.

.

Tervehdys

En ole pyrkinyt esittämään mitään yhtenäistä maailmankuvaa, en ylipäänsä usko yhteen ainoaan oikeaan totuuteen; ainoastaan fundamentalistisen kristinuskon näkemyksistä ikuisine helvetteineen sanoudun irti täydellisesti.

Olin järjestänyt isäni hautajaiset, ollut kuusi vuotta vapaaehtoisena saattokodissa, ja lisäksi saattanut neljä rakasta kissaa viimeiselle matkalle, mutta mikään ei minua valmistanut siihen kun avopuolisoni, jonka kanssa olimme yhdessä lähes 19 vuotta, äkillisesti kuoli - en tiennyt kuoleman kohtaamisesta sitä ennen yhtään mitään!

Omia hautajaisiani olin suunnitellut parikymmentä vuotta, ja nyt kaikki turhat krumeluurit karisevat, sillä ei ole enää merkitystä. Läheisen kuolema riisuu ihmisen hyvin paljaaksi - on kuin kuoreni olisi murtunut. Koskaan en ole pelännyt kuolemaa niin vähän kuin nyt: niin paljon rakkaita on odottamassa!

- Marko

(Ars Moriendi = kuolemisen taide; keskiajalla mm. kirjallisuutta, jossa käsiteltiin a) kuolemisen merkitystä elämässä, b) kuolemisen kokemista, valmistautumista biologiseen kuolemaan ja kuolevasta huolehtimiseen.)

Jenni Vartiainen: Suru on kunniavieras

18.10.06

ANTHONY DE MELLO: VAPAUTUS

Ote kirjasta "LÄHTEILLÄ; Hengellisten harjoitusten kirja". Kirjapaja Oy 2006.

Mikään ei auta niin paljon elämän ymmärtämistä sellaisena kuin se on kuin kuoleman todellisuus.
Kuvittelen olevani omissa hautajaisissani. Näen ruumiini arkussa, tunnen kukkien ja suitsukkeen tuoksun, seuraan omin silmin siunaustoimituksen jokaista kohtaa.
Katseeni viipyy hetken hautajaisvieraissa. Ymmärrän nyt, kuinka vähän heillä on enää elinaikaa - he vain eivät tiedä sitä. Tällä hetkellä heidän mielensä ei kohdistu heidän kuolemaansa tai elämänsä lyhyyteen - vaan minun. Tänään on minun esitykseni vuoro - viimeinen suuri näytäntöni maan päällä, viimeinen kerta huomion keskipisteenä.
Kuuntelen mitä pappi sanoo minusta puheessaan. Ja kun katseeni kiertää seurakunnan kasvoilla, tunnen mielihyvää huomatessani, että minua kaivataan. Jätän tyhjän paikan ystävieni sydämiin ja elämään. On myös selkiyttävää havaita, että joukossa on myös niitä, jotka ovat tyytyväisiä poismenostani.
Lähden saattoväen mukana hautausmaalle. Näen joukon seisovan hiljaisena haudan äärellä viimeisiä rukouksia luettaessa. Näen arkun laskeutuvan hautaan - elämäni viimeinen luku.
Ajattelen, kuinka hyvä elämä oli kaikkine nousuineen ja laskuineen, innostuksen ja yksitoikkoisuuden jaksoineen, saavutuksineen ja pettymyksineen. Seison hautani äärellä ja muistelen elämäni vaiheita, kun ihmiset palaavat koteihinsa, arkipuuhiinsa, unelmiinsa ja huoliinsa.
Palaan vuoden kuluttua takaisin maan päälle. Ne kipeät tyhjät tilat, jotka minulta jäivät, ovat täyttyneet pysyvästi: ystävien sydämissä muistoni elää, mutta he ajattelevat minua yhä harvemmin. He odottavat nyt toisten ihmisten kirjeitä, he rentoutuvat muiden seurassa; muut ihmiset ovat tulleet heidän elämässään tärkeiksi. Ja niin tulee olla: elämän on mentävä eteenpäin.
Käyn vilkaisemassa työtäni. Jos se jatkuu vielä, sitä tekee joku toinen, joku muu tekee päätökset.
Paikat joissa minun oli vuosi sitten tapana käydä usein: kaupat, kadut, ravintolat... ne kaikki ovat edelleen olemassa. Eikä sillä näytä olevan väliä, että kuljin noita katuja ja kävin noissa kaupoissa ja kuljin noilla busseilla. Minua ei kaivata. Ei täällä!
Etsin omia tavaroitani kuten kelloani, kynääni ja niitä esineitä, joilla oli minulle tunnearvoa: matkamuistoja, kirjeitä, valokuvia. Ja käyttämiäni huonekaluja, vaatteitani, kirjojani.
Palaan uudestaan kuolemani viisikymmenvuotispäivänä ja katselen ympärilleni nähdäkseni, vieläkö joku muistaisi minut tai puhuisi minusta.
Sata vuotta kuluu, ja palaan taas. Lukuun ottamatta paria albumissa tai seinällä riippuvaa haalistunutta valokuvaa sekä kirjoitusta hautakivessä minusta on jäljellä kovin vähän. Enää ei edes ystävien muistoja, sillä kukaan heistä ei ole enää elossa. Etsin kuitenkin edes jonkinlaista jälkeä, joka olisi kenties jäänyt olemassaolostani maan päälle.
Kun tutkin hautaani, löydän arkustani vain kourallisen tomua ja haurastuneita luita. Katseeni viipyy tuossa tomussa, ja ajattelen elämääni, voittoja, murhenäytelmiä, ahdistuksia ja iloja, pyrkimyksiä, ristiriitoja, tavoitteita, unelmia, rakkauksia ja inhoja, joista olemassaoloni koostui - se kaikki on hajonnut tuuleen, sulautunut maailmankaikkeuteen.
Kun mietiskelen tuhkaa, on kuin raskas paino olisi nostettu hartioiltani - paino joka johtuu ajatuksesta, että minulla on merkitystä.
Katson sen jälkeen ylöspäin ja mietiskelen maailmaa ympärilläni - puita, lintuja, maata, tähtiä, auringonpaistetta, lapsen itkua, kaatosadetta, kiireisiä ihmisjoukkoja, elämän ja universumin tanssia - ja tiedän, että jossakin tässä kaikessa on jäänteitä siitä ihmisestä, jota kutsuttiin minuksi, ja siitä elämästä, jota kutsuin omaksi elämäkseni.

Ei kommentteja:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle:
(Mm. lemmikin hautajaiset, universalismi...)
Elämä. Ruumiin pilaantumisen estävä hengellinen etikka. Hautakirjoitus. Kaiverrusta kivessä. Osoittaa kuolemalla hankittujen hyveiden taannehtivan vaikutuksen.
(Ambrose Bierce: Laajennettu Saatanan sanakirja)