Alkaen 1990-luvulta, useamman vuosikymmenen pituisen talouskasvun kauden jälkeen, johon on liittynyt lisääntyvää henkistä tyhjyyttä, näyttää nuorison asenteeksi kehittyneen eräänlainen makaaberi itsestäänselvyys. Tiivistetysti ilmaistuna asenteen motto on: "Kulutan, olen siis olemassa." Suurin piirtein näin asia esitettiin eräässä saksalaisessa televisio-ohjelmassa ("Kulturzeit", 3Sat, 18.7.2003).
Muistamme ehkä varhaisempia samankaltaisia ilmaisuja historiasta, kuten esim. Augustinuksen lauseen, "minä olen", minkä hän loi epäilyjensä pohjalta, tai Descartes'n lauseen "ajattelen, olen siis olemassa", ("cogito ergo sum"). Vaikka tuollaiset sanonnat eivät olekaan eksistentiaalisesti päteviä, niin niillä tarkoitettiin kuitenkin aina ihmisen henkilökohtaista olemassaoloa määrittäviä sielullisia ja henkisiä toimintoja.
Nykyään näillä olemisen ja oman itsensä kokemisilla viitataan ilmeisesti vain ihmisen alastomaan ruumiillisuuteen. Tie seuraavaan syvemmälle vievään askeleeseen, lausahdukseen: "Tapan, olen siis olemassa", ei enää ihmetytä kaiken ihmisyyteen kuuluvan henkisyyden katoamisen keskellä. Tällä on merkityksellisiä seurauksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Kaikkein raskaimmin se näyttää vaikuttavan 15-19-vuotiaisiin nuoriin. Ilmeisesti vain murtautumalla ulos anonyymistä kulutusyhteiskunnasta nuori voi vapauttaa itsensä yksinäisyydestä, identiteettinsä menetyksestä ja kuolettavasta, henkisten sisältöjen puutteesta johtuvasta pitkästymisestä. Edes yhden kerran elämässään hän haluaa murtautua ulos tylsästä massayhteiskunnasta, olla kerrankin kuuluisa, silläkin ehdolla, että se pitää maksaa omalla kuolemalla - näin raportoi "Kulturzeit"-ohjelma.
Taustan tuollaiselle käyttäytymiselle tarjoavat usein eri ryhmät, joita muodostuu yhä useammin. Rokkareiden ja äärioikeistolaisten väliin mahtuu monenlaisia välimuotoja. Niissä yhdistyy raportin mukaan mitä erilaisimpia emotioita, joita ruokkivat alistamisen pelko, sosiaalinen kyvyttömyys tai sovittamattomat oppilas-opettaja-suhteet, jotka purkautuvat holtittomina vihanpuuskina tai sattumanvaraisina raivokohtauksina. Niinpä esim. yhtye nimeltä "Industrial-Band-Ministry" lauloi seuraavasti: "I only kill to know I am alive." Vain kuolemaa tuottavassa toiminnassa nuori voi löytää itsensä tapetussa kohteessa.
Tällaiset ilmiöt alkoivat herättää huomiota ja esiintyä maailmanlaajuisesti vuodesta 1999 alkaen, siis vuosituhannen vaihteen aikoihin. Silloin kaksi nuorta järjesti denveriläisessä lukiossa verilöylyn, jonka aikana he surmasivat puoliautomaattisilla aseilla 12 toveriaan, yhden opettajan ja sitten itsensä.
Tämäntyyppiset tapahtumat eivät kuitenkaan rajoittuneet USA:han, missä kouluja pitää nykyään usein vartioida kuten linnoituksia. Niinpä eräs 16-vuotias, myös vuonna 1999, ampui Bad Reichenhallissa umpimähkään ohikulkijoita, tappoi kolme ja ampui sitten sisarensa ja itsensä. Edelleen vuonna 1999 eräs 15-vuotias tappoi Meissenissa muiden koulun oppilaiden silmien edessä opettajattarensa 22 puukoniskulla. Vuonna 2000 eräs 16-vuotias ampui internaattinsa johtajan baijerilaisessa Brannenburgissa. Kaikilla edellä kuvatuilla nuorilla oli laillisesti hankitut aseet, jotka he olivat ottaneet kotoaan.
Samankaltainen on myös 19-vuotiaan Robert Steinhäuserin tapaus. Hän pani toimeen Erfurtissa vuonna 2002 verilöylyn, jonka aikana hän ampumista harrastaneena surmasi 14 aikuista, kaksi lasta ja sitten vielä itsensä. Hän käytti asetta, johon hänellä oli varattuna vielä 500 ammusta. Hänen tekonsa ravisteli lopultakin julkisuuden hereille.
Toivottomuus, sielullinen tyhjyys, epäonnistuminen koulussa johtuen tieteellisesti taitavista mutta psykologis-inhimillisesti epäonnistuvista pedagogeista lienevät yksi syy, tietokonepelit ja väkivaltavideot toinen. Jälkimmäiset toimivat kiistämättä esikuvina. On epävarmaa, saavutetaanko kielloilla enää mitään näiden tuotteiden jättiläismäisillä markkinoilla. Kaiken lisäksi televisiota ja tietokonetta käytetään nykyään halpoina lastenvahteina. "Yhteiskunta saa sellaiset lapset, jotka se ansaitsee", kerrotaan yhteenvetona mainitussa TV-ohjelmassa.
Lisäsyynä pitää tässä yhteydessä mainita vielä kuitenkin eräs kolmas ilmiö, joka vaikuttaa lisääntyvässä määrin 21. vuosisadalla. Näitä niin sanottuja "tappajalapsia" aikamme ilmiönä yhdistää vihan ja tunnepurkausten vallassa tai ilman mitään syytä suoritetun murhaamisen lisäksi vielä yksi seikka. On todettavissa, että joidenkin nuorten tekijöiden, kuten esim. Bad Reichenhallin murhaajan kohdalla on ilmeisesti kysen apaattisista ja joskus kuin henkisesti poissaolevista henkilöistä, kuten myös siitä, että tekijöiden mentaliteetissa on usein runsaasti sadistisia piirteitä. Näyttää olevan kyse lisäksi pimeiden henkiolentojen toiminnasta. Ne johdattavat mustan magian käytäntöihin, ja Rudolf Steinerin selvityksen mukaan ne ovat lisäämässä vaikutustaan 3. vuosituhannella minuusvoimiltaan heikentyneissä tai minuusvoimansa kokonaan kadottaneissa ihmisissä.
Vain näin on ymmärrettävissä, että jonkin aikaa sitten eräs äiti Nürnbergissä irroitti 10 kuukauden ikäisen vauvansa pään leipäveitsellä tai että 15-18-vuotiaat kiduttivat Naumburgissa erään vanhan miehen sadistisen hitaasti ja brutaalisti päiväkausien ajan kuoliaaksi asti, potkivat, paloittelivat ruumiin, pelasivat jalkapalloa hänen päällään, sotkivat huoneen seinät hänen verellään, niin että jopa kaikkea kokeneet oikeuslää
käritkin olivat tyrmistyneitä.
Tappamishalua - ei edes ali-inhimillisenä minä-tunteena - vaan ennemminkin verenhimoisena raivona ilman motiivia! Kuitenkin tuollaiset käsittämättömät hirmuteot vaativat pohdintaa monella eri tasolla. Mainitun todellisten pimeiden valtojen lisääntyneen vaikutuksen lisäksi on myös karma-motiivi ilmeinen.
Reinkarnaation ja karman käsitteiden mukaisesti ajatteleminen on nykyään ajan vaatima välttämättömyys. Tätä ajattelutapaa eivät edellytä pelkästään maailmanlaajuiset terroriteot eivätkä luonnonkatastrofit vaan erityisesti myös lisääntyvä nuorisorikollisuus. Olivatko viattomilta tuntuvat uhrit mahdollisesti tekijöitä samankaltaisessa tilanteessa jossain edeltävässä inkarnaatioissa? Tällaista kuulee usein jälleensyntymis-terapiaan liittyvissä keskusteluissa. Vai haluavatko nykyiset tekijät ehkä edistää joitakin uusia vapahtamis- tai armahtamisimpulsseja tulevissa ruumiillistumisissa?
Samalla tavoin alimmilla arvioinnin tasoilla pysyy kysyvä katse suunnattuna kohti yhteiskuntaa ja sen materialistis-positivistisen maailmankuvan (positivismi=kaiken yliaistisen hylkäävä maailmankuva) synnyttämää pedagogiikkaa, esiintyköön se sitten kotona tai koulussa. Pitääkö Erfurtin teon aikaansaama hetkellinen herätys meitä hereillä tarpeeksi kauan, että voisimme murtaa vanhat ajatusmallit ja edistää kulttuurin muuttumista?
Voimme esittää itsellemme kysymyksen, kuinka on mahdollista, että huomioon ottaen tuollaiset järkyttävät seuraukset ei olla vielä tartuttu asiaan pohjia myöten ja lähdetty hakeutumaan pelkän materialismin ja darwinismin umpikujasta kohti mielekkäämpää uutta suuntaa.
Silmäys ihmisen henkiseen olemukseen, jota saksalainen runous ja muu kulttuuri niin kiihkeästi ilmentävät, ja pelkästään vastasyntyneen lapsen näkeminen pitäisi jo riittää ymmärtämään, että darwinismi, jota ei ole edes koskaan todistettu oikeaksi, ja sen omituinen periytymisteoria ovat valhetta. Darwinismin tieteellinen arviointi on moneen kertaan suoritettu (Portmann ym.). Tämä ei kuitenkaan vastaa ajan mielipidetottumuksia ja siksi nämä tutkimukset ovat jääneet huomioimatta.
Evoluutioajatuksen käyttö ihmisen sielullis-henkisen kehityksen tutkimuksessa sen sijaan olisi aito edistysaskel ja voisi tarjota mahdollisuuden pysäyttää väkivallan kierre.
Vain suuressa mittakaavassa uudistettu ihmiskuva kykenee mullistamaan vanhempien ja opettajien vastuut suuressa mitassa. Suuntaa voisi ottaa steinerpedagogiikasta. Tekniikan asemesta mottona on taide, tiedon kasaamisen asemesta luonteen kehittäminen, psykologisoivan modernin kirjallisuuden asemesta luetaan runsaammin klassista kirjallisuutta, jossa väkivallan teemaa ei välineellistetä vaan se muunnetaan.
Ali-inhimillisten suhteiden sijaan etsitään suhdetta jumaliin. Tämä ei merkitse paluuta ehtyneille lähteille, vaan inhimillisen kehityksen edistämistä korkeiden henkisten arvojen mieleen palauttamisen avulla. Sillä vain taiteen sisäisestä kokemisesta, olkoon se sitten taiteellisesti suunnitellun matematiikan oppitunnin avulla, tai suoran taiteellisen harjoituksen kautta, tai yksinkertaisesti runojen ulkoa opettelulla, mitä nykyään täysin laiminlyödään, voidaan henkilökohtaista persoonallisuuden kehitystä ja sosiaalista käyttäytymistä edistää. Beuysin määritelmän mukaan taide on juuri sosiaalisen lämmön tuottamista. Vain niin voi yhteiskuntamme lopulta tulevaisuudessa tavoittaa "sosiaalisen taiteen" päämäärän.
Vaikkakaan saksalainen byrokratia ei voi yön yli kirjoittaa koulujen opetussuunnitelmia uudelleen, niin on ajateltava, että tässä ja nyt voisi kuitenkin jo tapahtua jotakin, jos vanhemmat ja opettajat ryhtyvät toteuttamaan omia uusia aloitteitaan. Vanhemmalle sukupolvelle vanhuuden tutkijat ovat jo pitkään suositelleet runojen ulkoa oppimista ennaltaehkäisynä Alzheimerin sairautta vastaan. Voisiko kyseisen sairauden valtava lisääntyminen johtua paitsi väestön eliniän kasvamisesta myös mm. siitä, että jo vuosikymmenten ajan runoj
a ei ole enää opeteltu ulkoa nuoruudessa? Korkealaatuisen lyriikan ulkoa oppiminen on parannuskeino. Jokainen kantakoon ja vaalikoon omaa runoilijaystäväänsä sydämessään.
Monivuotisten kokemusten ja niihin liittyvien tapahtumien perusteella olen liittänyt tähän kirjoitukseen viisi esimerkkiä Rainer Maria Rilken työstä, jotka voivat toimia inhimillisen kehittyvän elämänkulun seuralaisina. Nuorilla, joilla on ollut mahdollisuus ennen 16. ikävuottaan omaksua itseensä syvällisesti tällaisia sisältöjä (opetella niitä ulkoa ja opetella ymmärtämään niitä), ei ole enää ainoana vaihtoehtona löytää "minä olen" - olemustaan tappamisessa, vaan he voivat kokea toden "minä olen" - olemuksensa. Hirmuteot voivat siten muuntua "sosiaaliseksi taiteeksi".
Nykyään näillä olemisen ja oman itsensä kokemisilla viitataan ilmeisesti vain ihmisen alastomaan ruumiillisuuteen. Tie seuraavaan syvemmälle vievään askeleeseen, lausahdukseen: "Tapan, olen siis olemassa", ei enää ihmetytä kaiken ihmisyyteen kuuluvan henkisyyden katoamisen keskellä. Tällä on merkityksellisiä seurauksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Kaikkein raskaimmin se näyttää vaikuttavan 15-19-vuotiaisiin nuoriin. Ilmeisesti vain murtautumalla ulos anonyymistä kulutusyhteiskunnasta nuori voi vapauttaa itsensä yksinäisyydestä, identiteettinsä menetyksestä ja kuolettavasta, henkisten sisältöjen puutteesta johtuvasta pitkästymisestä. Edes yhden kerran elämässään hän haluaa murtautua ulos tylsästä massayhteiskunnasta, olla kerrankin kuuluisa, silläkin ehdolla, että se pitää maksaa omalla kuolemalla - näin raportoi "Kulturzeit"-ohjelma.
Taustan tuollaiselle käyttäytymiselle tarjoavat usein eri ryhmät, joita muodostuu yhä useammin. Rokkareiden ja äärioikeistolaisten väliin mahtuu monenlaisia välimuotoja. Niissä yhdistyy raportin mukaan mitä erilaisimpia emotioita, joita ruokkivat alistamisen pelko, sosiaalinen kyvyttömyys tai sovittamattomat oppilas-opettaja-suhteet, jotka purkautuvat holtittomina vihanpuuskina tai sattumanvaraisina raivokohtauksina. Niinpä esim. yhtye nimeltä "Industrial-Band-Ministry" lauloi seuraavasti: "I only kill to know I am alive." Vain kuolemaa tuottavassa toiminnassa nuori voi löytää itsensä tapetussa kohteessa.
Tällaiset ilmiöt alkoivat herättää huomiota ja esiintyä maailmanlaajuisesti vuodesta 1999 alkaen, siis vuosituhannen vaihteen aikoihin. Silloin kaksi nuorta järjesti denveriläisessä lukiossa verilöylyn, jonka aikana he surmasivat puoliautomaattisilla aseilla 12 toveriaan, yhden opettajan ja sitten itsensä.
Tämäntyyppiset tapahtumat eivät kuitenkaan rajoittuneet USA:han, missä kouluja pitää nykyään usein vartioida kuten linnoituksia. Niinpä eräs 16-vuotias, myös vuonna 1999, ampui Bad Reichenhallissa umpimähkään ohikulkijoita, tappoi kolme ja ampui sitten sisarensa ja itsensä. Edelleen vuonna 1999 eräs 15-vuotias tappoi Meissenissa muiden koulun oppilaiden silmien edessä opettajattarensa 22 puukoniskulla. Vuonna 2000 eräs 16-vuotias ampui internaattinsa johtajan baijerilaisessa Brannenburgissa. Kaikilla edellä kuvatuilla nuorilla oli laillisesti hankitut aseet, jotka he olivat ottaneet kotoaan.
Samankaltainen on myös 19-vuotiaan Robert Steinhäuserin tapaus. Hän pani toimeen Erfurtissa vuonna 2002 verilöylyn, jonka aikana hän ampumista harrastaneena surmasi 14 aikuista, kaksi lasta ja sitten vielä itsensä. Hän käytti asetta, johon hänellä oli varattuna vielä 500 ammusta. Hänen tekonsa ravisteli lopultakin julkisuuden hereille.
Toivottomuus, sielullinen tyhjyys, epäonnistuminen koulussa johtuen tieteellisesti taitavista mutta psykologis-inhimillisesti epäonnistuvista pedagogeista lienevät yksi syy, tietokonepelit ja väkivaltavideot toinen. Jälkimmäiset toimivat kiistämättä esikuvina. On epävarmaa, saavutetaanko kielloilla enää mitään näiden tuotteiden jättiläismäisillä markkinoilla. Kaiken lisäksi televisiota ja tietokonetta käytetään nykyään halpoina lastenvahteina. "Yhteiskunta saa sellaiset lapset, jotka se ansaitsee", kerrotaan yhteenvetona mainitussa TV-ohjelmassa.
Lisäsyynä pitää tässä yhteydessä mainita vielä kuitenkin eräs kolmas ilmiö, joka vaikuttaa lisääntyvässä määrin 21. vuosisadalla. Näitä niin sanottuja "tappajalapsia" aikamme ilmiönä yhdistää vihan ja tunnepurkausten vallassa tai ilman mitään syytä suoritetun murhaamisen lisäksi vielä yksi seikka. On todettavissa, että joidenkin nuorten tekijöiden, kuten esim. Bad Reichenhallin murhaajan kohdalla on ilmeisesti kysen apaattisista ja joskus kuin henkisesti poissaolevista henkilöistä, kuten myös siitä, että tekijöiden mentaliteetissa on usein runsaasti sadistisia piirteitä. Näyttää olevan kyse lisäksi pimeiden henkiolentojen toiminnasta. Ne johdattavat mustan magian käytäntöihin, ja Rudolf Steinerin selvityksen mukaan ne ovat lisäämässä vaikutustaan 3. vuosituhannella minuusvoimiltaan heikentyneissä tai minuusvoimansa kokonaan kadottaneissa ihmisissä.
Vain näin on ymmärrettävissä, että jonkin aikaa sitten eräs äiti Nürnbergissä irroitti 10 kuukauden ikäisen vauvansa pään leipäveitsellä tai että 15-18-vuotiaat kiduttivat Naumburgissa erään vanhan miehen sadistisen hitaasti ja brutaalisti päiväkausien ajan kuoliaaksi asti, potkivat, paloittelivat ruumiin, pelasivat jalkapalloa hänen päällään, sotkivat huoneen seinät hänen verellään, niin että jopa kaikkea kokeneet oikeuslää
käritkin olivat tyrmistyneitä.Tappamishalua - ei edes ali-inhimillisenä minä-tunteena - vaan ennemminkin verenhimoisena raivona ilman motiivia! Kuitenkin tuollaiset käsittämättömät hirmuteot vaativat pohdintaa monella eri tasolla. Mainitun todellisten pimeiden valtojen lisääntyneen vaikutuksen lisäksi on myös karma-motiivi ilmeinen.
Reinkarnaation ja karman käsitteiden mukaisesti ajatteleminen on nykyään ajan vaatima välttämättömyys. Tätä ajattelutapaa eivät edellytä pelkästään maailmanlaajuiset terroriteot eivätkä luonnonkatastrofit vaan erityisesti myös lisääntyvä nuorisorikollisuus. Olivatko viattomilta tuntuvat uhrit mahdollisesti tekijöitä samankaltaisessa tilanteessa jossain edeltävässä inkarnaatioissa? Tällaista kuulee usein jälleensyntymis-terapiaan liittyvissä keskusteluissa. Vai haluavatko nykyiset tekijät ehkä edistää joitakin uusia vapahtamis- tai armahtamisimpulsseja tulevissa ruumiillistumisissa?
Samalla tavoin alimmilla arvioinnin tasoilla pysyy kysyvä katse suunnattuna kohti yhteiskuntaa ja sen materialistis-positivistisen maailmankuvan (positivismi=kaiken yliaistisen hylkäävä maailmankuva) synnyttämää pedagogiikkaa, esiintyköön se sitten kotona tai koulussa. Pitääkö Erfurtin teon aikaansaama hetkellinen herätys meitä hereillä tarpeeksi kauan, että voisimme murtaa vanhat ajatusmallit ja edistää kulttuurin muuttumista?
Voimme esittää itsellemme kysymyksen, kuinka on mahdollista, että huomioon ottaen tuollaiset järkyttävät seuraukset ei olla vielä tartuttu asiaan pohjia myöten ja lähdetty hakeutumaan pelkän materialismin ja darwinismin umpikujasta kohti mielekkäämpää uutta suuntaa.
Silmäys ihmisen henkiseen olemukseen, jota saksalainen runous ja muu kulttuuri niin kiihkeästi ilmentävät, ja pelkästään vastasyntyneen lapsen näkeminen pitäisi jo riittää ymmärtämään, että darwinismi, jota ei ole edes koskaan todistettu oikeaksi, ja sen omituinen periytymisteoria ovat valhetta. Darwinismin tieteellinen arviointi on moneen kertaan suoritettu (Portmann ym.). Tämä ei kuitenkaan vastaa ajan mielipidetottumuksia ja siksi nämä tutkimukset ovat jääneet huomioimatta.
Evoluutioajatuksen käyttö ihmisen sielullis-henkisen kehityksen tutkimuksessa sen sijaan olisi aito edistysaskel ja voisi tarjota mahdollisuuden pysäyttää väkivallan kierre.
Vain suuressa mittakaavassa uudistettu ihmiskuva kykenee mullistamaan vanhempien ja opettajien vastuut suuressa mitassa. Suuntaa voisi ottaa steinerpedagogiikasta. Tekniikan asemesta mottona on taide, tiedon kasaamisen asemesta luonteen kehittäminen, psykologisoivan modernin kirjallisuuden asemesta luetaan runsaammin klassista kirjallisuutta, jossa väkivallan teemaa ei välineellistetä vaan se muunnetaan.
Ali-inhimillisten suhteiden sijaan etsitään suhdetta jumaliin. Tämä ei merkitse paluuta ehtyneille lähteille, vaan inhimillisen kehityksen edistämistä korkeiden henkisten arvojen mieleen palauttamisen avulla. Sillä vain taiteen sisäisestä kokemisesta, olkoon se sitten taiteellisesti suunnitellun matematiikan oppitunnin avulla, tai suoran taiteellisen harjoituksen kautta, tai yksinkertaisesti runojen ulkoa opettelulla, mitä nykyään täysin laiminlyödään, voidaan henkilökohtaista persoonallisuuden kehitystä ja sosiaalista käyttäytymistä edistää. Beuysin määritelmän mukaan taide on juuri sosiaalisen lämmön tuottamista. Vain niin voi yhteiskuntamme lopulta tulevaisuudessa tavoittaa "sosiaalisen taiteen" päämäärän.
Vaikkakaan saksalainen byrokratia ei voi yön yli kirjoittaa koulujen opetussuunnitelmia uudelleen, niin on ajateltava, että tässä ja nyt voisi kuitenkin jo tapahtua jotakin, jos vanhemmat ja opettajat ryhtyvät toteuttamaan omia uusia aloitteitaan. Vanhemmalle sukupolvelle vanhuuden tutkijat ovat jo pitkään suositelleet runojen ulkoa oppimista ennaltaehkäisynä Alzheimerin sairautta vastaan. Voisiko kyseisen sairauden valtava lisääntyminen johtua paitsi väestön eliniän kasvamisesta myös mm. siitä, että jo vuosikymmenten ajan runoj
a ei ole enää opeteltu ulkoa nuoruudessa? Korkealaatuisen lyriikan ulkoa oppiminen on parannuskeino. Jokainen kantakoon ja vaalikoon omaa runoilijaystäväänsä sydämessään.Monivuotisten kokemusten ja niihin liittyvien tapahtumien perusteella olen liittänyt tähän kirjoitukseen viisi esimerkkiä Rainer Maria Rilken työstä, jotka voivat toimia inhimillisen kehittyvän elämänkulun seuralaisina. Nuorilla, joilla on ollut mahdollisuus ennen 16. ikävuottaan omaksua itseensä syvällisesti tällaisia sisältöjä (opetella niitä ulkoa ja opetella ymmärtämään niitä), ei ole enää ainoana vaihtoehtona löytää "minä olen" - olemustaan tappamisessa, vaan he voivat kokea toden "minä olen" - olemuksensa. Hirmuteot voivat siten muuntua "sosiaaliseksi taiteeksi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti