HENKISTÄ NÄKÖKULMAA PANDEMIAN AIKAAN

Elämme tätä kirjoittaessa hyvin poikkeuksellista aikaa; Suomen hallitus otti käyttöön valmiuslain koronavirus-pandemian vuoksi, mm. koulut on suljettu ja Suomen rajat suljetaan. Kaikki tuntuu tällä hetkellä hyvin epävarmalta, on suorastaan "lopun ajan tunnelma". Mm. käyttämäni taloyhtiön kuntosali on suljettu, saunat peruttu, seurakuntani toiminta toistaiseksi jäissä. Päivän uutinen kertoo että Euroviisut on tältä vuodelta peruttu. Minulla on liput Provinssiin kesäkuun lopussa, mutta nähtäväksi jää, toteutuuko festivaali.

Siivoojana olen tärkeässä roolissa - noudatamme TTL:n ohjeita - mutta myös minun työnantajani on aloittanut YT-neuvottelut koronaviruksen liiketoimintaan aiheuttamien haittojen vuoksi, ja lomautuksia on tulossa. Kuulunen kuitenkin "yhteiskunnallisesti kriittiseen" ammattiryhmään minäkin. 
Oma mielialani vaihtelee järkevästä asennoitumisesta lievään hysteriaan - se on vain inhimillistä, mutta joillakin se menee yli: Suomessa on tapahtunut sama ilmiö kuin Yhdysvalloissa, ruokaa ja jostain kumman syystä WC-paperia hamstrataan. Itse käyttäisin tarvittaessa nettikauppaa ja kotiinkuljetusta, jos pitäisi jäädä kotiin. Käsidesiä ei saa mistään, myös desinfioivat puhdistusaineet on kaupoista ostettu. 
Ei ole vaikeaa noudattaa hygieniaohjeita arkielämässään - siitä tulee nopeasti itsestään selvä tapa. 

Vähättelijät sanovat että "se on vain flunssa", mutta myös minä kuulun sydänpotilaana riskiryhmään. Esim. Italiassa tilanne kuuluu olevan todella paha, meillä ei vielä - Suomessa kukaan ei ole kuollut tähän mennessä, mutta se lienee vain ajan kysymys... Sitä paitsi tavallinen influenssakin olisi minulle riski, ja silti en tyhmänrohkeasti ole ottanut rokotetta, "koska en ole ennenkään sitä sairastanut". Luotan siihen että vastustuskykyni on hyvä; harvoin saan edes flunssaa, ja se menee yleensä nopeasti ohi, lievänä. Olen alkanut ennaltaehkäisevästi käyttää auringonhattu-uutetta, mikä saattaa olla enempi  psykologinen apu.
Hyvää tarkoittava kaverini tekstasi minulle että minun pitäisi riskiryhmään kuuluvana jäädä kotiin karanteeniin. Voi pyhä yksinkertaisuus! Ei sellaista ole kukaan määrännyt, en ole sairas enkä altistunut, joten kuka siitä ajasta maksaisi ja mitä tapahtuisi työpaikalleni jos niin päättäisin omin päin??? Sitä paitsi töissä en joudu olemaan kovin paljoa läheisesti tekemisissä ihmisten kanssa. Kaupassakäynti voi olla riskialttiimpaa. 

Vältin pitkään Facebookissa julkaisemasta mitään korona-aiheista, koska sitä on niin paljon liikkeellä. On hyvä olla hyvin informoitu, mutta tietoakin on monenlaista, ja toisaalta jatkuva korona-uutisten virta joka tuutista myös lietsoo pelkoa ja ahdistusta.  
Esimerkkejä väärästä tiedosta:

Näistä merkeistä tunnistat koronaviruksesta levitettävän väärän tiedon

"Wuhanin lääkäreiden" koronaneuvot leviävät somessa

Somessa leviävä "THL ja koronavirus uutisissa"-kooste on harhaanjohtava ja vahingoittavaa tietoa

11 väitettä koronaviruksesta

Hädin tuskin muistan lintuinfluenssan ja Sarsin tai sikainfluenssan, ja nyt meillä on jälleen uusi eläinkunnasta ihmiseen siirtynyt virus, mutta aivan eri mittaluokan tilanne! Eiköhän tästäkin selvitä, joskaan ei ilman menetyksiä - sekä taloudellisia että ihmishenkiä. Tämä kirjoitus jää muistuttamaan tästä myös sen jälkeen kun pahin vaihe on ohi. 

Olen kääntänyt pari Facebookissa vastaan tullutta antroposofista tekstiä, koska halusin henkistä näkökulmaa asiaan, mutta minä nojaan mieluummin tieteellisiin faktoihin, ja antroposofia on välillä hiukan korkealentoista. Silti näkökulma siitä miksi eläinperäiset virukset ovat alkaneet uhata ihmiskuntaa on vähintäänkin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä...

Etsin jatkoksi pari buddhalaista näkökulmaa - koska olen itse buddhalainen - ja ne taas ovat hyvin maanläheisiä ja käytännöllisiä, kuten buddhalaisuus yleensäkin, ja antavat yleispäteviä psykologisia neuvoja ilman buddhalaista kontekstiakin. Tosin kaikkia ei ehkä lohduta buddhalaisuuden väistämättöyyden hyväksyntä - he haluavat kuulla mieluummin jotain tosiasioiden kiertelyä ja kaartelua. 

Antroposofinen näkökulma:

Pohjois-Amerikan Kristiyhteisö julkaisi Facebookissa seuraavan lainauksen 15.-16.3.2020:

1914 Rudolf Steiner sanoi: "Kuten tiedämme, Ihmisiä tänä päivänä ahdistaa pelko jota voimme verrata keskiaikaiseen aaveiden pelkoon. Se on basillien pelko. Objektiivisesti molemmat pelkotilat  ovat samaa. Kumpikin sopii sille kuuluvaan aikaan: keskiajan ihmiset pitivät kiinni tietystä uskosta henkiseen maailmaan; sen tähden aivan luonnollisesti heillä oli henkisten olentojen pelko. Nykyaika on kadottanut tämän uskon henkiseen maailmaan; se uskoo aineellisiin asioihin. Sen tähden sillä on aineellisten olioiden pelko, olkoot ne vaikka kuinka pieniä. Objektiivisesti puhuen suurin ero jonka saatamme löytää kahden aikakauden välillä on se, että aaveet ovat millä tahansa mitalla isonpuoleisia ja kunnioitettavia. Pienissä basilleissa ei toisaalta ole paljon mitään kirjoitettavaa kotiin niin pitkälle kuin ihmisten pelottelu on kyseessä. Nyt en tietenkään tarkoita antaa ymmärtää tällä että meidän pitäisi edistää basilleja, ja että on hyvä että niitä on niin monia kuin mahdollista. Se ei todellakaan ole päätelmä. Kuitenkin basillit varmasti ovat olemassa, ja aaveet niin ikään olivat olemassa, etenkin sikäli kuin on kysymys niistä ihmisistä jotka pitivät kiinni todellisesta uskosta henkiseen maailmaan. Siten ne eivät eroa todellisuuden suhteen.
Kuitenkin tärkeä näkökohta jonka haluamme esittää tänään, on että basilleista voi tulla vaarallisia ainoastaan jos niiden annetaan kukoistaa. Basillien ei pitäisi antaa kukoistaa. Jopa materialistit ovat samaa mieltä tämän lausunnon kanssa, mutta he eivät ole enää samaa mieltä kanssamme jos jatkamme pidemmälle ja - oikean hengentieteen näkökulmasta - puhumme basilleille suosiollisimmista olosuhteista. Basillit kukoistavat intensiivisimmin kun emme vie mitään muuta kun materialistisia ajatuksia mukanamme uneen. Ei ole parempaa tapaa edistää niiden kukoistamista kuin astua uneen ainoastaan materialistisin ajatuksin, ja sitten työskennellä henkisestä maailmasta minän ja astraaliruumiin kanssa niiden elinten parissa, jotka eivät ole osa veri- ja hermojärjestelmää. Ainoa toinen metodi joka on aivan yhtä hyvä, on elää epideemisen tai endeemisen sairauden keskuksessa, ja olla ajattelematta mitään muuta kuin sairautta ympärillä, täynnä ainoastaan sairastumisen pelkoa. Se olisi yhtälailla tehokasta. Jos sairauden pelko olisi ainoa sellaisessa paikassa luotu asia, ja yöllä mennään nukkumaan sillä ajatuksella, se tuottaa jälkikuvia, pelon hedelmöittämiä imaginaatioita. Se on hyvä metodi kehittää ja kasvattaa basilleja. Jos tätä pelkoa voidaan lieventää edes vähän, esimerkiksi aktiivisella rakkaudella, ja huolehtiessamme sairaista unohtaen joksikin aikaa että myös me saattaisimme saada tartunnan, olosuhteet ovat vähemmän suosiolliset basilleille... Jos ihmisille annettaisiin ajatuksia jotka johtavat heidät pois materialismista ja kannustavat heitä eteenpäin aktiiviseen rakkauteen hengestä käsin, se palvelisi ihmiskunnan tulevaisuutta paremmin." 

Goetheanum (antroposofisen liikkeen keskuspaikka Sveitsissä) julkaisi seuraavan Georg Soldnerin kirjoituksen 12.3.2020:

Eläinlääkäreille koronavirukset ovat osa päivittäistä elämää, mutta nyt koronavirus SARS-CoV 2 on ylittänyt rajan ihmisiin. Mikä on virus, kuinka se hyökkää ihmisorganismia vastaan, ja kuinka voimme vastata?

Virukset liittyvät läheisesti organismin fyysiseen ruumiiseen. Ne saavat alkunsa geenistön substanssista, ja geenistön lailla voivat vaikuttaa solujen aineenvaihduntaan, tehden ne siten vieraiksi organismille. Jos infektio alkaa, virukset tunkeutuvat organismiin. Organismi tunnistaa että virukset ovat tehneet tietyt solut vieraiksi, ja ne alkavat tehdä jotain muuta kuin mikä on parasta kokonaisuudelle. Se alkaa kääntyä näitä soluja vastaan eliminoidakseen ne. Tämä luo sairauden oireet jotka nyt puhkeavat esiin: organismi yrittää päästä eroon infektoituneista soluista, päästäkseen eroon hyökkäävistä viruksista, käyttäen esimerkiksi yskää, kuumetta ja limaa. Kuka tahansa joka kuolee virusperäiseen infektioon, voidaan sen tähden nähdä myös oman immuunipuolustuksensa uhrina, jonka sääntely on ilmaus yksilöllisestä "minä-organisaatiosta", minuuden läsnäolosta ruumiissa. 

Mitä enemmän henkilö on jo tilanteessa missä fyysisestä ruumiista on tulossa vieras hänelle, sitä alttiimpi hän on tälle virusperäiselle sairaudelle, jota nyt kutsutaan nimellä COVID-19. Tietenkin tämä on erityisen totta korkeammalla iällä, kun luut kutistuvat ja lihasmassa vähenee, tai kroonisten sairauksien tapauksessa. 

Koronavirus-infektiot ovat erityisen vaikeita hoitaa yli 80-vuotiailla ihmisillä, ja ihmisillä joilla on 2-tyypin diabetes tai sydän- ja verisuonitauteja. Mitä vähemmän olen läsnä ruumiissani - mitä vähemmän se on täysin minun täyttämäni tässä merkityksessä - sitä helpommin infektio voi levitä ruumiissa ja sitä vakavampia voivat olla seuraukset. Tietenkin se, kuinka positiiviseksi testattua henkilöä hoidetaan, on tärkeää. Sairaat ihmiset usein äkillisesti siirretään kotiympäristöstään ja alunperin heitä hoidettiin Kiinassa monien muiden sairaiden ihmisten kanssa improvisoiduissa majoitustiloissa. Valitettavasti konventionaalisella lääketieteellä ei ole auttavaa lääkettä eikä rokotetta tarjottavana tässä tapauksessa. Usein kuume vähenee lääkitystä käyttämällä. Kuitenkin vaikeissa tapauksissa lisähappi ja, jos tarpeen, väliaikainen mekaaninen ventilaatio voivat pelastaa elämiä, mistä syystä on tärkeää että kliininen hoito keskittyy vakavammin sairaisiin potilaisiin. 

Perustuen kaikkeen mitä tiedämme tässä, ahdistus ja antipyreettinen hoito tekevät potilaista sairaampia pikemmin kuin terveempiä. Mikä auttaa ihmisiä voittamaan sairauden, on kaikki joka auttaa heitä paremmin läpitunkemaan ja lämmittämään ruumiinsa, ja olemaan kykenevämpiä tuntemaan olonsa kotoisaksi siinä. Sen tähden ei ole yllättävää että sairaus on tuskin vaarallinen lapsille. Tämä on totta myös 50-vuoden ikään saakka, missä sairauden kulku yleensä vastaa normaalin flunssan kulkua. Yskä, nuha ja väsymys ovat tyypilliset varhaiset oireet. Lisäksi keuhkokuume voi olla vaarallinen sairauden aspekti, joka on aluksi tunnistettavissa pääasiassa korkeammasta hengitystiheydestä. 

Tällä viruksella on erityisen negatiivisia ominaisuuksia lääketieteellisestä näkökulmasta. Saattaa kestää hyvin pitkän aikaa organismin herätä ja huomata että kyydissä on tuntematon vieras, joka uhkaa aiheuttaa harmia. On olemassa tunnettu sairaustapaus, jossa sairaus puhkesi vasta 27 päivää tartunnan jälkeen. Keskimäärin kuitenkin tämä ajanjakso on 5 päivää, ja 95% kaikista tapauksista ilmenee 12,5 päivän jälkeen. Sen tähden affisioineet laitetaan karanteeniin kahden viikon pitkäksi jaksoksi. Tämä virus on myös tarttuvampi kuin normaali flunssavirus. Keskimäärin yksi henkilö jolla on normaali flunssavirus, tartuttaa 1,3 muuta ihmistä, kun taas joku jolla on koronavirus, todennäköisemmin tartuttaa kolme muuta ihmistä (erittäin tarttuvalle sairaudelle kuten tuhkarokko tai hinkuyskä, luku on 12-18). Tartuntamäärä on sen tähden korkeampi kuin influenssassa, ja se myös kestää pitempään ilmetä. Näiden ominaisuuksien yhdistelmä, joka suosii epidemistä leviämistä, saa lääkärit maailmanlaajuisesti hermostuneiksi. 

Kuitenkin yksi suuri arvoitus ilmenee: mistä nämä nähtävästi uudenlaiset virukset tulevat, ja miksi ne kehittyivät? Mielenkiintoista kyllä, monet virukset tulevat eläimiltä. Koronavirus luultavasti tulee jaavalaiselta lepakolta. Joten miksi virukset eläinkunnasta tulevat vaarallisiksi ihmisille? Me aiheutamme nykyään vaiettua kärsimystä eläimille: massateurastus ja kokeet laboratorioeläimille aiheuttavat tuskaa jota eläinkunta on avuton kantamaan. Voiko tämä kärsimys johtaa seurauksiin joka muuttaa viruksia jotka ovat synnynnäisiä eläinorganismille? Me olemme tottuneet ainoastaan tarkastelemaan fyysistä ja näkemään sen enimmäkseen erillisenä mielestä ja tunteista. Tutkimus suolistoflooralla, mikro-organismeilla jotka pitävät sisällään ei ainoastaan bakteereja, vaan myös viruksia, todistaa päinvastaista. Tämä nostaa esiin ei ainoastaan mikrobiologisen kysymyksen viruksen alkuperästä, vaan myös moraalisen kysymyksen siitä kuinka kohdella eläinmaailmaa. Rudolf Steiner huomautti näistä yhteyksistä yli 100 vuotta sitten. Tänä päivänä on kiinni meistä tutkia näitä suhteita ja kysyä syvempiä kysymyksiä tieteellisen analyysin lisänä. 

On monia toimenpiteitä joita voimme tehdä henkilökohtaisessa elämässämme auttamaan organismiamme voittamaan sairaus. Nämä pitävät sisällään alkoholista pidättäytymisen, sokerin kulutuksen hillitsemisen, ja elämän rytmin ylläpitämisen, jossa on riittävästi unta ja aktiivinen suhde aurinkoon. Mistä immuunijärjestelmämme usein kärsii, on auringonvalon puute, puute joka on vaikein maaliskuussa. Vuoden kuluessa nähtynä, suurin kuolleisuusluku meidän leveysasteellamme sen tähden lankeaa maaliskuun loppuun. Tämä liittyy auringonvalon puutteeseen talvikuukausien aikana, ja muistuttaa meitä että on äärimmäisen hyödyllistä mennä ulos joka päivä, ja  talvella, jos mahdollista, puoliltapäivin, yhdistyäksemme periferiaan, kosmoksen elementteihin. Perustaessaan antroposofista lääketiedettä, jopa ennen D-vitamiinin keksimistä, Rudolf Steiner käytti tuberkuloosia esimerkkinä selittääkseen tämän yksityiskohtaisesti. On totta että immuunijärjestelmälle D-vitamiini tabletit voivat korvata auringonvalon absorption vain rajatussa määrin. Potensoitu fosfori  ja vastaavasti potensoitu meteorinen rauta aamulla voivat niin ikään tukea immuunijärjestelmää valosubstansseina. Niille jotka ovat vanhempia ja saattavat joutua tulemaan toimeen sydän- ja verisuonisairauksien kanssa, suositellaan niin ikään antroposofisia peruslääkkeitä sydän- ja verenkiertojärjestelmälle, säännöllistä kävelyä ja riittävää unta. Ne jotka nukkuvat vähemmän kuin kuusi tuntia, ovat paljon alttiimpia sellaisille infektioille. 

Jos sairaus tulee, karanteenia tätä nykyä suositellaan, vaikka lievät tapaukset voidaan nyt hoitaa kotona. Minusta näyttää tärkeältä että antroposofisella lääketieteellä on vuosikymmenten kokemus virusperäisen ja bakteeriperäisen keuhkokuumeen hoidosta ilman antibiootteja, antroposofisilla lääkkeillä ja ulkoisilla menetelmillä, jotka voivat olla äärimmäisen tehokkaita. Lääketieteellisen Osaston lääkärit ovat kasanneet hoitosuunnitelman, ja laittaneet sen saataville kansainvälisille lääketieteen kollegoille. 

Mikä heikentää keuhkoja? Kaksi asiaa: puute suhteesta maahan ja aurinkoon, ja sosiaaliset jännitteet. Sen tähden on suositeltavaa suojella omia keuhkojasi, tätä hengityselintä, sisäpuolelta ja ulkopuolelta, yrittäen tasapainottaa sosiaaliset jännitteet. Minun mielestäni ne jotka ovat ratkaisemattomissa sosiaalisissa konflikteissa, ovat lisääntyvässä riskissä tässä. Lääketiede on edistänyt uskomusta että rokotukset voivat suojella kaikkia tartuntoja vastaan. Tämä on virhe. Jopa flunssarokote tarjoaa ainoastaan 10-30 % suojatason; huolellinen käsien pesu ja hygienia nenän niistämisessä ja yskimisessä ovat aivan yhtä tehokkaita - ilman mahdollisia rokotteen sivuvaikutuksia. Joten on tärkeä askel murtautua pois tästä pelokkaasta ja puolustavasta mielikuvasta ympäristöstä ja omasta ruumiistamme, ja kysyä mitä me itse voimme tehdä tukeaksemme niiden elinvoimaa ja kokonaisuutta.

Buddhalainen näkökulma:

Lion's Roar julkaisi tämän tri Christiane Wolfin kirjoituksen buddhalaisesta näkökulmasta 14.3.2020:

Mindfulness on harjoitus tietoisuuden tuomiseksi tarkoituksellisesti nykyiseen hetkeen, niin että voimme valita vastauksemme siihen mitä tapahtuu, sen sijaan että toimimme autopilotilla. Esimerkiksi meitä neuvotaan ettemme tavanomaisesti koskisi kasvojamme, jotta välttäisimme tartunnan. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, koska se on niin automaattinen tapa.

Suuri uutinen on se että tämä on täsmälleen yksi niistä asioista joita mindfulness-harjoitus opettaa: tulemaan tietoiseksi automaattisista kaavoista, lopettamaan ne ja sen sijaan valitsemaan uusi reaktio. Mindfulness toimii tässä kuin taskulamppu; osoitamme sillä tavanomaista käyttäytymistämme niin että voimme harkita sitä uudelleen ja toimia eri tavalla. Ilman tietoisuutta emme voi muuttaa sitä mitä teemme. Tietoisuus on aina ensimmäinen askel. 

Esimerkiksi olemme kaikki oppineet olemaan kaivamatta nenäämme julkisesti. Sitä luultavasti tehdään yhä yksityisesti, mutta olemme aika lailla automatisoineet kuvion tulla tietoiseksi kun olemme aikeissa kaivaa sitä julkisesti ja sitten pysäyttää impulssin.

Tarkastellaan neljää päätapaa joilla mindfulness voi auttaa meitä estämään tartuntaa. Ne ovat:

1. Se auttaa meitä lakkaamaan ryhtymästä automaattiseen käyttäytymiseen
2. Se luo tietoisuuden että voimme aloittaa paremman käyttäytymisen
3. Säännöllinen mindfulness-meditaatio tehostaa immuunijärjestelmää
4. Tietoisen media-käytännön avulla voimme pysyä informoituina - mutta välttää paniikin

1. Automaattisen käyttäytymisen lopettaminen

Mitä käyttäytymistä meitä pyydetään lopettamaan välttääksemme tartunnan tai sen leviämisen? 

• Vältä koskettamasta kasvoja, erityisesti suuta, nenää ja silmiä
• Yski ja aivasta kyynärpäähän tai nenäliinaan, ei paljaaseen käteen
• Vältä kättelyä tai halaamista

Impulssi koskettaa kasvojaan tulee usein kutinasta sillä alueella. Ihmiset joille mindfulness-harjoitus on tuttua, tunnistavat harjoituksen "olla raapimatta kutinaa" meditaation aikana, joka harjoittaa täsmälleen siihen mitä tässä vaaditaan: tulla tietoiseksi impulssista ennen kuin kädet liikkuvat ja antaa kutina-impulssin olla eikä tehdä sille mitään. 

Tässä on harjoitus kuinka harjoittaa tätä esimerkillä olla koskettamatta kasvojasi:

1. Käytä minuutti tai pari huomataksesi jokainen impulssi koskettaa kasvojasi. Voitko vain tarkkailla impulsseja ja olla toimimatta? Mitä tapahtuu impulsseille kun et tee mitään? Jos on vaikeaa olla seuraamatta impulssia, kuvittele jättäväsi musta tussin jälki tai liimaa kasvoillesi siihen kohtaan mitä kosketat. Hengityksesi tunteminen kuin ankkurina voi auttaa pitämään huomio vakaana harjoituksen läpi.
2. Yritä muistaa harjoitus ja miltä tuntuu olla toimimatta impulssista läpi päivän.
3. Usein tulet tietoiseksi ainoastaan kun kosketat kasvojasi. Se on enemmän tietoisuutta kuin ettet edes ole tietoinen koskettaessasi kasvojasi ja edistyksen merkki! Jatka vain!
4. Toista askel 1 useita kertoja kunnes tulet enemmän tietoiseksi impulsseista päivän aikana ja siitä tulee luonnollisempaa.

2. Valitse parempi käyttäytyminen

Positiivisten käyttäytymismallien kuten käsien pesemisen usein ja pitempään (noin 20 sekuntia), sosiaalisen etäisyyden harjoittaminen (metri jos olet julkisella paikalla tai töissä!) jos mahdollista, tai ainakin kotiin jäämisen jos sinulla on flunssan oireita, on osoitettu vähentävän tartuntariskiä ja virusperäisten infektioiden leviämistä. 

Tietoinen käsien pesu

Tietoinen käsien pesu on harjoitus joka on otettu käyttöön sairaaloissa ja muissa lääketieteellisissä miljöissä monta vuotta sitten. Sitä käytetään eräänlaisena tietoisena taukona, hetkenä jolloin ollaan täysin läsnä kaikkine aisteineen jotka liittyvät käsien pesuun, kuten lämpimän veden ja saippuan liukkauden tunteminen, tai tuoksujen haistaminen. Tämä palvelee kaksinkertaista tarkoitusta A) saada tarvittava aika puhdistaa kädet ei ainoastaan liasta vaan myös bakteereista ja viruksista, ja B) se palvelee tietoisena mini-taukona hermojärjestelmän nollaamiseksi stressaavan päivän aikana. 

Sosiaalinen etäännyttäminen

Pois pysyminen ihmisjoukoista niin paljon kuin mahdollista näyttää olevan lupaavin käyttäytymistapa hidastaa pandemian leviämistä jotta emme ylikuormittaisi sairaanhoitojärjestelmää sitä tarvitsevien ihmisten tähden. Harjoita tätä niin paljon kuin mahdollista, mutta pysy yhteydessä ystäviin, perheeseen ja meditaatio-yhteisöösi online-tarjonnan ja Skypen ja Facetimen kaltaisten alustojen kautta. Tarvitsemme keskinäistä tukea nyt enemmän kuin koskaan. Älä eristäydy! Kurkota kanssa-meditoijan puoleen ja harjoittakaa yhdessä puhelimitse tai muulla tavoin. 

Kotona pysyminen flunssaoireiden kanssa

Olla menemättä töihin flunssan kaltaisten oireiden kanssa voi tuntua vaikealta valinnalta kun työpaikan vaatimukset ovat korkeat. COVID-19:sta hämmentäessä soppaa, siitä (toivottavasti) tulee helpompi valinta jäädä kotiin lepäämään ja toipumaan, joka on hyväksi sairaalle henkilölle kuten se on työtovereillekin, joilla on vähäisempi riski altistua tartunnalle. Mahdollisuuden antaminen jäädä kotiin ja antaa ruumiille mitä se tarvitsee - lepoa - niin ikään vahvistaa tärkeitä itsehoidon ja itseystävällisyyden periaatteita. 

3. Säännöllinen mindfulness-meditaatio tehostaa immuunijärjestelmää

Useat tutkimukset osoittavat että säännöllinen mindfulness-meditaation harjoitus alentaa kokonaisvaltaisia stressitasoja, parantaa elämän laatua, ja tehostaa immuunijärjestelmää. COVID-19:sta on korkeampi komplikaatioiden riski ihmisille joilla on vaarantunut immuunijärjestelmä. Joten vaikka saattaa olla liikaa väitetty sanoa että meditaatio pelastaa meidät saamasta tartuntaa, tai tartunnan saaneina alentaa komplikaatioiden riskiä, monet pitkäaikaiset meditoijat väittävät että he saavat vähemmän flunssatartuntoja, tai että he ovat alentaneet kroonisten vaivojen ja sairauksien kuohahdusten taajuutta ja intensiteettiä. 

4. Tietoinen media-harjoitus: pysy informoituna, mutta älä panikoi

Mindfulnessin harjoituksella on myös todistettu rataennätys ahdistuksen ja huolen alentamisessa. Koronaviruksen medianäkyvyydellä ympäri maailman on helppo langeta huoleen tai jopa paniikkiin. Mindfulness auttaa meitä olemaan tietoisia ahdistuksen tai huolen läsnäolosta ajatusten muodossa ja aistimuksina ruumiissa, ja tarkkailemaan niitä ystävällisyydellä sen sijaan että yritämme työntää ne pois. Toistuva paluu hengityksen aistimuksiin tai jalkojen maadoittavaan tunteeseen lattialla auttavat meitä orientoitumaan nykyiseen hetkeen, sen sijaan että syöksymme kohti jotain aavisteltua tulevaisuutta. Kuten iskulause sanoo: Pysy tyynenä ja jatka. (On huomionarvoista että tuo slogan suunniteltiin ja tehtiin tunnetuksi II maailmansodan aikana neuvomaan Britannian kansalaisille kuinka käyttäytyä uhkaavan massiivisen ilmahyökkäyksen kohdatessa.) 

Käyttäen mindfulnessin periaatteita, me voimme harjoittaa tätä ja auttaa meitä kaikkia kulkemaan läpi epidemian kaikessa sen ennalta-arvaamattomuudessa, tehden osamme alentaaksemme COVID-19:sta leviämistä ja vaikutusta, fyysisesti ja emotionaalisesti. Tärkeintä on että käytämme - ja syvennämme - harjoitustamme auttamaan itseämme ja maailmaa pysymään tyynenä ja selviytymään tästä yhdessä.

Ja Tricycle 13.3.2020:

Gesshin Claire Greenwood: Henkinen neuvo pandemian pelkoihin 

En tiedä ainuttakaan henkilöä juuri nyt johon ei jollain tavalla vaikuta COVID-19:sta puhkeaminen. Buddhalaisena pappina ja yhteisön mielenterveys-työntekijänä olen antanut neuvoja monille ihmisille viime viikolla, jotka ovat ahdistuneita perheen jäsenten saadessa viruksen. Tämä on täysin ymmärrettävää; minä olen myös tuntenut ahdistusta ja pelkoa. Pelko on luonnollinen reaktio eksistentiaaliseen (ja erittäin todelliseen) kuoleman uhkaan. Mutta ihmiset joille puhun, tuntevat itsensä myös voimattomiksi, hämmentyneiksi, ja etsivät epätoivoisesti toiminnan tunnetta potentiaalisesti ylivoimaisen tragedian edessä. Uskon että nämä toissijaiset tunteet voimattomuudesta ja hämmennyksestä ovat kenties tuskallisempia kuin yksinkertainen pelko. 

Tällaisina aikoina olen kiitollinen monista buddhalaisen harjoituksen vuosistani. Sen jälkeen kun itse alunperin tunsin ahdistusta viruksesta (ja tein osani stressi-shoppailusta - kyllä, ostin kuivattuja linssejä ja tölkkiruokaa), olen alkanut tuntea oloni maadoitetummaksi ja toiveikkaammaksi - tai ainakin tyynemmäksi - maailman tilasta. Ja niin haluaisin jakaa kanssasi muutaman asian jotka ovat auttaneet minua saavuttamaan tyyneyden.

Vanhuus, sairaus ja kuolema ovat väistämättömiä

Buddhalainen viisaus osoittaa tosiasiaan että kärsimys on kestävä ja jatkuva osa elossa olemista. On olemassa yksi perustava buddhalainen vertaus joka selittää tämän kauniisti. Ennen kuin Buddha valaistui, hänen nimensä oli Siddhartha, ja hän eli prinssinä Intiassa. ("Buddha" merkitsee "sitä joka on hereillä".) Siddharthan isä oli saanut ennustuksen, että hänen pojastaan tulisi joko suuri hallitsija tai suuri pyhimys, ja niin hän piti poikansa suljettuna palatsiin, ainoastaan ihanien ihmisten ja kauniiden kokemusten ympäröimänä, estääkseen häntä kohtaamasta henkistä elämää. Kuitenkin varhaisella aikuisiällä Siddhartha kaipasi nähdä mitä oli palatsin ulkopuolella. Hän sai vartijansa Channan vakuutettua ajamaan hänet kaupungin läpi vaunuillaan.

Kun hän lopulta astui kaupunkiin, Siddhartha näki monia ihmeellisiä asioita, mutta hän näki myös miehen, joka oli kumarainen ja ryppyinen iän myötä. Hän kääntyi Channan puoleen ja kysyi, "Mitä tuo on? Miksi tuo mies on kumarainen ja ryppyinen?"

"Tuo on vanhus", Channa vastasi. 

Tietämättömänä maailman teistä, Siddhartha kysyi, "Kenestä tulee vanha?"

Hänen ystävänsä vastasi, "Jokainen maailmassa on nuori aluksi, mutta vanhenee ajan myötä. Kukaan meistä ei voi paeta vanhuutta."

Siddhartha jatkoi ajamista, ja lopulta näki kerjäläisen makaamassa tien vieressä, koristen ja yskien, kalpeat kasvot läpimärkinä hiestä. "Mikä tuota miestä vaivaa?" Siddhartha kysyi Channalta. 

"Hän on sairas", Channa vastasi.

"Kenestä tulee sairas?" Siddhartha kysyi. 

"Jokaisesta joka elää tarpeeksi kauan tulee sairas. Ei ole ainuttakaan joka voi paeta tuota kohtaloa", Channa vastasi.

Seuraavaksi Siddhartha kohtasi ruumiin jota kuljetettiin paareilla. Hän kysyi Channalta samat kysymykset, ja Channa selitti että jokainen joka on syntynyt, tulee vääjäämättömästi kuolemaan. Siddhartha oli järkyttynyt ja kauhuissaan.

Ennen kuin saavutti kodin, Siddhartha kohtasi pyhän miehen. Channa selitti että monet ihmiset, kohdatessaan kärsimyksen vääjäämättömyyden, valitsevat omistaa elämänsä henkiselle harjoitukselle. Tämä kokemus innoitti Siddharthaa jättämään palatsin, tulemaan askeetikoksi, ja lopulta saavuttamaan valaistuksen. 

Rakastan tätä kertomusta koska vaikka saattaa näyttää naurettavalta että joku voisi olla niin suojattu ettei ymmärrä vanhuutta, sairautta ja kuolemaa, totuus on että me olemme kaikki hyvin paljon Siddharthan kaltaisia naiiviudessamme ja välinpitämättömyydessämme. Olemme usein suojattuja omanlaisessamme psykologisessa palatsissa, missä meitä suojellaan asioilta kuten sairaus. Kuitenkaan tämän kaltaista kärsimystä ei voi lopulta välttää. Me kaikki tulemme, jokainen meistä, kohtaamaan vanhuuden, sairauden ja kuoleman. Neljäs näky - pyhä mies - muistuttaa meitä että voimme valita tavan jolla reagoimme tähän kärsimykseen.

Henkilökohtaisesti minusta yksi ahdistavimmista asioista COVID-19:sta puhkeamisessa on ollut tunne että "asioiden ei pitäisi olla tällä tavalla". Vaikka todellisuudessa asiat ovat ja ovat aina olleet tällä tavalla... sairauden ja kuoleman aiheuttama kärsimys ei ole mitään uutta.

On vielä yksi buddhalainen vertaus jonka haluan jakaa. Buddhalaisen legendan mukaan oli kerran nainen, joka etsi Buddhan käsiinsä menetettyään lapsensa sairaudelle. Hulluna surusta hän pyysi Buddhalta lääkettä tuomaan poikansa takaisin kuolleista. Buddha vastasi että hän antaisi naiselle lääkettä jos hän toisi hänelle valkoisen sinapin siemenen sellaisen perheen talosta, joka ei ole koskaan kokenut kuolemaa. Nainen meni ovelta ovelle, etsien perhettä jota rakkaan menetys ei ole koskettanut. Tietenkään hän ei löytänyt sellaista perhettä. Hän tajusi että kuolema koskettaa kaikkia. Ja tajutessaan surun ja kuoleman universaalisuuden, hänen kärsimyksensä väheni.

Tämä tarina osoittaa meille että tunne siitä että "asioiden ei pitäisi olla tällä tavalla" on ylimääräinen ja tarpeeton tuska vääjäämättömän kärsimyksemme päälle. Emme voi välttää vanhuutta, sairautta ja kuolemaa, mutta voimme poistaa tarpeettoman olettamuksen että asioiden pitäisi olla toisin, ja psyykkisen tuskan jota tämä olettamus aiheuttaa meille. 

Tunnista keskinäinen yhteys

Toinen tärkeä viisauden palanen, joskaan ei yksinomainen buddhalaisille traditioille, on keskinäisen yhteyden tunnistaminen. Mikään ei aseta niin paljaaksi keskinäistä yhteyttämme kuin kirjaimellinen globaali pandemia. Ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan selviytyäkseen, ja me niin ikään vaikutamme toisiimme suurin ja pienin tavoin. 

Ottakaamme esimerkiksi kaikkialla läsnä oleva neuvo pestä kätesi estääksesi COVID-19:sta leviämisen. Ensisilmäyksellä käsien pesu on itsehoidon teko. Tiheä käsien pesu suojelee meitä yksilöllisesti saamasta virusta. Mutta se on myös yhteisön hoidon teko; me autamme suojelemaan toisia kun autamme suojelemaan itseämme. Niin myös kehotuksen myötä jäädä kotiin sairaana. Vaikka on ehdottomasti etuoikeus kyetä ottamaan vapaata töistä, on selvästi tärkeää huolehtia yhteisöistämme estämällä sairauden leviäminen. Näillä yksinkertaisilla hygienian käytännöillä ymmärryksemme "itsestä" ja "toisesta" alkaa murtua. 

Missä minä lopun ja sinä alat? Me hengitämme samaa ilmaa. Minun selviytymiseni ja onneni riippuvat sinun selviytymisestäsi ja onnestasi. Kuten Dalai Lama huomauttaa, "Keskinäinen riippuvuus on perustava luonnon laki. Jopa pienet hyönteiset selviävät keskinäisellä yhteistyöllä perustuen niiden keskinäisen yhteyden myötäsyntyiseen tunnistamiseen. Siitä syystä että oma inhimillinen olemassaolomme on niin riippuvainen toisten avusta, rakkauden tarpeemme on olemassaolomme perustuksena. Sen tähden tarvitsemme aitoa vastuun tuntoa ja vilpitöntä huolta toisten hyvinvoinnista."

Käännä pelko toiminnaksi

Katastrofoimatta liikaa, luulen että on tärkeää harkita tulevaisuuden todellisuutta jossa hallituksen reaktio COVID-19:sta puhkeamiseen on riittämätön, ja sairaus ylikuormittaa terveydenhoito-järjestelmämme. Silloin yhteisön reaktiosta tulee elintärkeä... mutta en usko että meidän tarvitsee vaipua liiaksi epätoivoon. Ihmiset ovat aika hyviä huolehtimaan toisistaan, etenkin luonnon katastrofien edessä.

Kirjassaan Tribe: On Homecoming and Belonging, Sebastian Junger dokumentoi kuinka mielenterveys itse asiassa paranee sodan ja katastrofin aikoina. Tämä, hän teoretisoi, johtuu siitä että olemme kadottaneet kosketuksen luonnolliseen taipumukseemme muodostaa yhteisö (eli liittyä "heimoon") ja katastrofi vaatii yhteisön rakentamista. II maailmansodan aikana, hän kirjoittaa, psykiatriset osastot olivat "oudon tyhjiä" ja itsemurhat vähenivät. Huolimatta sodan kauhuista, sosiaalinen sietokyky itse asiassa lisääntyi, koska ihmiset olivat riippuvaisempia toisistaan.

Eräs Yhdysvaltojen strategisen pommitustutkimuksen jäsen, Charles Fritz, jota kiehtoi kansalaisten sietokyky hyökkäyksen aikana Lontoossa, johti pidemmälle menevän tutkimuksen yhteisön reaktioon katastrofiin. Jungerin mukaan Fritz oli "kykenemätön löytämään ainuttakaan esimerkkiä missä katastrofaalisten tapahtumien lyömät yhteisöt lankesivat ylläpidettyyn paniikkiin, vielä vähemmän mihinkään anarkiaa lähentelevään. Jos mitään, hän huomasi että sosiaaliset siteet vahvistuivat katastrofien aikana, ja että ihmiset ylivoimaisesti omistivat energiansa yhteisön hyvää kohtaan, pikemmin kuin vain itselleen... Katastrofit, hän ehdotti, luovat "kärsijöiden yhteisön", joka sallii yksilöiden kokea suunnattoman rohkaisevan yhteyden muihin."

Tulevat kuukaudet tulevat epäilemättä tuomaan tuskaa, kärsimystä ja pelkoa. Toiveeni teille, hyvät lukijat, on sen tunnistaminen että "asioiden ei pitäisi olla toisella tavalla". Tämä on kaikki inhimillisen olemassaolon ainesta. Se on kaunista ja traumatisoivaa ja se on elämää. Lisäksi, kutsun sinut avautumaan ympäristöllesi ja yhteisöllesi. Tämä voi olla aika oppia tuntemaan naapurit, huolehtia kaikkein haavoittuvimmista, jakaa resursseja ja rakentaa yhteyksiä.

Jos voimme kääntää yksilöllisen kärsimyksemme ja pelkomme myötätunnoksi toisia kohtaan, me kärsimme vähemmän. Tämä johtuu siitä että sinä ja minä emme ole erillämme. Me hengitämme samaa ilmaa ja kosketamme samoja metrotolppia. COVID-19 levitessä pelko ja suru ovat kenties väistämättömiä, mutta niin on myös yhteys ja huolenpito. Me olemme kaikkia näitä asioita.


Omaolo: Epäiletkö koronavirusta? Tee kysely.

KUOLEVAA SAATTAMASSA

Yhdistetty lyhennelmä kahdesta artikkelista: Takoja 2/2009 - Auli Laitila: Arvokkaasti kohti kuolemaa ja kynnyksen yli, perustuen saksalaisen Christer Kaulin saattohoidosta pitämään seminaariin; sekä Kristiyhteisö-lehti n:o 4/2009 - Rolf Megow: Taloomme astuu kuolema.

Läsnäolo ja suojaus
Saattajan on tärkeä toimia syvässä rauhassa ja antaumuksella, läsnä ollen, havaiten ja itsessä ollen ja tehdä kaikki tietoisesti. Kun emme ole läsnä, kuoleva vetää elämänvoimiamme.
- Kun säilyttää oman suojan rakentamatta panssaria, voi olla itsessään ja samalla toisen kanssa. Jos uppoaa toisen kärsimykseen, ei pysty säteilemään rakkautta ja lämpöä.
Kuoleva voi takertua meihin fyysisesti pelostaan käsin, jolloin hän varastaa voimiamme, jos emme ole itsessämme ja suojaa itseämme. Harjoittelemalla voi opetella olemaan läsnä kuolevan kanssa ja samalla ylläpitää itseä. Hoitaja voi tehdä sielullisesti parantavan ja suojelevan eleen laittamalla kämmenensä saatettavan käden päälle kuin lämpösuojan.
- Kämmenessä on jotakin, jota voi antaa pois antamatta pois. Hoitaja tuntee, kun saatettava ei enää halua suojaa.

Kylmät jalat, hikoilu
Vakavasti sairaalla ja kuolevalla on usein kylmät jalat, mikä haittaa nukahtamista. Löysät sukat ja peitto kevyesti päällä tuovat hyvän olon. Jos suuta kuivaa, annetaan vähän vettä tai mietoa teetä. Talvella voi käyttää ilmankostutinta, jossa on kevyesti tuoksuöljyä. Jos kuoleva hikoilee, voi laittaa pesuveteen vähän sitruunaa, salviaa tai mietoa minttuteetä. Kostea pyyhe otsalla ja jalkakylpy rentouttavat.

Elämänkaari, anteeksianto
Saattajalle on tärkeä tuntea ihmisen elämänkaari, kun kuolema lähestyy. On suuri apu, jos henkilö itse pystyy kertomaan elämästään. Dementoituneiden osalta omaiset voivat kertoa omalta kannaltaan. On kuunneltava avoimesti ilman arvostelua, koska se auttaa kertojaa.
- Kuoleva voi olla myös hyvin kieltäytyvä ja vihamielinen meitä kohtaan, mutta on tärkeä olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Kyse on usein itseen kohdistuvasta tyytymättömyydestä, joka purkautuu ulospäin. Varovasti voi kysyä, mitä kuoleva tekisi elämässään eri tavalla. Jos hän on kantanut kaunaa jollekulle ja pystyy sisäisesti antamaan anteeksi, se vapauttaa hänet vihasta, mutta vaikuttaa laajemminkin. On tärkeää, että kuuntelee ja havaitsee, mutta ei tuomitse ihmistä, vaan antaa hänelle mahdollisuuden vapautua ja muuttua.

Rentoutuminen; musiikki; hengellisyys
Ruumista rentouttavat toimenpiteet vapauttavat ja rentouttavat myös ihmisen sielullista puolta, ja sielullinen vapautuminen edistää ruumiin rentoutumista. Huoneen järjestys ja puhtaus on tärkeää. Moni pitää kynttilän valosta, mutta jotkut pelkäävät. Musiikki ja laulu rauhallisessa virrassa auttavat rentoutumaan, laukaisemaan jännitystä ja nukahtamaan. Melodia on tekstiä tärkeämpi, ja esimerkiksi kehtolaulut sopivat hyvin. Voi myös itse keksityllä melodialla laulaa laa, laa, laa tai hyräillä mm, mm, mm. Myös kuvilla on parantava vaikutus. Esimerkiksi Isenheimin alttaritauluista, joissa Kristus on ristillä ja sitten ylösnoussut, on haettu voimaa. Vaikka henkilö on aiemmin kieltäytynyt kirkon kohtaamisesta, kuoleman lähestyessä voi tulla valmius kuunnella myös hengellisiä asioita. Jos kuolevalla on vaikeuksia, mutta hän kieltää rukouksen, henkilökunta voi rukoilla keskenään. Rukoushetkeen on järkevää osallistua vain, kun hoitaja suhtautuu siihen myönteisesti.

Kaksoisolento
Elämän loppuvaiheissa voi tapahtua, että ihminen muuttuu niin vaikeaksi ja kauheaksi, ettei häntä tunne entisekseen. Kyse on kaksoisolennon voimakkaasta esiintulosta. Meissä vaikuttaa kaksoisolento, jonka olemme luoneet elämämme aikana ajatuksillamme ja teoillamme, sekä yleisinhimillinen kaksoisolento, joka tulee syntymän kautta. Syntymän kautta tulleen kaksoisolennon täytyy irrota meistä ennen kuoleman rajaa, mutta se yrittää raivokkaasti pitää meistä kiinni.
- Kun menemme huoneeseen, jossa on riehuva kaksoisolento, on tärkeä suojata itsensä, ettei se vaikuta minuun ja voin pysyä itsenäni. Suojaus voi tapahtua Kristuksen avulla, esimerkiksi sanomalla ennen huoneeseen menoa: Kristus minussa, Kristus sinussa, Kristus meissä. Voi myös pyytää omaa suojelusenkeliä, että enkeli auttaisi minua pysymään itsessäni enkä pelkäisi. Jos ei puhe auta, voi kokeilla rauhoittamiseen jalkojen tai käsivarren sivelyä tai lyyran soittoa.

Saattajan sisäinen tila
- Jos hoitaja kiinnittää huomionsa haavaan, jota on hoitamassa, hoidettava tuntee tuskaa ja huutaa. Jos hoitaja on valmistautunut tilanteeseen ja katsoo ihmistä, muistaen kuka hän on ja näkee hänet hoitaen haavan siinä sivussa, hoidettava on ihan rauhallinen. Saattajan oma sisäinen tila kuten pelko ja negatiiviset ajatukset vaikuttavat potilaaseen ja kuolevaan.
- Tulemalla tietoiseksi omista ajatuksista voi myös auttaa itseä kestämään.

Viime hetket
Viime hetket ennen kuolemaa muistuttavat usein unenomaista olotilaa. Tasainen hengitys muuttuu epäsäännölliseksi ja korisevaksi. Silmät ovat kokonaan tai puoleksi kiinni ja kädet hapuilevat levottomina peitettä. Mukana olevana me saamme todeta, että itse kuolevan kokemukset ovat aivan toisenlaiset. Tästä lähtien me emme enää voi seurata hänen sielunsa kulkua oman ruumiimme aistein. Hänelle loistaa nyt jo kaukaa yliaistinen valo. Mutta myös hänen havaintonsa maallisesta ympäristöstä herkistyvät. Emme missään tapauksessa sen tosiasian perusteella, ettei hän enää reagoi mihinkään saa tehdä sitä johtopäätöstä, ettei hän enää voisi havaita mitään. Eivät vain äänet ja sanat vaan myös tunnelma ja ajatukset saavuttavat hänet ehkä mitä selkeimmin ja rakkaudeton sana tai sopimaton ilmaus tuottavat hänelle mielipahaa.

Kuoleman jälkeen
Kuoleman jälkeen on tarpeen pestä vainaja vielä kerran. On tärkeää, että peseminen tehdään kunnioituksella ja vainaja puetaan haluamallaan tavalla.
- Kun ihmisen jokapäiväinen naamio on poissa ja oleellinen läsnä kuoleman hetken jälkeen, voi ehkä aavistaa, kuka ihminen todella halusi olla.
- Huoneessa voi havaita, että läsnä on vielä elämää, kuin harso, joka leijailee kuolleen ympärillä. Kun ei käsitä, mitä on tapahtumassa, voi pelottaa. Aikaisemmin on tiedetty, että ihmisen sielullis-henkiset olemuspuolet ovat kuoleman jälkeen vielä ruumiin lähellä, ja myös kuoleman rajalla käyneet ovat kertoneet tästä.
Aika heti kuoleman jälkeen on vielä täynnä pyhää rauhaa. Onhan poistuva vielä aivan lähellä, aivan tässä, täysin taakse jääneiden sielujen puoleen kääntyneenä. Kuolema etenee hitaasti, tapahtuu asteittain eikä pääty heti hengityksen lakattua. Tämä kuolleen läsnäolo ilmenee hiljaisina muutoksina vainajan kasvoilla. Niillä näkyy selvästi, miten varoen sielu irtoaa ruumiista ja miten kauan siihen on vielä olemassa hieno suhde. Siksi kuollutta ei pitäisi myöskään liian nopeasti viedä pois vaan, jos se on mahdollista, vasta kolmantena päivänä, mikäli ulkoiset olosuhteet sen sallivat.
Kun kuolema on astunut taloon, meille tulee tarve järjestää kuolinhuone uudelleen vielä kerran ja koristella se vastaamaan sitä uutta elämänpiiriä, johon rakastettu ihminen nyt astuu. Mutta vielä tärkeämpää on se, mikä nyt elää ajatuksissamme ja tunteissamme. Hiljainen rukous kuolinvuoteen äärellä ja Johanneksen evankeliumin lukeminen jatkuessaan tunteja tai päiviä eivät merkitse jotain vain rajan ylittävälle vaan ovat myös mitä kaunein lohtu tänne jälkeen jääneille. Mieleen nousevat monet herkät kokemukset elämästä eronneen kanssa. Aivan uudella tavalla hänen olemuksensa tulee vielä kerran lähelle meitä.
Melkein kaikissa kappeleissa ja krematorioissa on mahdollisuus nähdä vainaja vielä kerran ennen siunaustilaisuutta. Usein tätä mahdollisuutta ei huomioida, luultavasti, koska poismennyt haluttaisiin muistaa sellaisena kuin hän oli eläessään. Mutta eikö tämä todellisuudessa johdu pelostamme joutua katsomaan kuollutta ruumista? Arkun ääreen astuminen vaatii varmasti aluksi itsensä voittamista. Mutta tahdomme kuitenkin voittaa pelkomme ja luopua tästä mahdollisuudesta vain jos tosiasiat ovat sitä vastaan. Myöhemmin muistamme juuri tämän hetken aivan erityisenä ja se auttaa lujittamaan herkän suhteen häneen, joka näissä verhoissa kerran eli.
Aina ei käytetä hyväksi kaunista mahdollisuutta "esilukea" edesmenneelle jotain vielä kauan aikaa. - Kuvittelemme hänet sisäisin silmin hyvin elävänä ja luonteenomaisena, ehkä valokuva tai häneltä saamamme kirje tukenamme. Sitten kaikuvat sanat, joilla yhä vielä voi olla hänelle merkitystä. Teksteiksi sopivat evankeliumit.

Henkisessä maailmassa
Rudolf Steiner on henkisen tutkimuksen perusteella kuvannut kuoleman jälkeistä elämää lukuisissa esitelmissään, joita on suomeksi julkaistu mm. kirjassa Elämä kuoleman jälkeen (2006, tarkistettu painos 2009). Steinerin mukaan ihmiselle avautuu heti kuoleman jälkeen oman elämänsä panoraama toisiaan seuraavina kuvina. Seuraavissa vaiheissa ihmisen ns. elämänruumis sulaa kosmokseen ja hän päästää irti maallisesta käymällä läpi puhdistusvaiheessa kaikki pyyteet ja vietit, joita ei enää voi tyydyttää. Seuraavaksi ihminen tarkastelee elämäänsä muiden ihmisten näkökulmasta kokemalla itsessään kaikki ne tunteet ja kärsimykset, joita on aiheuttanut muille.
- Tästä perspektiivistä se tuntuu kamalalta, mutta henkisen maailman ihminen haluaa kokea sen.
Kun ihmisen sielullinen osa on työstetty läpi, se jää sielun maailmoihin ja puhdas minuus lähtee henkiselle tielle.
- Vasta siellä ihminen kohtaa korkeimmat totuudet ja voi sanoa, että astumme taivaisiin.
Jos ihminen ei ole kiinnostunut henkisistä asioista maan elämässä, hän kulkee sokeana henkisessä maailmassa. Jotkut löytävät henkisestä maailmasta maan päällä tuntemiaan ihmisiä, joilta he voivat saada henkiset totuudet lahjana.

Oma valmistautuminen
Ei kestä kauan, kun me itse astumme läpi suuren portin. Olemmeko tehneet tämän askeleen helpoksi edeltä menneille? Silloin he mielellään vastaanottavat meidät ja ovat loistaen edellä valaisevia oppaita. Olemmeko me ennalta omasta puolestamme oikein valmistautuneet kuolemaan, myös tunteissamme ja ajatuksissamme. Silloin juuri kuolema, joka meistä aluksi tuntuu niin synkältä, osoittautuu loistavimmaksi rakennuskiveksi tulevaisuudenkuvassamme.

Lore Degeller: "KULUTAN, OLEN SIIS OLEMASSA"; Tappajalapset - hätähuuto yhteiskunnallemme

Die Christengemeinschaft-lehdestä 12/2003, suomeksi Kristiyhteisö-lehdessä 2/2004.

Alkaen 1990-luvulta, useamman vuosikymmenen pituisen talouskasvun kauden jälkeen, johon on liittynyt lisääntyvää henkistä tyhjyyttä, näyttää nuorison asenteeksi kehittyneen eräänlainen makaaberi itsestäänselvyys. Tiivistetysti ilmaistuna asenteen motto on: "Kulutan, olen siis olemassa." Suurin piirtein näin asia esitettiin eräässä saksalaisessa televisio-ohjelmassa ("Kulturzeit", 3Sat, 18.7.2003).

Muistamme ehkä varhaisempia samankaltaisia ilmaisuja historiasta, kuten esim. Augustinuksen lauseen, "minä olen", minkä hän loi epäilyjensä pohjalta, tai Descartes'n lauseen "ajattelen, olen siis olemassa", ("cogito ergo sum"). Vaikka tuollaiset sanonnat eivät olekaan eksistentiaalisesti päteviä, niin niillä tarkoitettiin kuitenkin aina ihmisen henkilökohtaista olemassaoloa määrittäviä sielullisia ja henkisiä toimintoja.
Nykyään näillä olemisen ja oman itsensä kokemisilla viitataan ilmeisesti vain ihmisen alastomaan ruumiillisuuteen. Tie seuraavaan syvemmälle vievään askeleeseen, lausahdukseen: "Tapan, olen siis olemassa", ei enää ihmetytä kaiken ihmisyyteen kuuluvan henkisyyden katoamisen keskellä. Tällä on merkityksellisiä seurauksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Kaikkein raskaimmin se näyttää vaikuttavan 15-19-vuotiaisiin nuoriin. Ilmeisesti vain murtautumalla ulos anonyymistä kulutusyhteiskunnasta nuori voi vapauttaa itsensä yksinäisyydestä, identiteettinsä menetyksestä ja kuolettavasta, henkisten sisältöjen puutteesta johtuvasta pitkästymisestä. Edes yhden kerran elämässään hän haluaa murtautua ulos tylsästä massayhteiskunnasta, olla kerrankin kuuluisa, silläkin ehdolla, että se pitää maksaa omalla kuolemalla - näin raportoi "Kulturzeit"-ohjelma.
Taustan tuollaiselle käyttäytymiselle tarjoavat usein eri ryhmät, joita muodostuu yhä useammin. Rokkareiden ja äärioikeistolaisten väliin mahtuu monenlaisia välimuotoja. Niissä yhdistyy raportin mukaan mitä erilaisimpia emotioita, joita ruokkivat alistamisen pelko, sosiaalinen kyvyttömyys tai sovittamattomat oppilas-opettaja-suhteet, jotka purkautuvat holtittomina vihanpuuskina tai sattumanvaraisina raivokohtauksina. Niinpä esim. yhtye nimeltä "Industrial-Band-Ministry" lauloi seuraavasti: "I only kill to know I am alive." Vain kuolemaa tuottavassa toiminnassa nuori voi löytää itsensä tapetussa kohteessa.
Tällaiset ilmiöt alkoivat herättää huomiota ja esiintyä maailmanlaajuisesti vuodesta 1999 alkaen, siis vuosituhannen vaihteen aikoihin. Silloin kaksi nuorta järjesti denveriläisessä lukiossa verilöylyn, jonka aikana he surmasivat puoliautomaattisilla aseilla 12 toveriaan, yhden opettajan ja sitten itsensä.
Tämäntyyppiset tapahtumat eivät kuitenkaan rajoittuneet USA:han, missä kouluja pitää nykyään usein vartioida kuten linnoituksia. Niinpä eräs 16-vuotias, myös vuonna 1999, ampui Bad Reichenhallissa umpimähkään ohikulkijoita, tappoi kolme ja ampui sitten sisarensa ja itsensä. Edelleen vuonna 1999 eräs 15-vuotias tappoi Meissenissa muiden koulun oppilaiden silmien edessä opettajattarensa 22 puukoniskulla. Vuonna 2000 eräs 16-vuotias ampui internaattinsa johtajan baijerilaisessa Brannenburgissa. Kaikilla edellä kuvatuilla nuorilla oli laillisesti hankitut aseet, jotka he olivat ottaneet kotoaan.
Samankaltainen on myös 19-vuotiaan Robert Steinhäuserin tapaus. Hän pani toimeen Erfurtissa vuonna 2002 verilöylyn, jonka aikana hän ampumista harrastaneena surmasi 14 aikuista, kaksi lasta ja sitten vielä itsensä. Hän käytti asetta, johon hänellä oli varattuna vielä 500 ammusta. Hänen tekonsa ravisteli lopultakin julkisuuden hereille.
Toivottomuus, sielullinen tyhjyys, epäonnistuminen koulussa johtuen tieteellisesti taitavista mutta psykologis-inhimillisesti epäonnistuvista pedagogeista lienevät yksi syy, tietokonepelit ja väkivaltavideot toinen. Jälkimmäiset toimivat kiistämättä esikuvina. On epävarmaa, saavutetaanko kielloilla enää mitään näiden tuotteiden jättiläismäisillä markkinoilla. Kaiken lisäksi televisiota ja tietokonetta käytetään nykyään halpoina lastenvahteina. "Yhteiskunta saa sellaiset lapset, jotka se ansaitsee", kerrotaan yhteenvetona mainitussa TV-ohjelmassa.
Lisäsyynä pitää tässä yhteydessä mainita vielä kuitenkin eräs kolmas ilmiö, joka vaikuttaa lisääntyvässä määrin 21. vuosisadalla. Näitä niin sanottuja "tappajalapsia" aikamme ilmiönä yhdistää vihan ja tunnepurkausten vallassa tai ilman mitään syytä suoritetun murhaamisen lisäksi vielä yksi seikka. On todettavissa, että joidenkin nuorten tekijöiden, kuten esim. Bad Reichenhallin murhaajan kohdalla on ilmeisesti kysen apaattisista ja joskus kuin henkisesti poissaolevista henkilöistä, kuten myös siitä, että tekijöiden mentaliteetissa on usein runsaasti sadistisia piirteitä. Näyttää olevan kyse lisäksi pimeiden henkiolentojen toiminnasta. Ne johdattavat mustan magian käytäntöihin, ja Rudolf Steinerin selvityksen mukaan ne ovat lisäämässä vaikutustaan 3. vuosituhannella minuusvoimiltaan heikentyneissä tai minuusvoimansa kokonaan kadottaneissa ihmisissä.
Vain näin on ymmärrettävissä, että jonkin aikaa sitten eräs äiti Nürnbergissä irroitti 10 kuukauden ikäisen vauvansa pään leipäveitsellä tai että 15-18-vuotiaat kiduttivat Naumburgissa erään vanhan miehen sadistisen hitaasti ja brutaalisti päiväkausien ajan kuoliaaksi asti, potkivat, paloittelivat ruumiin, pelasivat jalkapalloa hänen päällään, sotkivat huoneen seinät hänen verellään, niin että jopa kaikkea kokeneet oikeuslääkäritkin olivat tyrmistyneitä.
Tappamishalua - ei edes ali-inhimillisenä minä-tunteena - vaan ennemminkin verenhimoisena raivona ilman motiivia! Kuitenkin tuollaiset käsittämättömät hirmuteot vaativat pohdintaa monella eri tasolla. Mainitun todellisten pimeiden valtojen lisääntyneen vaikutuksen lisäksi on myös karma-motiivi ilmeinen.
Reinkarnaation ja karman käsitteiden mukaisesti ajatteleminen on nykyään ajan vaatima välttämättömyys. Tätä ajattelutapaa eivät edellytä pelkästään maailmanlaajuiset terroriteot eivätkä luonnonkatastrofit vaan erityisesti myös lisääntyvä nuorisorikollisuus. Olivatko viattomilta tuntuvat uhrit mahdollisesti tekijöitä samankaltaisessa tilanteessa jossain edeltävässä inkarnaatioissa? Tällaista kuulee usein jälleensyntymis-terapiaan liittyvissä keskusteluissa. Vai haluavatko nykyiset tekijät ehkä edistää joitakin uusia vapahtamis- tai armahtamisimpulsseja tulevissa ruumiillistumisissa?
Samalla tavoin alimmilla arvioinnin tasoilla pysyy kysyvä katse suunnattuna kohti yhteiskuntaa ja sen materialistis-positivistisen maailmankuvan (positivismi=kaiken yliaistisen hylkäävä maailmankuva) synnyttämää pedagogiikkaa, esiintyköön se sitten kotona tai koulussa. Pitääkö Erfurtin teon aikaansaama hetkellinen herätys meitä hereillä tarpeeksi kauan, että voisimme murtaa vanhat ajatusmallit ja edistää kulttuurin muuttumista?
Voimme esittää itsellemme kysymyksen, kuinka on mahdollista, että huomioon ottaen tuollaiset järkyttävät seuraukset ei olla vielä tartuttu asiaan pohjia myöten ja lähdetty hakeutumaan pelkän materialismin ja darwinismin umpikujasta kohti mielekkäämpää uutta suuntaa.
Silmäys ihmisen henkiseen olemukseen, jota saksalainen runous ja muu kulttuuri niin kiihkeästi ilmentävät, ja pelkästään vastasyntyneen lapsen näkeminen pitäisi jo riittää ymmärtämään, että darwinismi, jota ei ole edes koskaan todistettu oikeaksi, ja sen omituinen periytymisteoria ovat valhetta. Darwinismin tieteellinen arviointi on moneen kertaan suoritettu (Portmann ym.). Tämä ei kuitenkaan vastaa ajan mielipidetottumuksia ja siksi nämä tutkimukset ovat jääneet huomioimatta.
Evoluutioajatuksen käyttö ihmisen sielullis-henkisen kehityksen tutkimuksessa sen sijaan olisi aito edistysaskel ja voisi tarjota mahdollisuuden pysäyttää väkivallan kierre.
Vain suuressa mittakaavassa uudistettu ihmiskuva kykenee mullistamaan vanhempien ja opettajien vastuut suuressa mitassa. Suuntaa voisi ottaa steinerpedagogiikasta. Tekniikan asemesta mottona on taide, tiedon kasaamisen asemesta luonteen kehittäminen, psykologisoivan modernin kirjallisuuden asemesta luetaan runsaammin klassista kirjallisuutta, jossa väkivallan teemaa ei välineellistetä vaan se muunnetaan.
Ali-inhimillisten suhteiden sijaan etsitään suhdetta jumaliin. Tämä ei merkitse paluuta ehtyneille lähteille, vaan inhimillisen kehityksen edistämistä korkeiden henkisten arvojen mieleen palauttamisen avulla. Sillä vain taiteen sisäisestä kokemisesta, olkoon se sitten taiteellisesti suunnitellun matematiikan oppitunnin avulla, tai suoran taiteellisen harjoituksen kautta, tai yksinkertaisesti runojen ulkoa opettelulla, mitä nykyään täysin laiminlyödään, voidaan henkilökohtaista persoonallisuuden kehitystä ja sosiaalista käyttäytymistä edistää. Beuysin määritelmän mukaan taide on juuri sosiaalisen lämmön tuottamista. Vain niin voi yhteiskuntamme lopulta tulevaisuudessa tavoittaa "sosiaalisen taiteen" päämäärän.

Vaikkakaan saksalainen byrokratia ei voi yön yli kirjoittaa koulujen opetussuunnitelmia uudelleen, niin on ajateltava, että tässä ja nyt voisi kuitenkin jo tapahtua jotakin, jos vanhemmat ja opettajat ryhtyvät toteuttamaan omia uusia aloitteitaan. Vanhemmalle sukupolvelle vanhuuden tutkijat ovat jo pitkään suositelleet runojen ulkoa oppimista ennaltaehkäisynä Alzheimerin sairautta vastaan. Voisiko kyseisen sairauden valtava lisääntyminen johtua paitsi väestön eliniän kasvamisesta myös mm. siitä, että jo vuosikymmenten ajan runoja ei ole enää opeteltu ulkoa nuoruudessa? Korkealaatuisen lyriikan ulkoa oppiminen on parannuskeino. Jokainen kantakoon ja vaalikoon omaa runoilijaystäväänsä sydämessään.

Monivuotisten kokemusten ja niihin liittyvien tapahtumien perusteella olen liittänyt tähän kirjoitukseen viisi esimerkkiä Rainer Maria Rilken työstä, jotka voivat toimia inhimillisen kehittyvän elämänkulun seuralaisina. Nuorilla, joilla on ollut mahdollisuus ennen 16. ikävuottaan omaksua itseensä syvällisesti tällaisia sisältöjä (opetella niitä ulkoa ja opetella ymmärtämään niitä), ei ole enää ainoana vaihtoehtona löytää "minä olen" - olemustaan tappamisessa, vaan he voivat kokea toden "minä olen" - olemuksensa. Hirmuteot voivat siten muuntua "sosiaaliseksi taiteeksi".

RUKOUKSIA KUOLLEIDEN PUOLESTA

Me tiedämme mikä liikutti sinua hengessä;
Me tunnemme mikä lämmitti sydäntäsi;
Me pyrimme siihen mikä pakotti tahtoasi -

Henkesi virike,
Sydämesi lämpö,
Tahtosi pakottavuus
Seisovat sielujemme edessä.

Ja edessämme ottaa muodon sen muisto,
kuinka olet ajatellut kanssamme
mitä me pidimme arvokkaimpana ajatuksen sisältönä;

kuinka tunsit kanssamme
mitä me pidimme sydäntemme puhtaimpana rakkautena;
kuinka pyrit kanssamme
siihen mitä me pidimme ihmiskunnan totisimpina päämäärinä;

Ja muistoon liittuu hengen näky;
kuinka valon-täyteisten korkeuksien olennot vastaanottavat sinut
työskentelemään aktiivisesti hengessä;

katsomaan tekojesi tuloksia;
puhumaan ikuisen elämän kieltä
kirkkausjoka voi läpäistä sydämemme,
ja joka säteilee takaisin sinulle
niin että tulevina aikoina
me voimme elää hengen elämää
yhdistettyinä kanssasi.
- Rudolf Steiner -

Rakkautemme seuratkoon sinua,
sielu, joka elät hengessä.
Siellä katselet maallista
elämääsi;
Katsellen tiedostat itsesi
hengeksi,
Ja mikä sinulle sielunmaassa
Ajatellen ilmenee itseydeksesi,
Se vastaanottakoon meidän
rakkautemme,
Niin että tuntisimme itsemme
sinussa,
Ja sinä löytäisit meidän
sielussamme
Sen mikä elää uskollisuudessa
kanssasi.
- Rudolf Steiner -

Hyvä Paimen johtaa sinut sinne
Missä muutut,
jotta saisit hengittää
Ikuisen olennon ilmaa.
Sinne, missä työskentelet
sieluna
Tulevien maailmojen puolesta
Hengen armo
yhdistää meidät sinuun.
- Adam Bittleston -

Kaikkivaltias Jumala, joka hallitset
sekä eläviä että kuolleita,
ja pidät kaikkia luotujasi rakkautesi
iankaikkisilla käsivarsilla,
me rukoilemme sinulta palvelijallesi
rauhaa ja lepoa, jotta hän,
kuoltuaan tälle maailmalle, mutta eläen aina Sinulle,
voisi löytää Sinun jatkuvassa ja
keskeytymättömässä palveluksessasi
täydellisen onnellisuuden ja rauhan,
Kristuksen, meidän Herramme kautta. Amen.
- Vapaa Katolinen Kirkko -

Me tarjoamme ja lahjoitamme sinulle
kaikki sinun lapsesi, jotka ovat
murtautuneet läpi ajan kehän ikuisuuden rajattomuuteen;
erityisesti rukoilemme N:n puolesta.
Olkoot he kykeneväisiä nauttimaan läsnäolostasi
aina suuremmassa ja kirkkaammassa tietoisuudessa,
ja valmistamaan itsensä niihin elämiin,
jotka heidän täytyy vielä elää täällä maan päällä
ennen kuin he tulevat ylistämään sinua hengessä ja totuudessa
ikuisesti. Niin olkoon.
- Mario Schoenmaker -

Lemmikin puolesta:
Ikuinen Henki, me tuomme Sinulle surumme
[eläimen nimi] menetyksen johdosta ja pyydämme
rohkeutta kantaa se. Me tuomme Sinulle kiitoksemme
[eläimen nimi]:sta, joka eli kanssamme ja antoi
meille vapaasti rakkautensa. Me jätämme
ystävämme ja seuralaisemme [eläimen nimi]
Sinun rakastaviin käsiisi. Anna meille silmät nähdä
kuinka rakkautesi sulkee piiriinsä kaikki luodut ja
jokainen elävä olento puhuu meille Sinun rakkaudestasi.
Amen.

SYÖPÄ

Syöpä on elämää, jonka järjestys on järkkynyt, joka on syntynyt solujen välisestä disharmoniasta. Syövässä yksityinen solu ei enää halua alistua kehon kokonaisrakennelmaan. Se tahtoo elää omaa riippumatonta elämäänsä. Se lisääntyy estoitta ja häikäilemättömästi, muusta kehosta piittaamatta. Psykologi Thorvald Detlefsen vertaa kirjassaan "Krankheit als weg" (Sairaus tienä) syövän elämää nykymaailman elämäntapaan. Ajallemme on tunnusomaista häikäilemätön laajentuminen ja omien etujen toteuttaminen muista välittämättä. Poliittisessa, talous-, uskonnollisessa ja yksityiselämässä nähdään enää vain oma päämäärä, rakennetaan tukikohtia (etäpesäkkeitä) omien kuvitelmien ja päämäärien varmistamiseksi. Tietoisuus kaiken elämän muodostamasta kokonaisuudesta on kadonnut. Muut ihmiset samoin kuin luonto valjastetaan omien etujen ajamiseen. Näin olemme julistaneet koko maailman kesti-isännäksemme.

Samoin on kehomme syöpäsolulle vain isäntä, jota se estoitta häikäilemättä käyttää omiin tarkoituksiinsa. Kun keho kuolee, syöpäkin on määränsä päässä - ja sitä se ajattelee ilmeisesti aivan yhtä vähän kuin me ihmiset, jotka pidämme maailmaa kesti-isäntänämme. Syöpä menehtyy lopulta siihen, että se sanoo: "minä tai yhteiskunta". Tällöin se on jo tehnyt päätöksen "minä" ja kun se jatkaa, kuolee se siihen ennenpitkää. Se ei hyväksy, että se kykenee elämään ja yleensä olemaan olemassa vain yhdessä toisten solujen kanssa. Siltä puuttuu tietoisuus suuremmasta, laajemmasta kokonaisuudesta. Samoin kuin solu on osa kehoamme, niin mekin olemme vain osa suurta maailmanjärjestystä.

Jos olet sairastunut syöpään, kysy itseltäsi, missä kohtaa olet joutunut erillesi elämän kokonaisuudesta. Kehon alue, jossa syöpä esiintyy, antaa sinulle viitteitä siitä. Ota siis vastaan kaikki voimasi ja heikkoutesi tietoisesti, hyväksy myönteiset ja kielteiset elämänkokemuksesi. Ne kaikki auttavat sinua tulemaan kokonaiseksi, kun otat ne kaikki vastaan erottamatta mitään tai hylkäämättä mitään. Niin voit avautua elämän kokonaisuudelle ja tuntea alueen, missä kaikki elämä, ulkoinen ja sisäinen, on osa meistä, missä kaikki elää ja vaikuttaa kaiken kanssa sopusoinnussa. Hoitomenetelmät kuten Reiki, samoin kuin kaikki tietoisuutta laajentavat menetelmät ovat tässä suureksi avuksi.

Aila Norlamon käännös Bodo J. Baginskin ja Shalila Sharamonin saksankielisen Reiki-kirjan sairauksia käsittelevästä osasta.

Missään kohtaa ei Steiner ole sanonut lääkäreille mitään vastaavaa, nimittäin, että tämän sairauden kohdalla voidaan havaita jotakin, mitä hän kutsuu minuuden pirstoutumiseksi. Syöpä on kokonaisvaltainen sairaus, mutta se kohdistuu tiettyyn elimeen. Juuri ihmisen minäjärjestelmä pirstoutuu. Minuus ei luonnollisestikaan tuhoudu täysin, mutta on ikään kuin minuuden osia heitettäisiin ulos. Sen täytyy olla minuudelle tavattoman tuhoisa kokemus. Siksi tähän sairauteen liittyy myös ainutlaatuisena ilmiönä pelko, mitä ei voi havaita muussa yhteydessä. Syöpäsairauteen kohdistuvaa kauhua ja pelkoa ei voi perustella kuoleman mahdollisuudella, mikä voi tapahtua muiden sairauksien kohdalla hyvin paljon nopeammin. Pelon syynä on, että tämän sairauden myötä voi todellakin menettää osan olemassaoloaan. Tässä kohtaa Steiner puhuu myös tästä sairaudesta niin, että osa sielua joutuu ruumiin lainalaisuuden alaiseksi, mikä tarkoittaa sen kuolemaa. Sielu voi siis osittain, mutta ei kokonaan, kuolla ruumiin myötä. Mutta vielä dramaattisempi on ihmisen minuuteen kohdistuva hyökkäys. [...] Tunnen tavattoman monia ihmisiä, jotka ovat voittaneet syövän suhtautumalla kasvaimeen eräässä mielessä kuin ulkomaailmaan ja elävät sen kanssa minäihmisinä todella terveellisesti. Syöpäsairauden kanssa minäihmisenä eläminen merkitsee esimerkiksi pelon voittamista. En ilmaisisi asiaa tällä varmuudella, ellen olisi kohdannut paljon ihmisiä jotka ovat voittaneet tämän sairauden, kantaneet sen suoraselkäisesti ja kehittäneet samalla syvää kiitollisuutta, koska he ovat tämän sairauden avulla saaneet minäkokemuksen, josta he eivät voi olla kyllin kiitollisia.

Syöpä on myös sen ilmausta, ettei ihminen kykene tarttumaan minuuden virikkeisiin vaan antaa aina joidenkin ulkopuolisten ideoiden määrätä itseään. Siksi terapiassa on kyse siitä, että ihmisestä tulee juuri se, joka hän oikeastaan tahtoo olla. Syöpäsairauden rajoissa - tuskan, pelon ja kauhun keskellä - on hyvin paljon mahdollisuuksia kääntää se kohti suotuisaa lopputulosta.

TAKOJA 4/2005, "Minuus on aina terve"; professori, lääketieteen tohtori Volker Fintelmannin haastattelu.

ITSEMURHA

Itse kuolemansa aiheuttaneille tulisi lukea kristillisen kirkon uskontunnustuksia; se rakentaa vainajan suhdetta Kristukseen, joka Golgatalla liittyi kaikkien ihmisten maallisiin kohtaloihin. Heidän tilaansa kuoleman jälkeisessä maailmassa voidaan näin lievittää. Elävien ihmisten, läheisten rakkaus, on tärkein auttava voima.

Onnettomuuden kautta kuolleet vainajat eivät myös useinkaan ole tietoisia toisella puolella sinne äkillisesti jouduttuaan, ja he tarvitsevat apua.

Useat itse kuolemansa aiheuttaneet eivät olleet terveessä tietoisuuden tilassa ja toimineet sen perusteella; he eivät siksi ole teostaan täysin vastuullisia, ja saa toivoa, että vaikeat kuoleman jälkeiset kokemukset eivät kestä kauan.

Ihanteellisinta olisi lukea vainajalle joka päivä tiettyyn aikaan, mainiten ensin hänen nimensä selvästi.

("Kuolemisesta ja kuolemanjälkeisestä elämästä", Kaarina Lindblad, Takoja 1/1991)

Rudolf Steiner: "Ihminen pitää elämänsä aikana fyysistä ruumista itsenään, minänään. Se, mitä nimitetään itsetunnoksi, perustuu tähän tosiasiaan. Ja mitä aistillisempi ihminen on, sitä enemmän itsetunnolla on tätä luonnetta. Kuoleman jälkeen puuttuu ruumis, joka on tämän itsetunnon aikaansaaja. Sielu, johon tämä tunne on jäänyt, tuntee itsensä sen takia ikään kuin ontoksi. Itsensä kadottamisen tapainen tunne valtaa sen. Erikoisesti on mainittava, että itsemurhaajat kokevat tämän alueen aivan poikkeuksellisen voimakkaasti. He jättävät fyysisen ruumiinsa keinotekoisesti ja samalla kaikki sen kanssa yhteenkuuluvat tunteet jäävät muuttumattomiksi. Luonnollisessa kuolemassa tapahtuu myös ruumiin hajoamisen yhteydessä siihen liittyvien tunteiden osittainen kuoleminen. Ja itsemurhan tehneelle jäävät vielä tuskallisen onttouden tunteen lisäksi tyydyttämättömät himot ja toiveet, joiden takia hän teki itsemurhan."

Rudolf Steiner antoi neuvon, ettei itsemurhan tehneelle pidä toimittaa polttohautausta vaan maahautaus. Ruumis säilyy pidempään suuntautumisen apuna vainajalle, ei ulkonainen ruumis, joka tietenkin hajoaa, vaan ruumiin kuvahahmo, joka on näkyvissä erikoisesti luuston järjestelmässä ja joka alkukuvallisuudessaan ilmaisee ihmisen olemusta.

Vainaja saa myös muistamisesta "ruumiillista tukea", kun elvytämme muistot, joita hänestä kannamme. Teemme tämän aivan vaistomaisestikin.

Voimme muistella ihmisen sisintä olemusta, hänen elämän päämääriään, mitä suurta ja kaunista hänessä eli. Vahvistava, myönteinen voima virtaa vainajalle, kun käännymme hänen sisimmän olemuksensa puoleen.

Steinerin antama meditaatiosäe itsemurhan tehneelle häntä ajatellessa:

1. Tahtosi oli heikko

2. Vahvista tahtoasi

3. Minä lähetän sinulle lämpöä kylmyyteesi

4. Minä lähetän sinulle valoa pimeyteesi

5. Rakkauteni sinulle

6. Ajatukseni sinulle

7. Kasva edelleen.

(Albrecht Schwenk: "Kasva edelleen - ajatuksia itsemurhasta"; Kristiyhteisö-lehti n:o 1/1995)

Aistivaikutelmien puute ja mahdottomuus löytää sielullista tyydytystä tulee nyt aivan erityisen tuskalliseksi kokemukseksi. Tyhjyyden tunne ja "jano" puuttuvan fyysisen kehon aiheuttamina tulevat kuoleman jälkeen eteen puhdistautumisvaiheessa voimakkaasti. Jano ei kohdistu pelkästään fyysiseen kehollisuuteen vaan ihmiseen itseensä, omaan minään, joka oli yhdenmukaistunut ruumiillisen olemassaolon muotoon. Persoonallisesta päätöksestä tuotettu kuolema erkaannuttaa ihmisen ei vain ympäristönsä näkemisestä henkiseltä kannalta, vaan kuolema evää häneltä senkin, mikä avaisi hänelle pääsyn henkiseen maailmaan. Hän kadottaa kokemuksen omasta minuudestaan. Silloin ei ole mitään "jäljellä." Hänellä ei ole minkäänlaista ylijäämää, joka voisi tulla vähitellen toisten hyväksi. Elämän ensimmäisellä puoliskolla itsemurhan tehneellä ei ole tasapainottavia voimia, jotka voisivat auttaa muita kuolleita, eikä myöskään luovia elävöittäviä kykyjä auttaa maan päällä olevia ihmisiä. Nämä voimat mitätöityvät itsemurhapäätöksen kautta, mikä johtuu kohtalokkaasta oman olemuksen samastamisesta pelkkään maiseen olemassaoloon.
(Eija Dodds: Äkkinäisestä kuolemasta ja itsemurhasta. Kristiyhteisö-lehti n:o 1/2008.)

Mistä tuleekaan tämä oma kyvyttömyyden tunne, ellei puuttuvasta uskosta siihen ikuisesti pysyvään ja jumalalliseen, joka johtaa tätä lyhytnäköisyydessämme sekasortoiselta tuntuvaa olemassaoloa. Materialismi on tuhonnut tämän uskon ja korjaa nyt itsemurhina onton, ilottoman maailmankatsomuksensa kypsyneet hedelmät. Jos kaikki on minulta lopussa - ikuisesti lopussa - vetäessäni viimeistä hengenvetoa tässä maan piirissä, miksi minulla ei olisi oikeutta lyhentää kärsimyksiäni? Tyhjäksi tulemisenhan täytyy kuitenkin kerran tulla, joten mitäpä siitä, jos se tulee muutamia vuosia aikaisemmin? Tyhjäksi tuleminen on kuitenkin parempi kuin häpeä ja kunniattomuus tai tuskat ja puutteet; siispä rivakka teko ja kaikki on lopussa. Tällaisia ovat materialistin johtopäätökset.
Ellei asianlaita olekaan sellainen, vaan jos me olemmekin ikuisuusolentoja, täällä aistimaailmassa koulua käyviä, jotta kasvaisimme kansalaisiksi korkeampaan maailmaan, jos jokainen täällä meitä kohtaava kärsimys on ainoastaan tässä tai jossakin edellisessä olemassaolossa tekemiemme erehdysten tarpeellinen seuraus, ja jos tämä kärsimys on myös korvaamaton parannuskeino itse lyömiimme haavoihin, silloinhan itsemurhan täytyy olla vaarallisimpia tekoja, joita ihmishenki voi itselleen tehdä. Jos on olemassa jumalallinen maailmanhallitus ja jos löytyy rakastava sunnitelma tässä tapahtumien näennäisessä ihmiselämän muodostavassa sekasorrossa, lienee selvä, etten voi väkivalloin vetäytyä pois jumalallisesta johdosta. Se olisi silloin voimaton ja minä olisin vahvempi, eikä se silloin olisikaan jumalallinen. Jos kärsimykset ovat välttämättömiä henkeni siveelliselle kehitykselle, täytyy rakastavan kaitselmuksen antaa ne taas minulle. Ei auttanut, että koetin itsepäisesti poistaa ne itseltäni, sillä ne tulevat taas seuraavassa olemassaolossa enkä pääse niistä ennen kuin olen oppinut kantamaan niitä sillä tavalla, että ne koituvat minulle siunaukseksi.
(Oscar Busch: Jälleensyntyminen, karma ja kuolemanjälkeinen elämä)

PEKKA ERVAST: ITSEMURHA EI OLE OIKEA RATKAISU

Eripainos Ruusu-Risti lokakuu n:o 8/1977 (Esitelmä Helsingissä 18.10.1925). Lyhennelmä (14 s.)!

Lue teksti kokonaisuudessaan!

Nyt meidän pitää luoda silmäys itsemurhan seurauksiin. Kun tutkimme ilmiöitä, jotka seuraavat itsemurhan tekoa kuolemanjälkeisessä elämässä, silloin vasta kykenemme paremmin arvostelemaan itsemurhaa. Teemme näet sen huomion, että puolueettomasti katsoen itsemurha on hullu teko. Ja miksi? Sen tähden että kaikista silmiinpistävin ilmiö, kun tutkimme itsemurhaajien kohtaloa kuoleman jälkeen, on useimmissa tapauksissa se, että kuolema tuli heille suurena yllätyksenä; he eivät ollenkaan osanneet aavistaa, mitä kuolema on, sillä he luulivat: kuoleman perästä tulee lepoa tai kaikki on lopussa tai joka tapauksessa elämä silloin on helmpompaa. Näin he luulivat ja siinä he pettyivät, sillä

1) kuolema ei lopettanut, he jäivät olemaan,

2) kuolema ei ollut lepoa, vaan se tuli heille suureksi vaivaksi,

3) kuolema ei ollut heille helpompaa, vaan tuskallisempaa kuin elämä maan päällä.

Mikä näet useimmissa itsemurhaajissa on vallitsevana tunteena kuoleman jälkeen? Mikä se on niin perin toisenlaista, kuin mitä he olivat aavistaneet? Se, että he ovat aivan yksin!

Monelle itsemurhaajalle on kuoleman hetkellä tai vähän ennen tullut mieleen pieni kuoleman pelko, joten itsemurha tavallaan on ollut rohkea teko. Surmatessaan itsensä monen on täytynyt rohkaista mieltään. Mutta mitä tuo hetken epäröinti ja pelko on aiheuttanut kuolemantakaisen tilan suhteen? Se on merkillinen psykologinen voima. Se aiheuttaa, että itsemurhaaja kalman tilassa elää yhä uudestaan kaikki syyt ja kaikki hetket, jotka kävivät itsemurhan edellä, ja sitten itsemurhan teon ja heräämisen tunnelmat toisella puolella. Tämä luonnottomasti ärtyneen muistin esiinloihtima kuvasarja toistuu yhä uudestaan. Onneton vainaja on kuin orava pyörivässä häkissään, jota ei saa pysähtymään. Tämä on vaikea ja tuskallinen kokemus monelle itsemurhaajalle.

Jokaisella ihmisellä on karman määräämä elinikä eli elinvoiman määrä. Kun ihminen tappaa itsensä, on hän heittänyt fyysisen ruumiinsa syrjään, mutta ei ole voinut lyhentää omaa ikäänsä. Hän jää sen tähden olemaan tänne maan piiriin, kunnes hänen elinvoimansa muuten olisi kulunut loppuun.

He jäävät yksinäisyydessä oleskelemaan maan ilmapiirissä, ja joko he yhä uudestaan elävät läpi kamalan tekonsa, tai sitten he harhailevat kuin asumattomassa erämaassa ja tuntevat sanomatonta ikävää. Nämä vainajat mielellään tunkeutuvat ns. mediumin luo tai sitten sellaisen ihmisen luo, joka itse hautoo itsemurha-ajatuksia. Joutuessaan kosketukseen maan päällä elävän ihmisen kanssa, he aivan kuin imeytyvät häneen, ja heidän sielussaan soi haikea tunne: "Voi kuinka olen yksin, etkö sinä voisi tulla minulle toveriksi?" Ja heidän sanomaton ikävänsä heijastuu maan päällä elävän sieluun, tukien ja vahvistaen tämän omia ajatuksia ja tunnelmia. Siten itsemurhaajat melkein tahtomattaan joutuvat elävien kiusaajiksi. Ja jos he joutuvat mediumin yhteyteen, niin että voivat ilmaista ajatuksiaan eläville, silloin he niin riemastuvat sellaisesta tilaisuudesta, että useimmiten kertovat omasta katumuksestaan ja miten vaikea heidän on olla. Mutta mediumin yhteyteen joutuminen on sangen epäedullinen itsemurhaajalle, sillä se pitkittää hänen oloaan kalman tilassa ja vaikeuttaa nousua tuonelaan.

Olemme tähän saakka puhuneet itsemurhan seurauksista ainoastaan kuolemanjälkeisessä elämässä, mutta täytyy ottaa huomioon, että itsemurhalla on seurauksensa tulevassa maallisessakin elämässä. Ihminen on jälleensyntyvä olento, sen tähden hänet lähetetään elämän kouluun yhä uudestaan, jotta vähitellen oppisi läksynsä. Jos ihminen siis jostakin syystä murhaa itsensä, joutuu hän seuraavassa elämässä uudestaan samanlaisiin tilanteisiin; uudestaan tulevat hänen eteensä samat vaikeudet. Taas ne kysyvät häneltä: jaksatko nyt voitta itsesi?

Meidän täytyy juuri oppia voittamaan itsemme, voittamaan karmamme, niin kuin sanotaan. Jos olemme "orjia talossa", emme ole vielä saavuttaneet elämän päämäärää. Meidän täytyy tulla "pojiksi taloon", kuten Jeesus sanoo, ja se merkitsee, että emme saa mitään kärsimyksiä paeta, emme koskaan olla raukkamaisia. Meidän täytyy oppia kantamaan ristimme iloisin mielin, voittamaan itsemme ja olosuhteemme. Se on asetettu meidän kaikkien tehtäväksi.

... Yritetään itsemurhaajiakin kuolemanjälkeisessä elämässä ohjata ja opastaa, joskin on vaikea päästä heidän puheilleen siinä ilmapiirissä, etenkin niiden, jotka elävät ennen kuvatussa oravanmyllyssä. Mutta niin pian kuin saa heidän mielensä hereille, ovat hekin vaikutuksille alttiita. Heille selitetään mikä elämä on ja missä he ovat erehtyneet. Kauneimpia näkyjä kuolemanjälkeisessä elämässä tarjoaakin itsemurhaaja, joka auttajansa kautta on päässyt selvyyteen erehdyksestään ja tuntee olevansa täynnä katumusta. Auttajansa taluttamana hän saapuu elämän ja kuoleman Herran luo, Kristuksen luo, ja langeten Hänen jalkojensa juureen polvilleen, hän nostaa kyyneleisen katseensa kohti sitä loistavaa olentoa, joka seisoo hänen edessään, ja tunnustaa:

"Oi, kuinka olen pieni ja huono, kuinka olen erehtynyt elämän suuresta tehtävästä. Mitenkä minun nyt käy? Voinko ollenkaan sovittaa tekoni? Onko minulle, Herra, mitään armahdusta?"

Ja silloin tuon kirkkaan ja loistavan olennon silmistä säteilee iankaikkinen rakkaus, ääretön laupeus ja armo, ja hänen äänensä sävy on kuin taivainen soitto, kun hän lempeästi vastaa:

"Minä ymmärrän sinua, lapseni, ja annan sinulle anteeksi. Nouse ja käy työhön, mutta älä enää syntiä tee."

Ja miksi emme lopuksi sanoisi jotakin itsellemme? Me, jotka elämme tässä näkyvässä maailmassa, me voimme varmasti olla avuksi monelle sairaalle sielulle, voimme varmasti estää itsemurhiakin tapahtumasta, jos sydämellämme ja sielullamme tahdomme olla mukana maailman suruja lievittämässä, jos yksityisessä elämässämme kukin tahollamme ojennamme auttavan käden, lausumme rohkaisevan sanan, luomme ymmärtäväisen katseen ja aina muistamme Mestarin neuvon: "Mitä tahdotte, että toiset teille tekevät, se heille tehkää!"