Kirjeitä niille jotka ehkä elävät, WSOY 1955.
Pikkuinen lapsukainen, älä yhtään pelkää, sinun Herrasi on sinua lähellä ja vie sinut turvallisesti kotiin. Pikkuinen lapsukainen, sinun kärsimyksesi on vanhemmallesi hänen elämänsä katkerin asia ja selittämättömin salaisuus. Sinun vuoteesi äärellä ratkaistaan, mikä on oleva hänen elämänkatsomuksensa ja uskonsa. Sinun pienen vuoteesi äärellä on iäisyys.
Pikkuinen lapsukainen, ei ole elämässä kautta luomakunnan suurempaa tuskaa kuin katsella sinun kärsimystäsi, avuttomana, voimattomana katsella.
Voi kuinka hartaasti sinun vanhempasi ovat rukoilleet puolestasi, että paranisit. Hehän saivat sinut lainaksi tänne, mutta ei sitä kukaan jaksa ajatella niin. Olet ollut kodillesi lahja, sen aurinko, onni ja siunaus. Eivät vanhempasi ole millään jaksaneet hyväksyä sitä, mikä kuitenkin on totuus: että ihmisen elämä on laina vain. Siksi heistä tänä hetkenä tuntuu selittämättömän katkeralta.
Pikkuinen lapsukainen, olen monesti katsonut silmiisi ja ajatellut näin:
Elämän kiehtovimpia salaisuuksia on kysymys: milloin sielu syntyy. Ja olen ajatellut, että vastaus kenties voisi kuulua näin: Jumala on luonut sielut, jotka ovat näkymättömässä maailmassa odottamassa hetkeä, jolloin heidät lähetetään aikaan suurta tehtävää varten. Kun lapsi syntyy
, sielu syntyy ajattomuudesta aikaan ja löytää majansa pienen lapsen hahmossa. Oikeastaan sielu on aikuinen, mutta se voi ilmentää itseään vain sikäli kuin sen työase, sen kehittyvä ruumis, sallii. Ja siksi, katsellessani silmiisi, pieni lapsi, olen ajatellut näin:
Sinä kyllä ymmärrät, mistä on kysymys, vaikka et voi sitä vielä kertoa. Ruumis on vain kannel, jota sielu soittaa. Kestää vielä kauan, ennen kuin sielusi voi soittaa kanneltaan tahtonsa mukaan. Mutta sinä kyllä tiedät jo kaiken, ja silmissäsi on pilkahdus, joka sanoo sen minulle. Sinä tiedät, että Jumalan näkymätön maailma on lähellä.
Pikkuinen lapsukainen, tiedä se myös sinä hetkenä, jolloin sinä saat siirtyä takaisin sinne mistä saavuitkin. Vanhempasi ovat niin kaukana siitä maailmasta, he elävät niin läheisesti tässä, että heistä on sanomattoman tuskallista ajatella sinun siirtyvän pois. He ovat myös saaneet sinussa liian kalliin lahjan voidakseen luopua sinusta ilman suurta, suurta ikävää. Mutta sinä, pienokainen, tiedä, että olet oleva iäisesti tallella. Kuinka yksinkertaista olisi päätellä, että jos kerran on toinen elämä, silloin on laupeus saada siirtyä sinne. Mutta heidän sielunsa on niin kasvanut sinun pieneen elämääsi, että he eivät nyt jaksa niin ajatella. Kuitenkin kun sinä olet siirtynyt pois ja enkeli on taluttanut sinut kotiin, sinun kätesi, sinun äänesi, sinun koko olemuksesi on siitä hetkestä lähtien heille alinomaisena kutsuna: näe ajassa iäisyys, tähyä sen ohuen verhon läpi, jota väärin nimitetään kuolemaksi, näe ajan ja iäisyyden kirkkaus! Ei mikään perhe ole kokonainen, ennen kuin sillä on edustaja iäisyydessä.
Pikkuinen lapsukainen, usko turvallisesti suojelusenkeliisi. Jeesus on puhunut lapsen suojelusenkelistä. Älä milloinkaan ole niin paljon aikuinen, että lakkaisit uskomasta enkeliisi, sellainen aikuisuus merkitsee sydämen kivettymistä. Heilläkin, isoilla ihmisillä, on enkelinsä, mutta heidän enkelinsä on vaikea uskoa heihin, koska he eivät enää usko enkeleihinsä. Mutta minä uskon sen ajan olevan lähellä, jolloin he jälleen alkavat uskoa, koska tietävät.
Pikkuinen lapsukainen, sinun olemassaolosi on kautta aikojen auttanut aikuisia uskomaan Jumalaan ja hänen valtakuntaansa. Jumala olkoon kiitetty sinun elämästäsi, vaikka se saikin kestää vain hetkisen. Ehkä Jumala antoi sinulle sellaisen tehtävän, että saat olla vanhempiesi suojelusenkelinä, saat varjella heitä kuoltuasi niin kuin varjelit eläessäsikin. Ja kun on heidän vuoronsa siirtyä pois, sinä olet heitä vastassa, juokset heitä vastaan pitkin elämän polkua, kohtaatte toisenne elämän lähteen luona, syleilette toisianne, itkette viimeisen itkun, joka on jäljellä. Mutta se on ilon syvin nyyhkytys, ja siihen nyyhkytykseen unohdatte kaiken, mikä kerran oli vaikeaa, ja kiitätte Jumalaa.
Pikkuinen lapsukainen, ei ole elämässä kautta luomakunnan suurempaa tuskaa kuin katsella sinun kärsimystäsi, avuttomana, voimattomana katsella.
Voi kuinka hartaasti sinun vanhempasi ovat rukoilleet puolestasi, että paranisit. Hehän saivat sinut lainaksi tänne, mutta ei sitä kukaan jaksa ajatella niin. Olet ollut kodillesi lahja, sen aurinko, onni ja siunaus. Eivät vanhempasi ole millään jaksaneet hyväksyä sitä, mikä kuitenkin on totuus: että ihmisen elämä on laina vain. Siksi heistä tänä hetkenä tuntuu selittämättömän katkeralta.
Pikkuinen lapsukainen, olen monesti katsonut silmiisi ja ajatellut näin:
Elämän kiehtovimpia salaisuuksia on kysymys: milloin sielu syntyy. Ja olen ajatellut, että vastaus kenties voisi kuulua näin: Jumala on luonut sielut, jotka ovat näkymättömässä maailmassa odottamassa hetkeä, jolloin heidät lähetetään aikaan suurta tehtävää varten. Kun lapsi syntyy
, sielu syntyy ajattomuudesta aikaan ja löytää majansa pienen lapsen hahmossa. Oikeastaan sielu on aikuinen, mutta se voi ilmentää itseään vain sikäli kuin sen työase, sen kehittyvä ruumis, sallii. Ja siksi, katsellessani silmiisi, pieni lapsi, olen ajatellut näin:Sinä kyllä ymmärrät, mistä on kysymys, vaikka et voi sitä vielä kertoa. Ruumis on vain kannel, jota sielu soittaa. Kestää vielä kauan, ennen kuin sielusi voi soittaa kanneltaan tahtonsa mukaan. Mutta sinä kyllä tiedät jo kaiken, ja silmissäsi on pilkahdus, joka sanoo sen minulle. Sinä tiedät, että Jumalan näkymätön maailma on lähellä.
Pikkuinen lapsukainen, tiedä se myös sinä hetkenä, jolloin sinä saat siirtyä takaisin sinne mistä saavuitkin. Vanhempasi ovat niin kaukana siitä maailmasta, he elävät niin läheisesti tässä, että heistä on sanomattoman tuskallista ajatella sinun siirtyvän pois. He ovat myös saaneet sinussa liian kalliin lahjan voidakseen luopua sinusta ilman suurta, suurta ikävää. Mutta sinä, pienokainen, tiedä, että olet oleva iäisesti tallella. Kuinka yksinkertaista olisi päätellä, että jos kerran on toinen elämä, silloin on laupeus saada siirtyä sinne. Mutta heidän sielunsa on niin kasvanut sinun pieneen elämääsi, että he eivät nyt jaksa niin ajatella. Kuitenkin kun sinä olet siirtynyt pois ja enkeli on taluttanut sinut kotiin, sinun kätesi, sinun äänesi, sinun koko olemuksesi on siitä hetkestä lähtien heille alinomaisena kutsuna: näe ajassa iäisyys, tähyä sen ohuen verhon läpi, jota väärin nimitetään kuolemaksi, näe ajan ja iäisyyden kirkkaus! Ei mikään perhe ole kokonainen, ennen kuin sillä on edustaja iäisyydessä.
Pikkuinen lapsukainen, usko turvallisesti suojelusenkeliisi. Jeesus on puhunut lapsen suojelusenkelistä. Älä milloinkaan ole niin paljon aikuinen, että lakkaisit uskomasta enkeliisi, sellainen aikuisuus merkitsee sydämen kivettymistä. Heilläkin, isoilla ihmisillä, on enkelinsä, mutta heidän enkelinsä on vaikea uskoa heihin, koska he eivät enää usko enkeleihinsä. Mutta minä uskon sen ajan olevan lähellä, jolloin he jälleen alkavat uskoa, koska tietävät.
Pikkuinen lapsukainen, sinun olemassaolosi on kautta aikojen auttanut aikuisia uskomaan Jumalaan ja hänen valtakuntaansa. Jumala olkoon kiitetty sinun elämästäsi, vaikka se saikin kestää vain hetkisen. Ehkä Jumala antoi sinulle sellaisen tehtävän, että saat olla vanhempiesi suojelusenkelinä, saat varjella heitä kuoltuasi niin kuin varjelit eläessäsikin. Ja kun on heidän vuoronsa siirtyä pois, sinä olet heitä vastassa, juokset heitä vastaan pitkin elämän polkua, kohtaatte toisenne elämän lähteen luona, syleilette toisianne, itkette viimeisen itkun, joka on jäljellä. Mutta se on ilon syvin nyyhkytys, ja siihen nyyhkytykseen unohdatte kaiken, mikä kerran oli vaikeaa, ja kiitätte Jumalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti