Oi Herra, kullekin suo kuolemansa,
se joka kypsyy hänen ruumiistansa,
kaipuustaan, hellyydestään, hädästään.
Rainer Maria Rilke (suomennos Anna-Maija Raittila)
On elon aika lyhyt kullakin.
Siis palakaamme lieskoin leimuvin,
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää, mut henki taivahalle.
Eino Leino
Ilmestyskirja osoittaa (2:11) ja Cayce toistaa, että on olemassa kaksi kuolemaa. Ensimmäinen kuolema on kuoleman pelko ja uskomus, että kuoleman hetkellä olemme kuolleita. Tämä kuolema on harhaa, ja pelko osoittaa juuri kuinka syvästi olemme hyväksyneet tämän harhan. Sielu ei kuitenkaan kuole. [...]
Tietoisuus selviää fyysisen ruumiin kuolemasta ja kun ihminen saa sisäisen tietoisuuden sielun kuolemattomuudesta, hän menettää kuoleman pelon ja uskon siihen että kuolemme täydellisesti. Tällä tavalla "ensimmäinen kuolema" on voitettu.
Toinen kuolema on fyysisen ruumiin varsinainen kuolema.
Edgar Cayce tiedotus, artikkelikirje toukokuussa 2005.
Kun ihminen kuolee eläessään itsekkyydestään ja tietämättömyydestään, hän kirkastuu henkiolemuksessaan kulkiessaan Mestarin jäljessä, ja tulee psyykkiseen tilaan - näkyvässä maailmassa - jota nimitetään ikuiseksi elämäksi: koko elämä elämän näyttämöllä [...] on hänelle jotakin ulkonaista; itsessään hän elää ikuista elämää. Silloin ihminen on alkanut voittaa kuoleman.
Iankaikkinen elämä on elämä Jumalassa ja alkaa sinä hetkenä, jolloin ihminen hengessään tulee tietoiseksi Isän läsnäolosta. Se on riippumatonta ajasta ja elää ajan sisällä ja samalla sen yläpuolella. Iankaikkinen elämä on eräs ihmisen sielun tila. Se ei ole sellaista, joka joskus tulee, vaan sellaista joka jo on. Ikävöimme sitä sen vuoksi, että se on meissä; olemme syntyneet se sisässämme. Se on kuin helmi pellossa.
Pekka Ervast
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti