15. luku kirjasesta Sisar kuolema; julkaissut suomeksi Sublimi 2009. Kirjoittaja on karismaattinen katolilainen fransiskaani-kapusiini pappismunkki, teologian ja klassisen kirjallisuuden tohtori ja alkukristillisyyden historian professori Milanon katolisessa yliopistossa.
Ei meidän tarvitse odottaa omia hautajaisiamme. Hautajaiset voivat muuttaa vielä täällä eläviä, eivät kuolleita. Asettaessaan ehtoollisen Jeesus oli tietoinen lähestyvästä kuolemastaan. Hän teki niin kuin Vanhan testamentin profeetat, jotka vertauskuvallisilla teoillaan - kuten ruukun särkemisellä - eivät ainoastaan ilmoittaneet etukäteen, mitä tulisi tapahtumaan tulevaisuudessa. Jeesuskin murtaessaan leivän ja ojentaessaan maljan, ennakoi kuolemaansa. Hän antaa kuolemalle haluamansa merkityksen eläen sen opetuslastensa kanssa. Ennen kuin Hän tulee ulkopuolisen tapahtuman ja huutavan vihollisten joukon lävistämäksi. Tuolle kuolemalle viholliset antavatkin täysin toisenlaisen selityksen.
Mekin voimme tehdä samoin, etenkin kun Jeesus on keksinyt tämän keinon (Eukaristia ehtoollinen) tehdäkseen meidät osallisiksi kuolemastaan, yhdistääkseen meidät itseensä. Ehtoolliseen osallistuminen on todellisin, paras ja tehokkain tapa, "valmistautuaksemme" kuolemaan. Siinä vietämme kuolemaamme ja annamme sen päivä päivältä Isälle, koska "Kristus on kuollut kaikkien puolesta ja siispä kaikki ovat kuolleet." Ehtoollisessa voimme nostattaa "aamenemme, kyllä", sille, mikä meitä odottaa, sen tyyppiselle kuolemalle, jonka hän haluaa sallivan meille, voimme tehdä Jeesuksesta itsestään meidän "aamenen Jumalalle" (kts. 2. Kor. 1:20). Ehtoollisessa teemme liiton, päätämme kenelle elämme sekä kenen puolesta kuolemme. Sanoin ihmisen määritelmäksi kohti kuolemaa oleva. Se sopii täydellisesti Kristukseen, joka syntyi "voidakseen kuolla". Samoin se sopii myös kristittyihin. Epäuskoinen ihmettelee: "Miksi syntyä, jos meidän täytyy kuolla?" Eksistentialistinen filosofi kyselee: "Kuka meidät on viskannut olemassaoloomme?" Uskosta löydämme vastauksen. Olemme syntyneet voidaksemme kuolla. Kaukana siitä, että se olisi rangaistus, se näyttääkin etuoikeudelta. Olemme saaneet elämän lahjaksi, jotta meillä olisi jotakin arvokasta, ainutlaatuista ja Jumalalle kelpaavaa, voidaksemme tarjota vuorostamme Hänelle elämämme lahjaksi ja uhriksi. Mitä arvokkaampaa käyttöä voimme ajatella kuin tehdä elämästämme lahjan, jonka annamme rakkaudesta meitä rakastavalle Luojalle. Voimme omaksua elämäämme papin meille lausumat sanat messun offertoriossa (tai ehtoollisella käydessämme), leivän ja viinin äärellä ja sanoa: "Hyvyydestäsi olemme saaneet elämän lahjan; ojennamme sen sinulle, jotta elämästämme tulisi vuorostaan pyhä, sinulle mieluiseksi elävä uhri" (kts. Room.12:1).
(Offertorio/Offertorium kat. varsinaista eukaristiaa tai ehtoollista edeltävä messun osa, jossa pappi tarjoaa Jumalalle leivän ja viinin ennen niiden pyhittämistä.)
Tällä tavoin otamme mallia Kristuksesta, joka "oli kuolemaan saakka kuuliainen" (Fil.2:8). Hän siis hyväksyi kuolemankin Jumalan kuuliaisuuden hengessä.
Meillä on voima Jeesuksessa kääntää suurin tappiomme suurimmaksi voitoksemme, jos hyväksymme Hänen kanssaan liittymisen hengessä Isän tahtoon. Isäntä sanoo palvelijalleen: "Tule!", ja hän menee. Jeesus sanoo opetuslapselleen: "Menkäämme toiselle rannalle" (kts. Mark.4:35) ja opetuslapsi menee alttiina veneeseen hänen kanssaan. Raamattu antaa meille esimerkin miehestä, joka kuoli kuuliaisuuden hengessä. "Mooses, Herran palvelija, kuoli siinä paikassa, Mooabin maassa, Jumalan käskyn mukaan" (kts. 5. Moos.34:5). Hän kuoli, näkemättä luvattua maata; hän kuoli, koska Jumala oli niin "käskenyt". Kuuliaisuudessa hän kuoli aivan kuten elikin.
Voisimmepa mekin sanoa rauhallisesti kuolinhetkellämme Simeonin Nunc dimittis - "let's go" hengessä: "Nyt, Herra, anna palvelijasi mennä rauhassa (taivaaseen)" (kts. Luuk.2:29). Myös Paavali tunteiden vallassa, kirjoitti: "On tullut aika laskea purjeet. Olen taistellut hyvän taistelun, olen päättänyt juoksun, olen säilyttänyt uskon" (Käännetty italiasta 2. Tim.4:6). Alla suomeksi.
4:6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
4:7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti