Yhdistetty lyhennelmä kahdesta artikkelista: Takoja 2/2009 - Auli Laitila: Arvokkaasti kohti kuolemaa ja kynnyksen yli, perustuen saksalaisen Christer Kaulin saattohoidosta pitämään seminaariin; sekä Kristiyhteisö-lehti n:o 4/2009 - Rolf Megow: Taloomme astuu kuolema.
Läsnäolo ja suojaus
Saattajan on tärkeä toimia syvässä rauhassa ja antaumuksella, läsnä ollen, havaiten ja itsessä ollen ja tehdä kaikki tietoisesti. Kun emme ole läsnä, kuoleva vetää elämänvoimiamme.
- Kun säilyttää oman suojan rakentamatta panssaria, voi olla itsessään ja samalla toisen kanssa. Jos uppoaa toisen kärsimykseen, ei pysty säteilemään rakkautta ja lämpöä.
Kuoleva voi takertua meihin fyysisesti pelostaan käsin, jolloin hän varastaa voimiamme, jos emme ole itsessämme ja suojaa itseämme. Harjoittelemalla voi opetella olemaan läsnä kuolevan kanssa ja samalla ylläpitää itseä. Hoitaja voi tehdä sielullisesti parantavan ja suojelevan eleen laittamalla kämmenensä saatettavan käden päälle kuin lämpösuojan.
- Kämmenessä on jotakin, jota voi antaa pois antamatta pois. Hoitaja tuntee, kun saatettava ei enää halua suojaa.
Kylmät jalat, hikoilu
Vakavasti sairaalla ja kuolevalla on usein kylmät jalat, mikä haittaa nukahtamista. Löysät sukat ja peitto kevyesti päällä tuovat hyvän olon. Jos suuta kuivaa, annetaan vähän vettä tai mietoa teetä. Talvella voi käyttää ilmankostutinta, jossa on kevyesti tuoksuöljyä. Jos kuoleva hikoilee, voi laittaa pesuveteen vähän sitruunaa, salviaa tai mietoa minttuteetä. Kostea pyyhe otsalla ja jalkakylpy rentouttavat.
Elämänkaari, anteeksianto
Saattajalle on tärkeä tuntea ihmisen elämänkaari, kun kuolema lähestyy. On suuri apu, jos henkilö itse pystyy kertomaan elämästään. Dementoituneiden osalta omaiset voivat kertoa omalta kannaltaan. On kuunneltava avoimesti ilman arvostelua, koska se auttaa kertojaa.
- Kuoleva voi olla myös hyvin kieltäytyvä ja vihamielinen meitä kohtaan, mutta on tärkeä olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Kyse on usein itseen kohdistuvasta tyytymättömyydestä, joka purkautuu ulospäin. Varovasti voi kysyä, mitä kuoleva tekisi elämässään eri tavalla. Jos hän on kantanut kaunaa jollekulle ja pystyy sisäisesti antamaan anteeksi, se vapauttaa hänet vihasta, mutta vaikuttaa laajemminkin. On tärkeää, että kuuntelee ja havaitsee, mutta ei tuomitse ihmistä, vaan antaa hänelle mahdollisuuden vapautua ja muuttua.
Rentoutuminen; musiikki; hengellisyys
Ruumista rentouttavat toimenpiteet vapauttavat ja rentouttavat myös ihmisen sielullista puolta, ja sielullinen vapautuminen edistää ruumiin rentoutumista. Huoneen järjestys
ja puhtaus on tärkeää. Moni pitää kynttilän valosta, mutta jotkut pelkäävät. Musiikki ja laulu rauhallisessa virrassa auttavat rentoutumaan, laukaisemaan jännitystä ja nukahtamaan. Melodia on tekstiä tärkeämpi, ja esimerkiksi kehtolaulut sopivat hyvin. Voi myös itse keksityllä melodialla laulaa laa, laa, laa tai hyräillä mm, mm, mm. Myös kuvilla on parantava vaikutus. Esimerkiksi Isenheimin alttaritauluista, joissa Kristus on ristillä ja sitten ylösnoussut, on haettu voimaa. Vaikka henkilö on aiemmin kieltäytynyt kirkon kohtaamisesta, kuoleman lähestyessä voi tulla valmius kuunnella myös hengellisiä asioita. Jos kuolevalla on vaikeuksia, mutta hän kieltää rukouksen, henkilökunta voi rukoilla keskenään. Rukoushetkeen on järkevää osallistua vain, kun hoitaja suhtautuu siihen myönteisesti.
Kaksoisolento
Elämän loppuvaiheissa voi tapahtua, että ihminen muuttuu niin vaikeaksi ja kauheaksi, ettei häntä tunne entisekseen. Kyse on kaksoisolennon voimakkaasta esiintulosta. Meissä vaikuttaa kaksoisolento, jonka olemme luoneet elämämme aikana ajatuksillamme ja teoillamme, sekä yleisinhimillinen kaksoisolento, joka tulee syntymän kautta. Syntymän kautta tulleen kaksoisolennon täytyy irrota meistä ennen kuoleman rajaa, mutta se yrittää raivokkaasti pitää meistä kiinni.
- Kun menemme huoneeseen, jossa on riehuva kaksoisolento, on tärkeä suojata itsensä, ettei se vaikuta minuun ja voin pysyä itsenäni. Suojaus voi tapahtua Kristuksen avulla, esimerkiksi sanomalla ennen huoneeseen menoa: Kristus minussa, Kristus sinussa, Kristus meissä. Voi myös pyytää omaa suojelusenkeliä, että enkeli auttaisi minua pysymään itsessäni enkä pelkäisi. Jos ei puhe auta, voi kokeilla rauhoittamiseen jalkojen tai käsivarren sivelyä tai lyyran soittoa.
Saattajan sisäinen tila
- Jos hoitaja kiinnittää huomionsa haavaan, jota on hoitamassa, hoidettava tuntee tuskaa ja huutaa. Jos hoitaja on valmistautunut tilanteeseen ja katsoo ihmistä, muistaen kuka hän on ja näkee hänet hoitaen haavan siinä sivussa, hoidettava on ihan rauhallinen. Saattajan oma sisäinen tila kuten pelko ja negatiiviset ajatukset vaikuttavat potilaaseen ja kuolevaan.
- Tulemalla tietoiseksi omista ajatuksista voi myös auttaa itseä kestämään.
Viime hetket
Viime hetket ennen kuolemaa muistuttavat usein unenomaista olotilaa. Tasainen hengitys muuttuu epäsäännölliseksi ja korisevaksi. Silmät ovat kokonaan tai puoleksi kiinni ja kädet hapuilevat levottomina peitettä. Mukana olevana me saamme todeta, että itse kuolevan kokemukset ovat aivan toisenlaiset. Tästä lähtien me emme enää voi seurata hänen sielunsa kulkua oman ruumiimme aistein. Hänelle loistaa nyt jo kaukaa yliaistinen valo. Mutta myös hänen havaintonsa maallisesta ympäristöstä herkistyvät. Emme missään tapauksessa sen tosiasian perusteella, ettei hän enää reagoi mihinkään saa tehdä sitä johtopäätöstä, ettei hän enää voisi havaita mitään. Eivät vain äänet ja sanat vaan myös tunnelma ja ajatukset saavuttavat hänet ehkä mitä selkeimmin ja rakkaudeton sana tai sopimaton ilmaus tuottavat hänelle mielipahaa.
Kuoleman jälkeen
Kuoleman jälkeen on tarpeen pestä vainaja vielä kerran. On tärkeää, että peseminen tehdään kunnioituksella ja vainaja puetaan haluamallaan tavalla.
- Kun ihmisen jokapäiväinen naamio on poissa ja oleellinen läsnä kuoleman hetken jälkeen, voi ehkä aavistaa, kuka ihminen todella halusi olla.
- Huoneessa voi havaita, että läsnä on vielä elämää, kuin harso, joka leijailee kuolleen ympärillä. Kun ei käsitä, mitä on tapahtumassa, voi pelottaa. Aikaisemmin on tiedetty, että ihmisen sielullis-henkiset olemuspuolet ovat kuoleman jälkeen vielä ruumiin lähellä, ja myös kuoleman rajalla käyneet ovat kertoneet tästä.
Aika heti kuoleman jälkeen on vielä täynnä pyhää rauhaa. Onhan poistuva vielä aivan lähellä, aivan tässä, täysin taakse jääneiden sielujen puoleen kääntyneenä. Kuolema etenee hitaasti, tapahtuu asteittain eikä pääty heti hengityksen lakattua. Tämä kuolleen läsnäolo ilmenee hiljaisina muutoksina vainajan kasvoilla. Niillä näkyy selvästi, miten varoen sielu irtoaa ruumiista ja miten kauan siihen on vielä olemassa hieno suhde. Siksi kuollutta ei pitäisi myöskään liian nopeasti viedä pois vaan, jos se on mahdollista, vasta kolmantena päivänä, mikäli ulkoiset olosuhteet sen sallivat.
Kun kuolema on astunut taloon, meille tulee tarve järjestää kuolinhuone uudelleen vielä kerran ja koristella se vastaamaan sitä uutta elämänpiiriä, johon rakastettu ihminen nyt astuu. Mutta vielä tärkeämpää on se, mikä nyt elää ajatuksissamme ja tunteissamme. Hiljainen rukous kuolinvuoteen äärellä ja Johanneksen evankeliumin lukeminen jatkuessaan tunteja tai päiviä eivät merkitse jotain vain rajan ylittävälle vaan ovat myös mitä kaunein lohtu tänne jälkeen jääneille. Mieleen nousevat monet herkät kokemukset elämästä eronneen kanssa. Aivan uudella tavalla hänen olemuksensa tulee vielä kerran lähelle meitä.
Melkein kaikissa kappeleissa ja krematorioissa on mahdollisuus nähdä vainaja vielä kerran ennen siunaustilaisuutta. Usein tätä mahdollisuutta ei huomioida, luultavasti, koska poismennyt haluttaisiin muistaa sellaisena kuin hän oli eläessään. Mutta eikö tämä todellisuudessa johdu pelostamme joutua katsomaan kuollutta ruumista? Arkun ääreen astuminen vaatii varmasti aluksi itsensä voittamista. Mutta tahdomme kuitenkin voittaa pelkomme ja luopua tästä mahdollisuudesta vain jos tosiasiat ovat sitä vastaan. Myöhemmin muistamme juuri tämän hetken aivan erityisenä ja se auttaa lujittamaan herkän suhteen häneen, joka näissä verhoissa kerran eli.
Aina ei käytetä hyväksi kaunista mahdollisuutta "esilukea" edesmenneelle jotain vielä kauan aikaa. - Kuvittelemme hänet sisäisin silmin hyvin elävänä ja luonteenomaisena, ehkä valokuva tai häneltä saamamme kirje tukenamme. Sitten kaikuvat sanat, joilla yhä vielä voi olla hänelle merkitystä. Teksteiksi sopivat evankeliumit.
Henkisessä maailmassa
Rudolf Steiner on henkisen tutkimuksen perusteella kuvannut kuoleman jälkeistä elämää lukuisissa esitelmissään, joita on suomeksi julkaistu mm. kirjassa Elämä kuoleman jälkeen (2006, tarkistettu painos 2009). Steinerin mukaan ihmiselle avautuu heti kuoleman jälkeen oman elämänsä panoraama toisiaan seuraavina kuvina. Seuraavissa vaiheissa ihmisen ns. elämänruumis sulaa kosmokseen ja hän päästää irti maallisesta käymällä läpi puhdistusvaiheessa kaikki pyyteet ja vietit, joita ei enää voi tyydyttää. Seuraavaksi ihminen tarkastelee elämäänsä muiden ihmisten näkökulmasta kokemalla itsessään kaikki ne tunteet ja kärsimykset, joita on aiheuttanut muille.
- Tästä perspektiivistä se tuntuu kamalalta, mutta henkisen maailman ihminen haluaa kokea sen.
Kun ihmisen sielullinen osa on työstetty läpi, se jää sielun maailmoihin ja puhdas minuus lähtee henkiselle tielle.
- Vasta siellä ihminen kohtaa korkeimmat totuudet ja voi sanoa, että astumme taivaisiin.
Jos ihminen ei ole kiinnostunut henkisistä asioista maan elämässä, hän kulkee sokeana henkisessä maailmassa. Jotkut löytävät henkisestä maailmasta maan päällä tuntemiaan ihmisiä, joilta he voivat saada henkiset totuudet lahjana.
Oma valmistautuminen
Ei kestä kauan, kun me itse astumme läpi suuren portin. Olemmeko tehneet tämän askeleen helpoksi edeltä menneille? Silloin he mielellään vastaanottavat meidät ja ovat loistaen edellä valaisevia oppaita. Olemmeko me ennalta omasta puolestamme oikein valmistautuneet kuolemaan, myös tunteissamme ja ajatuksissamme. Silloin juuri kuolema, joka meistä aluksi tuntuu niin synkältä, osoittautuu loistavimmaksi rakennuskiveksi tulevaisuudenkuvassamme.
Saattajan on tärkeä toimia syvässä rauhassa ja antaumuksella, läsnä ollen, havaiten ja itsessä ollen ja tehdä kaikki tietoisesti. Kun emme ole läsnä, kuoleva vetää elämänvoimiamme.
- Kun säilyttää oman suojan rakentamatta panssaria, voi olla itsessään ja samalla toisen kanssa. Jos uppoaa toisen kärsimykseen, ei pysty säteilemään rakkautta ja lämpöä.
Kuoleva voi takertua meihin fyysisesti pelostaan käsin, jolloin hän varastaa voimiamme, jos emme ole itsessämme ja suojaa itseämme. Harjoittelemalla voi opetella olemaan läsnä kuolevan kanssa ja samalla ylläpitää itseä. Hoitaja voi tehdä sielullisesti parantavan ja suojelevan eleen laittamalla kämmenensä saatettavan käden päälle kuin lämpösuojan.
- Kämmenessä on jotakin, jota voi antaa pois antamatta pois. Hoitaja tuntee, kun saatettava ei enää halua suojaa.
Kylmät jalat, hikoilu
Vakavasti sairaalla ja kuolevalla on usein kylmät jalat, mikä haittaa nukahtamista. Löysät sukat ja peitto kevyesti päällä tuovat hyvän olon. Jos suuta kuivaa, annetaan vähän vettä tai mietoa teetä. Talvella voi käyttää ilmankostutinta, jossa on kevyesti tuoksuöljyä. Jos kuoleva hikoilee, voi laittaa pesuveteen vähän sitruunaa, salviaa tai mietoa minttuteetä. Kostea pyyhe otsalla ja jalkakylpy rentouttavat.
Elämänkaari, anteeksianto
Saattajalle on tärkeä tuntea ihmisen elämänkaari, kun kuolema lähestyy. On suuri apu, jos henkilö itse pystyy kertomaan elämästään. Dementoituneiden osalta omaiset voivat kertoa omalta kannaltaan. On kuunneltava avoimesti ilman arvostelua, koska se auttaa kertojaa.
- Kuoleva voi olla myös hyvin kieltäytyvä ja vihamielinen meitä kohtaan, mutta on tärkeä olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Kyse on usein itseen kohdistuvasta tyytymättömyydestä, joka purkautuu ulospäin. Varovasti voi kysyä, mitä kuoleva tekisi elämässään eri tavalla. Jos hän on kantanut kaunaa jollekulle ja pystyy sisäisesti antamaan anteeksi, se vapauttaa hänet vihasta, mutta vaikuttaa laajemminkin. On tärkeää, että kuuntelee ja havaitsee, mutta ei tuomitse ihmistä, vaan antaa hänelle mahdollisuuden vapautua ja muuttua.
Rentoutuminen; musiikki; hengellisyys
Ruumista rentouttavat toimenpiteet vapauttavat ja rentouttavat myös ihmisen sielullista puolta, ja sielullinen vapautuminen edistää ruumiin rentoutumista. Huoneen järjestys
ja puhtaus on tärkeää. Moni pitää kynttilän valosta, mutta jotkut pelkäävät. Musiikki ja laulu rauhallisessa virrassa auttavat rentoutumaan, laukaisemaan jännitystä ja nukahtamaan. Melodia on tekstiä tärkeämpi, ja esimerkiksi kehtolaulut sopivat hyvin. Voi myös itse keksityllä melodialla laulaa laa, laa, laa tai hyräillä mm, mm, mm. Myös kuvilla on parantava vaikutus. Esimerkiksi Isenheimin alttaritauluista, joissa Kristus on ristillä ja sitten ylösnoussut, on haettu voimaa. Vaikka henkilö on aiemmin kieltäytynyt kirkon kohtaamisesta, kuoleman lähestyessä voi tulla valmius kuunnella myös hengellisiä asioita. Jos kuolevalla on vaikeuksia, mutta hän kieltää rukouksen, henkilökunta voi rukoilla keskenään. Rukoushetkeen on järkevää osallistua vain, kun hoitaja suhtautuu siihen myönteisesti.Kaksoisolento
Elämän loppuvaiheissa voi tapahtua, että ihminen muuttuu niin vaikeaksi ja kauheaksi, ettei häntä tunne entisekseen. Kyse on kaksoisolennon voimakkaasta esiintulosta. Meissä vaikuttaa kaksoisolento, jonka olemme luoneet elämämme aikana ajatuksillamme ja teoillamme, sekä yleisinhimillinen kaksoisolento, joka tulee syntymän kautta. Syntymän kautta tulleen kaksoisolennon täytyy irrota meistä ennen kuoleman rajaa, mutta se yrittää raivokkaasti pitää meistä kiinni.
- Kun menemme huoneeseen, jossa on riehuva kaksoisolento, on tärkeä suojata itsensä, ettei se vaikuta minuun ja voin pysyä itsenäni. Suojaus voi tapahtua Kristuksen avulla, esimerkiksi sanomalla ennen huoneeseen menoa: Kristus minussa, Kristus sinussa, Kristus meissä. Voi myös pyytää omaa suojelusenkeliä, että enkeli auttaisi minua pysymään itsessäni enkä pelkäisi. Jos ei puhe auta, voi kokeilla rauhoittamiseen jalkojen tai käsivarren sivelyä tai lyyran soittoa.
Saattajan sisäinen tila
- Jos hoitaja kiinnittää huomionsa haavaan, jota on hoitamassa, hoidettava tuntee tuskaa ja huutaa. Jos hoitaja on valmistautunut tilanteeseen ja katsoo ihmistä, muistaen kuka hän on ja näkee hänet hoitaen haavan siinä sivussa, hoidettava on ihan rauhallinen. Saattajan oma sisäinen tila kuten pelko ja negatiiviset ajatukset vaikuttavat potilaaseen ja kuolevaan.
- Tulemalla tietoiseksi omista ajatuksista voi myös auttaa itseä kestämään.
Viime hetket
Viime hetket ennen kuolemaa muistuttavat usein unenomaista olotilaa. Tasainen hengitys muuttuu epäsäännölliseksi ja korisevaksi. Silmät ovat kokonaan tai puoleksi kiinni ja kädet hapuilevat levottomina peitettä. Mukana olevana me saamme todeta, että itse kuolevan kokemukset ovat aivan toisenlaiset. Tästä lähtien me emme enää voi seurata hänen sielunsa kulkua oman ruumiimme aistein. Hänelle loistaa nyt jo kaukaa yliaistinen valo. Mutta myös hänen havaintonsa maallisesta ympäristöstä herkistyvät. Emme missään tapauksessa sen tosiasian perusteella, ettei hän enää reagoi mihinkään saa tehdä sitä johtopäätöstä, ettei hän enää voisi havaita mitään. Eivät vain äänet ja sanat vaan myös tunnelma ja ajatukset saavuttavat hänet ehkä mitä selkeimmin ja rakkaudeton sana tai sopimaton ilmaus tuottavat hänelle mielipahaa.
Kuoleman jälkeen
Kuoleman jälkeen on tarpeen pestä vainaja vielä kerran. On tärkeää, että peseminen tehdään kunnioituksella ja vainaja puetaan haluamallaan tavalla.
- Kun ihmisen jokapäiväinen naamio on poissa ja oleellinen läsnä kuoleman hetken jälkeen, voi ehkä aavistaa, kuka ihminen todella halusi olla.
- Huoneessa voi havaita, että läsnä on vielä elämää, kuin harso, joka leijailee kuolleen ympärillä. Kun ei käsitä, mitä on tapahtumassa, voi pelottaa. Aikaisemmin on tiedetty, että ihmisen sielullis-henkiset olemuspuolet ovat kuoleman jälkeen vielä ruumiin lähellä, ja myös kuoleman rajalla käyneet ovat kertoneet tästä.
Aika heti kuoleman jälkeen on vielä täynnä pyhää rauhaa. Onhan poistuva vielä aivan lähellä, aivan tässä, täysin taakse jääneiden sielujen puoleen kääntyneenä. Kuolema etenee hitaasti, tapahtuu asteittain eikä pääty heti hengityksen lakattua. Tämä kuolleen läsnäolo ilmenee hiljaisina muutoksina vainajan kasvoilla. Niillä näkyy selvästi, miten varoen sielu irtoaa ruumiista ja miten kauan siihen on vielä olemassa hieno suhde. Siksi kuollutta ei pitäisi myöskään liian nopeasti viedä pois vaan, jos se on mahdollista, vasta kolmantena päivänä, mikäli ulkoiset olosuhteet sen sallivat.
Kun kuolema on astunut taloon, meille tulee tarve järjestää kuolinhuone uudelleen vielä kerran ja koristella se vastaamaan sitä uutta elämänpiiriä, johon rakastettu ihminen nyt astuu. Mutta vielä tärkeämpää on se, mikä nyt elää ajatuksissamme ja tunteissamme. Hiljainen rukous kuolinvuoteen äärellä ja Johanneksen evankeliumin lukeminen jatkuessaan tunteja tai päiviä eivät merkitse jotain vain rajan ylittävälle vaan ovat myös mitä kaunein lohtu tänne jälkeen jääneille. Mieleen nousevat monet herkät kokemukset elämästä eronneen kanssa. Aivan uudella tavalla hänen olemuksensa tulee vielä kerran lähelle meitä.
Melkein kaikissa kappeleissa ja krematorioissa on mahdollisuus nähdä vainaja vielä kerran ennen siunaustilaisuutta. Usein tätä mahdollisuutta ei huomioida, luultavasti, koska poismennyt haluttaisiin muistaa sellaisena kuin hän oli eläessään. Mutta eikö tämä todellisuudessa johdu pelostamme joutua katsomaan kuollutta ruumista? Arkun ääreen astuminen vaatii varmasti aluksi itsensä voittamista. Mutta tahdomme kuitenkin voittaa pelkomme ja luopua tästä mahdollisuudesta vain jos tosiasiat ovat sitä vastaan. Myöhemmin muistamme juuri tämän hetken aivan erityisenä ja se auttaa lujittamaan herkän suhteen häneen, joka näissä verhoissa kerran eli.
Aina ei käytetä hyväksi kaunista mahdollisuutta "esilukea" edesmenneelle jotain vielä kauan aikaa. - Kuvittelemme hänet sisäisin silmin hyvin elävänä ja luonteenomaisena, ehkä valokuva tai häneltä saamamme kirje tukenamme. Sitten kaikuvat sanat, joilla yhä vielä voi olla hänelle merkitystä. Teksteiksi sopivat evankeliumit.
Henkisessä maailmassa
Rudolf Steiner on henkisen tutkimuksen perusteella kuvannut kuoleman jälkeistä elämää lukuisissa esitelmissään, joita on suomeksi julkaistu mm. kirjassa Elämä kuoleman jälkeen (2006, tarkistettu painos 2009). Steinerin mukaan ihmiselle avautuu heti kuoleman jälkeen oman elämänsä panoraama toisiaan seuraavina kuvina. Seuraavissa vaiheissa ihmisen ns. elämänruumis sulaa kosmokseen ja hän päästää irti maallisesta käymällä läpi puhdistusvaiheessa kaikki pyyteet ja vietit, joita ei enää voi tyydyttää. Seuraavaksi ihminen tarkastelee elämäänsä muiden ihmisten näkökulmasta kokemalla itsessään kaikki ne tunteet ja kärsimykset, joita on aiheuttanut muille.
- Tästä perspektiivistä se tuntuu kamalalta, mutta henkisen maailman ihminen haluaa kokea sen.
Kun ihmisen sielullinen osa on työstetty läpi, se jää sielun maailmoihin ja puhdas minuus lähtee henkiselle tielle.
- Vasta siellä ihminen kohtaa korkeimmat totuudet ja voi sanoa, että astumme taivaisiin.
Jos ihminen ei ole kiinnostunut henkisistä asioista maan elämässä, hän kulkee sokeana henkisessä maailmassa. Jotkut löytävät henkisestä maailmasta maan päällä tuntemiaan ihmisiä, joilta he voivat saada henkiset totuudet lahjana.
Oma valmistautuminen
Ei kestä kauan, kun me itse astumme läpi suuren portin. Olemmeko tehneet tämän askeleen helpoksi edeltä menneille? Silloin he mielellään vastaanottavat meidät ja ovat loistaen edellä valaisevia oppaita. Olemmeko me ennalta omasta puolestamme oikein valmistautuneet kuolemaan, myös tunteissamme ja ajatuksissamme. Silloin juuri kuolema, joka meistä aluksi tuntuu niin synkältä, osoittautuu loistavimmaksi rakennuskiveksi tulevaisuudenkuvassamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti