Kirjasta Sisäinen valtakunta (Valamon luostari 2006); Kallistos Ware on englantilaissyntyinen ortodoksipiispa.
... Ortodoksinen perinne korostaa äärimmäisen tärkeää asiaa: kuolema erottaa erottamatta. Elävät ja poisnukkuneet ovat yhtä perhettä. Kuoleman kuilun ylitys on mahdollista, kun kohtaamme kaikki toisemme Jumalan alttarin äärellä. Venäläisen kirjailijan Iulia de Beausobren mukaan "Kirkko on kuolleiden, elävien ja vielä syntymättömien kohtaamispaikka, kaikkien niiden, jotka keskinäisessä rakkaudessa tulevat yhteen alttarin ääreen julistamaan rakkauttaan Jumalaan."
Ortodoksit eivät pidä esirukouksia vainajien puolesta vapaaehtoisina tai ylimääräisinä, vaan ne kuuluvat hyväksyttynä ja muuttumattomana osana kaikkiin päivittäisiin rukouksiimme.
Onko jatkuvalle esirukoukselle vainajien puolesta sitten opillisia perusteita, onko se teologisesti oikeutettavissa? Vastaus on aivan yksinkertainen. Solidaarisuutemme pohjana on keskinäinen rakkaus. Me rukoilemme, koska rakastamme heitä. Canterburyn anglikaaninen arkkipiispa William Temple kutsuu tätä rakkauden palvelukseksi ja kuvailee sitä sanoilla, jotka monet ortodoksikristityt varmasti tuntevat omikseen: "Me emme rukoile sen takia, että muuten Jumala hylkäisi heidät. Me rukoilemme heidän puolestaan sen vuoksi, että tiedämme Jumalan rakastavan heitä ja välittävän heistä, ja samalla liitämme oman rakkautemme Jumalan rakkauteen."
Tohtori E.B. Pusey, toinen anglikaani, kokee esirukouksesta kieltäytymisen "niin kylmänä ajatuksena... niin vastakkaisena rakkaudelle", että sen täytyy yksin tämän vuoksi olla väärin.
Enempää ei liene tarpeellista, saati mahdollista, sanoa esirukouksen puolesta. Tällainen rukous on vain spontaani ilmaus rakkaudesta toisiamme kohtaan. Jos rukoilemme maailmassa toistemme puolesta, eikö meidän tule jatkaa samoin kuoleman jälkeenkin? Ovatko he muka lakanneet olemasta, ja siksikö meidän pitäisi lopettaa rukoileminen? Niin elävinä kuin kuolleina kuulumme samaan perheeseen, ja niin elävinä kuin kuolleina rukoilemme toistemme puolesta. Ylösnoussessa Kristuksessa ei ole eroa elävän ja kuolleen välillä; kuten isä Makari totesi: "Me kaikki elämme Hänessä, sillä Hänessä ei ole kuolemaa." Fyysinen kuolema ei pysty romahduttamaan rakkauden ja rukouksen siltaa, joka yhdistää meidät yhdeksi ruumiiksi.
Emme tietenkään voi tarkalleen tietää, millä tavoin rukous auttaa vainajia. Mutta esirukouksemme avun laatua emme voi tietää myöskään elävien kohdalla. Tiedämme vain omasta kokemuksestamme, että esirukous vaikuttaa, ja siksi jatkamme sitä. Rukouksen toimintapa on kuitenkin mysteeri. On mahdotonta päästä perille rukouksen, toisten vapaan tahdon sekä Jumalan armon ja tiedon yhteisvaikutuksesta. Rukoillessamme kuolleiden puolesta meille riittää varmuus, että he edelleen kasvavat rakkaudessa Jumalaan ja tässä tarvitsevat apuamme. Loput jääkööt Jumalalle.
Simeon uusteologi rukoili kertomansa mukaan Jumalaa "polttavin kyynelin ja koko sielustaan", että hänen toverinsa voisivat tulla taivaaseen hänen kanssaan tai sitten hänet itsensä tuomittaisiin helvettiin heidän kanssaan: "Pyhän Hengen rakkauden hengellisin sitein heihin sidottuna hän ei tahtonut astua Jumalan valtakuntaan, jos se merkitsisi eroa heistä."
Origeneen mukaan Jumala toimii aina lääkärinämme. Lääkärin täytyy joskus turvautua äärimmäisiin keinoihin, jotka aiheuttavat kipua potilaille (etenkin aikana ennen kipulääkkeitä). Hän voi polttaa haavan umpeen tai amputoida raajan. Potilaan kannalta päämäärä on aina kuitenkin myönteinen, ja se tähtää hänen lopulliseen toipumiseensa ja terveytensä palauttamiseen. Samoin toimii myös Jumala, sielujemme lääkäri. Hän voi antaa meille kärsimystä niin tässä elämässä kuin kuolemankin jälkeen, mutta vaivat johtuvat aina Jumalan hellästä rakkaudesta ja hyvästä tarkoituksesta. Hän tahtoo pestä meidät synneistämme, puhdistaa ja parantaa meidät. Origenes kirjoittaa: "Puhdistuessaan sielut hyötyvät Jumalan rankaisevasta vihasta."
Iisak Syyrialainen: Ja minä sanon, että helvetissä vaivattavia piinataan rakkauden ruoskin. Rakkauden piina on kovempi ja kitkerämpi kuin kidutus pelon tähden. Tämä tarkoittaa niitä, jotka tiedostavat tehneensä vääryyttä rakkaudelle. Sydämessä riipivä tuska, joka johtuu vääryydestä rakkautta kohtaan, on terävämpi kuin mikään muu kärsimys.
On järjenvastaista ajatella, että syntiset olisi helvetissä erotettu rakkaudesta Luojaan [...] Rakkauden voima toimii kaksisuuntaisesti. Niitä, jotka ovat tehneet vääryyttä, se kiduttaa; näinhän tapahtuu myös tässä maailmassa rakkaiden ystävien välillä. Niille, jotka ovat noudattaneet sen vaatimuksia, rakkaus antaa ilon. Näin on helvetissäkin. Rakkauden viilto on kovin kidutus...
Näin se, minkä pyhät kokevat loppumattomana ilona, tunnetaan helvetissä piinaavana kipuna. Jumala ei kiduta helvetissä olevia, vaan he itse kiduttavat itseään vapaaehtoisesti kieltäytymällä vastaamasta Jumalan rakkauteen. Georges Bernados toteaa helvetin olevan sitä, ettei rakasta enää. "Jumalan rakkaus", kirjoittaa Vladimir Lossky, "on sietämätön ahdistus niille, jotka eivät ole omaksuneet sitä itselleen." Helvetissä olo on itsemme orjina olemista, itseemme teljettyinä. C.S. Lewisin mukaan on olemassa lopultakin vain kahdenlaisia ihmisiä:
niitä, jotka viimeisenä päivänä sanovat Jumalalle: "Tapahtukoon sinun tahtosi", ja niitä, joille Jumala sanoo: "Tapahtukoon sinun tahtosi." Kaikki mikä helvetissä on, valitsee olemisen siellä. Ilman tätä omaa valintaa ei helvettiä olisi... Helvetin portit on lukittu sisäpuolelta.
"Jumala ei ole pahojen tekojen kostaja vaan korjaaja", vakuuttaa Iisak homilioidensa toisessa osassa. "Valtakunta ja helvetti ovat armon aikaansaannoksia." Gehenna tai helvetti on puhdistumisen paikka, jonka tarkoituksena on edistää Jumalan suuren suunnitelman toteutumista - "että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1 Tim. 2:4)
Helvetti on olemassa mahdollisuutena, koska vapaa tahto on olemassa. Mutta koska luotamme Jumalan ehtymättömän rakkauden vetovoimaan, uskallamme toivoa, ei sen enempää - että lopussa huomaamme, ettei helvetissä ole ketään. Viimeisen sanan saakoon Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen: "Rakkaus ei voi sietää sitä. Pitää rukoilla kaikkien puolesta."
... Ortodoksinen perinne korostaa äärimmäisen tärkeää asiaa: kuolema erottaa erottamatta. Elävät ja poisnukkuneet ovat yhtä perhettä. Kuoleman kuilun ylitys on mahdollista, kun kohtaamme kaikki toisemme Jumalan alttarin äärellä. Venäläisen kirjailijan Iulia de Beausobren mukaan "Kirkko on kuolleiden, elävien ja vielä syntymättömien kohtaamispaikka, kaikkien niiden, jotka keskinäisessä rakkaudessa tulevat yhteen alttarin ääreen julistamaan rakkauttaan Jumalaan."
Ortodoksit eivät pidä esirukouksia vainajien puolesta vapaaehtoisina tai ylimääräisinä, vaan ne kuuluvat hyväksyttynä ja muuttumattomana osana kaikkiin päivittäisiin rukouksiimme.
Onko jatkuvalle esirukoukselle vainajien puolesta sitten opillisia perusteita, onko se teologisesti oikeutettavissa? Vastaus on aivan yksinkertainen. Solidaarisuutemme pohjana on keskinäinen rakkaus. Me rukoilemme, koska rakastamme heitä. Canterburyn anglikaaninen arkkipiispa William Temple kutsuu tätä rakkauden palvelukseksi ja kuvailee sitä sanoilla, jotka monet ortodoksikristityt varmasti tuntevat omikseen: "Me emme rukoile sen takia, että muuten Jumala hylkäisi heidät. Me rukoilemme heidän puolestaan sen vuoksi, että tiedämme Jumalan rakastavan heitä ja välittävän heistä, ja samalla liitämme oman rakkautemme Jumalan rakkauteen."
Tohtori E.B. Pusey, toinen anglikaani, kokee esirukouksesta kieltäytymisen "niin kylmänä ajatuksena... niin vastakkaisena rakkaudelle", että sen täytyy yksin tämän vuoksi olla väärin.
Enempää ei liene tarpeellista, saati mahdollista, sanoa esirukouksen puolesta. Tällainen rukous on vain spontaani ilmaus rakkaudesta toisiamme kohtaan. Jos rukoilemme maailmassa toistemme puolesta, eikö meidän tule jatkaa samoin kuoleman jälkeenkin? Ovatko he muka lakanneet olemasta, ja siksikö meidän pitäisi lopettaa rukoileminen? Niin elävinä kuin kuolleina kuulumme samaan perheeseen, ja niin elävinä kuin kuolleina rukoilemme toistemme puolesta. Ylösnoussessa Kristuksessa ei ole eroa elävän ja kuolleen välillä; kuten isä Makari totesi: "Me kaikki elämme Hänessä, sillä Hänessä ei ole kuolemaa." Fyysinen kuolema ei pysty romahduttamaan rakkauden ja rukouksen siltaa, joka yhdistää meidät yhdeksi ruumiiksi.
Emme tietenkään voi tarkalleen tietää, millä tavoin rukous auttaa vainajia. Mutta esirukouksemme avun laatua emme voi tietää myöskään elävien kohdalla. Tiedämme vain omasta kokemuksestamme, että esirukous vaikuttaa, ja siksi jatkamme sitä. Rukouksen toimintapa on kuitenkin mysteeri. On mahdotonta päästä perille rukouksen, toisten vapaan tahdon sekä Jumalan armon ja tiedon yhteisvaikutuksesta. Rukoillessamme kuolleiden puolesta meille riittää varmuus, että he edelleen kasvavat rakkaudessa Jumalaan ja tässä tarvitsevat apuamme. Loput jääkööt Jumalalle.
Simeon uusteologi rukoili kertomansa mukaan Jumalaa "polttavin kyynelin ja koko sielustaan", että hänen toverinsa voisivat tulla taivaaseen hänen kanssaan tai sitten hänet itsensä tuomittaisiin helvettiin heidän kanssaan: "Pyhän Hengen rakkauden hengellisin sitein heihin sidottuna hän ei tahtonut astua Jumalan valtakuntaan, jos se merkitsisi eroa heistä."
Origeneen mukaan Jumala toimii aina lääkärinämme. Lääkärin täytyy joskus turvautua äärimmäisiin keinoihin, jotka aiheuttavat kipua potilaille (etenkin aikana ennen kipulääkkeitä). Hän voi polttaa haavan umpeen tai amputoida raajan. Potilaan kannalta päämäärä on aina kuitenkin myönteinen, ja se tähtää hänen lopulliseen toipumiseensa ja terveytensä palauttamiseen. Samoin toimii myös Jumala, sielujemme lääkäri. Hän voi antaa meille kärsimystä niin tässä elämässä kuin kuolemankin jälkeen, mutta vaivat johtuvat aina Jumalan hellästä rakkaudesta ja hyvästä tarkoituksesta. Hän tahtoo pestä meidät synneistämme, puhdistaa ja parantaa meidät. Origenes kirjoittaa: "Puhdistuessaan sielut hyötyvät Jumalan rankaisevasta vihasta."
Iisak Syyrialainen: Ja minä sanon, että helvetissä vaivattavia piinataan rakkauden ruoskin. Rakkauden piina on kovempi ja kitkerämpi kuin kidutus pelon tähden. Tämä tarkoittaa niitä, jotka tiedostavat tehneensä vääryyttä rakkaudelle. Sydämessä riipivä tuska, joka johtuu vääryydestä rakkautta kohtaan, on terävämpi kuin mikään muu kärsimys.
On järjenvastaista ajatella, että syntiset olisi helvetissä erotettu rakkaudesta Luojaan [...] Rakkauden voima toimii kaksisuuntaisesti. Niitä, jotka ovat tehneet vääryyttä, se kiduttaa; näinhän tapahtuu myös tässä maailmassa rakkaiden ystävien välillä. Niille, jotka ovat noudattaneet sen vaatimuksia, rakkaus antaa ilon. Näin on helvetissäkin. Rakkauden viilto on kovin kidutus...
Näin se, minkä pyhät kokevat loppumattomana ilona, tunnetaan helvetissä piinaavana kipuna. Jumala ei kiduta helvetissä olevia, vaan he itse kiduttavat itseään vapaaehtoisesti kieltäytymällä vastaamasta Jumalan rakkauteen. Georges Bernados toteaa helvetin olevan sitä, ettei rakasta enää. "Jumalan rakkaus", kirjoittaa Vladimir Lossky, "on sietämätön ahdistus niille, jotka eivät ole omaksuneet sitä itselleen." Helvetissä olo on itsemme orjina olemista, itseemme teljettyinä. C.S. Lewisin mukaan on olemassa lopultakin vain kahdenlaisia ihmisiä:
niitä, jotka viimeisenä päivänä sanovat Jumalalle: "Tapahtukoon sinun tahtosi", ja niitä, joille Jumala sanoo: "Tapahtukoon sinun tahtosi." Kaikki mikä helvetissä on, valitsee olemisen siellä. Ilman tätä omaa valintaa ei helvettiä olisi... Helvetin portit on lukittu sisäpuolelta.
"Jumala ei ole pahojen tekojen kostaja vaan korjaaja", vakuuttaa Iisak homilioidensa toisessa osassa. "Valtakunta ja helvetti ovat armon aikaansaannoksia." Gehenna tai helvetti on puhdistumisen paikka, jonka tarkoituksena on edistää Jumalan suuren suunnitelman toteutumista - "että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1 Tim. 2:4)
Helvetti on olemassa mahdollisuutena, koska vapaa tahto on olemassa. Mutta koska luotamme Jumalan ehtymättömän rakkauden vetovoimaan, uskallamme toivoa, ei sen enempää - että lopussa huomaamme, ettei helvetissä ole ketään. Viimeisen sanan saakoon Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen: "Rakkaus ei voi sietää sitä. Pitää rukoilla kaikkien puolesta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti