Niille, joita askarruttavat kysymykset nuorten ihmisten ja lasten varhaisesta kuolemasta, Herman Heisler vastaa muutamin ajatuksin:
"Nuori ihminen ottaa käyttämättömiä hengen voimiaan mukaansa tuonpuoleiseen maailmaan. Palatessaan uudelleen hänellä on tämä käyttämätön ylijäämä tavallisten elämänvoimiensa lisäksi ja hän on voittanut mahdollisuuden toimia erityisen korkeiden henkisten päämäärien hyväksi elämässä. - Ulkonaisesti asiaa katsoen joudutaan usein kysymään, miksi parhaat otetaan. Henkisestä maailmasta katsottuna tämä ei ole kummeksuttavaa. Alitajuinen tahto kuljettaa sielut sinne, missä he saavuttavat kuolemansa valmistuakseen siten tulevaan tehtäväänsä. Jumalaisen 'tarkoituksen' valossa selittyy moni tarkoituksettomalta näyttävä sattuma.
Tämä koskee myös kysymystä pienten lasten kuolemasta, joka asettaa ihmiset erityisen vaikean ongelman eteen. Meistä tuntuu katkeralta, että nuppu, joka ei vielä ole ehtinyt aueta, lakastuu. Mutta juuri lasten kuolemalla on erityisen tärkeä osansa jumalallisen johdatuksen kannalta. Pienet lapset eivät vielä ole ehtineet kotiutua tänne maan päälle, he eivät ole saaneet aineen painoa henkeensä, sen tähden heissä elää voimakas tahto palata takaisin ja toimia maan päällä. He eivät tarvitse pitkää puhdistusaikaa vapautuakseen maasta vaan jäävät sen välittömään läheisyyteen. Meillä ei milloinkaan ole niin voimakasta tunnetta vainajiemme läsnäolosta kuin pienten lasten paarien ääressä. Me tajuamme kuin avoimen ikkunan ääressä sen maailman, mistä lapsemme ovat tulleet ja minne he jälleen ovat menneet. Nämä lapset opettavat meille hurskautta."
Tuomi Elmgren-Heinonen: Suhteemme vainajiin. Suomen antroposofinen liitto 1992.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti