Lemmikin saattaminen rajan yli buddhalaisesta näkökulmasta

 Olen saattanut neljä kissaa viimeiselle matkalle (katso sivu in memoriam) ollessani vielä kristitty, ja kokosin sitä varten kaavan siunaustilaisuutta varten, joka pidettiin jokaiselle heistä. Jokaisella on oma muistokynttilä, ja pienessä rasiassa hiukan karvoja muistona. Tämä kirjoitus syntyi siitä että olen nykyään buddhalainen, ja nykyinen ainut jäljellä oleva kissamme on jo noin kymmenvuotias. Sain tästä ainakin itse paljon eväitä väistämättömän varalle. 

Itse edustan Nichiren-buddhalaisuutta, ja Nichiren Shu-koulukuntaa edustava Enkyoji Buddhist Network kirjoittaa seuraavaa: 

Buddhalaisuudessa me tunnemme että ihmisten elämä ja eläinten kallisarvoinen elämä ovat samaa. He ovat osoittaneet meille rakkautta elämällään, ja tulleet perheemme jäseniksi. 

Kannon (Kuan Yin kiinaksi)

Enkyoji Buddhist Networkissa pidetään erityisiä muistopalveluita rakkaille lemmikeille. Heillä on erityinen alttari missä lemmikkejä kaitsevat Kannon Bodhisattvan suojelevat silmät ja missä heidän henkeään rukoillaan joka päivä.  

Lemmikeille tarjotaan seremonioita hautajaisia, tuhkaamista, luiden tai tuhkan kokoamista, hautaamista ja muistopalveluja varten. 

Temppelissä on hylly, mihin rakkaasta lemmikistä muistuttavat esineet voidaan laittaa esille osoittamaan omistajan rakkautta ja kiitollisuutta rakkaudesta jota lemmikit ovat osoittaneet heille. Joka vuosi pidetään myös julkinen muistopalvelus kaikille edesmenneille lemmikeille, jossa kunnioitetaan heitä lukemalla heidän nimensä ja lähettämällä ajatuksia ja rukouksia  heidän muistokseen. 

Seuraavat David Michien ohjeet, kuinka olla lemmikin kanssa kuolinprosessin aikana, perustuvat puolestaan Tiibetin buddhalaiseen käytäntöön. David Michie on kirjoittanut lukuisia kirjoja mindfulnessista, meditaatiosta ja buddhalaisuudesta, mm. kirjan Buddhism for Pet Lovers. 

Eläimiä rakastavina lemmikkimme menettäminen on jotain mitä pelkäämme. Tiibetin buddhalaiset oivallukset ja harjoitukset voivat kuitenkin tehdä paljon muuntaakseen tavan jolla koemme tämän tapahtuman - ja, mikä tärkeämpää, kuinka lemmikkimme kokee sen. 

Suuri muutos tapahtuu, kun näemme tapahtuman lemmikkimme henkisen matkan näkökulmasta, pikemmin kuin omasta ymmärrettävästä toiveestamme takertua rakkaaseen ystäväämme ikuisesti. Meillä eläimiä rakastavina on ilo, yhtä lailla kuin velvollisuus, auttaa lemmikkiämme onnelliseen henkiseen kehitykseen elämässä. Ja ottaen huomioon kuoleman merkitys siirtymäaikana, yksi suurimmista siunauksista, joita voimme antaa hänelle, on rauhallinen ja positiivinen kuolema. 

Ennen kuolemaa

Kun lemmikkimme on terve, parasta mitä voimme tehdä sen hyväksi on auttaa sitä välttämään luomasta negatiivista karmaa. On vaikea antaa yleisiä neuvoja kuinka esimerkiksi hillitä kissan vaistomaista saalistuskäyttäytymistä, paitsi varmistamalla että kissa on hyvin ruokittu, tyytyväinen, ja jos tarpeen, viihdytetty. On meistä kiinni oppia tuntemaan eläinkumppanimme niin hyvin kuin kykenemme ja auttaa kuinka vain voimme.

Jos olet taipuvainen buddhalaisuuteen, on myös erittäin hyödyllistä luoda positiivinen assosiaatio lemmikkisi mielessä buddhalaisten kuvien/patsaiden/mantrojen ja hyvinvoinnin tilan välillä. Mantrojen mumiseminen kehräävälle kissallesi silittäessäsi sitä, on esimerkki tästä - Om mani padme hum on eräs sellainen mantra. Tai jos olet taipuvainen Tara-harjoitukseen - Om tare tuttare ture soha. Tara on tiibetiläisessä maailmankatsomuksessa myötätuntoinen Äiti-jumalatar, samanlainen kuin Kannon tai Äiti Maria. Tuttare tarkoittaa nopeaa toimintaa ja ture sairauden ja kurjuuden hajottamista. Soha on ikään kuin "aamen" eli "olkoon niin". [Nichiren-buddhalaisena käytän tietenkin henkilökohtaisesti mantraa Nam myoho renge kyo! - suom. huom.]

Om mani padme hum:

Om tare tuttare ture soha: 

Jos meditoit säännöllisesti, on mahdollista että lemmikkisi haluaa liittyä seuraasi. Anna sen liittyä. On runsaasti tutkimuksia osoittamaan että eläinten havaintokyvyt ovat tietyissä suhteissa paljon herkemmät kuin ihmisten. Jos ne kykenevät yhdistämään meditaation harjoittamisen positiiviseen olotilaan, aina parempi. 

Buddhalaisesta näkökulmasta, olimmepa ihmisiä tai eläimiä, luomme jatkuvasti syitä tuleville seurauksille, positiivisia tai negatiivisia. Mitä enemmän kykenemme auttamaan lemmikkiämme luomaan jälkiä taipumukselle kohti valaistuneita tekoja, sen parempi. 

Kuolinprosessi

Kun olemme menettämässä jonkun jota rakastamme, joko ihmisen tai eläimen, on tärkeää "päästä itsemme yli" ja keskittyä kuolevan hyvinvointiin. Jos todella rakastamme heitä, meidän pitäisi yrittää laittaa sivuun omat surun ja menetyksen tunteemme, ja tehdä kaikkemme auttaaksemme heitä kivuttomaan, rauhalliseen, ja jopa positiiviseen kuoleman kokemukseen. 

Kivun hallinta. Tämä on ensisijaista. Mitä tahansa palliatiivista hoitoa kykenemme tarjoamaan eläinlääkärin kautta tai muuten, meidän pitäisi yrittää pitää lemmikkimme olo fyysisesti niin miellyttävänä kuin mahdollista. 

Ei valittamista. Sydämemme voi olla särkynyt läheisen kumppanimme menettämisestä, mutta on tärkeää olla järkyttämättä häntä. Eläimet niin ikään tietävät mitä heille tapahtuu. Koirat irtautuvat laumasta. Kissat kätkeytyvät talon alle. Heidän näkökulmastaan siinä ei ole mitään positiivista jos ihmiset, joista he ovat täysin riippuvaisia, alkavat käyttäytyä arvaamattomasti. On paljon parempi keskittyä siihen mikä on parasta lemmikillemme, ei omiin kiintymyksen tunteisiimme. 

Olen kuullut eläinkommunikoijien sanovan, että on tärkeää viestiä sydämestäsi, että niin surullinen kuin oletkin, ystäväsi on vapaa siirtymään eteenpäin ja sinä tulet olemaan kunnossa. Tämä ei ole buddhalainen opetus, mutta se totisesti tukee näkemystä että kuolevan kumppanimme tarpeiden tulisi olla päällimmäisinä tällä vaikealla hetkellä. 

Rauhallinen ja positiivinen. Jos kykenemme tarjoamaan nuo muutamat viimeiset hyväilyt, kuiskaamaan nuo muutamat viimeiset mantrat, istumaan nuo viimeiset meditaatiot, tämän me voimme tehdä auttaaksemme antamaan lemmikillemme rauhallisen kuoleman. Tarjoa positiivisia jälkiä. Auta valmistamaan heitä parhaalla mahdollisella tavalla väistämättömään.

Eutanasia. Emme halua lemmikkimme kärsivän, mutta meidän ei myöskään pitäisi kiirehtiä vähentämään prosessia. Kuoleminen on luonnollista. Sillä on aikansa ja paikkansa. Meidän tarvitsee antaa lemmikillemme aikaa hyväksyä mitä sille tapahtuu. Joillakin buddhalaisilla on näkemys, että eutanasia saattaa ainoastaan lykätä kärsimyksiä, jonka kokemiseen olennolla on karma. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että meidän pitäisi huolehtia eutanasiasta kun kaikki muut vaihtoehdot on käytetty, kun on ainoastaan yksi lopputulos jota kohti ystävämme kulkee, kun kaikki hyvästimme on sanottu, ja kun - jos voisimme vaihtaa paikkoja - pyrkisimme tähän itseämme varten. 

Kuoleman jälkeen. Buddhalainen näkemys on, että hienon hieno tietoisuus voi pysytellä bardossa, eli välitilassa kuoleman ja uudelleen syntymisen välissä, ajanjakson joka kestää hetkistä seitsemään viikkoon asti. 

Rakkaan kuoleman jälkeen meitä kannustetaan jatkamaan keskittymistä tuon rakkaan hyvinvointiin bardo-tilassa, pikemmin kuin omaan menetyksen tuntoomme. Sinun ei tarvitse olla terapeutti nähdäksesi kuinka toisten hyvinvointiin osallistuminen tukee paljon suurempaa mielentyyneyttä kuin keskittyminen omaan menetykseemme. On olemassa myös muutama hyvin käytännöllinen asia jotka voimme tehdä. 

Uhraaminen. Vaikka ei ole mahdollista kolmannelle osapuolelle poistaa tai lahjoittaa karmaa tai hyvettä, on mahdollista vaikuttaa niihin, joiden kanssa meillä on vahva karminen yhteys. Kuten rakkaaseen lemmikkiimme. Suorittamalla minkä tahansalaisen uhrin, kuten lintujen ruokkiminen, hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen, tai veren luovuttaminen, ja itsetietoisesti uhraten sellaisten tekojen ansion hiljaittain edesmenneen lemmikkimme hyödyksi, teoillamme voi olla positiivinen vaikutus hänen kokemukseensa bardon alueilla. 

Esimerkiksi voimme toistaa affirmaation mielessämme:

Tämän anteliaisuuden/rakkauden/ystävällisyyden/myötätunnon teon kautta

nauttikoon LEMMIKIN NIMI positiivisista olosuhteista

korkeasta uudelleen syntymästä, onnellisuudesta ja rauhasta,

kohdatkoon hän täydellisen opettajan, 

ja nopeasti saavuttakoon täydellisen valaistumisen

kaikkien elävien olentojen hyödyksi poikkeuksetta.

Voimme jatkaa uhrien suorittamista läpi seitsemän viikon jakson, erityisesti jokaisena viikottaisena kuoleman muistopäivänä, kun suurimmat muutokset bardo-tilassa tapahtuvat.

Dharman harjoitus. Buddhlaisille suurimmat uhrit eivät ole aineellisia, vaan Dharman harjoittamista. Voimme myös omistaa meditaatiomme, sadhanamme tai mitkä tahansa henkiset harjoitukset joihin ryhdymme, suorana syynä lemmikillemme nauttia positiivisista olosuhteista ja lopullisesta valaistumisesta. 

Älä unohda. Bardon alueilla, vapaana fyysisistä rajoituksista, sanotaan että hienon hieno tietoisuutemme/energiamme kykenee siirtymään minne tahansa hyvin nopeasti ja havaitsemaan mitä vain - selvänäköisyyden muoto. Tämä pitää sisällään kyvyn palata sinne missä elimme. Tästä syystä seitsemän viikkoa rakkaan kuoleman jälkeen pidetään auttavaisena osoittaa että häntä ei ole unohdettu. Esim. kissan tapauksessa, voimme jättää esiin kuivaruokaa, vesikipon, hiekka-astian. Siltä varalta että hän vierailisi, hän näkee kaiken niin kuin oli tottunut.

Seitsemän viikon jälkeen kaikki bardo-olennot ovat siirtyneet seuraavaan todellisuuden kokemukseensa. Käytännöllisestä näkökulmasta tämä merkitsee, että voimme pistää pois lemmikkimme tavarat. Emotionaalisesta näkökulmasta se tuo loppuun luonnollisen suruajan. Lemmikkimme ovat siirtyneet eteenpäin, ja niin täytyy meidänkin. 

Ruumiin initiaatio

Muutama vuosi sitten olin muissa asioissa lääkärissä, kun hän kuunteli sydäntäni ja havaitsi sivuäänen; sain lähetteen kardiologille ultraan. Selvisi, että minulla oli sama läppävika kuin  silloisella puolisollani, siinä vaiheessa vielä lievänä. Seuraava kontrollikäynti jäi sattumalta väliin, enkä saanut aikaiseksi pyytää uutta lähetettä ennen kuin 2016 puolisoni kuoleman jälkeen, kun sattuneesta syystä sain kimmokkeen huolehtia terveydestäni (hänen kuolemastaan olen kertonut kirjoituksessa "Muutosten aika"); silloin vika oli jo keskivaikea. Muutettuani vähäksi aikaa toiseen kaupunkiin, hoitosuhde taas katkesi, ja meni pari vuotta. Pian puolisoni kuoleman kolmevuotispäivän jälkeen kävin ultrassa, ja lääkäri kertoi mitä en olisi halunnut kuulla: läppävikani oli muuttunut vaikea-asteiseksi ja ellen suostuisi leikkaukseen, kammio vaurioituu ennen pitkää ja se johtaa kuolemaan. 

Totta kai puolisoni kuolema kummitteli taustalla mielessäni, mutta minä en ole hän: hänellä oli jo takanaan keuhkoleikkaus ennen läppäleikkausta, hän masentui ja kyseli "miksi aina minä?", ryyppäsi entistä enemmän - mitä nimenomaan ei saisi tehdä - ei käynyt viikottaisissa Marevan-kontrolleissa, ei hoidattanut hampaitaan vaan söi vain särkylääkkeitä, vaikka suun terveys on tässä tilassa ehdottoman tärkeää, ja hän alkoi varoa kaikkea rasitusta niin ettei enää juuri liikkunut - täysin väärin sekin - ja lihoi älyttömästi. Minulle on kerrottu ihmisistä, jotka leikkauksen jälkeen palautuivat täysin normaaliin toimintakuntoon ja aktiiviseen elämään.
Lopetin välittömästi satunnaisen tupakoinnin - onnekseni en ollut riippuvainen nikotiinista, se oli vain tapa - kun kuulin uutisen: se auttaa leikkauksesta toipumiseenkin. 

Toki takaraivossani kytee tietoisuus että saattaisin kuolla, mutta minulla on paljon paremmat henkiset edellytykset selvitä tästä kuin hänellä ikinä oli. Minä en ole ihminen jolle sopii tulevien murehtiminen, saati pelkääminen. Tämä täytyy nähdä mahdollisuutena kyetä täysipainoiseen elämään tästä eteenkinpäin. Sitä paitsi kuoleman mahdollisuus on aina läsnä elämässä, sehän on vain luonnollinen osa elämää!
Ja kuitenkin tässäkin tilanteessa eniten olen huolissani raha-asioista pitkän sairausloman aikana. Mutta minähän olen aina huolissani rahasta. Ja aina olen selvinnyt.
Toki käytyäni tarkemmissa tutkimuksissa, minut tavallaan yllätti kirurgin sanat että tämä on suurimpia leikkauksia mitä ihmiselle voi tehdä (avosydänleikkaus, jossa sydän pysäytetään joksikin aikaa), ja menehtymisen mahdollisuus on olemassa sen aikana tai pian sen jälkeen. "Tiesin", kai, mutta en tajunnut, ennen kuin hän sen sanoi. 

Sama sairaus on aavemainen kohtalonyhteys, mutta karma se oli joka meidät edesmenneen puolisoni kanssa yhteen toikin - voisi kai sanoa että olimme "sydämessä yhtä" (ja yhtä rikki). Hänen kuolemansa oli kuin Hengen initiaatio minulle - henkisen tuskan ja kyynelten kaste, joka sysäsi minut eteenpäin ison harppauksen. Tämä on nyt ruumiin initiaatio - fyysisen kivun ja veren kaste, joka voi olla tarpeen kasvaakseni lisää. Ensin koin läheisen kuoleman, nyt kohtaan oman haurauteni ja kuolevaisuuteni konkreettisesti. Parhaimmillaan se voi olla uudestisyntymiskokemus, vaikka en kokisikaan klassista kuolemanrajakokemusta, mitä tavallaan toivon; se tekee ihmeitä ihmisille... mutta  paljon riippuu jo pelkästään omasta asenteesta. Tämä on muistutus, että jokainen päivä on elettävä kuin se olisi viimeinen! Carpe diem. Elän elämäni parasta aikaa. 

Tiedän, miltä tuntuu menettää läheinen ihminen, ja osaan ehkä seistä jonkun toisen rinnalla samassa tilanteessa (sillä mitä sanot, ei ole niinkään merkitystä: aikasi ja läsnäolosi on kallisarvoisinta). Nyt olen saamassa uuden kokemuksen ihmisenä olemisesta, joka saattaa lisätä entisestään empatiakykyäni. Se on nimenomaan käännettävä positiiviseksi voimavaraksi, eikä syyksi antautua masennuksen valtaan.
En olisi kovin kummoinen buddhalainen, ellen olisi herännyt edes tiedostamaan kuinka paljon itsekkyyttä ja mammonaan takertumista minussa on. Tarvitsen ehkä taas vähän ravistelua jotta asiat asettuvat oikeisiin mittoihin. Olen ollut tasaisen tyytyväinen elämääni, joka on kulkenut samaa rataa päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Välillä tarvitaan muutoksia, jotta elämän virta saa uuden suunnan tai uutta voimaa. Ainoa pysyvä asia on muutos, opetti muuan hyvä ystävä kauan sitten, ja buddhalaisuus sanoo samaa.
Puoli tuntia ennen vuoden 2019 alkua, suoritin Nichiren buddhalaisen harjoitukseni, ja millaisen voiman, kiitollisuuden ja luottamuksen tunteen koinkaan, tietäen mitä koetuksia uusi vuosi tuo! 

Puolisoni kuoltua palasin Kristiyhteisön helmaan, joka oli meidän yhteinen löytömme ja hänen vakaumuksensa loppuun asti; näin pääsin sopuun lähimenneisyydessä kokemieni ristiriitojen kanssa. Tällä kertaa minulla on jotain aivan omaa, minkä varassa kohtaan tulevan. Tapahtui mitä tapahtui, niin tapahtukoon. Vaikka kuolisin - ja kun kuolen - se on vain yksi vaihe ikuisuudessa. Kerran luulin että pitäisi jättää itsestään jokin jälki maailmaan, mutta elämässä itsessään on tarpeeksi elämäntehtävää, enkä elä vain itseäni varten - sekin pitää muistaa. Haluan elää myös nykyisen rakkaani vuoksi.

Kysymys ei ole "miksi minä?" - miksi ei myös minä, siinä missä kuka tahansa muukin. Muistan kun näin edesmenneen puolisoni ensimmäisen leikkauksen jälkeen teho-osastolla letkuissa, ja mieleeni tuli vahvasti Isenheimin alttarin Ristiinnaulitun kuva. Se on yleisinhimillinen kokemus. Aina on vakavampia sairauksia ja suurempia kärsimyksiä. Itsesääli on turhaa. 

Kaikki oli hyvin ennen tätä uutista terveydentilastani, mutta miksi mikään edelleenkään olisi huonosti. Elämässäni oli ehkä aspekteja, joihin olin hiukan tyytymätön, mutta näet mikä on tärkeää ja mikä ei: täytyy olla kiitollinen siitä mitä on! 

Virittäydyn Maailmankaikkeuden rytmiin - "kosmiseen sydämensykkeeseen" - ja nyt myös fyysisen sydämeni syke laitetaan kuntoon (sen pumppausteho oli kuulemma vain 60%). Tämä voi tuntua kaukaa haetulta, mutta minua mielikuva koskettaa. Makrokosmos ja mikrokosmos. Niin kuin ylhäällä, niin alhaalla.

Anna Bornstein kirjassaan Arkipäivän psykologiaa buddhalaisittain (Basam Books 2004), siteeraa opettajaansa Anthony Damiania: "Me etsijät emme vapaudu ongelmista, ja usein näyttää siltä, että sisäisen kypsymisemme mahdollistamiseksi meidän on läpikäytävä monia kriisejä. Ehkä näin tapahtuu, jotta syvimmätkin sisäiset resurssimme pääsisivät esiin. Meidät pakotetaan emotionaalisesti tunkeutumaan sielun syvimpiin syövereihin löytääksemme enemmän valoa ja selkeyttä. Sisällämme on niin paljon käyttämättömiä voimavaroja."

Buddhalaisuus, kuolema ja uudelleen syntyminen

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, on jotain mistä kaikki buddhalaiset eivät ole yhtä mieltä. Monilla länsimaisilla buddhalaisilla on kuoleman jälkeisestä elämästä näkemyksiä, jotka eroavat vain vähän ateismista, eli olennaisesti he eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään paitsi jollain hyvin abstraktilla tavalla (kuten että se mitä me teemme elämässämme, kaikuu eteenpäin läpi aikojen, tai että aineellisista jäännöksistämme tulee aikanaan jonkin uuden elämän muodon perusta). Kuitenkin oikeaoppiset opetukset tekevät selväksi että perinteinen buddhalaisuus omaksuu käsityksen toistuvista uudelleen syntymistä moniin olemisen piireihin. Kuolema on osa jatkuvaa elämän-kuoleman-uudelleen syntymisen kiertokulkua, joka sävyttää tavallista olemassaoloa.

Theravada-buddhalaisuuden oikeaoppinen kanta uudelleen syntymiseen on esitetty kertomuksessa kuningas Milindasta, joka on kirjoitettu 100-luvulla eaa.; siihen on tallennettu dialogi kreikkalaisen kuninkaan ja pyhimys Nagasenan välillä. Nagasena sanoo että tavalliset ihmiset uudelleen syntyvät, mutta olemassaolosta toiseen nämä ihmiset ovat:

Eivät sama eivätkä toinen... [aivan kuten] kannu maitoa joka muuttuu ensin rahkaksi, sitten voiksi, sitten gheeksi (kirkastetuksi voiksi); ei olisi oikein sanoa että ghee, voi ja rahka ovat samaa kuin maito, mutta ne ovat peräisin siitä, joten ei myöskään olisi oikein sanoa että ne ovat jotain muuta.

Milanda kysyy mikä se on joka uudelleen syntyy, johon vastaus on "mieli ja aine". Nagasena selittää että:

Tämän mielen ja aineen kautta teot tehdään, ja noista teoista johtuen toinen mieli ja aine uudelleen syntyy; mutta tuo mieli ja aine ei siten vapaudu aiempien tekojensa tuloksista.

Kunnianarvoisan Vasubandhun (buddhalainen munkki 400-luvulta) siteerataan sanoneen:

Kuolemassa ruumis jakaantuu kahdeksi, "nähtäväksi" ruumiiksi ja "näkymättömäksi" ruumiiksi. Tämä näkymätön ruumis on nimeltään sai-shin, joka tarkoittaa "hyvin pientä ruumista" jota ei voi nähdä fyysisin silmin. Se on niin pieni että se voi liikkua minkä tahansa fyysisen aineen läpi. Silmät, korvat, nenä ja kieli säilyttävät täydellisen tarkoituksen, ei ruumiina vaan kykynä. Tämä pieni ruumis kykenee leijumaan ja lentämään minkä tahansa välimatkan välittömästi. Jokaisella elämällä tässä olotilassa on potentiaali syntyä uudelleen, mutta se ei voi syntyä milloin ja missä haluaa, sen päättää se mitä henkilö teki eläessään. Hän syntyy tilanteeseen tai paikkaan joka on sopivin hänen luomiinsa syihin. Sillä hetkellä kun mies hedelmöittää naisen munasolun, jos se on sovelias jonkun uudelle elämälle, tämä hyvin pieni ruumis saapuu sinne hetkessä, ja uusi fyysinen muoto alkaa. Kun fyysinen ruumis kuolee, on mahdoton muuttaa joko hyviä tai huonoja vaikutuksia jotka sisältyvät sen elämään. Joillekin se tulee olemaan hyvin pitkä aika. Sen päättää kokonaan se mitä tuo henkilö teki elämänsä aikana.

Hedelmöityksessä on kolme tekijää työssä: isä, äiti ja lapsi. Osa siitä mikä määrittää elämän tilanteemme uudelleen syntymässä liittyy isän ja äidin DNA:han, ja toinen osa liittyy lapsen alitajuntaan varastoituun karmaan. Lapsi ei ole menneisyyden kopio tai reinkarnaatio, vaan täysin uusi ainutlaatuinen elämä. Henkilö joka eli ja kuoli menneisyydessä, on hävinnyt ikuisesti. Tämä näkemys on yksilön egolle hyvin vaikea hyväksyä, ja tästä syystä ego kuvittelee että sillä ei ole viimeistä käyttöpäivää, vaan se kopioituu uudelleen reinkarnaation (uuden ruumiin) avulla - mutta tämä on turhaa. Uudella ruumiilla ei ole mitään yhteyttä aikaisempaan "henkilöön": uudelleen syntynyt voi olla eri sukupuolta, eri etnistä taustaa, eri rotua, eri paikassa tai ympäristössä. Ainoastaan sisäiset alitajuiset taipumukset - eli karma tai motivaatiot - ovat sen kaltaiset mitä luotiin menneisyydessä. Mutta koska taipumuksia voidaan muuttaa, silloin uudelleen syntymä tekee kykeneväksi täydelliseen vapauteen menneisyydestä yksilön elämän sekä fyysisissä että mentaalisissa aspekteissa. 

Buddhalaisuuden mukaan henkilön elämä on ruumiin ja mielen yhdentyminen tai ykseys.
Hindulaisuuden mukaan henkilön elämä on ruumiin ja sielun yhdentyminen tai ykseys.
Sen hyväksyminen että ruumis ja mieli ilmaisevat henkilön elämää, johtaa buddhalaiseen uudelleen syntymisen käsitteeseen,
kun taas sen hyväksyminen että ruumis ja sielu ilmaisevat henkilön elämää, johtaa hindu-tiibetiläiseen reinkarnaation käsitteeseen.

Siinä missä hindut uskovat että heidän sielunsa on "muuttumaton", buddhalaiset uskovat että kaikki muuttuu kaiken aikaa, paitsi Laki josta tämä muutos johtuu. Toisin sanoen, hindulaisuus uskoo että on olemassa "itse", "ego" tai "identiteetti", joka siirtyy yhdestä ruumiista toiseen, kun taas buddhalaisuus uskoo että ruumiin komponentit, mukaan lukien henkilön persoonallisuus, ovat hajaannuksen alaisia hetkestä hetkeen. Buddhalaisuus pitää kiinni siitä että se mikä ymmärretään identiteettinä tai itsenä, muuttuu hetkestä hetkeen, ja jollain joka aina muuttuu, ei voi olla "pysyvää persoonallisuutta" joka siirtyy ruumiista toiseen. Se mikä siirtyy, on hetki joka synnyttää seuraavan hetken, aivan kuten yhden sammuvan kynttilän liekki sytyttää seuraavan kynttilän, siten jättäen vanhan kynttilän taakseen. Näin ollen buddhalaisuus uskoo että me olemme jatkuvasti kehittyvä tietoisuus, joka kehittyy henkilön nykyisen elämän aikana, ja jatkaa kehittymistään uudelleen syntyessään. Kuolema vain keskeyttää tämän tietoisuuden virran tarkoituksena uudelleen ladata "energiamme" jälleen uutta elämää varten.

Mistä tuli käsitys pysyvän sielun reinkarnaatiosta? Useimmat buddhalaiset koulukunnat pitävät reinkarnaation käsitettä ilmauksena toivottomasta halusta ego-itsen kuolemattomuuden toiveelle.
Reinkarnaatio on hindu-tiibetiläinen uskomus henkilön sielun siirtymiseen kuoleman jälkeen toiseen ruumiiseen.
Uudelleen syntyminen on buddhalainen uskomus henkilön alitajuisen mielen (karman halujen ja elämän taipumusten varasto) jatkuvuuteen - uuteen tuoreeseen elämään uudelleen syntymässä.

Daisaku Ikeda selittää: Me emme säilytä samaa ainetta jonka kanssa synnyimme, alusta loppuun. Suurin osa ruumiimme soluista kuolee jatkuvasti, tullakseen korvatuiksi uusilla. Niiden syntymä ja kuolema - aineenvaihdunta - pitää ruumiin jatkuvasti varustettuna tuoreella elämän voimalla ja tekee sen kykeneväksi jatkamaan elämistä.
Elämä ja kuolema ovat yhtä aikaa olemassa ruumiissamme. Kynnet ja hiukset ovat "elottomia", tiedottomia asioita, mutta ne syntyvät elävästä aineksesta. Ne siirtyvät elävästä kuolleeseen tilaan sujuvassa muutoksessa, jota seuraavat uudet kynnet ja tukka. Näiden ja muiden ruumiin osien syntymä ja kuolema yhdistyvät muodostamaan suuremman elämän. Siten elämä ei ole sen paremmin yhden ainoan yksikön kokonaisuus kuin pelkkä toisistaan riippumatta toimivien osien kokoonpano. Se on jotain joka muodostuu täydellisessä ykseydessä toimivista moninaisista osatekijöistä, pienemmistä elämistä jotka yhdistyvät muodostamaan suuremman elämän. Pienet syntymän ja kuoleman purot virtaavat laajempiin syntymän ja kuoleman jokiin, jotka vuorostaan virtaavat laajaan kosmisen elämän valtamereen. Elämän mystinen luonne on totisesti uskomaton työskentelyssään. 

Buddhalaisuus uskoo että energiamme on ikuista ja tuhoutumatonta, mutta egomme ja identiteettimme on jatkuvassa muutostilassa, kuitenkin meidän on vaikea nähdä tätä. Tieteellisestä näkökulmasta tässä näyttää olevan eniten järkeä. Energiaa ei voi tuhota, se voidaan vain muuttaa. Teknisesti puhuen, kun todella ajattelemme sitä, olemme aina muuttaneet energiaamme läpi olemassaolomme. Meidän täytyy myöntää että näytämme nyt hyvin erilaiselta kuin sylivauvana, ja kun katsomme tulevaisuuteen, mahdollisuutemme pysäyttää "muutos"-prosessi ovat melko ankeat. Koko ikääntymisprosessin ajan ajatuksemme ja tunteemme ovat muuttuneet, kuitenkin säilytimme identiteettimme läpi kaikkien näiden vuosien. Se osoittaa että elämä on todella dynaamista.
Itse asiassa monet meistä jotka ovat tehneet joitain merkittäviä muutoksia, huomaavat vaikeaksi uskoa että teimme joitain hyvin typeriä asioita menneisyydessä. Siinä tapauksessa saatamme jopa huomata vaikeaksi tunnistaa sellaisen persoonallisuuden joka meillä oli silloin. Kuitenkin me olimme tuo sama entiteetti ja tulemme olemaan tuo sama entiteetti kun olemme tavoittaneet jonkin toisen pisteen tulevaisuudessa. Sen tähden voisimme sanoa että olemme todellakin jotain jota voi ainoastaan kuvailla hetkellisenä ja dynaamisena; kuitenkin juuri tällä hetkellä meillä on illuusio sisäisestä identiteetistä, joka näyttää pysyvältä.

Muisti on selvästi ratkaisevan tärkeä itse-ymmärryksellemme. Se edustaa kokemuksen ja tiedon kerääntymistä, jotka määrittävät meidät. Se kuvaa meille tien jota olemme seuranneet ja selittää miksi olemme tässä pisteessä elämän matkallamme... Yksinkertaisesti ilmaistuna, muisti varmistaa että riippumatta siitä kuinka radikaaleja fyysisiä ja mentaalisia muutoksia tapahtuu elämässämme siirtyessämme yhdeksän ikäisestä yhdeksäänkymmeneen, me edelleen tiedämme olevamme sama henkilö...
Meidän täytyy yrittää ymmärtää ero yhtäältä elämän itsenäisen kokonaisuuden (entiteetin) - jonka buddhalaisuus opettaa olevan ikuinen - ja toisaalta yksilöllisen identiteetin välillä, jonka buddhalaisuus opettaa olevan lyhytikäinen... Tämä tarkoittaa että minun ainutlaatuinen ja olennainen identiteettini, ulkomuotoni ja luonteeni, ovat väliaikaisia. Henkilö joka tiedän olevani - välittämättä mitä muutoksia tapahtuu ulkonäössäni ja persoonallisuudessani - on kytketty tähän ainutlaatuiseen yksilöön. Se on rakentunut muistoista ja kokemuksista, syistä ja seurauksista, joita olen kerännyt tässä elämässä. Se on yhtä väliaikainen kuin itse tämä elämä.
Elämän itsenäinen kokonaisuus, ollen itsetuntemuksen alapuolella, kun tämä ainutlaatuinen identiteetti tulee loppuun, siirtyy "ei olemassaolon eikä ei-olemassaolon" vaiheeseen. Sitten kun olosuhteet joskus tulevaisuudessa ovat oikeat, se tulee ilmenneeksi jälleen toisessa ainutlaatuisessa yksilöllisessä identiteetissä. Tuo yksilöllinen identiteetti tulee myös kehittämään oman ainutlaatuisen ja olennaisen itse-ymmärryksensä, joka jälleen on puhtaasti väliaikainen ja kuolee kun tuo yksilöllinen identiteetti tulee elämänsä loppuun.
Tässä mielessä paljas elämän voima kulkee elämästä toiseen. Sitä ei luoda eikä tuhota. Se on olemassa ennen jokaista syntymää, ja jatkaa olemassaoloa jokaisen kuoleman jälkeen. Jokaisessa olemassaolon vaiheessa se kokoaa uuden syiden ja seurausten kasautumisen.

Kuolema on aina järkytys järjestelmälle, ja se on erityisen järkyttävää niille jotka eivät ole kehittäneet selviytymis-strategiaa kun lopulta kohtaavat sen. Ja se tulee tapahtumaan, se on vain ajan kysymys, mutta me kaikki näytämme ajattelevan että jostain ihmeellisestä syystä me olemme jotenkin poikkeus. On kutakuinkin käsittämätöntä että minä saatan olla seuraava. Toiset kuolevat, mutta en minä!

Jos otamme harkintaan sen mitä buddhalaiset kuvaavat "kahdeksannen tietoisuuden" eli karmatietoisuuden toimintana, ja mitä Carl Jung kuvaa "kollektiivisena tiedostamattomana", silloin se tarjoaa jotakuinkin järkevän selityksen. Jung oli vakuuttunut että tietoisuutemme ja kaiken ja jokaisen muun tietoisuus kootaan ja "varastoidaan". Samankaltaisesti buddhalaiset uskovat että karmatietoisuus varastoi kaikki tekomme "reaaliaikaisesti". Tämän näkemyksen omaksuminen merkitsisi että kun kerran olemme kuolleet, "mentaalinen" energiamme, joka edustaa kaikkia ajatuksiamme, sanojamme ja tekojamme, varastoidaan tähän tietoisuuteen, ja täällä se pysyy kunnes astuu uudelleen fyysiseen maailmaan. Toisin sanoen, me olemme "toiminnan mahdollisuus", mutta meillä ei ole keinoja muuttaa elämämme olemusta, jos uskomme Vasubandhua ja Ikedaa, koska meidän tarvitsee olla fyysisessä ruumiissa tehokkaasti vaikuttaaksemme aineen maailmaan.

Buddhalainen näkemys yhdeksästä tietoisuudesta voidaan yksinkertaistaa tässä kuvaamaan mielen mallia seuraavin tasoin:

• Tietoisuus maailmasta (viisi aistia ja ajattelu)
• Tietoisuus itsestä (Mano)
• Alitajunta (Alaya, eli taipumusten varasto)

Tietoisuutemme sisältö on riippuvainen ruumiimme toiminnasta, ja kun ruumis kuolee, nuo kaksi mielen tasoa hajoavat ja häviävät. Alitajuista tasoa ruumis ei kuitenkaan hallitse. Se on informaation tallenne henkilön motivaatioitten ja taipumusten olemuksesta. Henkilön teot ajanjakson aikana kuolemaan saakka luovat hänen motivaationsa ja taipumuksensa, ja tekojen summa varastoidaan alitajuntaan henkilön karmana (eli tekojen historiana). 

Alitajunta on karmisen informaation varasto (jota kutsutaan myös Alaya-mieleksi) ja se ei häviä kuolemassa, vaan jähmettyy kuoleman alueelle (kuoleman alue on mielikuvituksen alue kuten unissa. Sitä kutsutaan myös Sunyatan, ei-substantiaalisuuden tai tyhjyyden alueeksi, fyysisen ajan ja tilan maailman tuolla puolen). 

Kasautunut syiden ja seurausten lasti jota kannetaan kahdeksannessa tietoisuudessa, on valvemielen tason alapuolella. niin että kullakin perättäisellä elämän muodolla, jokaisella identiteetillä, ei ole tietoisuutta eikä muistoa siitä. Siitä huolimatta buddhalaisuus opettaa että noilla kasautuneilla syillä ja seurauksilla alaya-tietoisuudessa on syvällinen vaikutus elämän itsenäisen kokonaisuuden tekoihin, ajatuksiin ja sanoihin seuraavassa olemassaolon vaiheessa.

Tila, joka on kenties hiukan (tai paljon?) kuoleman kaltainen, on uni; aika ja tila ovat täysin merkityksettömiä kun asetumme lepäämään, koska kytkemme "pois päältä" aistimme, jotka normaalisti vaikuttaisivat sen arvioimiseen missä olemme ajassa ja tilassa. Kun menemme vuoteeseen, suljemme silmämme, nukahdamme, avaamme silmämme, huomaamme että kuudesta kahdeksaan tuntia on mennyt silmän räpäyksessä. Voisimme väittää sen tähden että tietoisen "poissaolomme" (unen) kesto on mittaamaton. Tulemme tietoisiksi kuluneesta ajasta vasta kun katsomme herätyskelloa vieressämme. Kuitenkin jos olisimme olleet hereillä saman ajan, ja suorittaneet loputtoman määrän tehtäviä, tämä aika olisi vaikuttanut pitkältä. Tämä todistaa että aika on kokonaan "käsityksellinen". Näin ollen jos olemme kuolemaisillamme, voisimme väittää että me uudelleen synnymme heti seuraavassa hetkessä, koska aikaa kuoleman aikana ei ole olemassa totunnaisessa merkityksessä. Toisin sanoen, me olemme TÄÄLLÄ tavalla tai toisella kaiken AIKAA!

Kuoleman jälkeinen olotila on kuin näkisimme unta nukkuessamme. Meillä on jonkinlainen käsitys siitä että se olemme me joka näkee unta, ja koemme kaikenlaisia hetkellisiä ajatuksia ja tunteita, mutta olemme kykenemättömiä muuttamaan yhtään mitään fyysisessä maailmassa nukkuessamme. Joten voisimme sanoa että kun olemme kuolleet, tietoisuutemme on unenkaltaisessa tilassa. Australian aboriginaalit ovat itse asiassa myös usein viitanneet "uneksintaan" "henkimaailmana", johon esi-isät menivät poistuttuaan fyysisestä ruumiistaan.

Ottaen Jungin teorian yhtä hyvin kuin buddhalaisen olettamuksen karman "varastosta" varmistettuna, ei olisi yllättävää että muinaisina aikoina kuten nytkin, ihmiset jotka väittävät pääsevänsä käsiksi tähän tietoisuuteen - niin kutsutut meediot - saattavat todellakin yhdistyä tähän energiaan, ja on sen tähden uskottavaa että he kykenevät identifioimaan mitä kuollut entiteetti on antanut panoksena tähän energiavarantoon. "Kummitusten" näkemiset saattavat myös osua samankaltaiselle energian alueelle, missä herkkä henkilö saattaa todellakin "vastaanottaa" energiaa menneisyyden tapahtumasta tai entiteetistä. Buddhalaisuus selvästi varoittaa että osallistuminen tämänkaltaisiin psyykkisiin toimiin ilman tosiasiallista ymmärrystä sen takana olevista todellisista tekijöistä voi olla hämmentävää ja sen tähden ehdottomasti vaarallista vaikutusalttiille henkilölle.

Daisaku Ikeda sanoo: Mikä sallii elämän jatkua, on mystinen energia kerääntyneenä latenttiin muotoonsa. Kun jokin ulkoinen vaikutus herättää latentin muodon, siitä tulee ilmennyt jälleen kerran, antaen täyden ilmaisun yksilöllisyydelleen. Aikanaan se hiljaisesti vetäytyy kuoleman tilaan. Kuitenkin tämän latentin tilan aikana tuo olemus varastoi tuoretta energiaa valmistuksena tulevaa uudelleen syntymäänsä varten.
Elämä on kuin sen lepoaikana varastoidun voiman räjähdys ja palaminen. Kun se on päättänyt elinaikansa, se poistuu, sulautuen maailmankaikkeuteen. Tämän latentin tilan aikana se tankkaa itsensä kosmisella voimalla, odottaen aikaa jolloin se voi jälleen kerran syntyä elämään.
Tämä on makroskooppinen näkemys elämästä, nähtynä yhden elinajan suhteen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ikuisuuden sisällä. Meidän täytyy myös tarkastella elämää mikroskooppisesti, nähden syntymät ja kuolemat jotka tapahtuvat meissä jokaisessa jokaisena kuluvana hetkenä. Elinaika muodostuu tämän prosessin toistumisesta, sillä pienempien elämien syntymät ja kuolemat yhdistyvät varmistamaan suuremman elämän jatkuvuuden. 

Buddhalaisuus lausuu että meidän pitäisi nauttia elämästämme. Kuitenkin se sanoo myös että tämä ilo voidaan kokea kaikessa ihanuudessaan ainoastaan valaistumisen avulla. Ilman valaistumista me näemme itsemme väliaikaisen olemassaolon olentoina. Vasta kun olemme valaistuneet, voimme olla todella rajattomia. Me kaikki tiedämme mitä merkitsee rajoittaa elämäämme. Harjoittava Nichiren buddhalainen sanoo: "Annan parhaani viimeiseen henkäykseen asti, koska minulla on ikuinen tulevaisuus!" Tulevaisuus merkitsee toivoa. Toivo merkitsee rajatonta motivaatiota ja energiaa niin kauan kuin on elämää. Tällä asenteella on jo suuri merkitys.
Käyttäen esimerkkiä nukkumisesta ja hereillä olemisesta, voisimme sanoa että kun olemme hereillä voimme toimia fyysisessä maailmassa. Tämä synnyttää todellisia muutoksia. Kun nukumme, ei ole väliä kuinka paljon saatamme uneksia muutoksesta, se säilyy pelkkänä unena löytämättä ilmaisua todellisessa maailmassa. Herätessämme aamulla meidän täytyy hoitaa asiat jotka jätimme hoitamatta ennen kuin menimme nukkumaan.

Daisaku Ikeda on kirjoittanut:  Mahayana-buddhalaisuuden mukaan... jopa saavutettuaan Buddhatilan henkilö tulee, hyvin pian kuoleman jälkeen, ilmestymään uudelleen fyysisessä maailmassa, ottaen tavallisen kuolevaisen muodon työskennelläkseen toisten pelastumisen puolesta. Aika jonka elämä vaatii kulkeakseen välitilan kautta kuoleman ja uudelleen syntymän välissä, riippuu tuon yksilön elämän olosuhteista... Buddhalaisuus... tekee eron ruumiimme kuoleman ja [alati muuttuvan] henkemme kuoleman välillä... niin kauan kuin ylläpidämme buddhalaisten periaatteiden harjoitusta elämämme aikana, voimme minimoida välitilassa olemisemme keston ja nopeasti syntyä uudelleen tähän maailmaan ja jatkaa buddhalaisen harjoituksen polulla [eli Bodhisattvana, joka on luvannut uudelleen syntyä kärsivissä valtakunnissa niin auttaakseen kaikkia olentoja kulkemaan kohti valaistumista - kaikkein jalointa päämäärää Mahayana-buddhalaisuudessa]... Jokaisen yksilön kuolema on... keino uudelleen syntyä... me emme kuole turhan takia, me kuolemme aloittaaksemme uuden elämän. Kuoleman perustavanlaatuinen tarkoitus on syntymä - sallia meidän aloittaa uudesti ikuisen elämän kiertokulkumme seuraavassa vaiheessa. 

Monet nykyaikaiset buddhalaiset ylenkatsovat opetuksissa sitä mikä on ristiriidassa heidän sekulaarien mieltymystensä kanssa. Mutta itse buddhalaiset kuoleman jälkeistä elämää koskevat opit  ovat selkeitä; suurin osa meistä siirtyy yhdestä elämästä toiseen, kokien eri elämäntiloja, vaihdellen helvetillisistä autuaallisen miellyttäviin, ja tällä tavalla me olemme sekä nykyisen että tulevan elämämme olosuhteitten (eli karmamme) perillisiä ja takojia.

Buddhalaisuus asettaa yksilöllisen ihmiselämämme aivan keskelle loputonta universaalia kiertokulkua, joka sisällyttää kaiken, syntymän, kasvun, rappion ja kuoleman kiertokulkua. Me tiedostamme että kaikki fyysinen olemassaolo on väliaikaista. Me hyväksymme että kaikki energia maailmankaikkeudessa, mukaan lukien elämän energia joka evästää eläviä olentoja, on ikuista. Buddhalaisuus asettaa syntymän ja kuoleman kiertokulkumme lujasti tuohon yhteyteen.

Kaikki buddhalaiset koulukunnat opettavat että henkilön nykyinen tilanne on tulosta hänen menneistä teoistaan eli karmastaan. Nichiren buddhalaisuus vie tämän käsityksen pidemmälle, vapauttaakseen itsen menneisyydestä. Tulevaisuuden näkökulmasta nykyhetki edustaa nyt menneisyyttä. Tämä merkitsee että henkilön teot nykyhetkenä vaikuttavat henkilön tulevaisuuden tilanteeseen. Nichiren buddhalaisuus keskittyy nykyhetken karmisiin taipumuksiin, riippumatta menneestä karmasta. Vastuun ottaminen teoistamme nykyhetkenä on tapa luoda karmaa - ja tällä tavalla elämme elämäämme syventäen hyviä syitä tai tehdäksemme muutoksen taipumuksissamme. Tämä merkitsee että voimme suunnitella elämämme suunnan.

"Jos saavutamme valaistumisen tilan tässä elämässä, tuo tila tulee ikuisesti leviämään elämiimme. Läpi syntymän ja kuoleman kiertokulun jokaisessa uudessa elämässä meitä siunataan hyvällä terveydellä, varallisuudella ja älykkyydellä, yhdessä kannustavan ja mukavan ympäristön kanssa, johtaen elämään joka ylitsevuotaa hyvää onnea. Kukin meistä tulee myös omaamaan ainutlaatuisen tehtävän ja syntymään sopivaan muotoon sen täyttämiseksi." - Ikeda

Lähteet:

Buddhism and Reincarnation

Buddhist Beliefs Regarding the Afterlife

Identity, Death & Rebirth

The Difference Between Reincarnation and Rebirth

Lisää tietoa Nichiren buddhalaisuudesta ja sen harjoittamisesta löydät blogistani Daimonion. 

ENKELIEN AJATUKSIA

Otteita Irene Johansonin kirjasta, "Enkelien ajatuksia ihmiskunnan nykyongelmiin; heidän viestiensä arvioimisen kyvyn kehittäminen." Suomen antroposofinen liitto 2011. Täydelliset selostukset kustakin asiasta voit lukea itse kirjasta - tässä vain makupaloja.

Elinluovutus

Periaatteessa elinten luovuttajalle ei ole kuolemanjälkeisessä elämässä mitään seurauksia, sillä eiväthän fyysistä kehoa kohdanneet toimenpiteet kosketa sielua ja ihmisen yksilöllisyyttä. Maailmassa on paljon ihmisiä, joilta sota tai vakava onnettomuus on vienyt tai tuhonnut jonkun kehon osan. Siitä huolimatta he voivat kulkea "säännönmukaisen" kuolemanjälkeisen tiensä. Ihmisen kuoltua sielu irtoaa täydellisesti ruumiista, myös silloin, kun kuolleen sydän on siirretty johonkin toiseen ihmiseen. Hänen sielunvoimansa kulkevat normaalin tien. Elimeen itseensä liittyy kuitenkin niiden omistajan yksilöllisyyden voimakkaasti leimaamia ominaisuuksia. Voitaisiin sanoa: Jokainen elin on tietyn henkilökohtaisen tähden vaikutuksen alainen, sillä on tietty leima, sillä on ikään kuin yksilöllisyyden värähtelyt. Nämä värähtelyt vaikuttavat elimen vastaanottajaan aivan tietyllä tasolla. On lähdettävä siitä, että tämä vaikutus ja se, että hän saa tietyn elimen, tapahtuu karmallisen tahdon mukaisesti. Lahjoitetun elimen ja vastaanottajan elimistön värähtelyjen välillä saattaa syntyä kitkaa niin ruumiin kuin sielunkin alueella. Se voidaan kuitenkin selvittää "karmallisella tasoitustyöllä". 

Abortti

Osa sieluista tietää jo edeltäkäsin, että niille tehdään abortti. Karmansa mukaisesti ne valitsevat vanhempansa jo kauan ennen hedelmöitymistä, kuten kaikkien muidenkin lasten kohdalla tapahtuu. Nämä sielut tietävät kuitenkin, että heillä ei ole mitään tai vain vähäisiä mahdollisuuksia nähdä päivänvalo ja syntyä ihmiseksi. Näiden sielujen inkarnoitumisaika äidin ruumiissa rajoittuu muutamaan viikkoon. Ne ovat toteuttaneet oman karmansa ja vanhempien karman. Niiden täytyy piirtää vain hyvin pieni piiri maan päälle ja ne ovat tehneet sen. Usein kyseessä ovat sielut, joita sitoo äitiin tai molempiin vanhempiin suuri rakkaus ja sen tähden ne ottavat kantaakseen tämän tien. Ne ovat jo edeltäkäsin tietoisia pian koittavasta lähdöstään. Ne näkevät vanhempia ympäröivistä värähtelyistä, henkisistä väreistä, että vanhemmat eivät halua ottaa niitä vastaan. Syntymättä laisinkaan maailmaan vaikuttavat ne usein vanhempien elämään hyvin voimakkaasti. Vaikutus vanhempien kohtaloon on pysyvä. Nämä sielut kulkevat hyvin lyhyen kuoleman jälkeisen tien. Ne itse ja kaikki tähän kohtaloon liittyvät henkiset olennot etsivät vanhempia, jotka ovat valmiita ottamaan ne vastaan.

Niille sieluille, joiden kohdalla abortti on etukäteen epävarma, on tilanne vaikeampi. Syntymättömän ihmisen tuska on sellaisissa aborteissa paljon suurempi, sillä hän on yhdessä enkelinsä kanssa valmistanut inkarnaatiotaan pitkän aikaa. He ovat sopineet elämänsuunnitelmastaan yhdessä heihin kohtalonomaisesti liittyneiden ihmisten enkelien kanssa. Näiden ihmisten kanssa heidän täytyy sovittaa tai kehittää eteenpäin jotain aikaisempiin elämänyhteyksiin liittyvää, tai etsiä uutta alkua. Abortti estää näitä ihmisiä toteuttamasta elämänsuunnitelmansa maan päällä. Lapsen karmaan hyökyy valtava pettymyksen ja surun aalto. Sellainen sielu tarvitsee paljon pidemmän ajan päästäkseen yli "äidin kohdussa vietetyn lyhyen elämän" aiheuttamasta pettymyksestä, sillä se ei ollut valmistetun elämänkulun mukainen. Myös tämä sielu löytää varavanhemmat, mutta vasta paljon pidemmän ajan kuluttua.

Äkillinen kuolema

Menettäessämme jonkun läheisen tasapainomme järkkyy äkillisesti. Selviämme ympäristössämme vain rajoitetusti. Meidän on löydettävä uudestaan suunta elämällemme. Meille tarjoutuu myös mahdollisuus aloittaa täysin uusi elämä. Kyseessä ei ole ainoastaan syntynyt aukko, sillä huomaamme ehkä miten voimakkaasti luotamme lähtenyt on muovannut meitä. Voimme kysyä: olenko todella sellainen, vai olenko ainoastaan sopeutunut? Saamme tilaisuuden muuttaa elämämme täysin. Tärkeä, vierellemme asetettu osa elämäämme on otettu pois. Nyt voimme luoda loimen uudestaan ja päättää itse, korvataanko tämä osa jollain toisella, vai minkälaiseksi uusi loimi muodostuu. 

Äkillisen kuoleman seurauksena ihmisen hengellä ei ole enää ruumista. Maan päälle jäänyt ihminen voi tehdä paljon poismenneen hyväksi, hänen pitäisi etsiä henkisesti tämän sielua, koska se harhailee kuolemaa seuraavien ensimmäisten päivien aikana vielä ympäriinsä. Hänen pitäisi kääntyä kuolleen puoleen ja selittää tälle, että sielun täytyy irrottautua Maasta. Tästä syystä myös perheenjäsenten täytyy päästää sielu irti. Rukousten avulla voidaan myös pyytää apua korkeammilta maailmoilta.

Joukkomurhat

Tämä ihmisten mielivallan aiheuttama kuolema ei ole kovinkaan mielivaltaista. Murhaaja ei yleensä ole enää itsensä herra. Hänet on riivattu ja häntä käytetään hyväksi. Uhrit järjestettiin jo aikaisemmin hänen ympärilleen niin kuin hämähäkin seitissä. Kuka järjestää uhrit? Kyseessä on karmallinen järjestely, mutta siitä huolimatta syntyy suuri epätasapaino, jonka tasoittaminen vaatii paljon voimia.

Nälkään kuolevat lapset

Näistä sieluista, joilta otetaan pois hengissä säilymisen ruumiillinen perusta, tulee "henkistyneitä". Ensin ruumiillinen ravinnon tarve kasvaa tavattoman suureksi, mutta sitten, tietystä vaiheesta lähtien, se muutuu hyvin pieneksi ja henkinen, inhimillisen hengen ylittävä, kasvaa. Nämä sielut uhrautuivat ihmiskunnan hyväksi.

AIDS

Aids on ristin varjossa. Siihen sairastuneet kulkevat kärsimystien, ristintien kuten Jeesus. He eivät kuitenkaan ota ristiä itselleen, he eivät kanna sitä, he kulkevat ristin päällä, risti on heidän tiensä. Kyseiset ihmiset erottuvat muista. He kuolevat muiden puolesta. He ottavat toisten syyllisyyden kannettavakseen. He kuolevat ihmiskunnan puolesta. He eivät ole syyllistyneet mihinkään. Heitä ei saa tuomita. He kantavat ihmiskunnan syyllisyyttä. 

Syyskuun 11. 2001

Hyökkäys kohdistui kapitalismin tunnukseen. Maailma on kuohuksissa. Oli kuitenkin todella tarpeen, että materialismin perustoja järkytettiin. Rudolf Steiner sanoi ihmisille, että materialismi on sairaus. Tämän terroriteon olisi pitänyt saada ihmiset miettimään asioita uudelta kannalta. Se kuuluu sairauden terapiaan. [...] Tämän tapahtuman jälkeen voisi tapahtua edistystä. Tapahtuma ei ollut korkeampien valtojen aiheuttama, mutta aika oli kypsä jonkin tapahtumiselle, jotain täytyi tapahtua.

Lore Degeller: "KULUTAN, OLEN SIIS OLEMASSA"; Tappajalapset - hätähuuto yhteiskunnallemme

Die Christengemeinschaft-lehdestä 12/2003, suomeksi Kristiyhteisö-lehdessä 2/2004.

Alkaen 1990-luvulta, useamman vuosikymmenen pituisen talouskasvun kauden jälkeen, johon on liittynyt lisääntyvää henkistä tyhjyyttä, näyttää nuorison asenteeksi kehittyneen eräänlainen makaaberi itsestäänselvyys. Tiivistetysti ilmaistuna asenteen motto on: "Kulutan, olen siis olemassa." Suurin piirtein näin asia esitettiin eräässä saksalaisessa televisio-ohjelmassa ("Kulturzeit", 3Sat, 18.7.2003).

Muistamme ehkä varhaisempia samankaltaisia ilmaisuja historiasta, kuten esim. Augustinuksen lauseen, "minä olen", minkä hän loi epäilyjensä pohjalta, tai Descartes'n lauseen "ajattelen, olen siis olemassa", ("cogito ergo sum"). Vaikka tuollaiset sanonnat eivät olekaan eksistentiaalisesti päteviä, niin niillä tarkoitettiin kuitenkin aina ihmisen henkilökohtaista olemassaoloa määrittäviä sielullisia ja henkisiä toimintoja.
Nykyään näillä olemisen ja oman itsensä kokemisilla viitataan ilmeisesti vain ihmisen alastomaan ruumiillisuuteen. Tie seuraavaan syvemmälle vievään askeleeseen, lausahdukseen: "Tapan, olen siis olemassa", ei enää ihmetytä kaiken ihmisyyteen kuuluvan henkisyyden katoamisen keskellä. Tällä on merkityksellisiä seurauksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Kaikkein raskaimmin se näyttää vaikuttavan 15-19-vuotiaisiin nuoriin. Ilmeisesti vain murtautumalla ulos anonyymistä kulutusyhteiskunnasta nuori voi vapauttaa itsensä yksinäisyydestä, identiteettinsä menetyksestä ja kuolettavasta, henkisten sisältöjen puutteesta johtuvasta pitkästymisestä. Edes yhden kerran elämässään hän haluaa murtautua ulos tylsästä massayhteiskunnasta, olla kerrankin kuuluisa, silläkin ehdolla, että se pitää maksaa omalla kuolemalla - näin raportoi "Kulturzeit"-ohjelma.
Taustan tuollaiselle käyttäytymiselle tarjoavat usein eri ryhmät, joita muodostuu yhä useammin. Rokkareiden ja äärioikeistolaisten väliin mahtuu monenlaisia välimuotoja. Niissä yhdistyy raportin mukaan mitä erilaisimpia emotioita, joita ruokkivat alistamisen pelko, sosiaalinen kyvyttömyys tai sovittamattomat oppilas-opettaja-suhteet, jotka purkautuvat holtittomina vihanpuuskina tai sattumanvaraisina raivokohtauksina. Niinpä esim. yhtye nimeltä "Industrial-Band-Ministry" lauloi seuraavasti: "I only kill to know I am alive." Vain kuolemaa tuottavassa toiminnassa nuori voi löytää itsensä tapetussa kohteessa.
Tällaiset ilmiöt alkoivat herättää huomiota ja esiintyä maailmanlaajuisesti vuodesta 1999 alkaen, siis vuosituhannen vaihteen aikoihin. Silloin kaksi nuorta järjesti denveriläisessä lukiossa verilöylyn, jonka aikana he surmasivat puoliautomaattisilla aseilla 12 toveriaan, yhden opettajan ja sitten itsensä.
Tämäntyyppiset tapahtumat eivät kuitenkaan rajoittuneet USA:han, missä kouluja pitää nykyään usein vartioida kuten linnoituksia. Niinpä eräs 16-vuotias, myös vuonna 1999, ampui Bad Reichenhallissa umpimähkään ohikulkijoita, tappoi kolme ja ampui sitten sisarensa ja itsensä. Edelleen vuonna 1999 eräs 15-vuotias tappoi Meissenissa muiden koulun oppilaiden silmien edessä opettajattarensa 22 puukoniskulla. Vuonna 2000 eräs 16-vuotias ampui internaattinsa johtajan baijerilaisessa Brannenburgissa. Kaikilla edellä kuvatuilla nuorilla oli laillisesti hankitut aseet, jotka he olivat ottaneet kotoaan.
Samankaltainen on myös 19-vuotiaan Robert Steinhäuserin tapaus. Hän pani toimeen Erfurtissa vuonna 2002 verilöylyn, jonka aikana hän ampumista harrastaneena surmasi 14 aikuista, kaksi lasta ja sitten vielä itsensä. Hän käytti asetta, johon hänellä oli varattuna vielä 500 ammusta. Hänen tekonsa ravisteli lopultakin julkisuuden hereille.
Toivottomuus, sielullinen tyhjyys, epäonnistuminen koulussa johtuen tieteellisesti taitavista mutta psykologis-inhimillisesti epäonnistuvista pedagogeista lienevät yksi syy, tietokonepelit ja väkivaltavideot toinen. Jälkimmäiset toimivat kiistämättä esikuvina. On epävarmaa, saavutetaanko kielloilla enää mitään näiden tuotteiden jättiläismäisillä markkinoilla. Kaiken lisäksi televisiota ja tietokonetta käytetään nykyään halpoina lastenvahteina. "Yhteiskunta saa sellaiset lapset, jotka se ansaitsee", kerrotaan yhteenvetona mainitussa TV-ohjelmassa.
Lisäsyynä pitää tässä yhteydessä mainita vielä kuitenkin eräs kolmas ilmiö, joka vaikuttaa lisääntyvässä määrin 21. vuosisadalla. Näitä niin sanottuja "tappajalapsia" aikamme ilmiönä yhdistää vihan ja tunnepurkausten vallassa tai ilman mitään syytä suoritetun murhaamisen lisäksi vielä yksi seikka. On todettavissa, että joidenkin nuorten tekijöiden, kuten esim. Bad Reichenhallin murhaajan kohdalla on ilmeisesti kysen apaattisista ja joskus kuin henkisesti poissaolevista henkilöistä, kuten myös siitä, että tekijöiden mentaliteetissa on usein runsaasti sadistisia piirteitä. Näyttää olevan kyse lisäksi pimeiden henkiolentojen toiminnasta. Ne johdattavat mustan magian käytäntöihin, ja Rudolf Steinerin selvityksen mukaan ne ovat lisäämässä vaikutustaan 3. vuosituhannella minuusvoimiltaan heikentyneissä tai minuusvoimansa kokonaan kadottaneissa ihmisissä.
Vain näin on ymmärrettävissä, että jonkin aikaa sitten eräs äiti Nürnbergissä irroitti 10 kuukauden ikäisen vauvansa pään leipäveitsellä tai että 15-18-vuotiaat kiduttivat Naumburgissa erään vanhan miehen sadistisen hitaasti ja brutaalisti päiväkausien ajan kuoliaaksi asti, potkivat, paloittelivat ruumiin, pelasivat jalkapalloa hänen päällään, sotkivat huoneen seinät hänen verellään, niin että jopa kaikkea kokeneet oikeuslääkäritkin olivat tyrmistyneitä.
Tappamishalua - ei edes ali-inhimillisenä minä-tunteena - vaan ennemminkin verenhimoisena raivona ilman motiivia! Kuitenkin tuollaiset käsittämättömät hirmuteot vaativat pohdintaa monella eri tasolla. Mainitun todellisten pimeiden valtojen lisääntyneen vaikutuksen lisäksi on myös karma-motiivi ilmeinen.
Reinkarnaation ja karman käsitteiden mukaisesti ajatteleminen on nykyään ajan vaatima välttämättömyys. Tätä ajattelutapaa eivät edellytä pelkästään maailmanlaajuiset terroriteot eivätkä luonnonkatastrofit vaan erityisesti myös lisääntyvä nuorisorikollisuus. Olivatko viattomilta tuntuvat uhrit mahdollisesti tekijöitä samankaltaisessa tilanteessa jossain edeltävässä inkarnaatioissa? Tällaista kuulee usein jälleensyntymis-terapiaan liittyvissä keskusteluissa. Vai haluavatko nykyiset tekijät ehkä edistää joitakin uusia vapahtamis- tai armahtamisimpulsseja tulevissa ruumiillistumisissa?
Samalla tavoin alimmilla arvioinnin tasoilla pysyy kysyvä katse suunnattuna kohti yhteiskuntaa ja sen materialistis-positivistisen maailmankuvan (positivismi=kaiken yliaistisen hylkäävä maailmankuva) synnyttämää pedagogiikkaa, esiintyköön se sitten kotona tai koulussa. Pitääkö Erfurtin teon aikaansaama hetkellinen herätys meitä hereillä tarpeeksi kauan, että voisimme murtaa vanhat ajatusmallit ja edistää kulttuurin muuttumista?
Voimme esittää itsellemme kysymyksen, kuinka on mahdollista, että huomioon ottaen tuollaiset järkyttävät seuraukset ei olla vielä tartuttu asiaan pohjia myöten ja lähdetty hakeutumaan pelkän materialismin ja darwinismin umpikujasta kohti mielekkäämpää uutta suuntaa.
Silmäys ihmisen henkiseen olemukseen, jota saksalainen runous ja muu kulttuuri niin kiihkeästi ilmentävät, ja pelkästään vastasyntyneen lapsen näkeminen pitäisi jo riittää ymmärtämään, että darwinismi, jota ei ole edes koskaan todistettu oikeaksi, ja sen omituinen periytymisteoria ovat valhetta. Darwinismin tieteellinen arviointi on moneen kertaan suoritettu (Portmann ym.). Tämä ei kuitenkaan vastaa ajan mielipidetottumuksia ja siksi nämä tutkimukset ovat jääneet huomioimatta.
Evoluutioajatuksen käyttö ihmisen sielullis-henkisen kehityksen tutkimuksessa sen sijaan olisi aito edistysaskel ja voisi tarjota mahdollisuuden pysäyttää väkivallan kierre.
Vain suuressa mittakaavassa uudistettu ihmiskuva kykenee mullistamaan vanhempien ja opettajien vastuut suuressa mitassa. Suuntaa voisi ottaa steinerpedagogiikasta. Tekniikan asemesta mottona on taide, tiedon kasaamisen asemesta luonteen kehittäminen, psykologisoivan modernin kirjallisuuden asemesta luetaan runsaammin klassista kirjallisuutta, jossa väkivallan teemaa ei välineellistetä vaan se muunnetaan.
Ali-inhimillisten suhteiden sijaan etsitään suhdetta jumaliin. Tämä ei merkitse paluuta ehtyneille lähteille, vaan inhimillisen kehityksen edistämistä korkeiden henkisten arvojen mieleen palauttamisen avulla. Sillä vain taiteen sisäisestä kokemisesta, olkoon se sitten taiteellisesti suunnitellun matematiikan oppitunnin avulla, tai suoran taiteellisen harjoituksen kautta, tai yksinkertaisesti runojen ulkoa opettelulla, mitä nykyään täysin laiminlyödään, voidaan henkilökohtaista persoonallisuuden kehitystä ja sosiaalista käyttäytymistä edistää. Beuysin määritelmän mukaan taide on juuri sosiaalisen lämmön tuottamista. Vain niin voi yhteiskuntamme lopulta tulevaisuudessa tavoittaa "sosiaalisen taiteen" päämäärän.

Vaikkakaan saksalainen byrokratia ei voi yön yli kirjoittaa koulujen opetussuunnitelmia uudelleen, niin on ajateltava, että tässä ja nyt voisi kuitenkin jo tapahtua jotakin, jos vanhemmat ja opettajat ryhtyvät toteuttamaan omia uusia aloitteitaan. Vanhemmalle sukupolvelle vanhuuden tutkijat ovat jo pitkään suositelleet runojen ulkoa oppimista ennaltaehkäisynä Alzheimerin sairautta vastaan. Voisiko kyseisen sairauden valtava lisääntyminen johtua paitsi väestön eliniän kasvamisesta myös mm. siitä, että jo vuosikymmenten ajan runoja ei ole enää opeteltu ulkoa nuoruudessa? Korkealaatuisen lyriikan ulkoa oppiminen on parannuskeino. Jokainen kantakoon ja vaalikoon omaa runoilijaystäväänsä sydämessään.

Monivuotisten kokemusten ja niihin liittyvien tapahtumien perusteella olen liittänyt tähän kirjoitukseen viisi esimerkkiä Rainer Maria Rilken työstä, jotka voivat toimia inhimillisen kehittyvän elämänkulun seuralaisina. Nuorilla, joilla on ollut mahdollisuus ennen 16. ikävuottaan omaksua itseensä syvällisesti tällaisia sisältöjä (opetella niitä ulkoa ja opetella ymmärtämään niitä), ei ole enää ainoana vaihtoehtona löytää "minä olen" - olemustaan tappamisessa, vaan he voivat kokea toden "minä olen" - olemuksensa. Hirmuteot voivat siten muuntua "sosiaaliseksi taiteeksi".