valon sammumista vastaan". Onki sillä merkitystä, kumman tavan valitsemme? Ainoa syy kamppailla kuolemaa vastaan katkeraan loppuun saakka on, että elämä on niin kallisarvoinen. Sillä ei ole merkitystä, torjummeko kuoleman vai toivotammeko sen tervetulleeksi. Tärkeintä on pysyä tietoisena kuolemasta, jotta voimme tuon tietoisuutemme avulla elää rikkaampaa elämää.
Neljäs kutsu ei kehota sinua luopumaan elämästäsi ennen aikojaan. Torjut ajatuksen kuolemasta ehkä vain siksi, että haluat ylläpitää rakkautta niin pitkään kuin mahdollista - tällöin ei ole kysymys kuoleman vastustamisesta. Se voi tosin muuttua torjunnaksi, kuoleman vastustamisen ihannoinniksi, ja tuolloinhan osa meistä on jo kuollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti