Rukouslaulu

Ihmeiden oppikurssin jatko-osasta, sitaatti Marianne Williamsonin kirjassa Palatkaamme Rakkauteen (WSOY 1993).

Tätä kuoleman pitäisi olla: rauhallinen valinta, joka on tehty iloisesti ja tyynellä mielellä, koska ruumis on auttanut lempeästi Jumalan poikaa matkalla Jumalan luo. Me kiitämme ruumista kaikista palveluksista, joita se on meille tehnyt, ja kiitämme myös siitä, että meidän ei tarvitse enää kulkea rajallisessa maailmassa ja tavoitella Kristusta salatuista olomuodoista ja nähdä Hänet selvästi vain väläyksittäin. Nyt voimme katsoa Häntä ilman silmälappuja, valossa, johon olemme nyt uudelleen tottuneet.

Me nimitämme sitä kuolemaksi, mutta se on vapautus. Se ei tule vastahakoisen lihan kimppuun käyvänä tuskana, vaan lempeänä tervetulleena vapautuksena. Jos todellinen parantuminen on tapahtunut, kuolema tulee sitten, kun on aika levähtää hetki hyvällä mielellä tehdystä ja päätökseen saatetusta työstä. Me lähdemme rauhassa vapaampaan ilmaan, lempeämpään ilmastoon, missä on helppo havaita, että antamamme lahjat on säästetty meitä varten. Sillä Kristus on nyt selkeämpi, Hänen hahmonsa on meissä jatkuvasti, Hänen äänensä, Jumalan sana, on yhä varmemmin oma äänemme.

Tämä lempeä väylä, korkeampaan rukoukseen, eräänlainen anteeksianto maanpäällisille tavoille on otettava vastaan kiitollisena.