.

.

Tervehdys

En ole pyrkinyt esittämään mitään yhtenäistä maailmankuvaa, en ylipäänsä usko yhteen ainoaan oikeaan totuuteen; ainoastaan fundamentalistisen kristinuskon näkemyksistä ikuisine helvetteineen sanoudun irti täydellisesti.

Olin järjestänyt isäni hautajaiset, ollut kuusi vuotta vapaaehtoisena saattokodissa, ja lisäksi saattanut neljä rakasta kissaa viimeiselle matkalle, mutta mikään ei minua valmistanut siihen kun avopuolisoni, jonka kanssa olimme yhdessä lähes 19 vuotta, äkillisesti kuoli - en tiennyt kuoleman kohtaamisesta sitä ennen yhtään mitään!

Omia hautajaisiani olin suunnitellut parikymmentä vuotta, ja nyt kaikki turhat krumeluurit karisevat, sillä ei ole enää merkitystä. Läheisen kuolema riisuu ihmisen hyvin paljaaksi - on kuin kuoreni olisi murtunut. Koskaan en ole pelännyt kuolemaa niin vähän kuin nyt: niin paljon rakkaita on odottamassa!

Jenni Vartiaisen biisistä alla edesmennyt puolisoni tykkäsi, ja itse kykenin samaistumaan sen sanomaan täysin.

- Marko

(Ars Moriendi = kuolemisen taide; keskiajalla mm. kirjallisuutta, jossa käsiteltiin a) kuolemisen merkitystä elämässä, b) kuolemisen kokemista, valmistautumista biologiseen kuolemaan ja kuolevasta huolehtimiseen.)

Jenni Vartiainen: Suru on kunniavieras

27.1.06

TERRORITEOT JA LUONNON KATASTROFIT


"Mutta tämä kaikki on synnytystuskien alkua." (Matt.24:8)
"Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." (Joh.16:33)
Meidän aikamme tehtävä on tiedostaa kuolema ja kuoleman kautta oppia aavistamaan korkeampaa maailmaa. Tietoisuus kuolemasta tuo meille uutena kysymyksen Kristuksesta, Jumalan Pojasta. Se, millä tavalla kohtaamme kuoleman, osoittaa, onko meidän kristittynä olemisellamme tarpeeksi voimaa, voimmeko kaiken uhan keskellä kokea Kristuksen kuoleman voittavaa valtaa. Kun pintapuolinen arviointimme, ovatko järkytykset "oikeutettuja" vai eivät, on usein päällimmäisenä, meidän on sanottava: Kristuksen kuolema sinänsä tapahtui epäoikeudenmukaisesti, väkivallan ja terrorin merkeissä. Hän vastaanotti kaiken sen tietoisesti, ei sen edessä paetakseen, vaan muuntaakseen sen. Ainut meille osoitettu tie, jos tahdomme seurata häntä, on kulkea hänen kanssaan kaiken sen läpi, mitä maailmankohtalo meille järjestää. [...] Kuoleman läsnäolevuus on tullut meille monin tapahtumin lähemmäksi. Kristuksen uudelleentulo ei jätä epäilystäkään siitä: maailmaa vavisuttavat tapahtumat - eikä vain maapalloa, vaan myös taivaan aluetta - ovat välitöntä elämän realiteettia. Siellä, missä syntyy uutta, täytyy vanhan väistyä.
[...] Ne edellytykset, joista evankeliumi puhuu jälleentulevan Kristuksen ilmoittajina, ympäröivät meitä kaikilta suunnilta. Löydämmekö silloin voiman toimia sen huudon mukaisesti, joka sanoo: "Kun kaikki tämä alkaa tapahtua, niin suoristakaa itsenne, nostakaa mielenne hengen luo! Sillä silloin teitä lähestyy vapautus!" - ei vapautus ulkoisesta paineesta vaan vapautus niistä maallisista siteistä, jotka estävät meitä näkemästä Kristuksen läheisyyden kaikessa siinä, mikä meitä ympäröi?
KRISTIYHTEISÖ 4/2005; Taco Bay: Jälleentulevan jäljet.
[...] Kun he (kuolleet) riisuivat pois maailman, jossa aallot aiheuttivat tuhoa, he heräsivät hänen (Jumalan) valoonsa ja turvaansa, suojaansa. Ihminen, joka suree kuollutta, voi löytää lohtua siitä, että yrittää tunnustella itsessään, mitä hänen rakkaansa on kuolemanhetkellä oikeasti kokenut. Kuolleet ovat tulleet lähemmäksi Jumalaa.
Miten sitten on niiden laita, jotka ovat kodittomia, leskiä, orpoja? He eivät ole tulleet Jumalaa lähemmäksi, vaan ovat antautuneet ennemminkin ihmisten armoille. Mitä he tulevat kokemaan? Kestääkö se myötätunto, joka ensimmäisinä viikkoina liikahti tai huolenpito ja rakkaus? Tulevatko he löytämään vieraista ihmisistä äidit ja isät, siskot ja veljet, uuden suojan? Tulevatko he kokemaan, että ihmiset käyttäytyvät heidän suhteensa ikään kuin heidän olisi astuttava Jumalan tilalle? Näin he kokevat, jos me tiedostamme tässä oman tehtävämme ja tartumme siihen. Kodittomat, jäljelle jääneet, orvot tulevat katastrofin kautta itse lähemmäksi jumalallista vaikuttamista - ja me kaikki heidän kanssaan. Eikö tämän ajankohdan pitäisi lainkaan kertoa Jumalan poissaolosta vaan ennemminkin siitä, että Hänen luottamuksensa meidän inhimillisyyteemme on paljon suurempi kuin se luottamus, mikä meillä on siihen?
KRISTIYHTEISÖ 1/2005; Georg Dreissig: Miten Jumala voi sallia tämän?
Fransiskus Assisilainen, joka kuoli vuonna 1226, jätti jälkeensä rauhanrukouksen, joka voi olla tienviittanamme vielä tänäänkin. Rukouksessa sanotaan: "että sinne missä on vihaa, kylväisin rakkautta, missä epäilystä, auttaisin uskoon, missä epätoivoa, kantaisin toivoa, missä pimeyttä..." Rukouksissa on paljon voimaa. Suurin ja kaikkein kattavin rukous on "Isä meidän", jonka voimme rukoilla alttarilla ja myös henkilökohtaisesti milloin ja missä tahansa. Kun rukoilemme tämän rukouksen omasta vapaasta vakaumuksestamme emmekä vanhasta tottumuksesta ja kun asennoidumme niin, että "Hänen tahtonsa" on tärkeämpi kuin oma tahtoni, saavutamme tason, jolla vaikuttavat jumalallis-henkiset voimat, jotka ovat sopusoinnussa "Hänen tahtonsa" kanssa. Ja kun nämä näin syntyneet rukousvoimat virtaavat monien hädässä olevien kuolleiden ja elävien puolesta, tuovat ne Hänen avullaan valoa kärsivien pimeyteen ja lämpöä heidän jähmettymiseensä.
Kristiyhteisön edellinen arkkiyliohjaaja Taco Bay kirjeessä syyskuun 11. jälkeen.

Ei kommentteja:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle:
(Mm. lemmikin hautajaiset, universalismi...)
Elämä. Ruumiin pilaantumisen estävä hengellinen etikka. Hautakirjoitus. Kaiverrusta kivessä. Osoittaa kuolemalla hankittujen hyveiden taannehtivan vaikutuksen.
(Ambrose Bierce: Laajennettu Saatanan sanakirja)